Mietteitä levystä

eros

Nyt on Wickholmin uusi levy hankittu. Yleiskuva levystä on ok. Sanoitukset on mahtavat mm. alumiinitähdet, suomen neito, liian kauniit. Muutama biisi keskitasoa ja omaperäisyyttä kaipaisin hieman. Kitarasoundit on hyviä ja Janin soitto kuulostaa aika paljonkin Knopflerilta. Suuri osa Janin biiseistä on näitä keskitempoisia ralleja. Liian kauniit biisin säkeistöissä on mukava sovitus. Vielä en osaa sanoa onko alumiinitähdet parempi edeltäjäänsä.

18

2027

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • janittajanainen

      Vielä virtaat suonissain-biisissä Jani soittaa pianoa tosi upeasti! Enpäs tiennyt että miehellä on pianokin noin hyvin hallussa.

    • Pulmu

      Uusi levy on 10 kertaa parempi kuin ensimmäinen, joka oli todella tasapaksu kaikkine hempeilykappaleineen. Tässä uudessa on sentään hieman enemmän vaihtelua kappaleiden välillä.

      Lisäksi Jani on selvästi kehittynyt laulajana.

      Olen samaa mieltä janittajanaisen kanssa siitä että viimeisenä oleva pianokappale on hyvä.

      Ja kuten eros sanoi, sanoitukset ovat paikoitellen mahtavia. Itse nostan esille mieluusti Liian Kauniit, Tule (erityisesti kertosäe) ja Mul on sun kuva.

      • KatriMaaria

        Mä olen Pulmun kanssa täysin samaa mieltä tuosta Tule-biisin kertosäkeestä. Se on erittäin taidolla kirjoitettu. Mul on sun kuva-biisin koko lyriikka kolahtaa myös täysillä !


      • vähän
        KatriMaaria kirjoitti:

        Mä olen Pulmun kanssa täysin samaa mieltä tuosta Tule-biisin kertosäkeestä. Se on erittäin taidolla kirjoitettu. Mul on sun kuva-biisin koko lyriikka kolahtaa myös täysillä !

        taitaa olla samanmielisiä kun levynmyyntiä kattelee.


      • Satunnainen markkinoija
        vähän kirjoitti:

        taitaa olla samanmielisiä kun levynmyyntiä kattelee.

        turhempiakin levyjä julkaistu. Eli sellaisia jotka myy vielä vähemmän.


    • Hensku

      Janin uuen levyn.ihania hitaita biisejä.kuka on se nainen joka laulaa Janin levyllä Janin kans jos yöksi jäät biisin? sen naisen ja Janin lauluäänet passaa hyvin yhteen

      • Iivanainen

        .--


      • janittajanainen

        "ihania hitaita biisejä".
        Ja nopeita, niin kuin Liian kauniit. Tosiaan Johanna Iivanaisen Janin äänet soi upeesti yhteen!


      • Satunnainen markkinoija

        Ihania nopeita biisejä. Hitaita on vain puolet!!

        Muistuttaakseni niitä jotka vielä empivät levyn ostoa pelätessään liian imelää musiikkia.


      • haluaa
        Satunnainen markkinoija kirjoitti:

        Ihania nopeita biisejä. Hitaita on vain puolet!!

        Muistuttaakseni niitä jotka vielä empivät levyn ostoa pelätessään liian imelää musiikkia.

        kuunnella tahmean siirappista musaa, niin kannattaa harkita ostamista. Muutama vähän ripeämpi kappale ei pelasta koko levyä.


      • Satunnainen markkinoija
        haluaa kirjoitti:

        kuunnella tahmean siirappista musaa, niin kannattaa harkita ostamista. Muutama vähän ripeämpi kappale ei pelasta koko levyä.

        Ei pidä väittää että levy on siirappia täynnä. Se on valehtelemista ja harhaan johtamista.

        Suosittelen kuuntelemaan ennen levyn ostoa kappaleet 1,3,6,8 ja 9.

        Yhtä rivakkaa menoa soittaa moni muukin suomalainen artisti ja bändi.


      • Levyn omistava
        haluaa kirjoitti:

        kuunnella tahmean siirappista musaa, niin kannattaa harkita ostamista. Muutama vähän ripeämpi kappale ei pelasta koko levyä.

        "kuunnella tahmean siirappista musaa, niin kannattaa harkita ostamista."

        Lukaisepa Satunnaisen markkinoijan vastaus. Itsekin voin sanoa levyn omistavana, että noista biiseistä on tahmaisuus kaukana.


      • nyt noin
        Satunnainen markkinoija kirjoitti:

        Ei pidä väittää että levy on siirappia täynnä. Se on valehtelemista ja harhaan johtamista.

        Suosittelen kuuntelemaan ennen levyn ostoa kappaleet 1,3,6,8 ja 9.

        Yhtä rivakkaa menoa soittaa moni muukin suomalainen artisti ja bändi.

        vakavasti ota. Mikäli ymmärsin oikein niin ei ole väitettykään että levy on siirappia täynnä.Ja sikstoiseks tämä kai lienee keskustelupalsta, täällä kai saa ilmaista mielipiteitään. Yks tykkää yhdestä, toinen toisesta. Näin se vaan on!


      • Satunnainen markkinoija
        nyt noin kirjoitti:

        vakavasti ota. Mikäli ymmärsin oikein niin ei ole väitettykään että levy on siirappia täynnä.Ja sikstoiseks tämä kai lienee keskustelupalsta, täällä kai saa ilmaista mielipiteitään. Yks tykkää yhdestä, toinen toisesta. Näin se vaan on!

        >> Jos haluaa kuunnella tahmean siirappista musaa, niin kannattaa harkita ostamista. >>

        Eikö tässä vähän vihjata siihen suuntaan?


      • Janisti(m)
        Satunnainen markkinoija kirjoitti:

        >> Jos haluaa kuunnella tahmean siirappista musaa, niin kannattaa harkita ostamista. >>

        Eikö tässä vähän vihjata siihen suuntaan?

        Levyllä piisaa nopeaakin menoa kyllä. Kantsii kuunnella ennen kuin rupeaa puhumaan kipaleista mitään.


    • -totuus-

      jos joku väittää et se levy ei myy nii ainaki kalajoella meni kaikki levyt heti! :D
      Ja se levy on kyllä aivan mahtava.. ;)
      Eli en ihmettele vaikka ne loppuki kaupoista...

      • on..

        Levy loppuunmyyty kahdessa kaupassa :) Yhdessä vielä on.


    • Janittajanainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3022
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2641
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2594
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      104
      2277
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2104
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1228
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe