Pukki ei ikäväkseen päässyt paikanpäälle Turkuun tsiigaamaan jälleen kerran murskaavaa petolaumaa, mutta jälkipelistäkin riittää skrubattavaa.. Jokeripeli taas näytti pukille vain sen, että onnellakin pystytään ilmeisesti muutama pinna pasilan autotalliin hakemaan.
Pukki on keväästä lähtien joutunut lukemaan säälittävien landeneitojen piipitystä ifk:n fyysisestä pelitavasta. Ilmeisesti näille mekkotytöille ainoastaan baletti on oikeaa urheilua ja sitä he mutsinsa mekon alla yleensä duunaavatkin paremman elämän puutteessa. Pukki on aina stondannut suoraselkäisesti jääkiekon ALKUPERÄISEN ihanteen takana, jota ainoastaan ifk:n pelitapa enää ikäväkyllä sm-liigassa noudattaa.. Jääkiekkoon on alusta asti kuulunut fyysisyys ja kaikkeen urheiluun, jossa fyysisyys on mukana, kuuluu myös olennaisena osana välillä pystypainikin.
Ilmeisesti suurin osa tälle palstalle skriivaavista skideistä ja päättäjistä uskoo, että fyysisyys ja nekkailu karkoittavat yleisön, mutta näin ei todellakaan ole. Jengi diggaa kybällä loppuun asti yrittämisestä ja rehellisistä välienselvittelyistä. Ikävää on vain se, että sm-liigan päättäjät ovat yrittäneet kaikin keinoin poistaa tämän jääkiekon perimmäisen elementin eli kontaktin ja halunneet suunnata ottelut lähinnä virsikirjat handussa tsittaaville pullamössö friiduille, joille snadin myllyn näkeminenkin aiheuttaa elinikäisen trauman.
Dogin toimintaa ei todellakaan tarvitse kyseenalaistaa. Jokainen joka vähänkään hiffaa amerikkalaisen ja suomalaisen pelitavan eron, tietää että tuollainen on täysin normaali käytäntö pohjoisamerikassa. Jos joku haluaa hyppiä isompiensa silmille laukomalla kiekkoja lämmittelyssä, pitäisi silloin hiffata noutajan tulevan ensimmäisessä erässä. Pukki toisaalta kyllä ymmärtää, etteivät turkulaiset toki voi kaikkea edes tietää, kun sielläpäin ei FST:n lisäksi juuri muita kanavia televisiosta tsiigailla..
Perkele, nyt on aika stondata selkä suorana ainoan jääkiekon ihannetta puolustavan joukkueen vierellä ja näyttää kaikille, että kakskyt donan sakko on vain vessapaperin veroinen flaba suomen legengaarisemman joukkueen handussa. Ifk on pelannut upeaa kiekkoa, jossa jokaisesta metristä on vastustajan täytynyt taistella verisesti. Punainen show on jälleen pyörinyt näyttävästi ympäri suomea ja 1,5 pisteen keskiarvolla petopaidat ovat ansainneet jokaisen ifk:n kannattajan täyden kunnioituksen. Mestaruus tuolla pelillä tulee olemaan murskaava, eikä sitä pysty estämään yksikään mekkotyttöjengi tässä maassa…ja tämä on silkkaa faktaa…
Pukki on keväästä lähtien joutunut lukemaan säälittävien landeneitojen piipitystä ifk:n fyysisestä pelitavasta. Ilmeisesti näille mekkotytöille ainoastaan baletti on oikeaa urheilua ja sitä he mutsinsa mekon alla yleensä duunaavatkin paremman elämän puutteessa. Pukki on aina stondannut suoraselkäisesti jääkiekon ALKUPERÄISEN ihanteen takana, jota ainoastaan ifk:n pelitapa enää ikäväkyllä sm-liigassa noudattaa.. Jääkiekkoon on alusta asti kuulunut fyysisyys ja kaikkeen urheiluun, jossa fyysisyys on mukana, kuuluu myös olennaisena osana välillä pystypainikin.
Ilmeisesti suurin osa tälle palstalle skriivaavista skideistä ja päättäjistä uskoo, että fyysisyys ja nekkailu karkoittavat yleisön, mutta näin ei todellakaan ole. Jengi diggaa kybällä loppuun asti yrittämisestä ja rehellisistä välienselvittelyistä. Ikävää on vain se, että sm-liigan päättäjät ovat yrittäneet kaikin keinoin poistaa tämän jääkiekon perimmäisen elementin eli kontaktin ja halunneet suunnata ottelut lähinnä virsikirjat handussa tsittaaville pullamössö friiduille, joille snadin myllyn näkeminenkin aiheuttaa elinikäisen trauman.
Dogin toimintaa ei todellakaan tarvitse kyseenalaistaa. Jokainen joka vähänkään hiffaa amerikkalaisen ja suomalaisen pelitavan eron, tietää että tuollainen on täysin normaali käytäntö pohjoisamerikassa. Jos joku haluaa hyppiä isompiensa silmille laukomalla kiekkoja lämmittelyssä, pitäisi silloin hiffata noutajan tulevan ensimmäisessä erässä. Pukki toisaalta kyllä ymmärtää, etteivät turkulaiset toki voi kaikkea edes tietää, kun sielläpäin ei FST:n lisäksi juuri muita kanavia televisiosta tsiigailla..
Perkele, nyt on aika stondata selkä suorana ainoan jääkiekon ihannetta puolustavan joukkueen vierellä ja näyttää kaikille, että kakskyt donan sakko on vain vessapaperin veroinen flaba suomen legengaarisemman joukkueen handussa. Ifk on pelannut upeaa kiekkoa, jossa jokaisesta metristä on vastustajan täytynyt taistella verisesti. Punainen show on jälleen pyörinyt näyttävästi ympäri suomea ja 1,5 pisteen keskiarvolla petopaidat ovat ansainneet jokaisen ifk:n kannattajan täyden kunnioituksen. Mestaruus tuolla pelillä tulee olemaan murskaava, eikä sitä pysty estämään yksikään mekkotyttöjengi tässä maassa…ja tämä on silkkaa faktaa…
Vastaukset 60
Vanhimmat
legendaarisimman joukkueen??hih...
Legendaarisempaa kuin ifk ei ole.. Jos et usko, niin ota tyttö historiankirja handuusi ja ala tavaamaan. Mikäli lukeminen taas tuottaa sinulle ylitsepääsemättömiä ongelmia, niin dokaa pullo bisseä ja vaivu takaisin itsesääliisi..
HIFK:n 'fyysisyys' tarkoittaa lapsellista provokaatiota ja pojumaista mätkimistä. Aikuismaisen urheilullisuuden kanssa sillä on vähän tekemistä. On typerää hakkua neideiksi kaikkia, joilla on järkeä yli saappaan numeron ja jotka pitävät jääkiekkoa urheilulajina, eikä keskenkasvuisten apinoiden turhautumisten purkautumiskanavana. Jos Stadinpukilla oikeasti stondais ja näyttäisi naiselleen (jos hänellä on sellaista) oikeaa miehisyyttä, ei hänen tarvitsi osoittaa henkistä alimittaisuuttaan täällä.
MUN MIELESTÄ HIFK PELAA LOISTAVAA KIEKKOA SAATTAA SORTUA JOSKUS YLILYÖNTEIHIN MUTTA PELAA PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARASTA KIEKKOA YHDESSÄ JOKERIEN KANSSA. MUN MIELESTÄ PELISSÄ PITÄÄ OLLA PIKKASEN FYYSISYYTTÄ..EIKÄ MITÄÄN SELLAISTA KOKO AJAN ESIINTYVÄÄ TUUPPIMISTA TAI PAIDASSA ROIKKUMISTA...
Ei ole pukin asia, jos koet suomalaisen jääkiekon fyysisyyden noin kovaksi uhaksi omalle mielenterveydellesi.
Jääkiekkoa on pelattu 100 vuotta ja nyt tuollaisten mekkopoikien ansiosta ollaan muuttamassa peliä enemmän pikkupoikien maailmaa suosivaksi. Aina on jäällä nähty tappeluita ja eittämättä ne kuuluvat olennaisena osana kuvaan. Kyllä peliä toki siistiä täytyy, mutta enemmänkin kahvakiekon puolelta, kiitos...
"Nyyh, nyyh, nyyh. HIFK ei pelaa oikeesti fyysisesti enkä voi suvaita tappeluja."
Tiedätkö pelle miten katkeralta kirjoituksesi kuulostavat?
Ei pelle nimimerkille..
juuri jääkiekon asema mureneekin. En hiffaa miksi uusi sukupolvi pelkää tsiigata myllyjä boxissa?
Maailma on täynnä raakuuksia jotka ovat aivan toisella levelillä jääkiekon myllyjen kanssa. Jos rehellinen pystypaini kielletään, kadottaa se olennaisen osan koko kanadalaisesta ihanteesta..
Tämän uuden pelkäävän sukupolven slogan lieneekin :
Mekon alta maailmalle..!!
"Ikävää on vain se, että sm-liigan päättäjät ovat yrittäneet kaikin keinoin poistaa tämän jääkiekon perimmäisen elementin eli kontaktin ja halunneet suunnata ottelut lähinnä virsikirjat handussa tsittaaville pullamössö friiduille, joille snadin myllyn näkeminenkin aiheuttaa elinikäisen trauman. "
täyttä totta. pukki oot rautaaaaaaa...........
Oon samaa mieltä. Ei kukaan mene katsomaan oikeasti mitään säälittävää taitokiekkoa, missä Koivun tapaiset lapamadot kikkailee kiekkoa maalia kohti. Kyllä jääkiekossa on kyse tappeluista ja kurmoottamisesta jopa varsinaista pelaamista enemmänkin ja niinhän sen pitää ollakin. Kohua tästä kaikkien hyväksymästä asiasta nostavat vaan ne, jotka eivät muuten pärjää ja joutuvat kaukalon ulkopulolellakin kipittelemään mamman villakoppaan karkuun pahaa maailmaa.
tällaiset en manit ovat jostain vapaaksi päästettyjä...ja opettelevat elämään ihmisten säännöillä...mutta alhainen älykkyys ja sikamaiset tavat valitettavasti vauhdittavat hoitoon palaamista...
Ei vittu jätkä... Itteki kannatan "kunnon" lätkää mutta, mutta älä sotke koivua tähän... Koivu on kauan pitänyt leijonia pystyssä, ja on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalais pelaajista... ikinä...
JOO EN YMMÄRRÄ ITSEKKÄÄN SM-LIIGAN JOHTOA ETTÄ MIKSI LANGETTAVAT TÄLLÄISIÄ RANGAISTUKSIA..
Ifk on rautaa. Hienoa, että kelailet samanlailla kuin pukkikin asioista.
On kunnia-asia jokaiselle ifk:n kannattajalle, että joukkueemme stondaa päivästä päivään suurimpien valojen ristitulessa. Ifk tulee jatkossakin omalla brändillään nostamaan koko suomalaista liigaa lähemmäksi nhl:n legendaarisia arvoja. Tähän ei kukaan muu suomessa kykene ja jonain päivänä muutkin seurat hiffaavat ifk:n merkityksen sillanrakentajana koko eurooppalaiselle jääkiekkoilulle.
Älykkyyttesi taso tulee hyvin ilmi luokattomasta ulosannistasi. Olisi parempi että piipittäisit enemmän himassa lopella mutsillesi, kun alkaisit petoluolassa skrubaamaan skeidaa legendaarisen ifk:n kannattajille...
Ookko sää taas ottan jotai huumettaa kun o taas piä sekasi?!
Kyllä treenit ja latino pitävät pukin kondiksessa jatkossakin. En koskaan ole tarvinnut kaurapuuroa kovempaa huumetta, vaan olen elävä todiste raskaansarjan kundista (116 kg) ilman minkäänlaisia lisäravinteita. Sinunkaltaisesi 60 kiloisen kukkakepin olisi syytä edes hieman käydä salilla, jottei uskottavuutesi täysin menisi nuorisodiscojen parketeilla..
Noin puhuu vain pienipilinen räkänokka!
Sinunkaltaisesi shemanille ei pukilta paljon myötätuntoa heru. Jos oma pilisi on yhtä pieni kuin oma itsetuntosikin, on silloin parempi mennä komeroon takaisin skagaamaan. Petoluolassa ainostaan tosikarjut stondaavat stagella jatkossakin kuninkaina..
Sulla stondaa kun katot ifk:n pelaajia? Hae mieluummin joku hinttarifoorumi mihin voit kirjoittaa tuntemuksistasi.
Jos et itse vielä ole päättänyt kumpaa sukupuolta haluat elämässäsi edustaa, älä silti kysymyksesi kanssa pukin eteen tule. On nimittäin ainostaan säälittävää tsiigata landeneidon skriivausta, josta pelko kuvastuu joka ikisestä sanasta.
Näitä debiiliuhoajia löytyy tietysti joka jengistä, mutta hifk on tässäkin aivan oma lukunsa. Alan epäillä, että Hesperiassa jaetaan vapaalippuja hifkin matseihin! Ja jokaiselle häiriintyneelle nakkikioskin kingille annetaan ilmainen hifkpaita päälle, jotta hifkin kannattajien henkinen taso säilyisi tutun matalana. Tämäkin Stadinpukin ainoa ylpeilemisen aihe on asuinpaikka ja hifkiläisyys. Ja kaikki, jotka eivät osta hänen yksisilmäisen tyhjäpäisiä näkemyksiään, ovat tyttöjä, naisia. En tiedä, miksi olen edes täällä.? Tuntuu kuin olisin äkkiä joutunut matalaotsaisten luolamiesten joukkoon.!
Onhan se oikeastaan hyvä, että yksi joukkue kerää kaikki typerykset. Eli on hyvä että on HIFK, koska silloin tyhmyys pysyy yhdessä paikassa!
Ilmeisesti henkinen kyvykkyytesi on ristiriidassa omatuntosi kanssa. Jos taas eettinen vakaumuksesi estää sinua ajattelemasta objektiivisella tavalla, on se vain pukista säälittävää.
Eiköhän pukinkin CV saisi sinutkin hiljaiseksi.
Edelleen pukilla on menestyvä firma ja insinöörin flabat fikkassa, joten ei pukin tarvitse sinulle mitään todistaa.. Yritähän nyt ensin saada spettarisi skolesta ja päästä duuniin, niin voisit pukin edessä näyttää edes hieman suoraselkäisemmältä.
Höpöhöpö.
Ainoat pelimiehet ifk:sta löytyy ykköskentästä, Hauhtonen ja Salmelainen.
Muut pelimiehet on saaneet jo tarpeekseen siitä meiningistä ja pelaavat, nimenomaan pelaavat jo muualla.
Mutta kyllä ifk:lta useampikin kenttä löytyy. Alkukausi on osoittanut, että ifk:lla on ehkä laadukkain junioritiimi sm-liigajoukkueista. Tehopinnoja tulee ropisten ja ifk:n nuoret karjut ovat täysin lunastaneet petopaidan legendaarisen velvoitteen..
Sakot tulivat koko alkukauden kestäneestä järjestelmällisestä epäurheilijamaisuudesta, mihin nyt pistettiin stoppi. SM-liigan kanta on selvä: neloskentän nobodyt eivät saa "noutaa" vastapuolen ykkös/kakkoskentän miehiä turhille hippasille, vaan pelit pitäisi ratkaista pelaamalla ja tappeluiden tulisi olla spontaaneja eikä etukäteistaktiikan toteuttamista.
Tällaiset Lovstedtit eivät pelillisillä ansioillaan kuuluisi koko liigaan, mutta poika tekee tyhmyyksissään mitä tahansa, jotta Shedden pitää porukassa. Toivottavasti joku vanhan koulukunnan kavaeri, vaikkapa Mäkkäri, opettaa vielä pojalle tapoja ja hoitaa piltin legot heilumaan. Ja onhan pelaajabudjetissa varaa, vaikka Mr White houkuteltiinkin eläkkeeltä petopaitaan. Voihan noita euroja kuluttaa jatkossa sakkoihinkin, jos Hifk ei ota opikseen?
LEGENDAARISEN HELSINGIN IFKOON PELI ON AINA UPEAA KATSOTTAAVAA VARSINKIN HIFKIN UPEA TUNNARI ON MYÖS LOISTAVA.LETS PLAY HOCKEY...JOKERIPELI OLI NYT MITÄ OLI.HIFK ON MUSTA LOISTAVA JOUKKUE...JA PELAA UPEAA KIEKKOA JOKEREISSA ON LIIKAA TULOS-TAI ULOS TYYLIÄ.IFK ON HELSINGIN YKKÖNEN MINUSTA
Te mitättömät peräkylän juntit kaivatte nenäänne kun Stadinpukki skrubaa teille mukavaa luettavaa, hah hah! Lapio käteen ja lapioimaan lantaa, pellet!!
Opettele käyttämään sitä konettasi ja ota caps lock pois päältä!!!
Arvasin et osaa...tosin ei yllättänyt.
Pukki tulee jatkossakin vaalimaan petoluolassa oikeudenmukaisuutta kaikissa tilanteissa.
Ainoastaan hiffaamalla jääkiekon alkuperäisen ideologian pystyy nämä landepiipittäjätkin edes kerran elämässään tsiigaamaan jääkiekkoa objektiivisin silmin. Sinä päivänä kun pukin viesti menee perille, alkaa jääkiekkossakin jälleen uusi aikakausi, jossa halleja on jokaisella paikkakunnalla suurennettava yleisöryntäyksen takia...
Kiitos taas pukille päivän piristysruiskeesta. Kovan treenin päälle on mukava lukea todellista asiaa! Nämä mekkotytöt jotka itkevät tappeluista ja etenkin tosta käskyttämisestä niin ovat hallissa heti ensimmäisenä pystyssä kun tappelu alkaa. Kädet lyövät innolla yhteen ja huudot "lyö siltä hampaat kurkkuun" kaikuvat! Kaikki on hyvin niin kauan kun oma lande jengi joskus tappelee mutta jos iso ja paha HIFK vähän mättii niin heti se on sikailua? Vaikka tuskin kovin moni lande ja narri itkijä tällä palstalla on oikeasti livenä lätkä matsia nähnyt! Pukki ja aivan oikein kaikella tavalla mitattuna legendaarinen HIFK jatkakaa samaan malliin!!!
Ei enään epäilystäkään Mal82 on tämä pukin latino.
Nyt tämä "latino" on nähnyt yhden pelin ja jakaa muutakin kuin pedin pukin kanssa.
Pus pus "pojat".
Oma asianne kuitenkin.
nuole nuole! sitä ruskeamman kielen saat
Yritähän sinäkin edes kerran skriivailullasi osoittaa olevasi suoraselkäinen. Tuollaisen lapamadon sietäisi ilmoittautua ensi kesänä keihäsmiehille harjoitusseipääksi, joten olisit edes kerran hyödyllinen tuossa snadissa elämässäsi. Tässä hetkellä skriivauksesi on lähinnä säälittävää, josta ennenkaikkea kuvastuu pelko. On siis parempi, että menet takaisin peiton alle pimeään ja jätät stagen tosikarjuille, jooko??
Hydellä olisi myös aika kerrankin stondata suoraselkäisesti ja skriivata asiaa. Pukki on hiffannut että pelkäät ilmeisesti omaa varjoasikin, joten on parempi, ettet puutu fyysisen pelitavan keskusteluun. Jos jääkiekko on jatkossakin sinusta liian pelottavaa tsiigattavaa, on parempi silloin keskittyä vaan kiiltokuvien keräilyyn pikku systerin frendien kanssa..
Stadinpukki...Nyt olet unohtanut jotain!?Kuuletko, kun äitisi huutaa peräkammariin "Poika, ota lääkkeesi, ettet huido niitä landesitä landetätä, tyttöjä siellä naisia siellä! Kuule Pertti-kulta, ei ne oo oikeita piruja. Ok..jos otat nyt lääkkeesi, pääset mamin kanssa matsiin."
Treenit painavat pukillakin päälle, mutta aina on aikaa stondata petoluolassakin vaalimassa ifk:n brändiä.
Olen samaa mieltä, että nekkailu innostaa katsojia aivan helvetisti. Jos peli on pelkkää virkamieskiekkoa, ei siitä innostu kuin turkulaiset. Ifk on aina ollut hikeä, verta ja kyyneliä ja näin se tulee myös jatkossa olemaan.
Dogi on lunastanut mestan pukin sydämeen, sillä karju on todella saanut jengin pelaamaan lupaamallaan tavalla. 1,5 pisteen keskiarvo riitti viimekaudella runkosarjan seitsemänteen sijaan, joten pisteiden valossakin on ifk aivan aikataulussa..
Sinusta taas huokuu lande-asenne kilometrin päähän. Jos alemmuutesi johtuu heikosti menneestä lapsuudesta, se ei ole pukin vika. Yritähän viimein nousta stondaamaan klabeillesi ja edes hieman näyttää hiehekkäämmältä. Tällä hetkellä et juuri hyttystä parempi ole..
Ifk:lla on tällä hetkellä henkinen yliote vastustajiin ja samalla tavoin brändi on vahvistanut meitä kannattajiakin. Jos landemekkotytöt taas saavat itsetuntoaan kohennettua ainoastaan piipittämällä petoluolassa mutsin mekon alta, se ei juuri täältä stadista katsoen kovin paljon sinunkaan pisteitäsi nosta, sori vaan.
Stadinpikkupilillä on vain yksi vaihde päällä. Viestit ovat kuin samasta puusta tehtyjä. Kysy tapaamiltani naisilta, olenko tyttö vai mies! Sen sijaan sinun identiteetistäsi en ole varma. Mutta en ole siitä kiinnostunut, koska olet ihmisenä niin mielenkiinnoton, karikatyyri, jossa on kaikki ne huonot ominaisuudet, joita useimmat liittävät hifkiläisyyteen...En palaa tänne, ettei tyhmyys tartu...
mielelläni heikki tyttö kysyisin sinut tuntevilta friiduilta sinusta..
Veikkaan että vastaukset olisivat seur. kaltaisia:
- Olen isompaakin saanut
- On se ihan ok, eiköhän sen joku huoli
- Heikki on tunteellinen mies. Pystyy itkemään muidenkin kuin vain äidin kylkeä vasten.
- Olisi minun tyyppiäni, jos vain olisi kasvanut yli 160 sentin, sääli.
Olen varma, että sinunkaltaisiakin tässä maassa tarvitaan. Se, ettei petoluola ole sinua varten ei ole todellakaan sinun vikasi. On varmasti helpompaa kohdata oma itsesi ja miehekkyytesi naisten parissa kuin stondaamaalla karjujen keskellä petoluolan sydämessä.
Hah...sinähän alat luovaksi! Nuo naisten vastaukset eivät ole kovin pahoja, vaikkeivät totta olekaan. Voin sanoa kokemuksesta, että useimpien kaltaistesi insinöörien vaimot itkevät salarakkaittensa perään, eivät miestensä, koska kaltaisiltasi puuttuu täysin kyky kohdata naisen tarpeet. Pari minuuttia miehekästä uhoilua ja se on siinä!
Nämä laumasieluiset luolamiehet tuntevat olevansa kotona pelkästään muiden samankaltaisten uhoeetujen kanssa. Toki jokin bimboblondi nyrjähtää teihin, muttei fiksu nainen.
Voin myös sanoa, että aikanaan olen ollut aika monta kertaa HIFKin kotimatseissa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa.
Ja vielä: ketkä pitävät HIFKiä pystyssä?: Salmelaisen ja Hauhtosen kaltaiset taitopelaajat!
en tainnut sulle puhua joten turpa tukkoon vaan
ja tappelut kiinnostaa on valinta hifk!
Ei mal ole pukin "latino"
Pukin latino on Malmin mustalaisia ja pukki ei ole vielä huomannun sitä kun manne heittää vähän aksentilla niin puki luulee että on saanut ulkomaalaista.
On se ihme, että yleisö ainakin tuntuu diggaavan ifk:n pelitavasta. Tälläkin kaudella ifk:n vieraspelien yleisökeskiarvo on liigan korkein, joten mistäköhän se kertoo??
On satavarmaa, että jengi diggaa tsiigata matsia, jossa jotain tapahtuukin. Vaikka kuinka yrittäisit tuomita pelitapamme, silti et voi kyseenalaistaa faktoja. Jengi edelleen dallaa tsiigaamaan suomen parasta showta, jossa fyffeille annetaan todellista vastinetta ja josta ilta-illan jälkeen voi poistua tyytyväisin mielin.
Jos joskus saat ulkomaalaista, niin yritähän pitää mielessäsi silloinkin isänmaasi. Vaikka pukilla Argentiinalainen friidu onkin, se ei poissulje sitä että suomalaisuus budjaa syvällä pukin sydämessä..
Palvelu on latinon toimesta sujunut erinomaisesti niin keittiössä kuin makuuhuoneessakin, joten ainakaan tällähetkellä pukki ei näe mitään syytä muutoksiin. Kitisevää suomifriidua pukki ei enää riesakseen kaipaa...
Eipä pukin tarvitse latinoaan mihinkään blondiin vaihdella. Jos joskus pääset kokeilemaan latinalaista keinutuolia, hiffaat kyllä miksi..
Dogi on nostanut koko joukkueen moraalia ja nuoret kunditkin ovat astuneet miesten stifloihin poikkeuksetta. Toki aina pari karjua nousee muiden yläpuolelle pisteiden valossa, mutta niin se on muillakin joukkueilla. Tällähetkellä ifk pelaa juuri JOUKKUEENA 1,5 pisteen tahdissa ja materiaaliin suhteutettuna tuo on loistava saavutus... Viime kaudella 1,5 pisteen keskiarvo riitti seitsemänteen sijaan, joten mitään hätää ei ifk:lla ole, vaan kultainen kevät on aivan realistista saavuttaa..
jos puolen miljoonan asukkaan kaupungissa ei noin pieni halli tulisi täyteen.
olet oikeessa siinä että hifk tarjoaa shown, aivan kuten pellepainijat
vastauksias niin melekeen kaikkija sanot neideiks tytöiks yms. tai arvioit muuten heiveröisiksi korostaen omaa virtuaalikokoosi jota näin tietsikan kautta ei oikeen saa selville,nimimerkkisi voi antaa viestiä mitä haluat muiden itsestäsi luulevan ehkä jotain "Tenkasmaista" muka naisten naurattajaa,mut oot kyllä tosi surkee versio siitä.Noi sun "kirjotelmat"on tyypillistä "punaniska"meininkiä,mää oon mää ja muut ei oo eikä vasitenkaa tiijjä mittäää
pukki skrubaa aina asiaa silloin, kun vastauksessa on suoraselkäisyyttä. Muutoin pukki neidittelee, koska mielestäni skidit ja muut mekkotytöt eivät parempaa kohtelua ansaitse.
On aivan turha tulla pukin eteen stondaamaan vetelät byysissa, kun olisi aika skrubata suomen legendaarisemman jengin asioista. Mutsin peiton alla on toki varmasti pimeää,mutta turha on silti täältä tulla fikkaria etsimään...
Pukki nekkailee edelleen ainoastaan kehässä ja jos tarvetta pukin kovuuden toteamiseen ilmenee, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä sähköpostitse.
Aina on tarvetta hyvään sparraukseen täällä stadissakin..
Hah...tämä pukin takana täytyy olla jokin pelleilijä...tai sitten kysymyksessä on todellinen friikki, jonka pitäis päästä esiintymään johonkin kauhugalleriaan!
nyt puhu paskaa. sähän jauhat tota samaa paskaa joka viestissäs. vaihda jo levyä hyvä mies. ei tää stadi oo niin iso mesta että siitä kannattas niin vauhkota. samaa landea me ollaan suomessa kaikki. ps. usko pois että mekko-tyttöjä löytyy myös täältä stadista pilvin pimein. terv. kärppä stadista. jo 25v. "täällä"
Ook sää joku kallonkutistaja kun kirjo´tuksen perusteella näät kirjottajan sukupuolen??Mää en nää kun sen onko se kirjottaja ihan dille vai onko järjissään...
Jos skidin ulosanti on mikkihiiri-levelillä, ei hän silloin friidua parempi ole. Kyllä tyhmempikin hiffaa, missä kaupungissa tässä maassa sivistys budjaa. Kaikki suomessa tehtävät päätökset duunataan stadin porttien sisällä, joten lohjantytön on turha yrittää pullistella amiksen flaboillaan pukille, sori vaan..
Pukki ei ikinä ole pelleillyt, vaan stondannut suoraselkäisenä ifk:n linnakkeen viimeisellä tornilla vaalien stadin legendaarista brändiä.
Ei todellakaan tarvitse olla friikki kannattaakseen ifk:ta, vai yrittääkö "ei pelle" - nimimerkki skrubata, että kaikki jääkiekkoa diggaavat ovat friikkejä?
Jos joskus pystyt säästämään viikorahoistasi ulkomaanmatkan verran, niin suosittelen käyntiä vaikkapa italiassa. Dallaa sitten jalkapallomatsiin, niin todella hiffaat kannattamisen ja suomalaisen lande hengaamisen eron. Kyllä joukkueen aatteelle täytyy antaa koko sydämensä, sillä muutoin et juuri pikkufriidua parempi ole, sori vaan..
Juuri sinulaistesi stadiin muutaneiden landien takia alkuperäinen ihanne stadista alkaa vaipua unholaan.
Aina pitää muistaa sukujuurensa ja pukilla ne ovat syvällä töölön maaperässä. Ei ole toki petteripunakuonon vika, että pitää stadiin asti tulla etsimään duunia ja elämää, mutta se vaan kertoo kylmää faktaa siitä, kuinka vetovoimainen tämä metropolimme on..
Pukin kirjoitus on loistava, sillä se paljastaa juuri sen, missä hifkiläisyys on vahvimmillaan. HIFK:n brandi on itsensä löytäneelle kuin koti jonne mennä. Varmuutta ja suorituskykyä!
Itse olen stadilainen, HIFK:n kannattaja, svenskspråkig ja homosuuntautunut. Kahden viimeksimainitun vuoksi olen joutunut elämässäni kestämään yhtä sun toista skeidaa, millä landet ja muut ääliöt ovat yrittäneet minua masentaa, mutta Stadi ja HIFK ovat aina antaneet minulle voimia ja toivoa. Nyt olen balanssissa itseni, ympäristöni ja kulttuuritaustani kanssa. Näissä merkeissä, hallilla tavataan!!!
En tiedä ottaako skriivauksesi todesta vaiko ei..?Jos olet kuitenkin suoraselkäisesti sanojesi takana, niin pukilla ei ole mitään sitä vastaan.
Pukki ei edelleenkään ole rajoittunut näkemykseltään, vaan hyväksyy kaikki rodut ja suuntautuneisuudet elämässään. Tärkeintä on, että klyyvari pystyssä pystyt tsiigaamaan muita silmiin ja olemaan oma itsesi kaikissa tilanteissa. Homoseksuaaleja on nykypäivänä tuhansia sekä kundeissa, että friiduissa ja onneksi se ei ole enää mikään tabu. Muutama lesbo on pukinkin frendipiirissä ja on vain ilo tsiigailla friiduja radalla "tositoimissa"..
Kun mieli palaa tositoimiin parin jäbän kans ookko pukki samaa mieltä?Siinä lets play hockey soi ja hanuri lotisee
Mitäs se sit muka haittais? Jos hallissa ruotsinkieli raikaa ja nätit kundit pelaa fyysistä kiekoo niin väkisinkin siinä hifkihenkinen lämpenee. Ei muuta kun pitkä pystyyn ja perään...
Mä tosin käyn tsiigaa lätkää ihan muualla.