Olen naimisissa ja koko sen ajan olen taistellut nyt viimeiset vajaa 10 vuotta tunteitani vastaan. Muistelen vanhaa poikaystävääni, jonka kanssa olimme ihan hyvissä väleissä. Hän suoraan sanoen aina kun puhuimme eromme jälkeenkin flirttaili minulle puheissaan, oli ihanan huolehtiva ja välittäminen näkyi kaikessa. Minä olin aikanaan se, joka laittoi välit poikki, vain sen takia, että olimme niin nuoria silloin (lukioikäisiä). Hän oli todella murtunut monta vuotta. Aina välillä halailimme ja vakuuttelimme "tykkäämistä".
Nyt olemme ajatutuneet eri puolille Suomea ja pari syksyä sitten tunteeni kuohuivat niin, etten enää jaksanut vaan kerroin hänelle niistä, rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Hän oli sitä mieltä, että asiat pitäisi puhua julki, ja ettei hän ole enää se sama kuin silloin ennen (ettenkö minä sitä tietäisi?) ja että hän oli tiennyt tunteistani koko ajan. Kun aloitimme keskustelun, jonka hän aloitti toteamalla, ettei hänellä ole enää romanttisia tunteita minua kohtaan (? en vieläkään ihan usko sitä), samoihin aikoihin hänen isoisänsä kuoli ja keskustelumme tyssäsi jostain syystä (en tiedä miksi).
Olen riutunut saman pulman kanssa siitä asti, enkä uskalla ottaa yhteyttä, koska en halua tungetella. Onko riittävä selitys monen vuoden jälkeen vain se, ettei hänellä ole "sellaisia tunteita"? Sama ihminen itki, kun kuuli minun menneen naimisiin.
Hän neuvoi minua hyvin järkevästi, ettei minun kannata tehdä lapsia nykyisen mieheni kanssa, jos minulla on tunteita häntä itseään kohtaan. Lapsia ei siihen soppaan kaivattaisi. Noh, olen ajatellut, ettei meille tulekaan lapsia, ennenkuin tämä soppa on saatu päätökseen... tai mitä sitten tapahtuukaan.
Tiedän, että hän on käynyt katsomassa kuulumisia kotisivuillani. Tämä on raastavaa. Eikö tälle voisi tulla jo jonkinlainen loppu?! Tämä vaikuttaa pakkomielteeltä, mutta ennemminkin haluaisin tästä tunteesta eroon, jos hänellä ei todellakaan ole minua kohtaan tunteita. Auttaisi, jos saisin puhua hänen kanssaan kaikki vuosien tuskat läpi, mutta ilmeisesti ei auta muu kuin purkaa tänne tunteita.
Nyt olemme ajatutuneet eri puolille Suomea ja pari syksyä sitten tunteeni kuohuivat niin, etten enää jaksanut vaan kerroin hänelle niistä, rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Hän oli sitä mieltä, että asiat pitäisi puhua julki, ja ettei hän ole enää se sama kuin silloin ennen (ettenkö minä sitä tietäisi?) ja että hän oli tiennyt tunteistani koko ajan. Kun aloitimme keskustelun, jonka hän aloitti toteamalla, ettei hänellä ole enää romanttisia tunteita minua kohtaan (? en vieläkään ihan usko sitä), samoihin aikoihin hänen isoisänsä kuoli ja keskustelumme tyssäsi jostain syystä (en tiedä miksi).
Olen riutunut saman pulman kanssa siitä asti, enkä uskalla ottaa yhteyttä, koska en halua tungetella. Onko riittävä selitys monen vuoden jälkeen vain se, ettei hänellä ole "sellaisia tunteita"? Sama ihminen itki, kun kuuli minun menneen naimisiin.
Hän neuvoi minua hyvin järkevästi, ettei minun kannata tehdä lapsia nykyisen mieheni kanssa, jos minulla on tunteita häntä itseään kohtaan. Lapsia ei siihen soppaan kaivattaisi. Noh, olen ajatellut, ettei meille tulekaan lapsia, ennenkuin tämä soppa on saatu päätökseen... tai mitä sitten tapahtuukaan.
Tiedän, että hän on käynyt katsomassa kuulumisia kotisivuillani. Tämä on raastavaa. Eikö tälle voisi tulla jo jonkinlainen loppu?! Tämä vaikuttaa pakkomielteeltä, mutta ennemminkin haluaisin tästä tunteesta eroon, jos hänellä ei todellakaan ole minua kohtaan tunteita. Auttaisi, jos saisin puhua hänen kanssaan kaikki vuosien tuskat läpi, mutta ilmeisesti ei auta muu kuin purkaa tänne tunteita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yritän ymmärtää sinua, mutta en ihan joka kohdassa
ymmärrä. Muutama kysymys tuli mieleeni:
- Oletko ihan varma että rakastat tätä miestä, joka
hän on nyt? Vai onko niin, että rakastat sitä,
jonka tunsit silloin 10v. sitten? Hän itse sanoi (viisaasti!)
että hän ei ole sama kuin silloin. Ei KUKAAN ole
16-vuotiaana sama kuin 26-vuotiaana! Oletkohan
vaan kuitenkin takertunut muistoon tai haaveeseen?
- Miksi ihmeessä et usko, kun hän sanoo suoraan ja
rehellisesti, että hänellä ei ole tunteita sinua kohtaan??
Minusta sen selvemmin ei varmaan voi sanoa! Ja
siinä on ihan tarpeeksi syytä sinun alkaa aktiivisesti
kuolettaa omia tunteitasi.
Jos yhtään lohduttaa, niin varmaan 90% ihmisistä haikailee
ensirakkautensa perään. Ja jotkut (harvat) saavat kokea
sen "ihmeen", että palaavat ensi rakkauden kanssa yhteen.
Ja tiedätkö, se ei olekaan enää samanlaista. Taika on
kadonnut. Miksikö? Koska aikaa on kulunut ja molemmat
ovat kasvaneet ihmisinä, muuttuneet, muokkautuneet
ja kehittyneet. Ja yleensä ihan eri suuntiin.
Voithan sinä jatkaa tunteinesi tottakai, mutta käännä
ne sitten hyväksi positiiviseksi energiaksi mieluummin!
Ajattele, että teillä oli hieno suhde, josta jäi monia hyviä
muistoja. Ihanaa että sait elää ne! Kanna niitä
vaalien ja hellyydellä, mutta: älä haikaile menneisyyteen!
Elämäsi on tässä ja nyt. Eikä se ole tuon miehen kanssa.
PS. mitä aviomiehesi on tästä kaikesta mieltä? Ja
miksi ihmeessä menit naimisiin eri miehen kanssa,
jos kerran rakastit toista??