Tässäpä vinkki teille jotka aiotte äänestää.
Käykää ensin katsomassa viikon mittaan forumeilla ja gallupeissa, ketä ollaan äänestämässä talosta pihalle. Näkee aika nopeasti kuka on talossa saamassa eniten ääniä tai ainakin kaksi suurinta anti-suosikkia jos äänestyksessä on useampi mukana kuten nyt.
Kuinka tyhmä täytyisi esimerkiksi olla nyt jos antaisi vaikka Pertulle viisi ääntä. Saati edes yhden. Täyttä rahojen tuhlaamista. Vaikka kuinka haluaisi tyypin ulos talosta niin ei tarvitse olla einstein, että edes viidellä äänelläsi et tee mitään sen eteen, etteikö Hanna tai Timo lähtisi ensi viikonloppuna talosta ulos.
Oletetaan että äänestät viisi kertaa tekstarina:
5 x 0,95 senttiä = 4,75 €
Käyppä vaikka hampurilaisella tai vuokraa parit leffat tai anna vaikka vähäosaiselle kaverillesi.
Parempi sekin kuin heittää rahat savuna ilmaan. Ja tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki jättävät äänestämästä, joten mieti tarvitaanko sinunki rahan hukkaan heittämistä tässä sopassa.
Toisille ajatus on päivänselvä, joten antakaa tulla vaan vittuilua mutta moni ei ole ajatellut asiaa lainkaan tältä pohjalta vaan näpyttelee noita tekstareita aivan kuin se ei olisi mistään pois.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta ja jos haluaa timon ulos niin äänestää hannaa saa rahoilleen tupla katteen ku timo lähtee hannan perässä vapaa ehtoisesti.
Totta puhut. Euroaikana tuo 95 senttiä/tekstiviesti ei ehkä kuulosta niin kalliilta, mutta kuitenkin on rahaa. Yhdestä helsinkiläisestä kiinalaisesta ravintolasta saa mukavan annoksen mukaan jo 6 eurolla (esim. Currykana). Jos joku äänestää 7 kertaa, maksaa enemmän kuin tästä maukkaasta ruoasta nauttiva.
No, jos on ylimääräistä rahaa, voi kai sen noinkin tuhlata.