Samsung SGH-E330: turhamaisuudesta sakotetaan :-}

Entinen puhelimeni hajosi, ja jouduin siis etsimään uutta. Kaiken kaikkiaan kokemus oli suhteellisen surkuhupaisa (mm. KAHDESSA kaupassa kuudesta, kun kysyin toimiiko kahden numeron SIM-kortti - siis Dual - Samsungissa, myyjä ilmoitti että sellainen kuin kaksi numeroa yhdellä SIM-kortilla ei ole teknisesti mahdollista - huolimatta siitä, että sanoin siis omistavani kyseisen kortin, jo kolmatta vuotta). Mutta sitten, arvottuani "järkevän näköisen" bluetoothillisen ja radiolla varustetun (halvemman) Nokian ja todella kauniin SGH-E330:n välillä päädyin jälkimmäiseen. Ja... no jaa. Nyt tämä farssi alkaa jo naurattaa. Iso osa outoutta tietysti johtuu siitä että olen aiemmin käyttänyt Nokiaa, mutta tässä parin päivän käyttökokemuksia.

Ensin hyvät puolet:
- se, että yhdellä näppäilyllä pääsee kameraan, kalenteriin, viesteihin ja ääniin on todella näppärää
- näyttö on erinomainen ja fontti selkeä
- kamera ottaa suhteellisen hyvälaatuisia kuvia
- puheääni on hyvä
- muuntimet ovat hyviä, paitsi valuuttamuunnin, jota mainostuksesta huolimatta ei ole (ks. kommentti alempaa).
- kalenterin ulkoasu on selkeä (muuten se onkin kelvoton, mutta siitä myöhemmin)
- hauska idea, että soittoääniin voi liittää valokuvan (jos sen ottaa itse ko. kameralla)
- kuten sanottu, puhelin on todella kaunis (Nokiat ovat todella tyhmän näköisiä nykyään)

Sitten huonot puolet:
- puhelimessa ei ole salasanalla suljettavaa lompakko-toimintoa, kuten tosin arvelinkin
- akku kesti ensimmäisellä (ohjekirjan mukaisella täydellä) latauksella 18 tuntia, josta puhetta 17 min, kuvia otettu kaksi. Ei mikään huippusuoritus, sanoisin. Huollon mukaan aika pitenee kolmen latauksen jälkeen. No. Eh, syytä olisi. Tosin tätä palstaa selattuani alkaa epäilyttää...
- "valuuttamuunnin" on kyllä kaiken huippu. Siihen ei ymmärtääkseni saa itse määritellyksi valuuttoja, ja nyt muuntimessa olevista 13 valuutasta on käytössä 1. Siis Euro. Muut ovat euroalueen vanhoja valuuttoja. Sinänsä ymmärrettävää: jos valuuttoja ei voi muuttaa kurssien mukaan, niiden laittaminen muuntimeen on järjetöntä, mutta vähemmän kylmäverinen suunnittelija olisi ehkä keksinyt laittaa mahdollisuuden määritellä arvot itse. Valuuttamuunninta siis EI ole, toisin kuin mainostetaan.
- automaattista tekstinsyöttöä ei saa pois oletusasetuksista: jos haluaa kirjoittaa "itse", se pitää joka kerta valita erikseen. Tämä meinasi aiheuttaa hermoromahduksen, mutta nyt olen kiltisti opetellut automaattikirjoitusta. Jestas, vitsikästä puuhaa!
- erilaisia, sinänsä turhia ja ärsyttäviä "merkkipiippauksia" ei saa pois ellei koko masiina ole äänettömällä. Siis kuka sellainen, joka pystyy kirjoittamaan kalenteriin merkinnän, tarvitsee merkkipiippauksen kun se on kirjoitettu?
- Kannen näyttö, jonka takia suurelta osin kapineeseen päädyin, on pimeänä suurimman osan aikaa. Siis ideani oli, että se toimisi kellona, eli en tarvitsisi rannekelloa, ja siitä näkisi heti, onko saapunut viestejä tms. jos toosa on äänettömällä. Nyt pitää painaa sivunappia että siitä näkee yhtään mitään.
- Akun latausaukon reikää peittää IRRALLINEN n. 1mm x 4mm kokoinen muovinpala. Ennuste tallessa pysymiseen alle viikko.
- tätä en ole tarvinnut, mutta kuulemma puhelinmuistion nimet voi kyllä kerralla kopioida kortilta puhelimeen (esim. jos haluaa liittää osoitteita - jotka voi kirjoittaa vain kenttään "sähköposti" - tai valokuvan), mutta takaisin kortille vain yksi kerrallaan.
- Kalenteriin mahtuu 25 AIKATAULUMERKINTÄÄ, 25 TEHTÄVÄLISTAA, 25 MERKKIPÄIVÄÄ JA 25 NUMEROA! Siis haloo! KENELLE universumissa riittää tuollainen kalenteri? Jollekin sikiölle, jolla ei ole mitään suunniteltuna? Jumaliste, eikös kalenterin idea nimenomaan ole se, että SIIHEN merkitään tulevat tapahtumat, ettei tarvitse kanniskella paperialmanakkaa tai kompuutteria mukana? Ja jos jollakulla ei ole muistettavana pelkästään yli 25 merkkipäivää, pitää hankkia joko elämä tai ainakin sydän! Vaikka nimenomaan merkkipäivien osalta kalenteri on erityisen kelvoton, koska...
- merkkipäivämerkinnät eivät toistu seuraavana vuonna. Eikös merkkipäivä jo määritelmällisesti ole toistuva tapahtuma? Ja jos sitten haluaa kaamospäivien ratoksi kopioida merkkipäivät seuraavalle vuodelle, se ei tietnekään onnistu, koska a) siihen ei mahdu kuin ne 25 merkintää, ja b) merkintöjä ei voi siirtää muuta kuin rullaamalla helkkarin kalenteria seuraavan vuoden vastaavan päivän kohdalle - siis suoraan ko. päivään voi siirtyä vain, jos kirjoittaa merkinnän uudelleen.

Muuta huomautettavaa ei näin kahden vuorokauden käytön jälkeen olekaan. Eli puhelin on oikein hyvä soittamiseen jos akkulaturi on lähellä, suhteellisen hyvä tekstiviestien lähettämiseen jos kestää automaattista tekstinsyöttöä ja melkein halvan kameran tasoa kuvien ottamiseen. Kalenteri on kelvoton, valuuttalaskuria ei ole. Kaiken kaikkiaan siis, laatuunsa nähden puistattavan kallis kapine.

Toisaalta, olisin ostanut sen 400 euron SGH-Z500:n jos sitä olisi yhdessäkään kaupassa ollut myynnissä. Sitten kyllä itkettäisi.
2559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ko. palaute! Ehkä ottavat huomioon seuraavissa malleissa.

Äänestä

ostin kyseisen luurin viimevuonna joulukuun alussa kun se tuli markkinoille , mainostettuna ja kehuttuna , kaunishan se on niinkuin kaikki samsung läppämallit mutta täysin paska . keväällä vaihdoin nokiaan ja kyllä täytyy sanoa että Nokialaiset on Puhelimia KAIKISSA mittasuhteissa . Siksi olen tyytyväinen kun olen EROON päässyt moisesta kapineesta .
ps, ei se akku ala toimimaan .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Otak kirjoitti:

Entinen puhelimeni hajosi, ja jouduin siis etsimään uutta. Kaiken kaikkiaan kokemus oli suhteellisen surkuhupaisa (mm. KAHDESSA kaupassa kuudesta, kun kysyin toimiiko kahden numeron SIM-kortti - siis Dual - Samsungissa, myyjä ilmoitti että sellainen kuin kaksi numeroa yhdellä SIM-kortilla ei ole teknisesti mahdollista - huolimatta siitä, että sanoin siis omistavani kyseisen kortin, jo kolmatta vuotta). Mutta sitten, arvottuani "järkevän näköisen" bluetoothillisen ja radiolla varustetun (halvemman) Nokian ja todella kauniin SGH-E330:n välillä päädyin jälkimmäiseen. Ja... no jaa. Nyt tämä farssi alkaa jo naurattaa. Iso osa outoutta tietysti johtuu siitä että olen aiemmin käyttänyt Nokiaa, mutta tässä parin päivän käyttökokemuksia.

Ensin hyvät puolet:
- se, että yhdellä näppäilyllä pääsee kameraan, kalenteriin, viesteihin ja ääniin on todella näppärää
- näyttö on erinomainen ja fontti selkeä
- kamera ottaa suhteellisen hyvälaatuisia kuvia
- puheääni on hyvä
- muuntimet ovat hyviä, paitsi valuuttamuunnin, jota mainostuksesta huolimatta ei ole (ks. kommentti alempaa).
- kalenterin ulkoasu on selkeä (muuten se onkin kelvoton, mutta siitä myöhemmin)
- hauska idea, että soittoääniin voi liittää valokuvan (jos sen ottaa itse ko. kameralla)
- kuten sanottu, puhelin on todella kaunis (Nokiat ovat todella tyhmän näköisiä nykyään)

Sitten huonot puolet:
- puhelimessa ei ole salasanalla suljettavaa lompakko-toimintoa, kuten tosin arvelinkin
- akku kesti ensimmäisellä (ohjekirjan mukaisella täydellä) latauksella 18 tuntia, josta puhetta 17 min, kuvia otettu kaksi. Ei mikään huippusuoritus, sanoisin. Huollon mukaan aika pitenee kolmen latauksen jälkeen. No. Eh, syytä olisi. Tosin tätä palstaa selattuani alkaa epäilyttää...
- "valuuttamuunnin" on kyllä kaiken huippu. Siihen ei ymmärtääkseni saa itse määritellyksi valuuttoja, ja nyt muuntimessa olevista 13 valuutasta on käytössä 1. Siis Euro. Muut ovat euroalueen vanhoja valuuttoja. Sinänsä ymmärrettävää: jos valuuttoja ei voi muuttaa kurssien mukaan, niiden laittaminen muuntimeen on järjetöntä, mutta vähemmän kylmäverinen suunnittelija olisi ehkä keksinyt laittaa mahdollisuuden määritellä arvot itse. Valuuttamuunninta siis EI ole, toisin kuin mainostetaan.
- automaattista tekstinsyöttöä ei saa pois oletusasetuksista: jos haluaa kirjoittaa "itse", se pitää joka kerta valita erikseen. Tämä meinasi aiheuttaa hermoromahduksen, mutta nyt olen kiltisti opetellut automaattikirjoitusta. Jestas, vitsikästä puuhaa!
- erilaisia, sinänsä turhia ja ärsyttäviä "merkkipiippauksia" ei saa pois ellei koko masiina ole äänettömällä. Siis kuka sellainen, joka pystyy kirjoittamaan kalenteriin merkinnän, tarvitsee merkkipiippauksen kun se on kirjoitettu?
- Kannen näyttö, jonka takia suurelta osin kapineeseen päädyin, on pimeänä suurimman osan aikaa. Siis ideani oli, että se toimisi kellona, eli en tarvitsisi rannekelloa, ja siitä näkisi heti, onko saapunut viestejä tms. jos toosa on äänettömällä. Nyt pitää painaa sivunappia että siitä näkee yhtään mitään.
- Akun latausaukon reikää peittää IRRALLINEN n. 1mm x 4mm kokoinen muovinpala. Ennuste tallessa pysymiseen alle viikko.
- tätä en ole tarvinnut, mutta kuulemma puhelinmuistion nimet voi kyllä kerralla kopioida kortilta puhelimeen (esim. jos haluaa liittää osoitteita - jotka voi kirjoittaa vain kenttään "sähköposti" - tai valokuvan), mutta takaisin kortille vain yksi kerrallaan.
- Kalenteriin mahtuu 25 AIKATAULUMERKINTÄÄ, 25 TEHTÄVÄLISTAA, 25 MERKKIPÄIVÄÄ JA 25 NUMEROA! Siis haloo! KENELLE universumissa riittää tuollainen kalenteri? Jollekin sikiölle, jolla ei ole mitään suunniteltuna? Jumaliste, eikös kalenterin idea nimenomaan ole se, että SIIHEN merkitään tulevat tapahtumat, ettei tarvitse kanniskella paperialmanakkaa tai kompuutteria mukana? Ja jos jollakulla ei ole muistettavana pelkästään yli 25 merkkipäivää, pitää hankkia joko elämä tai ainakin sydän! Vaikka nimenomaan merkkipäivien osalta kalenteri on erityisen kelvoton, koska...
- merkkipäivämerkinnät eivät toistu seuraavana vuonna. Eikös merkkipäivä jo määritelmällisesti ole toistuva tapahtuma? Ja jos sitten haluaa kaamospäivien ratoksi kopioida merkkipäivät seuraavalle vuodelle, se ei tietnekään onnistu, koska a) siihen ei mahdu kuin ne 25 merkintää, ja b) merkintöjä ei voi siirtää muuta kuin rullaamalla helkkarin kalenteria seuraavan vuoden vastaavan päivän kohdalle - siis suoraan ko. päivään voi siirtyä vain, jos kirjoittaa merkinnän uudelleen.

Muuta huomautettavaa ei näin kahden vuorokauden käytön jälkeen olekaan. Eli puhelin on oikein hyvä soittamiseen jos akkulaturi on lähellä, suhteellisen hyvä tekstiviestien lähettämiseen jos kestää automaattista tekstinsyöttöä ja melkein halvan kameran tasoa kuvien ottamiseen. Kalenteri on kelvoton, valuuttalaskuria ei ole. Kaiken kaikkiaan siis, laatuunsa nähden puistattavan kallis kapine.

Toisaalta, olisin ostanut sen 400 euron SGH-Z500:n jos sitä olisi yhdessäkään kaupassa ollut myynnissä. Sitten kyllä itkettäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu