Judassic Park

Eikö nykyihminen huomaa että Hollywood-elokuvat ja -sarjat suorastaan tyrkyttävät suvaitsevaisuutta sun muuta paskaa? Miksi Näin? Vastaus on helppo, suurin osa elokuvista ja sarjoista omaavat yhden saman asian. se on joko juutalainen ohjaaja tai juutalainen tuottaja tai kumpikin.¨
Ihmisiä aivopestään television avulla; ihminen katsoo keskimäärin kaksi tuntia pöivässä telkkaria, eli malkoinen määrä paskaa aivoille käsiteltäviksi..siinä on hyvä valttikortti noille kyömynenille vauhdittaa maailmanvalloitustaan..
Mutta sitähän on tehty jo toisen maailmansodan aikaan ja heti sen jälkeen. Ja hyvin on onnistuttu! 95% ihmisista uskoo Holocaust(Holohoax)Valheeseen..
Hyvä neuvo: älkää katsoko televisiota, ainakaan hollywood hömppää, sillä se jos mikä myrkyttää mielen kuin Zyklon-B konsanaan

P.W.A
13451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

...sun kannattais hieman rajoittaa sitä liimanhaistelua, ne höyryt saa sut vainoharhaiseksi.

Äänestä
  • Mistä tuo Judassic Park kertoo ???

    Äänestä

Ilman sitä turmelevaa suvaitsevaisuutta johon meitä aivopestään säkään et sais varottaa täällä kaikkia meitä pieniä ihmisiä ja ahdistella meitä ympärileikkaamattomalla pakanafilosofiallasi...

Äänestä

Kirjoitat sekä asiaa että roskaa.

Totta on, että juutalaisilla on vahva asema Hollywoodissa. Ja että he aina silloin tällöin ujuttavat omia näkemyksiään elokuviin. (Esim. "Independence Day", jossa Israelin ilmavoimat osallistuvat näkyvästi ufojen torjuntaan USA:n rinnalla. Tai ne lukemattomat elokuvat, jossa juutalaiset ovat sympaattisia naapurin poikia, ja arabit puolihulluja terroristeja.)

Vainoharhaista roskaa on viittauksesi Holocaust-väärennökseen. Tai ehkäpä pystyt esittämään todisteet sille, etteivät natsit murhanneet kuutta miljoonaa juutalaista. Ehkäpä he tekivät kaikki itsemurhan... Tai saivat jonkun oudon taudin, joka tarttui vain juutalaisiin... Tai ehkäpä ne joutuivat jotenkin rintamalinjojen väliin ja saivat vahingossa surmansa ristitulessa...

Äänestä
  • Miten selität sen että juutalaisten mukaan heitä kaasutettiin Zyklon-B nimisellä kaasulla, ja sen jälkeen heidät poltettiin uuneissa? Zyklon-B muuten vain on räjähtävä kaasu.. eli kaikki "keskitysleirit" olisivat jysähtäneet taivaan tuuliin..
    Miten selität sen että heitä kuskailtiin junilla pitkin Saksaa ja Puolaa? Jos Hitler olisi kuskannut heitä, ei omia joukkoja olisi pystynyt siirtämään millään paikasta toiseen.. Vai luuletko että jopa SS-sotilas kävelee satoja kilometrejä?
    Ja miksi niistä "keskitysleireistä" ei jäänyt luita ollenkaan? poltettaessa ihmisestä jää kaikkein isoimmat luut jäljelle, esim. reisiluut.. eikä "keskitysleireillä" ollut mitään luumyllyjäkään.
    Ja juutalaisia oli ennen Hitlerin valtaannousua maan päällä n. 10 miljoonaa.. mutta heitä oli kolmannen valtakunnan tuhon jälkeen jäljellä n.9 miljoonaa, eli ala-asteen matikkapäälläkin laskee jos tuosta vähentää 6 miljoonaa jää jäljelle 4 miljoonaa.. ja ei edes juutalainen rotta lisäänny parissa vuodessa 5 miljoonalla!
    Mieti noita ensiksi, kun alat tollaista heikkoihin "faktoihin" ja kuvaväärennöksiin perustuvaa paskaa jauhamaan

    Äänestä

  • Strikeforce kirjoitti:

    Miten selität sen että juutalaisten mukaan heitä kaasutettiin Zyklon-B nimisellä kaasulla, ja sen jälkeen heidät poltettiin uuneissa? Zyklon-B muuten vain on räjähtävä kaasu.. eli kaikki "keskitysleirit" olisivat jysähtäneet taivaan tuuliin..

    Jos aiot ryhtyä historiantutkijaksi, niin vältä tuollaisia ilmaisuja kuin "juutalainen rotta". Ne jotensakin heikentävät uskoa sinun objektiivisuuteesi.

    Niin ja mitä tulee itse asiaan... Sinun kannattaa matkustaa Israeliin kertomaan tämä ilosanomasi. Ne miljoonat juutalaiset, jotka kuvittelevat isiensä ja äitiensä, setiensä ja tätiensä jne. kuolleen keskitysleireillä, hehän ovat siis väärässä! Jos joku Shlomo tai Yitzhak väittää, että hänen isänsä murhattiin Auschwitzissa, niin voit kertoa hänelle, että hänen isänsä on pelkkä tilastollinen väärennös.

    Voisitko muuten kertoa, mihin lähteeseen perustat nuo juutalaisten määrää kuvaavat lukusi. Onko lähteenä jonkun yliopiston julkaisema tutkimus, vai jonkun White Supremacy -järjestön huipputieteellinen nettisivu?

    Äänestä

  • Strikeforce kirjoitti:

    Miten selität sen että juutalaisten mukaan heitä kaasutettiin Zyklon-B nimisellä kaasulla, ja sen jälkeen heidät poltettiin uuneissa? Zyklon-B muuten vain on räjähtävä kaasu.. eli kaikki "keskitysleirit" olisivat jysähtäneet taivaan tuuliin..
    Miten selität sen että heitä kuskailtiin junilla pitkin Saksaa ja Puolaa? Jos Hitler olisi kuskannut heitä, ei omia joukkoja olisi pystynyt siirtämään millään paikasta toiseen.. Vai luuletko että jopa SS-sotilas kävelee satoja kilometrejä?
    Ja miksi niistä "keskitysleireistä" ei jäänyt luita ollenkaan? poltettaessa ihmisestä jää kaikkein isoimmat luut jäljelle, esim. reisiluut.. eikä "keskitysleireillä" ollut mitään luumyllyjäkään.
    Ja juutalaisia oli ennen Hitlerin valtaannousua maan päällä n. 10 miljoonaa.. mutta heitä oli kolmannen valtakunnan tuhon jälkeen jäljellä n.9 miljoonaa, eli ala-asteen matikkapäälläkin laskee jos tuosta vähentää 6 miljoonaa jää jäljelle 4 miljoonaa.. ja ei edes juutalainen rotta lisäänny parissa vuodessa 5 miljoonalla!
    Mieti noita ensiksi, kun alat tollaista heikkoihin "faktoihin" ja kuvaväärennöksiin perustuvaa paskaa jauhamaan

    kun kerrankin törmään kaltaiseesi. Kerrotko minulle että pitääkö sunkaltaisia pelätä vaiko sääliä, vai ihan vain suoraan nauraa päin naamaa?

    Mikä on korrekti käyttäytymisen muoto kun kaltaiseesi törmää?

    En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua henkilöihin jotka näkevät vaivaa puhdistaakseen (?) natsien maineen.

    Kerro minulle, miten mun pitäisi teihin suhtautua? Vakavasti en kykene teihin suhtautumaan, en sitten millään. Huvittuneesti kyllä.

    Äänestä

  • shytstaffel kirjoitti:

    Kuulut juuri siihen enemmistöön joka on median ja filmiteollisuuden kautta aivopessyt sinut.. Miten sitten selität nuo aiemmin mainitsemani seikat kuten rautatieliikenteen hoitamisen ja Zyklon-B:n? Aivan. Et mitenkään. sillä sellainen ei ole mahdollista..
    Sinä vaan katsot Hollywoodin tuottamaa roskaa 6 miljoonasta, vaikkeivät he sille saa mitään muuta katetta kun huonosti kyhätyt filminpätkät kumiukoista ja kasasta kenkiä.

    Minkähän takia 'kolmas valtakunta' ei meitä sitten viihdytä vaan antaa 'juutalaisten' kaapata koko viihde-/aivopesumarkkinat itselleen.
    Joko puuttuu lahjoja, tai sitten on liian kiire todistella, kuinka ei tarvitse muka mitään todistella.

    Itse tykkään satsata voimakkaampaan osapuoleen, ja se vois olla tässä tapauksessa se jota on kohdannut miljoonia uhreja vaatinut joukkotuho ja silti se on säilyttänyt hiton hyvän huumorintajunsa.

    Äänestä

  • Strikeforce kirjoitti:

    Kuulut juuri siihen enemmistöön joka on median ja filmiteollisuuden kautta aivopessyt sinut.. Miten sitten selität nuo aiemmin mainitsemani seikat kuten rautatieliikenteen hoitamisen ja Zyklon-B:n? Aivan. Et mitenkään. sillä sellainen ei ole mahdollista..
    Sinä vaan katsot Hollywoodin tuottamaa roskaa 6 miljoonasta, vaikkeivät he sille saa mitään muuta katetta kun huonosti kyhätyt filminpätkät kumiukoista ja kasasta kenkiä.

    http://www.nizkor.org

    Yllämainitussa osoitteessa on melkoinen määrä holocaust-faktaa. Siellä on myöskin vastauksia niille luupäille, jotka väittävät holocaustin olevan juutalaisen median tuottama väärennös.

    Äänestä

  • Protopopov kirjoitti:

    http://www.nizkor.org

    Yllämainitussa osoitteessa on melkoinen määrä holocaust-faktaa. Siellä on myöskin vastauksia niille luupäille, jotka väittävät holocaustin olevan juutalaisen median tuottama väärennös.

    juutalaisten keksimiä "faktoja". sanopa esim. miksi keskitysleirejä ei huomattu ilmasta käsin? kävihän Saksan ja Puolan alueella liittoutuneiden koneita harvase päivä.
    Niin, nehän vasta "huomattiin" vuosia Hitlerin tappion jälkeen. Paljon aikaa rakentaa kyseiset leirit.

    Äänestä

  • Kyllä ne juutalaiset saivat pahan taudin sen nimi on natsit

    Äänestä

  • Strikeforce kirjoitti:

    Kuulut juuri siihen enemmistöön joka on median ja filmiteollisuuden kautta aivopessyt sinut.. Miten sitten selität nuo aiemmin mainitsemani seikat kuten rautatieliikenteen hoitamisen ja Zyklon-B:n? Aivan. Et mitenkään. sillä sellainen ei ole mahdollista..
    Sinä vaan katsot Hollywoodin tuottamaa roskaa 6 miljoonasta, vaikkeivät he sille saa mitään muuta katetta kun huonosti kyhätyt filminpätkät kumiukoista ja kasasta kenkiä.

    Nooh, mikä ettei, ei haittaa mua.

    Kerros vielä, ihanko sä vietät joka päivä surren tätä natsien häpäisemisoperaatiota?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

P.W.A kirjoitti:

Eikö nykyihminen huomaa että Hollywood-elokuvat ja -sarjat suorastaan tyrkyttävät suvaitsevaisuutta sun muuta paskaa? Miksi Näin? Vastaus on helppo, suurin osa elokuvista ja sarjoista omaavat yhden saman asian. se on joko juutalainen ohjaaja tai juutalainen tuottaja tai kumpikin.¨
Ihmisiä aivopestään television avulla; ihminen katsoo keskimäärin kaksi tuntia pöivässä telkkaria, eli malkoinen määrä paskaa aivoille käsiteltäviksi..siinä on hyvä valttikortti noille kyömynenille vauhdittaa maailmanvalloitustaan..
Mutta sitähän on tehty jo toisen maailmansodan aikaan ja heti sen jälkeen. Ja hyvin on onnistuttu! 95% ihmisista uskoo Holocaust(Holohoax)Valheeseen..
Hyvä neuvo: älkää katsoko televisiota, ainakaan hollywood hömppää, sillä se jos mikä myrkyttää mielen kuin Zyklon-B konsanaan

P.W.A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu