Suomi ja Lipponen

Yritin etsiä Suomen Kuvalehden nettiversiosta Juhani Suomen vastinetta Paavo Lipposen arvosteluun Suomen Koivisto-kirjasta. Eihän sitä siellä ollut. Sen sijaan Lipposen arvosteluun viitattiin vieläkin etusivulla.

Tässä se kuitenkin on, että muillekin kuin SK:n tilaajille vastine tulisi tiedoksi:

"Kiitän maisteri Lipposta saamastani opastuksesta.

Vielä enemmän arvostaisin sitä, jos maisteri Lipponen olisi vaivautunut ensin lukemaan tutkimukseni. Tai edes ne korrehtuuriliuskat, jotka päätoimittaja Ruokanen salaa ja luvatta hankki hänen käyttöönsä jo viikkoja ennen kuin muut lehtimiehet saivat ne.

Enemmän kuin minun tutkimuksestani Lipposen kirjoitus kertookin laatijansa itsevaltaisuudesta, poliittisesta yksisilmäisuudestä ja voimakkaista antipatioista.

Luotan Suomen Kuvalehden lukijakunnan valistuneisuuteen. Tutkimukseeni paneuduttuaan lukijat voivat tehdä omat johtopäätöksensä siitä, onko viime päivien kaltaisiin käsittämättömiin ylilyönteihin ollut todellista aihetta vai ei."

Juhani Suomi
professori

SK 7.10.2005

Ruokanen jatkaa siis tinkimätöntä linjaansa. Hän jopa hankkii laittomasti materiaalia haltuunsa pystyäkseen ensimmäisenä teilaamaan tutkimuksen, joka sotii hänen maailmankuvaansa vastaan.

Ruokasella on oivana parina lehdessä Pekka Ervasti, joka on tullut kuuluisaksi lähinnä Anneli Jäätteenmäen ajojahdista ja siitä, että on ylivoimaisesti lahjattomin "journalisti", joka on saanut SK:n journalistipalkinnon.
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huvittavaa, kun Juhani Suomi sanoo jonkun olevan yksisilmäinen. Mies itse on palvonut ja nuollut Kekkosen takalistoa vuosikausia, vailla kritiikin häivääkään.

Juhani Suomi on todellinen vitsi, Lipponen osui vaihteeksi oikeaan.

Äänestä
  • Kansakunnan Valo ja Orpojen Toivo eli siis Paavo on AINA oikeassa;)

    Äänestä

  • Prometheus, kirjoitti:

    Kansakunnan Valo ja Orpojen Toivo eli siis Paavo on AINA oikeassa;)

    Paavo on suomen Ceausescu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiisaahko kirjoitti:

Yritin etsiä Suomen Kuvalehden nettiversiosta Juhani Suomen vastinetta Paavo Lipposen arvosteluun Suomen Koivisto-kirjasta. Eihän sitä siellä ollut. Sen sijaan Lipposen arvosteluun viitattiin vieläkin etusivulla.

Tässä se kuitenkin on, että muillekin kuin SK:n tilaajille vastine tulisi tiedoksi:

"Kiitän maisteri Lipposta saamastani opastuksesta.

Vielä enemmän arvostaisin sitä, jos maisteri Lipponen olisi vaivautunut ensin lukemaan tutkimukseni. Tai edes ne korrehtuuriliuskat, jotka päätoimittaja Ruokanen salaa ja luvatta hankki hänen käyttöönsä jo viikkoja ennen kuin muut lehtimiehet saivat ne.

Enemmän kuin minun tutkimuksestani Lipposen kirjoitus kertookin laatijansa itsevaltaisuudesta, poliittisesta yksisilmäisuudestä ja voimakkaista antipatioista.

Luotan Suomen Kuvalehden lukijakunnan valistuneisuuteen. Tutkimukseeni paneuduttuaan lukijat voivat tehdä omat johtopäätöksensä siitä, onko viime päivien kaltaisiin käsittämättömiin ylilyönteihin ollut todellista aihetta vai ei."

Juhani Suomi
professori

SK 7.10.2005

Ruokanen jatkaa siis tinkimätöntä linjaansa. Hän jopa hankkii laittomasti materiaalia haltuunsa pystyäkseen ensimmäisenä teilaamaan tutkimuksen, joka sotii hänen maailmankuvaansa vastaan.

Ruokasella on oivana parina lehdessä Pekka Ervasti, joka on tullut kuuluisaksi lähinnä Anneli Jäätteenmäen ajojahdista ja siitä, että on ylivoimaisesti lahjattomin "journalisti", joka on saanut SK:n journalistipalkinnon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu