Olen 24-vuotias miespuolinen opiskelija, ja olen koko ikäni ollut todella hiljainen. En pysty ylläpitämään kunnon keskustelua oikeastaan ollenkaan. Esimerkiksi kesätöissä pystyn puhumaan vain työasioista ja -klassinen- säästä. Luonnollisesti minulla ei ole kuin yksi kaveri, kukapa jaksaisi tuppisuusta kiinnostua? On minulla ennenkin muutamia kavereita ollut, kaikki melko puheliaita. Puheliaiden ihmisten seurassa tulen parhaiten toimeen, tosin keskustelun kulku saattaa olla sellainen, että kaveri puhuu ja minä lähinnä kommentoin parilla lauseella.
Haluaisin kuulla muiden hiljaisten kommentteja, oletteko jotenkin onnistuneet muuttumaan puheliaammiksi, vai pitääkö vain elää tuppisuuna hiljaa ja yksin. Osaako joku esimerkiksi suositella jotain kirjaa sosiaalisten taitojen parantamiseksi? Entä naiset, onko mahdoton ajatus löytää joskus tyttöystävä, jos muuten olen ihan ookoo tyyppi?
Haluaisin kuulla muiden hiljaisten kommentteja, oletteko jotenkin onnistuneet muuttumaan puheliaammiksi, vai pitääkö vain elää tuppisuuna hiljaa ja yksin. Osaako joku esimerkiksi suositella jotain kirjaa sosiaalisten taitojen parantamiseksi? Entä naiset, onko mahdoton ajatus löytää joskus tyttöystävä, jos muuten olen ihan ookoo tyyppi?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Juu hissukka itsekkin, ja kavereita nolla!!
Ennätykseni vähään aikaan... Tai onhan niitä yksi mutta ei ole tullut pidettyä yhteyksiä.
Ei minulla ole aina ollut ongelmia keskustella tyttöjenkään kanssa riippuu tytöstä...
Kyllä ihminen muuttuu kaiken aikaa, mikään ominaisuuksistamme ei ole ehdottoman pysyvä. Näin uskon. Suurikin muutos on mahdollinen, kunhan riittää määrätietoisuutta ja oma-aloitteisuutta. Toisaalta jos vaatii itseltään liian suuria, kuluttaa vain itseään.
Minulle hiljaisuuteni ei ole mikään kirous. En tiedä onko hiljaisuuteni kirous muille (ainakin kerran minulle on sanottu suoraan että ahdistaa kun toinen ei puhu, siitä saa vaikutelman että kaikki ei ole kunnossa, mikä ei toki ole tarkoitus), mutta uskon että sosiaaliset ilot eivät ole pelkästään puheliaiden etuoikeus.
Hiljaisia vieroksutaan ehkä siksi, että he eivät anna juuri kiinnostuksen merkkejä muita kohtaan, ainakaan sellaisia, jotka osattaisiin tulkita oikein - itse ainakin olen melkoinen mörkö toisinaan. :) On tärkeää siksi uskaltautua joskus avaamaan suunsa, tai vain katsoa silmiin ja hymyillä (uskallanpa väittää, että sillä tavalla ollaan jo puolimatkassa ystävyyteen). Tai sitten voi mennä johonkin, minne tuntemattomat ovat toivottuja luonteenpiirteistään riippumatta: esimerkiksi meidän yksinäisyystapaamiseemme 29.7. :)
Ihmiset, jotka pystyvät puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä ovat tietenkin seurallisimpia. Hiljaisen ihmisen pitää ainakin aluksi tyytyä vähempään, mutta harjoitus tekee mestarin. Itse olen vielä enemmän hiljaisuuden mestari kuin puhumisen, koska hiljaisuus on minulle todella tärkeä osa identiteettiäni, mutta muilta elämänalueilta minulla kyllä on omakohtaisia kokemuksia suuren muutoksen aikaansaamisesta.
Joo tätäkin sattuu, kun puhuu liian innoissaan: voi puhua ohi suunsa. Se tapaaminen on siin 27.7. lauantaina, lisätiedot aiemmissa keskusteluissa.
...elämässä.Olin lapsena hyvin ujo,hiljainen ja sulkeutunut.Nyt sitä ei varvaan uskoisi kukaan,jos kertoisin.Elämän kokemus on tehnyt tehtävänsä.En olisi ikinä voinut lapsena tai nuorena kuvitella tekeväni työtä asiakaspalvelussa ihmisten kanssa.Ja nyt nautin työstäni,kun saa tavata erilaisia ihmisiä päivittäin.Työ toisten ihmisten kanssa on henkisesti raskasta,mutta silti se antaa paljon.Kun muutin kotoa jo nuorena ja halusin kokeilla siipiäni,minun oli pakko opetella avaamaan suuni paikassa kuin paikassa.Elämässä täytyy pystyä huolehtimaan itsestään ja puolustamaan itseään,MUUTEN TOISET IHMISET POLKEVAT SINUT!He kylläkin ovat heikkon itsetunnon omaavia ja tyhmenpiä kuin sinä.Voin sanoa,että olen päässyt pahimmasta ujoúdestani avaamalla suuni.Mutta täytyy myös osata pitää suunsa kiinni oikeassa tilanteessa.Se on viisautta.Ainainen puhuminen käy toisten voimille ja sellaisten ihmisten suusta lipsahtelee yleensä asioita mitä ei ole tarkoittu kaikkien kuultavaksi.Omia mielipiteitä täytyy uskaltaa ilmaista.Se on sitten toisten ongelma hyväksyykö niitä...
Hyvää kesää!--jane--
Ainakin työpaikalla hiljaisuuteen auttaa kahvi. Sitä pitää vain juoda riittävän paljon, aamulla 3-4 (isoa) kuppia ja päivän mittaan lisää niin paljon kuin pystyy. Sitten kun avaa suunsa, huomaakin ettei olekaan enää niin hiljainen kuin normaalisti.
En näe mitään syytä, miksi hiljaisen ihmisen pitäisi väkisin yrittää muuttua puheliaammaksi. Kyllä maailmassa hölisijöitä ja pälpättäjiä riittää ilman sinuakin.
Useimmissa sosiaalisissa tilanteissa riittää, kun osoittaa mielenkiintoa toisen puheita kohtaan. Kuuntelee ja nyökkäilee ymmärtäväisesti. Esittää pieniä kysymyksiä ja lyhyitä kommentteja.
Sillä oikea elämä ei ole amerikkalaista komediaa, jossa jokainen vuorosana on jokin nokkela vitsi. Ei, oikeassa elämässä suurin osa "vuorosanoista" on todella arkipäiväisiä, jopa latteita. Huomaat sen itsekin, jos kuuntelet tarkkaan jotain kahvipöytäkeskustelua. Ei siellä mitään kovin nerokkaita ajatuksia esitetä...
Hyvien ystävien saaminen on tietenkin hiljaiselle ihmiselle vaikeaa... Ja tyttö- tai poikaystävän saaminen voi vaikuttaa mahdottomalta. Mutta tässäkin asiassa tärkeintä on osoittaa mielenkiintoa. Saada toiselle tunne siitä, että hän on tärkeä. Ei siihen välttämättä mitään kovin monimutkaisia lauseita tarvita. Siihen tarvitaan tunnetta ja tahtoa.
Mutta jos ehdottomasti haluat lisätä puheesi määrää, niin tässä olisi yksi ehdotus: lue paljon, hanki yleissivistystä, seuraa ajankohtaisia tapahtumia. Kun tietää paljon, pystyy helpommin kommentoimaan toisten puheita.
En minä mikään mahdoton höpöttöjä toivo olevani, mutta mielestäni jokainen ihminen tarvitsee keskustelutaitoa. Yleensä puheliaat ihmiset selviävät tilanteesta kuin tilanteesta ja saavat aikaan rennon ilmapiirin. Toisinaan tuntuu, että vaikka ihminen olisi hieman tyhmä, mutta puhelias, hän pärjää paremmin kuin fiksu ja hiljainen.
Tärkein syy olla puheliaampi, on ehkä juuri tuo kaverien/tyttöystävän löytäminen. En todellakaan halua elää yksin loppuelämääni, mutta kun tietää, ettei pysty juttelemaan, ei viitsi edes lähestyä mielenkiintoista tyttöä.
Sosiaalisista tilanteista varmasti selviää myötäilemällä ja lyhyitä kommentteja heittelemällä, mutta se saa ihmisen näyttämään jotenkin yksinkertaiselta. Yleensäkin tuntuu, että hiljaisia ihmisiä pidetään vähän kärjistäen juntteina/tyhminä/mielisairaina/jotain muuta ikävää.
Tämähän se juuri on meidän hiljaisten ihmisten yleisin ongelma: me mietimme liikaa sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Ja tulemme helposti siihen johtopäätökseen, että he pitävät meitä juntteina ja tyhminä.
Todellisuudessa suurin osa ihmisistä ei ajattele meistä yhtään mitään, sillä heillä on riittävästi muutakin ajateltavaa. Ja loput pitävät meitä vain hiljaisina. Ehkä myös ujoina. Ja jotakuta puheliasta yksilöä voi ärsyttää se, kun meistä ei saa hyvää juttuseuraa...
Hiljaisesta ihmisestä on vaikea tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, hän on arvoitus. Puheliaasta ihmisestä sen sijaan pystyy helposti sanomaan yhtä ja toista. Eli oikeastaan puheliaiden ihmisten pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, mitä heistä ajatellaan.
Usein kyllä kieltämättä vaikuttaa siltä, että puheliaat ihmiset menestyvät elämässään jotenkin paremmin. Mutta kyllä hiljainen ihminenkin voi olla tehokas. Hiljaisuus ei ole sama asia kuin saamattomuus. On vain luotettava itseensä, tehtävä asiat omalla hiljaisella tavalla.
Ja kun vastaan tulee mielenkiintoinen nainen... No siinä tilanteessa tuntee avuttomaksi itsensä aika moni mies, ihan siitä riippumatta onko hiljainen vai ei. Mitään patenttiratkaisua ei ole. Mutta kannattaa tietenkin puhua jotain, ihan mitä vain, oli se sitten kuinka latteaa tahansa. Sillä vaihtoehtonahan on se, että nainen katoaa näkyvistä ja se siitä sitten.
Ittellänikin on suurin piirtein samanlainen ongelma, jota vastaan oon kyllä yrittänyt alkaa taistelemaan. Yksinkertasesti pakotan itteni puhumaan, eihän se oo sen kummallisempaa loppujen lopuks kuin ajatusten laukomista ääneen. Nojoo, ei se aina niin helppoa ole, mutta jos moinen ongelma tosiaan on häiriöksi itelle, niin pakkokeinoihin on vaan ryhdyttävä :). Jokaisen puhumissaavutuksen jälkeen se touhu muuttuu vieläpä helpommaksi, totta kai.
Veljeni, joka on mua 12 vuotta vanhempi, on aika hyvä esimerkki siitä, että kyllä ihmisen sosiaaliset taidotkin muuttuvat iän myötä. Hän oli kuulemma lukioaikana ollut aivan mahottoman hiljainen, eipä ollut koulussakaan suutaan juuri avannut... lähes kuin minä nyt. Nykypäivänä taasen enpä ikinä osaisi kuvitella, että nämä hiljaisuustarinat koskevat tätä nyt 3-kymppistä todella puheliasta veljeäni. Hän tulee aivan ihmeellisellä tavalla juttuun aivan kenen kanssa tahansa, suunvuoroa häneltä joutuu odottamaan joskus tolkuttomia aikoja...
Joo-o, kyllä minä oikeesti vakaasti uskon, että ihminen lujalla tahdollaan voi muuttua. Joskus vanhuuspäivillämme saadaan sitten miettiä, et kuinka nyt puhuminen voisi vaikeaa olla...
Ja totta kai sinä naisia löydät, kunhan pidät mieles avoimena tutustumisille. Hmm, no voisinpa kyllä sanoa, että se pienen jutun heittäminen toki voisi asiaa nopeuttaa, mutta muitakin tapoja on.... mielikuvitusta peliin :)
Jäi muuten tässä mietityttämään, et mistä sä itse koet hiljaisuutes johtuvan? Ootko siis niitä, jotka ajattelevat, että vain tärkeät asiat kannattaa tuoda julki, vai onko takana kenties huonoa itsetuntoa tai vastaavaa? Saattoipa olla, et kyseinen asia tuolta tekstistä ilmi tuleekin, mut ensimmäisellä lukukerralla jäi ainakin huomaamatta... Toiseen lukukertaan oon taas liian laiska tyyppi.
[email protected], jos mailikaveria kaipaat :)
Jaa-a, mistä hiljaisuus johtuu, jos siihen osaisin vastata, en täällä enää kyselisi:) No, olen siis aina ollut ujo ja hiljainen, joten on todella vaikea itse sanoa miksei puhetta tule. Haluaisin monessa tilanteessa sanoa jotain fiksua/hauskaa/mitä tahansa, mutta pääkoppa vain kumisee tyhjyyttä ja ulos tulee: joo, niin,...
Eräässä ujous/hiljaisuus-nettikeskustelussa joku väitti, että vika on aina vanhemmissa:) Tiedä sitten tarkoittiko geenejä vai kasvatusta. No ainakin mun vanhemmat on ihan normaalipuheliaita, joten geenien pitäisi olla kunnossa. Tosin siskoni ovat myös ujoja ja hiljaisia, mutta tuntuu, että he ainakin pystyvät tutussa seurassa käymään järkevää keskustelua, kun taas minulta ei tunnu sekään oikein sujuvan.
En ajattele, että vain tärkeät asiat pitäisi tuoda julki. Itse asiassa minussa on myös hieman narria, joka yrittää naurattaa muita tekemällä jotain hullua/sanomalla jotain humoristista. En siis ajattele, että keskustelun tason pitäisi aina olla jotenkin älykästä.
Olen havainnut olevani hiljainen lähinnä silloin kun puheenaiheet (kuten tyypilliset kahvipöytäkeskustelut) eivät kertakaikkiaan kiinnosta ollenkaan. Toisaalta kiinnostavasta aiheesta irtoaa sitä puhetta enemmän kuin tarpeeksi, jolloin vuorostaan joku toinen (normaalisti puhelias) muuttuukin tuppisuuksi.
Pitäisi ehkä hallita sellainen small talkin taito, eli pystyisi keksimään jotain puhuttavaa mistä tahansa typerästä asiasta. Mutta sitä taitoa ei voi edes treenata esim. työkavereiden kanssa, kun ei edes keksi että mistä aiheesta keskustelun voisi aloittaa.
Kuten teistä kaikista hiljaiseksi itseänne sanovista huomaa kirjoitusten perusteella--olette älykkäitä. Voisi jopa sanoa että reilusti keskitason yläpuolella. Kuten sanottua, älykkyyteen liittyy myös se huono puoli tehdä nopeita johtopäätöksiä ja tarkkailla toisia ihmisiä, joten useimmiten juuri älykkäät ihmiset pelkäävät sosiaalisia tilanteita ja ovat hiljaisia koska he ajattelevat liikaa toisten ihmisten ajatuksia.
Mietippä puheliaita ihmisiä, ovatko he useinkaan todella viisaita? Kertovatko he ihmisille suuria totuuksia elämästä tai tieteellisiä faktoja? Mielestäni hiljaisissa ihmisissä on tietynlaista VOIMAA. Itse olen aikalailla kaksijakoinen persoona, välillä kuoreensa vetäytyvä, pelokas, hiljainen, välillä räväkkä, naurava, puhuva... huomaan että ihmiset alkavat jännittää seurassani jos keskustelun kuluessa en ole puhelias. Pystyn kyllä ottamaan ohjat käsiini, mutta välillä vain tekee mieli olla hiljaa.
Muista; sinä saat oikeasti olla millainen tahansa, se on sinun perusoikeutesi. Olen keskustellut ihmisten kanssa jotka ovat 1. tippuneet tuolilta 2.olleet kirkkaan punaisia koko keskustelun ajan 3.änkyttäneet 4.vetäneet sylkeä henkeensä 5.vapisseet pelosta 6.olleet sanattomia ja kommunikointikyvyllisesti rajoittuneita. Jokaista heistä moikkaan vieläkin kadulla, enkä edellisen listauksen lisäksi ole uhrannut hetkeäkään ajatellakseni yksityiskohtaisemmin keskustelukumppanin käytöstä.
Sinun tulisi vaan tajuta etteivät ihmiset todella ole niin kiinnostuneita, tilanteet nykyelämässä ovat niin nopeita, ettei kukaan niissä kerkeä toimimaan OIKEIN. Ja se on muuten ihmisen perusvika se ainainen voivottelu ettei keksi mitään fiksua/hauskaa lohkaistavaa, kaikki miettivät sitä samaa, jopa ne jotka mielestäsi onnistuvat sanomaan jotain hauskaa. Ihmiseen on kai vaan luotu perusepävarmuus..
Jos asia sinua todella vaivaa, kannattaa ehkä kokeilla hypnoosia. Itse haluaisin hypnoosihoitoon esiintymisjännityksen takia.. Kaikilla jotakin.. :)
Kunhan muistat olla oma itsesi, etkä esitä mitään roolia, niin elämäsi nainen löytyy varmasti. Ne on ne kemiat, jotka kohtaavat..
Niin, kumppani löytyy kyllä kun on oma itsensä. Ei siihen muuta tarvita. Tsemppiä.
Sama "vika" minullakin. En koskaan keksi mitään sanottavaa. Lisäksi ääneni on ollut seiskaluokasta lähtien niin hiljainen, että vähänkin meluisemmassa paikassa puheeni ei kuulu ollenkaan. Jos yritän puhua kovempaa ääneni murtuu ja muuttuu kimeäksi.
Viihdyn seurassa ja suuressa väkijoukossa jos mukana on vähintään yksi tuttu (olen tavattoman ujo). Olen mielelläni mukana keskustelutuokioissa vaikka en itse puhukaan. Ja tämän takia tulee mieleen, että kuvittelevatko he ettei minua kiinnosta pätkääkään heidän höpötyksensä.
Turhautuvatko he puhumaan minulle kun vastaukseni ovat tasoa: joo, ei, kyllä, heh.
Hmm, tänään ei tunnu kirjoituskaan luistavan. Eli pahoittelen sekavaa kieliasua :)
Hei! Mä oon myös sun kanssas samanlainen. Tää on mun ongelmani. Oon asiallinen ja tää vaan kuuluu mun luonteeseeni ja se on valitettavaa ja on vain hyväksyttävä tällaisena. Sua ei kuitenkaan "pilkata" kuten mua, että "kissa on kielen vienyt"...jne.On paljon myös puheliaita he
puhuvat sitten kaiken ääneen joskus he ovat väsyttäviä, kun ei puheenvuoroa saa!Heillä ei myöskään pysy mikään salaisuutena!
Enpä ole paljon tullut ajatelleeksi tuota hiljaisuusongelmaa ennen kuin nyt. Mutta jos on miten kuten miellyttävän (tai ainakin ei-vastenmielisen) näköinen, älykäs ja osaa kirjoittaa persoonallisesti, hiljainenkin saa melko varmasti tyttö- tai poikaystävän itselleen - ei höpötyksellä valloittamalla vaan keittiön kautta...
Pane ilmoitus vaikka deitti.netiin - niin hyvä ja vetoava kuin osaat, mutta perusasioissa rehellinen. Hiljaisuudesta ei tarvitse heti huudella, kerrot siitä sitten niille vastaajille jotka tuntuvat kiinnostavilta. Varmasti löytyy joku jota vähäpuheisuutesi ei kovasti haittaa, kunhan noin aluksi edes kirjoitettua tekstiä lentää. "Etukäteen tuttujen" kesken voi sitten tapaamistilanne olla sen verran rennompi, että et olekaan ihan niin hiljainen. Ja ulkoiseen olemukseen kannattaa satsata kunnolla... edes sen kerran...!
Muista sekin, että joistakin naisista hiljaisuutena ilmenevä ujous on hellyyttävää... eikä miehekkyyteen läheskään kaikkien mielestä kuulu suuna ja päänä meuhkaaminen!
Deittinetistä sen verran, että se vaatii mieheltä tietynlaista sinnikkyyttä. Sillä hyvin tehtyynkään ilmoitukseen ei saa kuin 0-3 vastausta.
Mutta mitäpä tuosta... Ainahan sen ilmoituksen voi laittaa sinne uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Kunnes tulee tulosta.
Näin olen kuullut. Omiini sain kuitenkin kummallakin kerralla (2000 ja 2001) kolmisenkymmentä vastausta. Olivathan ne aika helvetin hyviä ilmoja, mutta eivät minusta niin ylimaallisen ihmeellisiä etteikö moni muukin pystyisi vastaaviin. Ja kumpikin johti oikein hyvään ihmissuhteeseen, joista toinen jatkuu yhä... ja häistäkin joskus kainosti haastellaan eikä välttämättä vain muiden...!
Vasta ilmon jätettyään näkee, montako vastausta oikeasti saa. Se, moneenko sepustus vetoaa, on aika lailla henkimaailman juttu...
Tänään torstaina olimme muuten häissä, joiden yli nelikymppiset juhlakalut olivat tavanneet sinkut.netin kautta!