Käsittämättömän karmeen näköne heppu ja musa ihan ahterista.. ps. tän palstan seriffi on Jani ite.
Jani on surkea
46
6382
Vastaukset
- jarno trolli
musiikki on huonoa, mutta ei mennä henkilökohtaisuuksiin..
- hohoh
Jani on mukava, mutta musa ihan surkeeta nykyään.
- äityli
Eka levy oli hyvä mutta tää toinen on kyllä epäonnistunut pahasti.
- Emma
Ettekö te keksi mitään positiivista juttua Janista???
- tarvitsis
alkaa keksimään. Niitä positiivisiä juttuja. Ei vaan tuu heti mieleen!
- Musiikin ammattilainen
Janin musiikki on loistavaa. hienosti tuotettua, ja miehellä on hieno ääni. Hyvin "tunteikas" ja pehmeä. Laulaa puhtaasti ja harvinaisen kauniilla miehen äänellä. Musiikki on mahtavasti tuotettua ym. Ainoa mikä minua häiritsee on se että Jani ei tee itse musiikkiaan, niin kuin on vaan ikävä kyllä vikana kaikissa muissakin suomalaisissa artisteissa. Jani hallitsee myös kitaran aivan "virtuoosimaisen hyvin. veikkaan että miehelle tarjotaan hommia myös studioissa kitaristina hamassa tulevaisuudessa. Musikaalinen typpi ! siitä ei pääse kyllä mihinkään. On paikkansa ansainnut Jani.
- JW-Fani
>Jani ei tee itse musiikkiaan>
Ensimmäisellä levyllä olivat suureksi osaksi Wickholmin käsialaa biisit Siivet (säv.Jani Wickholm) ja Saat mut uskomaan (säv.Jani Wickholm/san. Jani Wickholm ja Edu Kettunen), uudella levyllä puolestaan biisi Ikävä sua, ikävä mua (säv. Jani Wickholm/san. Jani Wickholm ja Sinikka Svärd).
Jani Wickholm on useasti sanonut että on vasta aloittelija biisinteossa ja toivoo kehittyvänsä taitavien ammattilaisten ohjauksessa. Ammattilaisten joiden avusta hän on kiitollinen.
Plussaa vielä, että Jani osallistuu biisiensä sovituksiin ja soittaa instrumenttinsa itse. - H.I.
Esim. viimeisen biisin Vielä virtaat suonissain koko upean piano-osuuden Jani soittaa itse. Ja kuulostaa loistavalta !
- jarno trolli
Lähes kaikki suomalaiset vakavasti otettavat bändit/artistit tekevät biisinsä itse.
- musiikin ammattilainen....
JW-Fani kirjoitti:
>Jani ei tee itse musiikkiaan>
Ensimmäisellä levyllä olivat suureksi osaksi Wickholmin käsialaa biisit Siivet (säv.Jani Wickholm) ja Saat mut uskomaan (säv.Jani Wickholm/san. Jani Wickholm ja Edu Kettunen), uudella levyllä puolestaan biisi Ikävä sua, ikävä mua (säv. Jani Wickholm/san. Jani Wickholm ja Sinikka Svärd).
Jani Wickholm on useasti sanonut että on vasta aloittelija biisinteossa ja toivoo kehittyvänsä taitavien ammattilaisten ohjauksessa. Ammattilaisten joiden avusta hän on kiitollinen.
Plussaa vielä, että Jani osallistuu biisiensä sovituksiin ja soittaa instrumenttinsa itse.ei kyllä ole mitään. Ja eikö mies osaa tehdä kokonaan omia laulujaan ? Sanat ja sävel pitäis kyllä laulajalauluntekijällä tulla kokonaan ja kaikki laulut pitäisi tehdä itse. (itselläni on 10 kappaletta itse sanoitettuja ja sävellettyjä biisejä) laulan ja soitan kitaraa myös. Kyllä tuon tason muusikon pitäisi pystyä itse tekemään kaikki biisindä kokonaan
- musiikin ammattilainen
musiikin ammattilainen.... kirjoitti:
ei kyllä ole mitään. Ja eikö mies osaa tehdä kokonaan omia laulujaan ? Sanat ja sävel pitäis kyllä laulajalauluntekijällä tulla kokonaan ja kaikki laulut pitäisi tehdä itse. (itselläni on 10 kappaletta itse sanoitettuja ja sävellettyjä biisejä) laulan ja soitan kitaraa myös. Kyllä tuon tason muusikon pitäisi pystyä itse tekemään kaikki biisindä kokonaan
itselläni on n. 100 kappaletta itse kokonaan tehtyjä lauluja, sanoitettuja ja sävellettyjä. jos on säveltänyt 1-2 kappaletta levylle niin se nyt ei ole mitenkään ihmeellistä.
- .....
jarno trolli kirjoitti:
Lähes kaikki suomalaiset vakavasti otettavat bändit/artistit tekevät biisinsä itse.
Kirka, SAmuli Edelman, Antti Tuisku, Jani Wickholm, Christian forss, Gimmel, Nylon beat, Laura Hänninen, Laura Voutilainen, Jonna Tervomaa, Pmmp, Reijo Taipale, Jari Sillanpää, Yölintu, hanna Pakarinen. eli kovin paljoa niitä laulajalauluntekijöitä ei ole. En tuollaisia juuri arvosta.
- Fanijanille
musiikin ammattilainen kirjoitti:
itselläni on n. 100 kappaletta itse kokonaan tehtyjä lauluja, sanoitettuja ja sävellettyjä. jos on säveltänyt 1-2 kappaletta levylle niin se nyt ei ole mitenkään ihmeellistä.
Juttu taitaa mennä niin, että Jani ottaa levylleen biisejä, jotka ovat JUST sitä mitä hän haluaa. Tämä Alumiinitähdet-levy on nyt sisällöltään hyvin yhteneväinen, ja ehkäpä ne Janin omat biisit eivät nyt tähän aiheteemaan sopineet. Tästä syystä vain yksi biisi omia mukana.
- tiedän tämän
Fanijanille kirjoitti:

Hullu hän olisi jos osaisi lauluja tehdä ja laittaisi muiden lauluja levylleen.
- Sahajauho

Uhoat ensin tehneesi noin 10 kappaletta, sen jälkeen korjaat luvun sadaksi. Herää vain kysymys oletko levyttänyt? Onko jokin suuri levy-yhtiö julkaissut kappaleesi? Anna jotakin konkreettista näyttöä siitä että olet parempi.
- Sahajauho
Fanijanille kirjoitti:
Juttu taitaa mennä niin, että Jani ottaa levylleen biisejä, jotka ovat JUST sitä mitä hän haluaa. Tämä Alumiinitähdet-levy on nyt sisällöltään hyvin yhteneväinen, ja ehkäpä ne Janin omat biisit eivät nyt tähän aiheteemaan sopineet. Tästä syystä vain yksi biisi omia mukana.
Luuletko ettei levy-yhtiöllä ja tuottajilla ole yhtään sananvaltaa siinä millaista levyä tehdään? Todella lapsellista kuvitella, että Janilla on täysi sanavalta...
- Sahajauho
tiedän tämän kirjoitti:
Hullu hän olisi jos osaisi lauluja tehdä ja laittaisi muiden lauluja levylleen.
Herra on itse sanonut olevansa vasta aloittelija kappaleiden tekijänä. Siinä mielessä ei alkuunkaan hullu jos käyttää muiden ammattiapua hyväkseen. Ja kuten todettu se ei edes ole kovin harvinaista. Ei Suomessa eikä maailmalla.
- jarno trolli
..... kirjoitti:
Kirka, SAmuli Edelman, Antti Tuisku, Jani Wickholm, Christian forss, Gimmel, Nylon beat, Laura Hänninen, Laura Voutilainen, Jonna Tervomaa, Pmmp, Reijo Taipale, Jari Sillanpää, Yölintu, hanna Pakarinen. eli kovin paljoa niitä laulajalauluntekijöitä ei ole. En tuollaisia juuri arvosta.
kaikki tekstit on tyttöjen itsensä tekemiä (ja pirun hyviä tekstejä ovatkin). lisäksi pmmp ei ole pelkkä paula ja mira.
- asianlaita on.
Sahajauho kirjoitti:
Herra on itse sanonut olevansa vasta aloittelija kappaleiden tekijänä. Siinä mielessä ei alkuunkaan hullu jos käyttää muiden ammattiapua hyväkseen. Ja kuten todettu se ei edes ole kovin harvinaista. Ei Suomessa eikä maailmalla.
>>Herra on itse sanonut olevansa vasta aloittelija kappaleiden tekijänä. Siinä mielessä ei alkuunkaan hullu jos käyttää muiden ammattiapua hyväkseen. Ja kuten todettu se ei edes ole kovin harvinaista. Ei Suomessa eikä maailmalla.
- jarno trolli
musiikin ammattilainen kirjoitti:
itselläni on n. 100 kappaletta itse kokonaan tehtyjä lauluja, sanoitettuja ja sävellettyjä. jos on säveltänyt 1-2 kappaletta levylle niin se nyt ei ole mitenkään ihmeellistä.
mä voin tehdä yhdessä illassa kymmenen biisiä ja kymmenessä illassa sata. Eri asia on sitten se, jaksaako niitä kukaan kuunnella.
- Ota selvää
..... kirjoitti:
Kirka, SAmuli Edelman, Antti Tuisku, Jani Wickholm, Christian forss, Gimmel, Nylon beat, Laura Hänninen, Laura Voutilainen, Jonna Tervomaa, Pmmp, Reijo Taipale, Jari Sillanpää, Yölintu, hanna Pakarinen. eli kovin paljoa niitä laulajalauluntekijöitä ei ole. En tuollaisia juuri arvosta.
Laura tekee biisejään itse. Kaikki levyillä olevat biisit eivät ole Lauran käsialaa. Uusimmalla Tässä hetkessä -levyllä suurin osa on Lauran säveltämiä ja sanoittamia. Edellisellä levyllä Laura sanoitti useita biisejään.
Myös Anna Eriksson tekee biisejään nykyään itse..
- jania äänestänyt
miksi lupaava ja lahjakas kaveri laitettiin laulamaan tällaista tuubaa?
Mulla meni monta euroa hukkaan.- Snoopy
Samaa mieltä.
- JW-Fani
Snoopy kirjoitti:
Samaa mieltä.
Koen saaneeni tuplasti rahoilleni vastinetta. Minusta levy on täysi kymppi, parempi kuin eka, monipuolisempi.
- jarno trolli
JW-Fani kirjoitti:
Koen saaneeni tuplasti rahoilleni vastinetta. Minusta levy on täysi kymppi, parempi kuin eka, monipuolisempi.
jos sä pidät levystä niin siisti juttu sulle. Moni muukin varmasti pitää. Toi voivottelija varmaan nyt tarkoitti vaan sitä että oli odottanut jotain muuta. Kummasti niitä pettyneitä vaan täälläkin nykyään pyörii vai mitä? Onko ne kaikki sitten väärässä? Ajattelin vaan kun sulla on tapana käydä ikäänkuin puolustelemassa jokaista kommenttia, jossa ei maestroa ylistetä.
- Janittajanainen

Kai sitä saa sanoa puolesta tai vastaan. Joku tykkää, toinen taas ei. Pitäisikö kieltää vasta-argumentit niiltä jotka pitää Janin musasta? Minä pidän. Mutta ei kaikkien tarvi pitää.
- äänestin monesti
Noh, ulkonäkö.. eipä puututa siihen. Kaveri on tosi symppis, herkkä, musiikille antautunut. Laulaa hyvin. Ja tulee varmaan vielä pysymään pinnalla.. Sais vain monipuolisempia biisejä. Parempi on kuin Hanna!
- Akseli aivolohko
Kyllä hanna ja antti pesee tupla-v:n mennen tullen . Tänään julkaistu Top 40 lista paljastaa että suunta janilla on alaspäin ja pysyy.
- Raipe
Akseli aivolohko kirjoitti:
Kyllä hanna ja antti pesee tupla-v:n mennen tullen . Tänään julkaistu Top 40 lista paljastaa että suunta janilla on alaspäin ja pysyy.
Taitaa olla sulla vaan toinen puolisko käytössä niccistä päätellen. Mutta missä se antti on ku ei ole kistalla ja hanna pudonnut sijalle 22????
Nyt on julkaistu viime viikkojen aikana hurjan paljon levyjä joten revi siitä jos lohko toimii!!! - ei ole
Raipe kirjoitti:
Taitaa olla sulla vaan toinen puolisko käytössä niccistä päätellen. Mutta missä se antti on ku ei ole kistalla ja hanna pudonnut sijalle 22????
Nyt on julkaistu viime viikkojen aikana hurjan paljon levyjä joten revi siitä jos lohko toimii!!!uutta levyä kahdessa viikossa myyty kultalevyyn oikeuttavaa 15 000 kpl. Eka levy möi kultaa kahdessa päivässä. Onhan siinä vähän eroa.
- hemmo
Akseli aivolohko kirjoitti:
Kyllä hanna ja antti pesee tupla-v:n mennen tullen . Tänään julkaistu Top 40 lista paljastaa että suunta janilla on alaspäin ja pysyy.
sama A.A. kuka kirjoitteli kesällä Janin virallisella foorumilla?
Oi jos minäkin saisin oman trollin. - Akseli aivolohko
Raipe kirjoitti:
Taitaa olla sulla vaan toinen puolisko käytössä niccistä päätellen. Mutta missä se antti on ku ei ole kistalla ja hanna pudonnut sijalle 22????
Nyt on julkaistu viime viikkojen aikana hurjan paljon levyjä joten revi siitä jos lohko toimii!!!Ei taida poju tuntea Top 40 listahistoriaa jossa Hanna ja Antti pesee W mennen tullen.
- kommentti
Raipe kirjoitti:
Taitaa olla sulla vaan toinen puolisko käytössä niccistä päätellen. Mutta missä se antti on ku ei ole kistalla ja hanna pudonnut sijalle 22????
Nyt on julkaistu viime viikkojen aikana hurjan paljon levyjä joten revi siitä jos lohko toimii!!!Antti oli TOP 40 listalla 20 viikkoa ja möi platinaa jo alkumetreillä, joten Antti on Wickholmin peitonnut molemmilla levyillään mennen tullen. Janin levymyynti näyttää olevan huonommalla tolalla myös Pakariseen nähden. En kyllä yhtään ihmettele, sillä Wickholmin musiikki on todella tylsää ja mitäänsanomatonta, eikä mies juuri säväytä muutenkaan. Menestyvälle artistille ei nykyisessä kovassa musabisneksessä riitä pelkkä kohtalainen laulutaito, vaan artistin pitää säväyttää myös persoonallaan. Tätä säväytystäkään ei Wickholmista valitettavasti löydy. Tylsä persoona ja tylsä musiikki ei myy!
- james.burton
hemmo kirjoitti:
sama A.A. kuka kirjoitteli kesällä Janin virallisella foorumilla?
Oi jos minäkin saisin oman trollin.. .silmät pyöreinä vielä niitä "myyntilistoja".
Musiikki tulee työllistämään tätä kaveria vielä pitkään. Parin levyn päästä tyyli vaihtuu ja mahtava lauluääni on parantunut entisestään. Katsotaan sitten niitä listoja ;o)
Taatusti niitä omiakin biisejä on enemmän kuin kaksi.
JB! - Kikka
james.burton kirjoitti:
. .silmät pyöreinä vielä niitä "myyntilistoja".
Musiikki tulee työllistämään tätä kaveria vielä pitkään. Parin levyn päästä tyyli vaihtuu ja mahtava lauluääni on parantunut entisestään. Katsotaan sitten niitä listoja ;o)
Taatusti niitä omiakin biisejä on enemmän kuin kaksi.
JB!Mistäs sä Burton olet niin varma tyylin vaihtumisesta? Mä uskon kyllä, että sama tyyli jatkuu...tai ennemminkin menee iskelmällisempään suuntaan.
- ex fani
Kikka kirjoitti:
Mistäs sä Burton olet niin varma tyylin vaihtumisesta? Mä uskon kyllä, että sama tyyli jatkuu...tai ennemminkin menee iskelmällisempään suuntaan.
uudet idolssit tulee ja vanhat jää
- Janittajanainen
ex fani kirjoitti:
uudet idolssit tulee ja vanhat jää
Janin ura tulee taatusti kestämään pisimpään kolmesta ekan IDOLSin kärkinimistä. Ja kun levy-yhtiö ei pääse enää sanelemaan jossain vaiheessa liian kanssa mitä Janin levyille tulee, niin pääsevät miekkosen omatkin lahjat paremmin esiin ja biiseihin tulee enämpi vauhtia. Hyvä juttu että tälle kakkoslevyllekin tuli useampi nopea biisi eikä pelkkiä pehmoiluja. Vaikka Janin ääni kyllä sopii balladeihinkin erittäin hyvin!:)
- Viude
Kikka kirjoitti:
Mistäs sä Burton olet niin varma tyylin vaihtumisesta? Mä uskon kyllä, että sama tyyli jatkuu...tai ennemminkin menee iskelmällisempään suuntaan.
Minä taas uskon että tulevaisuudessa levyille päätyy samaa menoa kuin keikoille. Eikä tähän kovin kummosia faktoja tarvita.
Nykyinen tuotantoyhtiö ja vastaavat instanssit haluavat tehdä Janista selkeästi popahtavan hieman iskelmäisen tähden. Ei tarvitse kuin katsoa radiosoittoon valittuja kappaleita. Alumiinitähdet ja Suomenneito ovat molemmat levyn iskelmäiset.
Keikoilla on taiteilijalla vapaus esittää musiikkiaan niin kuin haluaa. Kas kummaa se on selkeästi rockimpaa.
Eli tästä pääsen loppupäätelmään: Jani haluaisi olla rockimpi ja koska levysopparit on yleensä määräaikaisia tai tietyn levymäärän sisältäviä niin on helppo uskoa että tyyli voi muuttua.
- seuraava idoli
jani on musiikin ammattilainen, harva osaa tehdä noin hyviä biisejä( ja vielä itse) jani on huippu tyyppi ja mukava, keikallakin jani ottaa kaikki fanit huomioon.. toisin kuin eräät...!
ymmärrän että kaikki eivät janin biiseistä tykkää, mutta pitäisi aikusten ihmisten osata ajatella jania musiikin ammattilaisena eikä arvostella ulkonäköä/musiikkia, kuitenkin suurin osa suomen kansalaisista tykkää janista.- niinku ei
Pysytään nyt tosiasioissa.
Siis Janihan ei niitä biisejä itse tee. Uudella levyllä on ainoastaan yksi Janin _melkein_ oma biisi.
Tämä on juuri syy, miksi en Wickholmia (enkä muitakaan idolsseja) arvosta.
Muuten Wickholm on kyllä mainio muusikko ja onnistunut suhteellisen hyvin pysymään poissa juorulehtien palstoilta. - sitten
niinku ei kirjoitti:
Pysytään nyt tosiasioissa.
Siis Janihan ei niitä biisejä itse tee. Uudella levyllä on ainoastaan yksi Janin _melkein_ oma biisi.
Tämä on juuri syy, miksi en Wickholmia (enkä muitakaan idolsseja) arvosta.
Muuten Wickholm on kyllä mainio muusikko ja onnistunut suhteellisen hyvin pysymään poissa juorulehtien palstoilta.mainitseppa sitten sellaisia artisteja joiden musiikkia arvostat. Katsotaan kuinka moni heistä tekee kappaleensa 100% itse.
- sama sama
sitten kirjoitti:
mainitseppa sitten sellaisia artisteja joiden musiikkia arvostat. Katsotaan kuinka moni heistä tekee kappaleensa 100% itse.
Maija Vilkkumaa, Zen Cafe, Anssi Kela, Neljä ruusua, Apulanta, Eppu Normaali, Ismo Alanko ja PMMP nyt tulivat ensimmäisenä mieleen.
- se vasta
tortun väänsit! Ja minkä gallupin olet tehnyt kun voit sanoa että suurin osa kansalaisista tykkää Janista?! Ja kuinkahan monta biisiä herra on itse väsännyt?
- janittajanainen
se vasta kirjoitti:
tortun väänsit! Ja minkä gallupin olet tehnyt kun voit sanoa että suurin osa kansalaisista tykkää Janista?! Ja kuinkahan monta biisiä herra on itse väsännyt?
Jani osallistuu kaikkien biisiensä tekoon, sovituksiin kaikkien kohdalla. Hän myös soittaa suurimman osan levyjensä instrumenteista itse, mikä on kunnioitettavaa. Janin omimpia biisejä (joko säveltänyt, sanoittanut, sovittanut tai jotakin näistä tai kaikkia yhdessä) ovat Saat mut uskomaan, Siivet ja Ikävä sua, ikävä mua. Kun levy-yhtiön ote joskus vähän herpoaa, niin eiköhän Janin levyjen taso vielä entisestäänkin nouse, kun saa mies platoille omia biisejään nykyistä enempi. Levy-yhtiöhän petaa pitkälti varman päälle. Mutta onneksi vauhtipotkujakin uudelta levyltä löytyy. Mm. Mul on sun kuva on tosi mieleenpainuva ja vauhtia piisaa.
- vaan!
janittajanainen kirjoitti:

Ihanaa että faneilla uskoa riittää.
- Fani.
Hyvää musaa, tarttuvia melodioita. Aina ottamassa meitä faneja huomioon.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768