Taas se päivä koittaa,kun talvirajoitukset tulevat. Samalla lisääntyvät ohitukset,perässä roikkumiset,alinopeudet ja yleinen hermostuneisuus.
Talvirajoitukset
tulevat
6693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Säätiedotuksista huolimatta lähtee taas kymmeniä ajotaidottomia liikenteeseen ensimmäisen lumipyryn aikoihin.
Pellit kolisee ja vammoja tulee. Voi vain toivoa, että henki säilyy näistä taitamattomista huolimatta. Ehkä vaikeasti vammautuminen on pahempaa kuin henkensä menettäminen. En tiedä.
Panisin autokoulut vastuuseen ajotaidoista.
joka ei ole koskaan vaikuttanut juuri millään lailla muualla maakunnassa ajavia.
Pelti ei pahemmin pohjoisessa kolisi kun kolaritilanteessa lähin auto on kilometrien päässä ja se omakin lada oiotaan takakontin lekalla takaisin ajokuntoon...
Asumistiheyteen suhteutettuna eteläsuomi taitaa kuitenkin olla paremmilla kuskeilla varustettua kuin pohjoinen...
Aika usein noissa pohjoisen uutisissa on mainittu kolarin toisen osapuolen olleen kotoisin Etelä-Suomesta. En sitten ole vastaavasti kuullut Etelä-Suomessa sattuneiden kolarien osapuolten olleen kotoisin pohjoisesta, mutta voihan toki niin olla?
Eteläsuomalaisten ajotapoja oli helppo seurata silloin, kun rekkari vielä paikkakunnan kertoi ja vieläkin hiihtolomien ym. aikana näkee niitä kuskeja, joille ei uskalla povata kolarittomia vuosia (ohituksia ylämäkeen sulkuviivan yli, 130 satasen rajoituksella kymmenen sentin lumisohjossa sakeassa lumipyryssä, kun näkyvyyttä on enimmillään 50 m. jne...).
Hassu juttu tuo etelän tai pohjoisen kuljettajan paremmuuskysymys. Ihan kuin Uudenmaan ja Lapin välillä ei olisi ihmisiä ollenkaan!
Olisi se metkaa kun umpimähkään valittaisiin vaikkapa 200 kuljettajan ryhmät eri puolelta Suomea ja ryhmiä sitten "kierrätettäisiin" ympäriinsä.
Nimettäisiin koti- ja työpaikka jokaiselle. Määriteltäisiin myös työajat.
Kerran saisi jokainen ajaa työmatkansa ennakkoon.
Kamerat sitten vaan jokapahiselle ja eikun liikenteen sekaan sitten vaan.
Olisi mielenkiintoista nähdä kuljettajien reaktioita työmatkansa varrella kun Helsingin ihmiset olisivat jossain pikkukylän liepeillä ja pikkukylien ihmiset taas suhaisivat Helsingin ruuhkissa. Kaikki ryhmät kokeilisivat myös pikkukaupungin ahtaat risteykset jne.
Jotenkin minulla on sellainen kuva, että ne ihmiset saattaisivat oppia jotakin kierroksellaan.
Itse kuulun tähän "pikkukaupunki-kastiin" ja on pakko tunnustaa, että etukäteen kyllä mietityttäisi Helsingin ruuhkat.
"Hassu juttu tuo etelän tai pohjoisen kuljettajan paremmuuskysymys."
*Niinhän se on, mutta minä kyllä luulen, että aika moni noista etelän paremmiksi itseään kutsuvista kuskeista on pohjoisesta sinne muuttaneita. Kyllä sekin on nähty, miten pohjoisen kuski muuttuu ajotavoiltaan erilaiseksi Helsinkiin muutettuaan ja siellä jonkin aikaa autoiltuaan. Täysiksi kusipääksi kutsuisin.
"Olisi se metkaa kun umpimähkään valittaisiin vaikkapa 200 kuljettajan ryhmät eri puolelta Suomea ja ryhmiä sitten "kierrätettäisiin" ympäriinsä."
*Niinpä, tuohon pitäisi sitten tietysti ottaa paikkakuntien alkuperäisväestöön kuuluvia, eikä muualta muuttaneita.
"Itse kuulun tähän "pikkukaupunki-kastiin" ja on pakko tunnustaa, että etukäteen kyllä mietityttäisi Helsingin ruuhkat."
*Niinpä se taidan kuulua minäkin, mutta ajan kyllä toisinaan Helsingit, Tukholmat, "Jöötteporit", sun muut ruuhkista välittämättä ja Saksassa ne ruuhkat vasta toisinaan ovatkin (ja Moskovassa, voi prkl.!). No joo, voi löytyä ruuhkaisempiakin paikkoja ja riippuu tietysti tilanteesta.