Fortumin optiot

Fortumin johtohenkilöt ovat mielestäni ahneita ja täysin epäinhimillistä porukaa. Samoin ne jotka tekivät kyseisen optio-ohjelman.

Ei ole mitään inhimillisyyttä nostaa energian hintaa ja potkia yrityksestä pois useita satoja ihmisiä, että pääjohtaja saisi itse rahaa 12.000.000 euroa ja yhteensä 500.000.000 eur koko johdolle jaettavaksi. Näillä johdon optioilla olisi voinut pitää irtisanotut tavalliset duunarit töissä loppuikänsä.

Nyt nämä tavalliset duunarit ovat joko työttömänä tai sitten työissä jossa on vieläkin huonompi palkka kuin mitä Fortum maksoi ja mm. energian hinnan vuoksi maksavat myös enemmän elämisestään.

Eikö tässä maailmassa ole enään mitään kohtuutta tai myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan ?

Onko Fortumin johtajilla oikeutta pilata satojen ihmiseten elämät saadakseen itse siitä käsittämättömän suuret korvaukset ?

Itse en ole ollut Forttumilla töissä enkä aio koskaan mennäkään. Samoin yritän tästä edes välttää käyttämästä kyseisen (monopoli) yrityksen palveluita kaikin mahdollisin keinoin. Minulla on hyvä työpaikka ja hyvä palkka, mutta ajattelen silti myös muita kanssaihmisiä.

Mielestäni kohtuullista olisi palauttaa ainakin puolet noista optioista ja palkata osa irtisanotuista takaisin töihin. Kuka yleensä tarvii tuollaisia rahasummia, ja varsinkin jos ne ansaitaan repimällä toisten selkänahasta.

Nyt tämä asia painetaan villasella eikä kukaan osta vastuuta mistään. Asia yritetään unohtaa ja niihän siinä taas käy. Tuulipukukansa on tyytyväinen siihen vähään mitä sille jää rippeistä. Tämä on tätä nykyajan laillista orjuutusta.
5198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yhtiön tulos paranee tarvittaessa, kun väkeä vähennetään, myydään yhtiön omaisuutta, siirretään tai jätetään tekemättä investointeja vaativia ennakkohuolto korjaus- ja kunnossapitotoimenpiteitä, jotka tulevaisuudessa laukeavat kuin "putkiremontit" taloyhtiöissä.
Homma haisee, hyi...
MISSÄ OVAT SILLOIN NÄMÄ YHTIÖÖN OPTIOILLA SITOUTUNEET HENKILÖT?
Ei se hullu ole joka pyytää, mutta miten nämä meidän kansan valitsemat päättäjät? Lasku heille.

Äänestä

Ei kyllä millään tahdo tajuta tätä maailman menoa.
Itse olin kyseisen firman palveluksessa yli 20 vuotta, sain lopputilin henkilöstön vähennyksen yhteydessä. Tilin syynä oli tuotanto ja talous, niinkuin yksikössäni silloin noin 20 muullakin kauan firmaa palvelleilla. Mahtoikohan olla Fortumin hallituksen puheenjohtaja joka kertoi optiojupakan tiimoilta, että fortum on yhtiö joka pitää tehdyt sopimukset. Ei ainakaan minun kohdallani pitänyt alkuunkaan paikkaansa.Samana vuonna kun lopputilin sain yhtiö teki jo silloin huippu tuloksen, ja irtisanomisissa ei välitetty paskaakaan työehtosopimuksen pykälistä esim. irtisanomis järjestyksessä, jokusen vuoden työssä olleita paikallisen päällikön perhetuttavien lapsia jäi töihin. Perheettömiä poikamiehiä sai pitää työpaikkansa , kun taas esim minä 4 lapsen isä sain tilin kouraan. Että se siitä sopimuksen pitämisestä.Joku varmaan ihmettelee ,että miksi liitto ei tehnyt asialle mitään? kun sieltä asian tiimoilta olimme apua vailla.Liitto vetäytyi hommasta siinä vaiheessa, kun olis alkanut näyttää siltä , että juttu viedään työtuomioistuimeen. Syyksi sanottiin , että ei kannata lähteä isoa yhtiötä vastaan tappelemaan.Itseäni optiojupakka on syystäkin vituttanut suunnattomasti , ja olen todella varma että muillakin lähivuosina lopputilin fortumista saanneillakin on tosi huijattu olo.

Äänestä
  • Tuntuu että johtoporras, mukaanlukien kansanedustajat ovat täysin irtautunut tavallisista ihmisistä ja kohtelee heitä kuin jätesäkkejä. Monet kituuttavat pienellä palkalla ja yrittävät elättää perhettään ja kun johtajat tarvivat muutaman millin lisää rahaa heitetään tämä, jo muutenkin talouden kanssa taisteleva työntekijä ulos firmasta.

    Kyllä jotain tarvis tehdä, mutta mistä löytyy se joka aloittaa vaikkapa uuden puolueen tms. joka todellakin olisi kiinnostunut myös muista kuin omista palkoistaan tai erinäisten SAK tms. johtajien tyytyväisenä pitämisestä.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Tuntuu että johtoporras, mukaanlukien kansanedustajat ovat täysin irtautunut tavallisista ihmisistä ja kohtelee heitä kuin jätesäkkejä. Monet kituuttavat pienellä palkalla ja yrittävät elättää perhettään ja kun johtajat tarvivat muutaman millin lisää rahaa heitetään tämä, jo muutenkin talouden kanssa taisteleva työntekijä ulos firmasta.

    olemaankaan,kaikki jotka eduskuntaan pääsevät muuttuvat ihan samanlaisiksi oman edun tavoittelijoiksi.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Tuntuu että johtoporras, mukaanlukien kansanedustajat ovat täysin irtautunut tavallisista ihmisistä ja kohtelee heitä kuin jätesäkkejä. Monet kituuttavat pienellä palkalla ja yrittävät elättää perhettään ja kun johtajat tarvivat muutaman millin lisää rahaa heitetään tämä, jo muutenkin talouden kanssa taisteleva työntekijä ulos firmasta.

    Kyllä jotain tarvis tehdä, mutta mistä löytyy se joka aloittaa vaikkapa uuden puolueen tms. joka todellakin olisi kiinnostunut myös muista kuin omista palkoistaan tai erinäisten SAK tms. johtajien tyytyväisenä pitämisestä.

    Uuden puolueen perustaminen on suhteellisen helppo tehtävä, mutta riittävän kannattaja kunnan saaminen on mahdotonta. Sillä se osa Suomenkansaa joka tuon puolueen tarvitsisi etujaan valvomaan, on niin velttoa, väsynyttä, laiskoja osallistumaan puoluetoimintaan ja käyttämään omia aivojaan, ja ovat valmiit uskomaan nykytilaan johdettuja vanhoja ja häikäilemättömästi valehtelevia politikkoja ja kansanedustajia, joita he äänestää toistuvasti edustajikseen. Eivätkä huomaa että esim. hyväosaisten edunvalvojia ei ennen vaaleja juurikaan löydy minkään puolueen ehdokkaista. Mutta kun eduskunta aloittaa työnsä, löytyy jokaisesta eduskunnasta, suurimpana puoluerajat ylittävänä ryhmänä, rikkaita ja hyväosaisia edustava ryhmä joka takaa sen, että ei ole niin vaikeaa lamakautta etteikö rikkaat ja hyvätuloiset valtion toimesta rikastu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epäinhimillistä kirjoitti:

Fortumin johtohenkilöt ovat mielestäni ahneita ja täysin epäinhimillistä porukaa. Samoin ne jotka tekivät kyseisen optio-ohjelman.

Ei ole mitään inhimillisyyttä nostaa energian hintaa ja potkia yrityksestä pois useita satoja ihmisiä, että pääjohtaja saisi itse rahaa 12.000.000 euroa ja yhteensä 500.000.000 eur koko johdolle jaettavaksi. Näillä johdon optioilla olisi voinut pitää irtisanotut tavalliset duunarit töissä loppuikänsä.

Nyt nämä tavalliset duunarit ovat joko työttömänä tai sitten työissä jossa on vieläkin huonompi palkka kuin mitä Fortum maksoi ja mm. energian hinnan vuoksi maksavat myös enemmän elämisestään.

Eikö tässä maailmassa ole enään mitään kohtuutta tai myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan ?

Onko Fortumin johtajilla oikeutta pilata satojen ihmiseten elämät saadakseen itse siitä käsittämättömän suuret korvaukset ?

Itse en ole ollut Forttumilla töissä enkä aio koskaan mennäkään. Samoin yritän tästä edes välttää käyttämästä kyseisen (monopoli) yrityksen palveluita kaikin mahdollisin keinoin. Minulla on hyvä työpaikka ja hyvä palkka, mutta ajattelen silti myös muita kanssaihmisiä.

Mielestäni kohtuullista olisi palauttaa ainakin puolet noista optioista ja palkata osa irtisanotuista takaisin töihin. Kuka yleensä tarvii tuollaisia rahasummia, ja varsinkin jos ne ansaitaan repimällä toisten selkänahasta.

Nyt tämä asia painetaan villasella eikä kukaan osta vastuuta mistään. Asia yritetään unohtaa ja niihän siinä taas käy. Tuulipukukansa on tyytyväinen siihen vähään mitä sille jää rippeistä. Tämä on tätä nykyajan laillista orjuutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu