Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ruuhkabussissa

Tänä aamuna sattui bussissa matkalla töihin aivan uskomaton juttu. Bussi oli tupaten täynnä niin kuin joka aamu. Sain kuitenkin istumapaikan käytävän vierestä. Hetken aikaa istuttuani omissa ajatuksissani ja bussin täyttyessä huomasin että edessäni seisoi noin parikymmpinen poika.

Pojan etumus oli siinä kasvojeni korkeudella alle puolen metrin päässä. Ja millanen etumus! Pojalla oli todella kireät farkut, joissa pullisteli melkoinen kohouma. Kokeilin ensin vilkuilla pullistumaa syrjäsilmin ja huomasin kiihottuvani. Kokeilin varovasti pyöritellä pyllyä penkkiä vasten ja saada farkun sauman painamaan oikeasta kohdasta.

Pöksyt tuntui kastuvan ja huomasin tuijottavani pojan etumusta. Nostin katsetta ja huomasin pojankin huomanneen tuijotukseni. Katsoin poikaa suoraan silmiin ja hymyilin. Poika lehahti kasvoiltaan aivan punaiseksi. Tämä lisäsi kiihotustani entisestään. Ilmeisesti poikaankin alkoi kiihottamaan ajatus siitä että seksikäs täti (Kyllä! 38 vuotiaana kahden lapsen äitinä pidän itseäni edelleen seksikkäänä.) on kiinnostunut hänen sukukalleuksistaan, koska etumus alkoi nykimään ja paisumaan entisestään.

Tässä vaiheessa olin jo lähestulkoon sekaisin kiimasta. Nostin kassin lattialta syliini ja ujutin käden kassin alla haaroihini. Puristin reisiä yhteen ja samalla painoin ja puristelin pimppaani farkkujen läpi rystyset valkoisina, tuijottaen kokoajan tuota mahtavaa hiljaa sykkivää pullistumaa. Kankaan läpi saattoi erottaa terskan ääriviivat,vai kuvittelinko vain?

Kuvitelmissani revin pojan housut auki ja imin suun täydeltä isoa paksua kyrpää keskellä ruuhkabussia. Laukesin noin kymmenessä sekunnissa! Jalat tärisi ja tunsin punan nousevan poskille. Samalla tuli valtaisa hävetys ja oli pakko nousta bussista heti seuraavalla pysäkillä ja odottaa seuraavaa bussia. En edes kehdannut vilkaista poikaa kun poistuin bussista. Kukaan muu ei varmaan ollut kiinnittänyt mitään huomiota tapahtuneeseen. Ainakin viereisellä penkilla istunut nainen tuijotti ulos ikkunasta,kuten jo silloin kun hänen viereensä istuin.

Töihin päästyä piti käydä vessassa toteamassa että pikkarit on litimärät ja hankkia vielä uudet nopeat orkut. Vieläkin on niin hirveä myllerrys ja kiima pään sisällä, että oli pakko jakaa kokemus.
77815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki on kotiin päin ;)

Äänestä

=) jos tämä oli tosi niin kyllä olet loistava, kiimainen narttu ;) Mukavaa, että naisetkin osaa olla rivoja. Mulla alkoi kanssa pullottamaan, kun luin juttusi...pitäisköhän piipahtaa vessassa?

Äänestä
  • Tuo on upeaa. Juuri tuollainen tapahtuma muuttaa synkän syksyisen päivän aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Uskoisin että se poikakin on käynyt aika nopeasti vessassa tapahtuman jälkeen...niinkuin pitänee itsenikin käydä vaikka en tapahtunutta ollut todistamassakaan.

    Äänestä

Huh mikä juttu! Mahtava mimmi! *ulli aivan rautakankena...

Äänestä

kun luin tarinasi niin etumus kyllä paisui, olisimmepa kohdanneet

Äänestä

jätähän ne palmu -sarjat ja muut vähemmälle.. ällöä.

Äänestä
  • Naiset ja miehet katselevat toisiaan "sillä silmällä" kaiken aikaa. Olen nähnyt ja kokenut halukkaita tuijotuksia, nähnyt jopa orkkuja...
    Tällaisen kohtaamisen jälkeen aurinko tuntuu paistavan kirkkaammin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anniina kirjoitti:

Tänä aamuna sattui bussissa matkalla töihin aivan uskomaton juttu. Bussi oli tupaten täynnä niin kuin joka aamu. Sain kuitenkin istumapaikan käytävän vierestä. Hetken aikaa istuttuani omissa ajatuksissani ja bussin täyttyessä huomasin että edessäni seisoi noin parikymmpinen poika.

Pojan etumus oli siinä kasvojeni korkeudella alle puolen metrin päässä. Ja millanen etumus! Pojalla oli todella kireät farkut, joissa pullisteli melkoinen kohouma. Kokeilin ensin vilkuilla pullistumaa syrjäsilmin ja huomasin kiihottuvani. Kokeilin varovasti pyöritellä pyllyä penkkiä vasten ja saada farkun sauman painamaan oikeasta kohdasta.

Pöksyt tuntui kastuvan ja huomasin tuijottavani pojan etumusta. Nostin katsetta ja huomasin pojankin huomanneen tuijotukseni. Katsoin poikaa suoraan silmiin ja hymyilin. Poika lehahti kasvoiltaan aivan punaiseksi. Tämä lisäsi kiihotustani entisestään. Ilmeisesti poikaankin alkoi kiihottamaan ajatus siitä että seksikäs täti (Kyllä! 38 vuotiaana kahden lapsen äitinä pidän itseäni edelleen seksikkäänä.) on kiinnostunut hänen sukukalleuksistaan, koska etumus alkoi nykimään ja paisumaan entisestään.

Tässä vaiheessa olin jo lähestulkoon sekaisin kiimasta. Nostin kassin lattialta syliini ja ujutin käden kassin alla haaroihini. Puristin reisiä yhteen ja samalla painoin ja puristelin pimppaani farkkujen läpi rystyset valkoisina, tuijottaen kokoajan tuota mahtavaa hiljaa sykkivää pullistumaa. Kankaan läpi saattoi erottaa terskan ääriviivat,vai kuvittelinko vain?

Kuvitelmissani revin pojan housut auki ja imin suun täydeltä isoa paksua kyrpää keskellä ruuhkabussia. Laukesin noin kymmenessä sekunnissa! Jalat tärisi ja tunsin punan nousevan poskille. Samalla tuli valtaisa hävetys ja oli pakko nousta bussista heti seuraavalla pysäkillä ja odottaa seuraavaa bussia. En edes kehdannut vilkaista poikaa kun poistuin bussista. Kukaan muu ei varmaan ollut kiinnittänyt mitään huomiota tapahtuneeseen. Ainakin viereisellä penkilla istunut nainen tuijotti ulos ikkunasta,kuten jo silloin kun hänen viereensä istuin.

Töihin päästyä piti käydä vessassa toteamassa että pikkarit on litimärät ja hankkia vielä uudet nopeat orkut. Vieläkin on niin hirveä myllerrys ja kiima pään sisällä, että oli pakko jakaa kokemus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu