Olen lueskellut näitä viestejä ja muutamaan vastannutkin.Jo kuusi vuotta olen taistellut sitä vastaan,masennusta.Välillä on hyviäkin aikoja,sitte taas huonompia.Mut olen pysyny hengissä sentään vaikka aina ei haluaiskaan.Tulee totaalinen uupumus,koskee joka paikkaan,ahdistaa niin ettei pysty olemaan paikoillaan jne.Kaikki nuo tunnot on mulle tuttuja.Mukaanlukien häpeän joka taas lisää ahdistusta.Enää en oikeastaan häpeä enkä salaile sairauttani,vaikken sitä missään kirkossa kuulutakaan.Tällä hetkellä mulla on tyhjä ja paha olla,haluis vaan nukkuu ja nukkuu.Kurkussa tuntuu koko ajan pala joka ei nielemällä lähde.
Koitetaan jaksaa päivä kerrallaan,mun ryhmissä käy tyyppejä jotka on yli 10v sairastanu.Itte oon 37 vuotias ja toivoisin tervehtyväni sen verran et voisin tehdä jotain työtä.Kirjotellaanhan?!
Koitetaan jaksaa päivä kerrallaan,mun ryhmissä käy tyyppejä jotka on yli 10v sairastanu.Itte oon 37 vuotias ja toivoisin tervehtyväni sen verran et voisin tehdä jotain työtä.Kirjotellaanhan?!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla historiaa jo vuodesta 1994. Pahaa aikaa kesti johonkin vuoteen 1999. Seuraavat kaksi vuotta jo helpompia. Sain lääkitystä alusta asti, jota vaihtelevasti noudatin, yleensä kuitenkin pitkiäkni aikoja. Terapiaa sain kahtena viimeisenä vuotena. Vuodesta 2001 oli helpompaa. Töissä olin valmistuttuani pari vuotta. Sitten työ loppuivat ja tapahtui muutakin. Nyt pahin masentajani on työttömyys. Töitä ei saa, joten tilanne on hyvin hankala. Syy ei poistu. ennen sitä en toivu.
Oma depressioni räjähti psykoosiksi vuonna 1992. Sain heti asianmukaisen lääkityksen ja kävin kolme vuotta Kelan sponsoroimassa analyyttisessä psykoterapiassa. Viimeiset kolmisen vuotta olen tullut hyvin toimeen pelkän estolääkityksen turvin.
Sinulla on ihan selvästi lääkitys pielessä. Kyllä se tehoaa, jos sekä lääke että annostus ovat oikeat. Ja noilla ryhmäterapioilla voi pyyhkiä sanonko minkä....
Kyllä jokaisella on oikeus kunnolliseen hoitoon. Vaadi ihmeessä tuloksia! Masennus pitää hoitaa tai se pilaa koko elämän.
Kiitos palautteesta.Olen itekin jo pitkän aikaa puhunu lääkärille et haluisin vaihtaa lääkkeitäni.Mulla menee efexor depotia täys annos,seroquelia 2*25mg illalla 100 mg.Tarvittaessa opamoxia.En oo ees tienny että kela korvaa yksityistä psykoterapiaa.Mulla rupee taas tuleen huonoja oloja,en haluu ottaa lääkkeitäni koska tunnen etten hyödy niistä.Opamoxit kyl sitäkin hanakkaammin...
On mulla onneks suunnitelmia tulevaisuudelle,pääsen Tapiolan kustantamaan ns. työkokeiluun,mut mukautettuna.Toivon saavani sieltä apua ja ehkä työpaikankin.
kauanko sairastit masennusta ennenku se muuttun psykoottiseksi?Ihmiset usein luulee et psykoottinen on jotain täysin greisiä,Mun kohdalla itseni syyttely muuttu sairaaks.Pääsispä itekin tohon estolääkitysvaiheesee,eikö se ole lievempi,vai onko ne ihan eri lääkkeitä?
Vastaa please pian=0)
Mulla masennus on ollut seuralaisena lapsuudesta asti, en tietenkään tajunnut koko asiasta mitään ennenkuin oli psykoosi päällä 34-vuotiaana. Mulla se ilmeni lähinnä lähes katatonisena hidastumisena ja muiden ihmisten "ajatusten lukemisena" sekä maailman näkymisenä ihan vieraana. Ei mitään riehumista ja sekoilua - ulkopuolinen ei varmaan huomannut mitään.
Mulla oli vuosia lääkityksenä Cipramil 40-60 mg fiiliksistä riippuen, varalla Diapam ja yöksi Imovane. Nykyisin on "estona" Cipramilin halpisversio Sepram (20 mg) ja edelleen nukahtamislääke.
Kela korvaa yksityisen psykoterapian anomuksen ja psykiatrin lausunnon perusteella. Mulla anomus tehtiin Hyksin psykiatrisella poliklinikalla, en olisi itse siinä vaiheessa tajunnutkaan mitään. Anomus kannattaa tehdä alkuvuodesta kun budjettia on vielä jäljellä, se kuluu aika nopeasti loppuun. Mitä nuorempi, sen paremmat mahdollisuudet - joita vielä parantaa työpaikan ja perheen olemassaolo.
Kysy Kelasta, terveyskeskuksesta, lääkäriltä, kaikista mahdollisista paikoista. Vaihda vaikka lääkäriä jos se ei ota sun toivomuksia vakavasti. Masentuneella on kaikki mahdollisuudet parantua ja olla vielä joskus jopa onnellinen!
On oikeastaan aika jännää ettei mulle ole koskaan tarjottu yksityisen puolen psykiatria,koska olen näinkin nuori.En mä sano et nykyinen lääkärini olis huono,mut jotain oikeita tuloksie jo odottais,nytkin oon viime yön valvonu ja itkeny lähes koko tään päivän.En pysty pidättämään itkuani,se ei oo mitään "kauniit ja rohkeat" itkua!!Oli siinä jotain laukasevia tekijöitä mut olen jo pitkään tuntenu oloni huonommaks.Juttelu hoitajani kanssa onneksi jonkun verran auttoi,jaksoin lähteä apua hakemaan.
Sulla on aika mieto lääkitys onneks auttanu,mun täytyy pumpata kaikennäköstä.Olen kyl itte aiheuttanu rauhottavien kans ilmiön et yksi nappi ei auta.Olen käyttäny pahan olon iskiessä parista pilleristä n.pariinkymmeneen kerralla,eli ei oo hallinnassa.Mut mulla on 27 pvä hoitokokous,toivottavasti siellä saadaan muutosta parempaan aikaan.Itte sanon ainakin rehellisesti kaikki tuntemukseni,eihän siitä muuten oo apua.
Toivon että joku päivä olen yhtä hyvässä kunnossa kuin sinäkin.Ja että pystyisin myös hyväksymään sen et olen oikeasti sairas enkä vaan "hullu"!