1.sai velkaannutettua suomen. 3000000000mk uutta velkaa 4vuodessa!!!!!! nosti työttömyyden kaksinkertaiseksi!!! aiheutti käytöksellään syvät haavat sellaisiin tahoihin joiden kanssa tulisi neuvotella ja tehdä sopimuksia. johti toki omaan poliittiseen kuolemaan. Keskustan johtaminen veret seisauttavasta vaalivoitosta ikuiseen opposiittioon. PANKKITUKIEN MAKSU ja sitäkautta tuhansien yritysten konkursseihin ja valuutan devalvoitumiseen. HYI KU OSAIS EES HÄVETÄ
eskon saavutukset
tosiasia
5153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on VIDEONAUHALLA Martti Ahtisaaren paskanpuhumista presidentinvaalikeskustelusta jossa hän moittii Ahoa siitä että miksi hän ei ota velkaa.
Ahtisaaren neuvo: Elvyttäkää velaksi.
Eikös se sinun mielestäsi Aho laman aiheuttanutkin?
esko sen velan kuitenkin otti. taisi uskoa ahtisaarta. velka vaan meni pankkitukeen ja devalvaatio sitä kovasti kasvatti. olet hölmöläinen jos alat muuta väittään.
Ahon hallitushan se kykeni saamaan Suomen lamaan jopa ennen hallitus kauden alkuakaan. Sillähän ei ollut merkitystä, että demarit oli hallituksessa kaksi kautta ja yrittivät peittää aikaansaannoksiaan.
Voi poika parkaa, ei joulupukkiakaan ole olemassa. Herää päiväunistasi ajoissa!
Kaikki kunnia demareille, kun se niille kuuluu
fakta on se että suomella oli 60mijardia velkaa ahon aloittaessa. ahon hallitus otti jokavuosi enemmän velkaa kuin sitä oli olemassa ennestään ns.perinönä . tuunustakaa tosiasiat ja avatkaa silmänne,aho keskustan messias oli tällainen suur talousmies.
Up