Leimattu lapsi

Meillä vuosi takaperin saatiin koulusta aika yllättävä viesti, että olisi aihetta tulla keskustelemaan lapsesta kouluun. Hiukan säikähdin että mitä nyt.
No meninhä minä, ja sieltä tulikin melkoinen uutinen että lapsella on jotain vikaa, kun lapsi tekee sitä ja tätä, eikä pysy paikoillaan yms. Olin kyllä aivan kauhuissani, kun aikaisemmin ei mitää kovin ihmeellisiä viestiä ollut tullut, vaikka ahkeraan oltiin kouluun yhteyksissä.
Niinpä lapsi sai lääkäriltä lähetteen "testeihin", jossa kävimme ahkeraan, yleensä koulupäivän jälkeen.
Pyysin opettajalta jossain vaiheessa kirjallisen kertomuksen, että hän kertoilisi lapsesta minkälainen hän koulussa on ( kun lapsen koti-minä ja koulu-minä mielestäni "hiukan" erosivat toisistaan). No tulihan sieltä A4 täynnä tekstiä, ja se ei ollut mitään kivaa luettavaa äitille joka rakastaa omaansa ja ei näe hänessä sitä mitä joku toinen näkee. Itkin ja luin.
Vein lapun sinne missä lasta tutkittiin koska mielestäni koululta ei ollut tullut kovinkaan paljon tietoa.
Meitä vanhempiakin kuunneltiin ja haastateltiin, mikä oli itselleni hyväksi kun voi jossain tunteita purkaa.
Koko tutkimusten ajan kun juteltiin siellä lapsen koti-minästä (me vanhemmat ja lapsi touhusi oman "tutkijansa kanssa) tuntui että asiat ei olisikaan ehkä sillätavalla kun opettaja on asian ilmaissut.
No tuli tuomiopäivä, lääkäri joka antoi lausunnon näki ensimmäisen kerran lapsen, joten hänen näkemyksensä asiaan oli pelkästään lastenpsykiatrisen sairaanhoitajan testeissä ja opettajan lausunnossa ( mitä hän lukikin ääneen ja eniten tuntui se vaikuttavan).
Saimme tietää että lapsella on AD/HD. Olin tosi surullinen.
No meillä käytiin elämään asian kanssa, puitiin ja mietittiin miten eteenpäin (tai oikeastaan jo silloin kun koulusta oltiin yhteydessä).
Se oli myös yllätys että kun asiasta ensimmäisen kerran olin paikallisen lastenlääkärin kanssa yhteydessä (lääkäri ei ollut nähnyt lasta eikä mitään papereita lapsesta) niin lääkäri ehdotti heti AD/HD lääkitystä, vaikka tutkimuksiakaan ei ollut viellä aloitettu, samaa ehdotti lääkäri loppulausunnossakin että lääkitys päälle, no emme suostuneet haluttiin katsoa muita vaihtoehtoja. Meille myös ehdotettiin että lapsi vaihtaisi koulua (pienempään ryhmään tai haettaisiin henkilökohtaista avustajaa hänelle, jota kyllä yritin mutta emme saaneet), koulua ei haluttu viellä tässävaiheessa vaihtaa, onneksi ei suostuttu, sillä lapsi itse viihtyy nykyisessä koulussa.
Heti kohta sen jälkeen kun koulusta oli tullut se viesti, ja oltiin kotona juteltu lapsen kanssa asiasta ja hiukan enempi kiinnitetty lapseen ja hänen koulunkäyntiin huomiota, huomasin että lapsi muutui koulu lähti menemään paremmin (mielestäni). Vaikka meille on lapset ollut aina ykkös sialla asioissa, eli ei ne ennenkään olleet tavvinnut elää "PELLOSSA"
Ja palatakseen lapseen, ne joille pystyin puhumaan/kertomaan tästä jutusta eivät voineet uskoa että lapsi on semmoinen kun koulusta on annettu ymmärtää.

No syksy tuli ja palaveerattiin lapsen opettajan (joka vaihtui)kanssa, sovittin että pidetään "tutkijaryhmä" kanssa palaveri kunhan hän on jonkin ajan seuraillut lasta ja osaisi sanoa hänestä oman mielipiteen ja miten koulussa menee. Meille olikin taas kerran yllätys nykyinen opettaja ei nääkkään asiaa/lasta siten miten edellinen opettaja näki, hänen mielestään lapsi on samanlainen kun muutkin "vipeltäjät" luokalla, kyllähän toki lapsella on jonkinlaista vilkautta mutta ei opettajan mielestä semmoista että tartteis mihinkään ylimääräisiin juttuihin ryhtyä.
Tässä on käynyt vuoden sisään jos jonkin laista ajatusta mielessä, lapsen tulevaisuudesta yms.
Nytten tuntuu etä suoraan sanottuna ehkä edellinen lapsen opettaja ei pitänyt lapsesta ja mahdollisesti hän oli väsynyt koko työhönsä.
Oli vaan kova "rangaistus" meille ja lapselle.
Vaikkakin nytten ainakin osaa arvostaa uudella tavalla asioita.

Opettaja joka pasitti lapsen tutkimuksiin, passitti samalta luokalta jokusen muunkin tutkimuksiin!!!

Voi kun te opettajat tutkisitte itteennekin välillä ettekä rankaisisi omaa väsymystään lapsiin.

Kirjoituksessani saattaa olla joitakin asioita mitka saattaa vahingoittaa joitakin vanhempia kenen lapsi on AD/HD, mutta sitä en todellakaan halua tarkoittaa. Luulen että kaikilla vanhemmilla on se alkujärkytys josta itse en päässyt yli (ehkä justiinsa siksi kun en itse eikä läheiseni nähnyt asiaa niin vaikeana minä opettaja asian näki).
Oikein hyvää syksyä kaikille lukioille. Ja tsemppiä ja voimia vanhemmille.
233045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Noitahan on. Itselläkin on kokemuksia parista opettajasta, jotka ottivat kultakin luokalta joitain silmätikuiksi ja näki niissä vain vikoja. Toinen oli sellainen joka oli ollut jo äidilläni tyttölyseossa ja minulla sitten myöhemmin lukiossa (sama rakennus). Ja niitä jääriähän ei ihan helposti saa paikaltaan kammettua..

Mieleen tuli juttuasi lukiessa myös mieheni poika. Meillä on neljä. Kaksi minulta, yksi häneltä ja yksi yhteinen.

Tämä miehen poika joutui myös monien silmätikuksi. Jopa äitinsä vei häntä psykologille, autistisille tarkoitettuun muskariin (jossa vain yksi lapsi kerrallaan, ei tavallinen ryhmämuskari) ja ties mihin tutkimuksiin olisi vienyt jos ei oltaisi täältä päin laitettu jarrua.

Tarhassa olivat ihan pulassa lapsen kanssa. Tosin sai siellä yksi viisivuotias tyttökin opettajan itkemään. Tämä poika kuulemma aiheutti kaikki tilanteet ja oli kaiken pahan alku ja juuri. Joskus ei ollut lähelläkään tapahtumia ja silti syytettiin.

Sai ADHD -leiman kun oikein kaivamalla kaivoivat.

Neurologillakin kävi. Sieltä mitään löytynyt, mutta äiti halusi sinnikkäästi löytää syyn käytökselle.

Ja se on? Poika on toisinaan äkkipikainen, kovaääninen luonnostaan, ennen löi liian herkästi... Ei mitään poikkeavaa mun mielestä.

Nyt hän on ollut sisarparven jatkona muutaman päivän joka toinen viikkoa. Samassa komennossa samanikäisten "puolikkaiden" sisarusten kanssa ja on aivan kuin toinen poika.

Hän on näistä lapsista se tunnollisin. Oppi menee perille kertasanomisella ja noudattaa annettuja ohjeita. Soveltaminen uupuu, mutta ikä tuonee senkin. Kehuista tulisi pitkä litania.

Ollaan tässä tultu siihin tulokseen miehen kanssa, että kasvatus on avainsana. Reilut ja johdonmukaiset säännöt, rakkaus jne.

Äiti ei pidä kiinni säännöistään vaan luistaa ja antaa esim. pojan hakata itseään tuntikaupalla. Meillä poika ei tee sellaista.

Poika sanoi kun isä kielsi leikkimästä rappusissa (turvallisuussyistä), että äidin luona saisi varmasti jos siellä olisi rappuset.. Ei kertonut meille vaan serkulleen kuiski.

Ehkä uusi mies tuo nyt rauhan sinnekin kotiin. Äiti on ollut niin ripustautunut tähän poikaan ja antanut periksi säännöistä miellyttääkseen, että pahaa tekee.

Nyt menin kauas sun asiasta, mutta tällaista tuli mieleen.. :)

Äänestä
  • ikävä kyllä opettajiakin on monentasoisia ja monenlaisia. Ei se empaattisuus ja viisaus sitä oppiarvoa katso. Ihan yhtä hyvin opettajat voivat otta jonkun silmätikukseen jos ei oikein kemiat kohtaa. ja ihan yhtä hyvin opettaja voi erehtyä arviossaan. Olemme vain tottuneet, ja yleensä ihan oikein, luottamaan opettajaan kasvatuksellisissa ja lapseen liittyvissä asioissa. Mutta ei se yliopiston kurssien läpikäyminen tuo sitä perimmäistä ammattitaitoa, mitä opettajalta vaaditaan, tai ainakin pitäisi vaatia.

    Äänestä

  • vanhempi kirjoitti:

    ikävä kyllä opettajiakin on monentasoisia ja monenlaisia. Ei se empaattisuus ja viisaus sitä oppiarvoa katso. Ihan yhtä hyvin opettajat voivat otta jonkun silmätikukseen jos ei oikein kemiat kohtaa. ja ihan yhtä hyvin opettaja voi erehtyä arviossaan. Olemme vain tottuneet, ja yleensä ihan oikein, luottamaan opettajaan kasvatuksellisissa ja lapseen liittyvissä asioissa. Mutta ei se yliopiston kurssien läpikäyminen tuo sitä perimmäistä ammattitaitoa, mitä opettajalta vaaditaan, tai ainakin pitäisi vaatia.

    Käytös-ja tarkkaavaisuushäiriöissä ja oireiden ilmaantumisessa on varmasti jonkin verran kyse kodista ja kasvatuksesta. Jokainen lapsi ja erityisesti tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi tarvitsee turvalliset säännöt, joista pidetään kiinni. Syystä tai toisesta joissakin kodeissa/perheissä ei osata pitää näistä kiinni ja kuri on olematon tai siinä on suurta epäjohdomukaisuutta (tänään kielletty, huomenna ei) Eikä aina ole kyse välinpitämättömyydestä vaan jopa niin suuresta rakkaudesta, ettei lasta uskalleta komentaa tahi kasvattaa!!
    Eli siinä kodin osuus.

    Sitten opettajiin. On totta, että opettajia on moneen lähtöön, mutta ei pidä ajatella, että kyse on huonosta opettajasta. On opettajia, jotka haluavat puuttua asioihin ajoissa, jotta lasta voidaan auttaa silloin kuin se vielä on mahdollista. On myös opettajia, jotka katsovat päätehtäväkseen viedä opetusta läpi ja lapset sitten joko pysyvät kärryillä tai eivät pysy. Eli opettajien kynnyksessä puuttua asioihin on suuria eroja.
    Pääsääntöisesti vastavalmistuneilla on intoa/halua sekä koulutuksen tuomaa näkemystä siihen, että asioihin pitää puuttua ajoissa. Pitkään virassa toimineilla on erilainen koulutus ja joskus mukana tiettyä "kyynistymistä", ei puututa asioihin, koska ei uskota niiden tuovan helpotusta. Jotkut juuri valmistuneet opettajat taas ovat niin arkoja ja kokemattomia, etteivät uskalla kertoa negatiivisia asioita vanhemmille vaan asioita tulee kaunisteltua, kun halutaan miellyttää vanhempia. Tässä siis omia näkemyksiä siitä miksi eri opettajat "näkevät" asiat eri tavalla.

    Opettajan ja oppilaan suhteessa on jonkin verran vaikutusta myös persoonalla ja niiden kemioilla. Aina eivät opettajan ja oppilaan persoonallisuudet sovi yhteen. Esimerkiksi jonkin opettajan kiireinen, "hössöttävä" tyyli saattaa jonkin lapsen hyvin levottomaan tilaan, kun taas toisen lapsin tällaisen opettajan tyyli saa innostumaan. Toinen opettaja taas voi olla hyvin rauhallinen, ja vaatia tätä myös lapsilta-tämäkin sopii toiselle ja toiselle taas ei. Joku opettaja sallii enemmän taustahälyä kuin toinen taas voi vaatia täyden hiljaisuuden.

    Mutta asiaan: jos oppilaalla ilmenee ongelmia koulussa suosittelen aina, että vanhemmat menisivät kouluun seuraamaan tunteja. (Tietysti oma lapsi skarppaa silloin, kun äiti on katsomassa, mutta jotakin viitteitä se voi antaa.)

    Ja vielä mitä alkuperäisen kirjoittajan viestiin tulee, on tarkkaavaisuushäiriöisen lapsen kohdalla lähes aina niin, että kotona asiat sujuvat paremmin kuin koulussa. Milloinka kotona pitää keskittyä johonkin pitkäjänteiseen ja samalla kestää 25 muun lapsen aiheuttamaa häiriötä? milloin pitää seistä jonossa ja tungoksessa? milloin leikkiä välitunnilla riehakkaita pelejä ja lopettaa ne sitten yhtäkkiä ja siirtyä suoraan rauhalliseen koulutyöhön? Ei juuri milloinkaan!

    Äänestä

  • Opettajana kirjoitti:

    Joo, sen me aikanaan teimmekin että menimme seuraamaan kouluun opetusta, olin hieman ihmeissäni kun huomasin että opettajalla tuntui olevan semmoinen käytäntö, että ne jotka "haluaa" kuunnella ja opiskella niille opetan, ne taas ketkä halusi jutella vierustoverin kanssa he saivat sitä tehdä(kyse 1 ja 2 luokasta). No voi vaan kuvitella että tommoisilla 7-8 vuotiaillahan on kiinostusta muuhunkin kuin opiskeluun tunnin aikana. Ja opettajan työhän on mielestäni sitä että he myös opettavat miten siellä koulussa ollaan(vanhemmathan eivät voi aina olla vahtimassa miten se oma siellä on). Kylläkin jokainen vanhempi uskoisin keskustelee lapsen kanssa siitä miten koulussa ollaan opetuksen aikana. Etenkin jos koulusta tulee palautetta lapsen käytöksestä niin uskon että se johtaa jonkinlaisiin juttu-tuokioihin.
    Huomasin koululla vieraillessanie että itse jos joutuisin semmoiseen "purinaan ja hälinään" opiskelemaan, niin huh.
    Mielestäni opettajalla on vastuu ja oikeus pitää porukka kiinnostuneena ja "hiljaa", jotta työskentely luokassa onnistuu KAIKILTA.(luokka missä lapseni touhuilee on melko vilkas luokka)

    Tietenkin silloin kun asiaa käytiin puimaan, niin ensimmäisenä syyttelin itseäni lapsen vaikeuksista koulussa (vaikka rajallista rakkautta on lapsi saanut, säännöt joita myös noudatettiin, komennettukin on). Aikani murehdittuani ja läheisimpien kanssa asioita puituani, tajusin että enhän minä nyt niin huono äiti olekkaan. Läheisten mielestä ollaan kasvatettu lasta oikeudenmukaisesti rakastaen.

    Tässä kaikessa se tapa millä opettaja ilmaisi asian oli satuttava, uskon että jokaisessa lapsessa on jotain mainitsemisen arvoista hyvää ja vahvaa, mutta se opettaja ei niistä maininnut, vain vikaa, vikaa.
    Nykyinen opettaja on kertoillut hänen näkemystään lapseen ja löytää paljon hyviä asioita hänestä, yllättävää on että hän kehuu lasta semmoisista asioista mitkä edellinen ope näki vikoina.
    Mielestäni on myös hyvä että asioihin puututaan ajoissa ja yleensäkkin uskalletaan puuttua, mutta toivoisin että jos lapsta puhutaan niin niille vanhemmille myös sanotaan jotain hyvääkin lapsesta, sillä aivan varmasti lapsessa kun lapsessa niitä on.
    Kiitos kirjoituksesta se oli hyvä.

    Äänestä

  • Opettajana kirjoitti:

    Käytös-ja tarkkaavaisuushäiriöissä ja oireiden ilmaantumisessa on varmasti jonkin verran kyse kodista ja kasvatuksesta. Jokainen lapsi ja erityisesti tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi tarvitsee turvalliset säännöt, joista pidetään kiinni. Syystä tai toisesta joissakin kodeissa/perheissä ei osata pitää näistä kiinni ja kuri on olematon tai siinä on suurta epäjohdomukaisuutta (tänään kielletty, huomenna ei) Eikä aina ole kyse välinpitämättömyydestä vaan jopa niin suuresta rakkaudesta, ettei lasta uskalleta komentaa tahi kasvattaa!!
    Eli siinä kodin osuus.

    Sitten opettajiin. On totta, että opettajia on moneen lähtöön, mutta ei pidä ajatella, että kyse on huonosta opettajasta. On opettajia, jotka haluavat puuttua asioihin ajoissa, jotta lasta voidaan auttaa silloin kuin se vielä on mahdollista. On myös opettajia, jotka katsovat päätehtäväkseen viedä opetusta läpi ja lapset sitten joko pysyvät kärryillä tai eivät pysy. Eli opettajien kynnyksessä puuttua asioihin on suuria eroja.
    Pääsääntöisesti vastavalmistuneilla on intoa/halua sekä koulutuksen tuomaa näkemystä siihen, että asioihin pitää puuttua ajoissa. Pitkään virassa toimineilla on erilainen koulutus ja joskus mukana tiettyä "kyynistymistä", ei puututa asioihin, koska ei uskota niiden tuovan helpotusta. Jotkut juuri valmistuneet opettajat taas ovat niin arkoja ja kokemattomia, etteivät uskalla kertoa negatiivisia asioita vanhemmille vaan asioita tulee kaunisteltua, kun halutaan miellyttää vanhempia. Tässä siis omia näkemyksiä siitä miksi eri opettajat "näkevät" asiat eri tavalla.

    Opettajan ja oppilaan suhteessa on jonkin verran vaikutusta myös persoonalla ja niiden kemioilla. Aina eivät opettajan ja oppilaan persoonallisuudet sovi yhteen. Esimerkiksi jonkin opettajan kiireinen, "hössöttävä" tyyli saattaa jonkin lapsen hyvin levottomaan tilaan, kun taas toisen lapsin tällaisen opettajan tyyli saa innostumaan. Toinen opettaja taas voi olla hyvin rauhallinen, ja vaatia tätä myös lapsilta-tämäkin sopii toiselle ja toiselle taas ei. Joku opettaja sallii enemmän taustahälyä kuin toinen taas voi vaatia täyden hiljaisuuden.

    Mutta asiaan: jos oppilaalla ilmenee ongelmia koulussa suosittelen aina, että vanhemmat menisivät kouluun seuraamaan tunteja. (Tietysti oma lapsi skarppaa silloin, kun äiti on katsomassa, mutta jotakin viitteitä se voi antaa.)

    Ja vielä mitä alkuperäisen kirjoittajan viestiin tulee, on tarkkaavaisuushäiriöisen lapsen kohdalla lähes aina niin, että kotona asiat sujuvat paremmin kuin koulussa. Milloinka kotona pitää keskittyä johonkin pitkäjänteiseen ja samalla kestää 25 muun lapsen aiheuttamaa häiriötä? milloin pitää seistä jonossa ja tungoksessa? milloin leikkiä välitunnilla riehakkaita pelejä ja lopettaa ne sitten yhtäkkiä ja siirtyä suoraan rauhalliseen koulutyöhön? Ei juuri milloinkaan!

    opettajien erilaisuus ei johdu mielestäni niinkään koulutuksesta vaan nimenomaan persoonasta ja ammattitaidosta. Pahin suhari johon olen törmännyt opiskeli kymmenen vuotta tehden työtä siinä samalla ja ilmeisesti suurin osa koulutksesta jäi saamatta..

    Kaikesta huolimatta koululla on tietty tehtävä jota opettajan tulee tehdä. Koululla on oma toimintasuunnitelma ja painotukset joita opettajan tulee noudattaa. Ja kaiken huippuna on lait ja asetukset sekö ohjeet opetuksesta joiden mukaan homma toimii. Minimi on oltava siinä mikä on pakollista ja sen päälle saa jokainen laittaa henkilökohtaista panostaan ja persoonallisuuttaan vaikka kuinka paljon.

    Opettajaa ei voi puolustella jos hän ei kerro koulun tapahtumista kotiin. On ensisijaista kaikkien lasten kohdalla että kodin kanssa yhteistyö toimii ja tieto kulkee molempiin suuntiin. Esimerkkejä; viesteihin ei koskaan kuittausta onko ne nähty vai ei, ei tirtoa unohduksista, ei tietoa häirinnästä, ei tietoa myöhästymisistä jne. Vaikeaa on pysytellä ajantasalla jos on yleisesti sovittu että ongelmiin reagoidaan ja niihin puututaan ja kotia informoidaan oppilaiden etenemisestä, positiivista palautetta ei ole niin tärkeä antaa kotiin asti joten siitä on luovuttu opettajan aikaa liikaa vievänä..

    Opettaja ottaa yhteyttä erityisopettajaan, mutta kukaan e muista ilmoittaa kotiin vieläkään..

    Erityisopettaja kysyy lupaa tehdä lähete tutkimuksiin koska oppilastyöryhmässä on niin päätetty. Nyt siis ilmoitetaan kotiin! Nyt on pakko koska selän takana ei voi enää toimia.. Vieläkään kodin kanssa ei haluta olla yhteistyössä ja jutella asioista isommalla porukalla.

    Psykologin testejä kiirehditään, nyt on paniikki sillä kevät koittaa ja eka luokka alkaa päättyä. Palaveria heti kun tuloksia selvillä.. Eka ope ei ehdi kun puhelimessa saa jo tiedon ettei mitään löytynyt ja koulukin alkoi sujua kun kotona otettiin opetuksen ohjat käsiin. Toinen ope vaivautuu paikalle koska edellisestä viisastuneena tietoja ei puhelimessa anneta lainkaan. Seuraus; ekalal opella ei mitään koska ei syytä, mutta kotoa pidetään yhteyttä säännöllisesti ja vuosia myöhemmin tervehdimme kaupan kassalla ja vaihdamme kuulumisia. Toisella kerralla ope levittelee käsiä ja sysää kaiken mahdottomaksi jne. Tilanne on hänelle yhtä mahdoton sekä 28 oppilaan että 15 oppilaan ryhmässä hoitaa - missä siis vika?

    Ensimmäinen lapsi siis pärjäsi heti kun häliseän luokan sijaan hän kotona keskittyi tehtäviinsä. Otettiin eri open tekniikat käyttöön ja oivallus iski heti..

    Toinen lapsi pärjäsi heti kun ope viitsi nähdä hieman vaivaa joka hänen mielestään kyllä kuuluu opetussuunnitelmaan ja työhön! Toiset on helppoja toisilla on vaikeaa ja keskiarvo ratkaisee... Eläköön sähköposti ja sen kulku!!

    Ongelmana kummallakin opella oli sama vaikka ikäeroa oli n20v. Kumpikaan ei saanut luokkaan kuria ja järjestystä. Hälinä on häiritsevää kaikille saati selvä melu. Käynti koululla voi todella avartaa ja silloin todella huomaa opettajien eron! Se voi kuulua jo kauas.. Kumpikin halusi hoitaa hommansa vähällä vaivalla mahdollisimman helposti ja nopeasti. Vastuu ja vaiva siirrettiin toisille tahoille.

    Tarkkaavaisuushäiriöt ja muut oireet on sikäli kivoja että niitä tutkiessa voidaan saada ihan millainen tulos tahansa aikaan. Kysehän ei ole selvistä vioista tms vaan paljolti vireydestä yms johtuvista tuloksista. Sama testi toisella lapsella sujui nuhassa huonosti ja terveenä täydet.. Keskittymisen puute tulee esiin heti jos häiriötä tilassa paljon jolloin kenelläkään ei keskittyminen todellakaan ole parhaimmillaan!

    Miksi ei saa ajatella että on huonoja opeja? Onhan huonoja kaikissa muissakin ammateissa ja sen saa sanoa jopa kuuluttaa! Jos homma ei toimi niin sitten on syytä miettiä muita vaihtoehtoja eikä todella laittaa lapsia kärsimään! Hupaisaa on kun reksi sanoo että kyllä minä tiedän ja kaikki koulutoimen johtoa myöden sanoo samaa, mutta opea ei voi erottaa virastaan ellei tee virhettä. Virhe vaan ei ole huono opetus, välinpitämättömyys tms jotka ovat ammattitaidottomuutta työssä...

    Äänestä

  • äitee +4 kirjoitti:

    Jos on perhe, jossa asiat sovitaan yhdessä ilman pakkoa, koko perhe lähetetään pakkohoitoon - opetetaan kuinka pidetään kuria pennuille. Ihan kallispalkkaiset asiantuntijat neuvovat, että lasta ei saa kuunnella. He eivät myöskään vanhempia kuule. Ei vetele, että lapsen kanssa sovitaan. Ulvova lapsi pitää väkipakolla raahata paikkoihin, joissa hänen on vaikea olla. Tämä on vanhemmuutta vuonna 2005!

    Äänestä

  • koko perhe kirjoitti:

    ei kenenkään pidä niellä perheessä, antaa kävellä noin päältänsä. Jos noin tehdään, valitukset vaan vetämään vaikka tuonne eduskunnan oikeusasiamiehen sivuille, joilta löytyy valmis lomakekin.

    Vanhemmuuden vuonna 2005 pitää nimenomaan olla Suomen lain mukaista, ilman epäasiallisia keinoja. Joka muuta väittää ei ole tehtäviensä tasalla.

    Äänestä

Minulla on samanlainen tilanne päiväkodista ja koulusta.

Poikamme, nyt 8v. Kokeili rajojaan päiväkodissa, tuuppimalla muita, kokeili kiroiluakin ja muuta tinttailua. Olimme siitä palaverissa josta lopputuloksena oli lastentarhan opettajan neuvona ottaa psykologiin yhteyttä. Minähän otin, pari kuukautta kävimme juttelemassa hänen luonaan ja hän totesi että teillähän on oikein sopiva lapsi, että nyt lopetetaan nämä juttelut.

Jonkin ajan kuluttua tämä lastentarhanope tuli juttelemaan kanssani ja kehumaan poikamme hyväksi muuttunutta käytöstä. Vastasin hänelle että kotona on kuria kiristetty ja että olemme palaveeranneet psykologin kanssa. Hänen hämmästyneen ilmeensä muistan ikuisesti kun hän tokaisi että, "Tekö oikein otitte yhteyttä sinne?" Sanoin hänelle että eikös se niin sovittu. Silloin sain hänelle pitkän nenän. Että minä otan vastuun täysivaltaisesti perheestäni ja myös puolustan sitä! Sen jälkeen toinen hoitovuosi (eskarivuosi) meni loistavasti.

Ensimmäisellä luokalla meinasi sitten taas mopo karata käsistä! Kaksi kertaa istutettiin jälki-istunnossa. Reissuvihkon viestit alkoivat samansisältöisesti "Poikanne on koko vuoden...." Laitoin painavaa tekstiä takaisin, että jos jotakin on tosiaan koko vuoden tapahtunut miksi minuun ei ole otettu yhteyttä?? Taas istuimme palaverissa. Otimme ja toimme esille faktoja ym.ja kiristimme taas kotona kuria. Pariin otteeseen remmiäkin ja arestia.

Nyt kun toka luokka alkoi kaikki on taas hyvin. (Huh!) Poikamme ei ole enää siinä kuuden sakissa jotka tekevät ilkeyttä. Kamala sanoa että tiedän näiden poikien vanhemmat ja aika värikästä porukkaa ovat, toivon että he ottaisivat myös itseään niskasta kiinni...

Olen myös törmännyt erikoseen tapaan, että toiset vanhemmat soittelevat kouluun opettajalle kotipihassa sattuneista poikien yhteenotoista eivätkä heidän vanhemmilleen, se on minusta kummaa. Ei tulisi mieleenkään että opettajalle soittaisin siinä tilanteessa.

No meitä on moneen junaan... Mutta olkaa äidit ja isät kuulolla ja puolustakaa lapsianne. Jos joku hoitaja/opettaja olisi sanonut epäilevänsä lapsellani jotakin ADHD:ta olisin varmaan lyönyt sellaista!! Koska tiedän että sen toteaminen tapahtuu tutkimuksilla jotka erikoislääkäri tekee!!

Äänestä
  • ok, mutta ei antamalla remmiä, joka laitonta ja rangaistavaa jopa oikeudessa

    Äänestä

  • ajattelematonta kasvattamista, koska vanhemmat tekevät piiskatessaan väärän teon, jota kuuluisi pyytää anteeksi ja esimerkiksi oikeusistuimissa se ei toimi.

    Miten ylipäätänsä lasta voi kasvattaa tekemällä itse väärin? Kyllä konstinsa on paremmin valittamalla.

    Pelolla tukahduttaminen on sitä paitsi tyhmää, sillä silloin lapsi ei ala voida paremmin vaan huonommin, jota yksikään lastaan oikeasti rakastava vanhempi ei halua.

    Äänestä

  • antaminen kirjoitti:

    ajattelematonta kasvattamista, koska vanhemmat tekevät piiskatessaan väärän teon, jota kuuluisi pyytää anteeksi ja esimerkiksi oikeusistuimissa se ei toimi.

    edellä olla:

    "Kyllä konstinsa on paremmin valittava."

    Äänestä

  • antaminen kirjoitti:

    ajattelematonta kasvattamista, koska vanhemmat tekevät piiskatessaan väärän teon, jota kuuluisi pyytää anteeksi ja esimerkiksi oikeusistuimissa se ei toimi.

    Miten ylipäätänsä lasta voi kasvattaa tekemällä itse väärin? Kyllä konstinsa on paremmin valittamalla.

    Pelolla tukahduttaminen on sitä paitsi tyhmää, sillä silloin lapsi ei ala voida paremmin vaan huonommin, jota yksikään lastaan oikeasti rakastava vanhempi ei halua.

    Pelko pitää nuhteessa. Sen olen itse huomannut kun työni puolesta joudun satunnaisesti olemaan lasten kanssa tekemisissä. Sääli että sivullinen ei saa kurittaa.

    Äänestä

  • aikuinen kirjoitti:

    ja mielivaltaa tyylillä "Sääli ettei sivullinen saa kurittaa" lietsot täällä.

    Lue lakisi oikein päin:

    LASTA EI SAA RUUMIILLISESTI KURITTAA SEN ENEMPÄÄ LÄHEINEN KUIN SIVULLINEN - OIKEUSISTUIMEN EDESSÄ OVAT SAMANARVOISIA NIIN SIVULLINEN KUIN LÄHEINEN.

    Äänestä

  • aikuinen kirjoitti:

    Pelko pitää nuhteessa. Sen olen itse huomannut kun työni puolesta joudun satunnaisesti olemaan lasten kanssa tekemisissä. Sääli että sivullinen ei saa kurittaa.

    täällä paskaa jauhaa viljelemällä laittomia vääryyksiä. Yrittää nyt lynkkaamalla parantaa lapset, vaikka lynkkaus laitonta. Mautonta nitistämistä ja häirintää.

    Äänestä

  • aikuinen kirjoitti:

    Pelko pitää nuhteessa. Sen olen itse huomannut kun työni puolesta joudun satunnaisesti olemaan lasten kanssa tekemisissä. Sääli että sivullinen ei saa kurittaa.

    juu, tässä nyt edelliset saivat väärän käsityksen, ehkä sen tekstistäni saakin.

    Sen remmin antaminen on meillä se viimeinen keino kun asiasta on puhuttu ja puhuttu, eikä sittenkään ole mennyt perille.
    Siis lasta hakkaamalla ei voita mitään! Vanhempien pitää säästää se pahin keino viimeiseksi, selkäsauna.
    Joskus se on toteutettavakin, että sillä uhkaaminen riittää sitten "pelotteena".

    Äänestä

  • Vanhemmat kirjoitti:

    vaikka voissa paistaisi ja rikos, josta Suomen lakien mukaan rangaistuksen antaja ansaitsee itse rangaistuksen - aika huono kasvatuskeino noin laiton toiminta.

    Keino, jota kasvattaja käyttää lapselleen, ei myöskään oikeudessa lankea kasvattajalle itselleen: oikeuden rangaistus on nimittäin muu kuin selkäsauna, sakkoja tai vankeutta.

    Raukkamaista kurittaa heikompaansa selkäsaunalla, kun ei sitä omista pahoistakaan virheistään saa.

    Kaikki piiskaajat ja remmin antajat täytyisi totta tosiaan käryttää.

    Äänestä

  • on selkäsauna kirjoitti:

    avaus voisi kuuluakin rehellisemmin näin:

    "Ensiksi yhteiskunnassa leimattu lapsi,
    sitten kotona pahoinpidelty lapsi."

    Pahoinpitelemällä laittomasti työnnetään lapsen ongelmat maton alle ja aiheutetaan väkivallalla tosiasiallisesti vain lisää ongelmia.

    Ajattelematonta ja kaukana oikeasta kasvattamisesta.

    Äänestä

  • Vanhemmat kirjoitti:

    juu, tässä nyt edelliset saivat väärän käsityksen, ehkä sen tekstistäni saakin.

    Sen remmin antaminen on meillä se viimeinen keino kun asiasta on puhuttu ja puhuttu, eikä sittenkään ole mennyt perille.
    Siis lasta hakkaamalla ei voita mitään! Vanhempien pitää säästää se pahin keino viimeiseksi, selkäsauna.
    Joskus se on toteutettavakin, että sillä uhkaaminen riittää sitten "pelotteena".

    antamalla remmiä, muistitteko pyytää anteeksi?

    Väärän teon jälkeen ajatteleva ihminen ymmärtää katua ja pyytää anteeksi, jonka jälkeen korjaa tapansa.

    - Miksi aina kuvitellaan kasvattamisen olevan yksisuuntaista toimintaa? Totisesti myös kasvattajan kuuluu kasvaa!!!

    Äänestä

Välillä nuo kyydittävät muksutkin ovat niin helvetin rasittavia ja osalla ei ole alkeellisiakaan käytöstapoja. En yhtään ihmettele, jos opettajallakin menee tiettyihin kiusankappaleisiin hermot. Emme me vieraat ihmiset näe sitä teidän ihanaa muksua kiusankappaleena, me näemme sen kusipäänä. Etenkin jos lapsi pilaa muun ryhmän hyvän hengen. Valitettavaa, mutta totta.

Äänestä
  • Ensinkin toivottavasti en itse eikä lapseni KOSKAAN joudu sinun kyyditettäväksi.
    Lapseni on sitäpaitsi oikein pidetty viikari oman luokan parissa ja muutenkin kamujen keskuudessa. En ole kuullut että hän pilaisi muun ryhmän henkeä.
    Ja hän ei todellakaan ole luokassa se joka on kokoajan äänessä ja häiritsemässä opetusta, osaa kylläkin pitää lystiä (tarvittaessa) mikä on hyvä.
    Sinun varmaan kannattaa suunitella alan vaihtoa jos et tule toimeen/siedä lapsia.
    Lapset kyllä vaistoaa kuka ei pidä niistä ja saattavat hiukan antaa omalla tavallaan takaisin.
    Hyvää syksyä kuitenkin sinulle.

    Äänestä

Ystäväni lapsi voi huonosti koulussa opettajan takia.Tytön reissarissa oli joka päivä jotain negatiivista.Tyttö lopetti läksyjen teon,nukkui huonosti voi pahoin.Kouluterveydenhoitaja oli sitä mieltä,että tyttö pitäisi viedä psykologille.Ystäväni päätti vaihtaa yksityisestä koulusta normaali kouluun ja asiat muuttuivat.Tyttö voi hyvin ja koulu sujuu.Ei tarvittu psykologin apua.
Miksi aina päiväkodeissa ja koulussa ensimmäisenä ajatellaan,että lapsessa on jotain vikaa jos asiat ei suju ja lapsi voi huonosti???Vika voi useasti olla myös aikuisessa!!

Äänestä

Oma poikani sai opettajan vihat niskaansa siihen malliin, että oli reksin kengän kuva varjona ahterissa. Opettaja selitti olleensa opettajana niinjaniin kauan pläpläplä ja kyllä osaa asiansa. Luokassa 30 oppilasta ja kaikki mitä sattui ja tapahtui pistettiin parin kaverin piikkiin (jopa silloin kun eivät olleet paikalla). Tosi rankkaa etenkin lapselle. Se mitä hän teki oli että ehdollisti opettajan opetuksen. Ei niellyt kaikkea purematta vaan halusi syvemmän selvityksen. Se lieni liikaa opettajalle.
Seurasi luokan vaihdos ja kuinka ollakaan. Uusi opettaja oli aivan innoissaan. Nyt luokalla on joku joka ei niele kaikkea purematta. Asiat pitää pohtia valmiiksi, opetus suoraan kirjasta lukien ei onnistu. Hänellä on todellista haastetta työssään, sillä nuo kysymykset ja heitot opetuksen väliin eivät hänen mukaansa ole ollenkaan asiattomia vaan viimesen päälle oikeita.

Tässä sitä opettajan ammattitaitoa ja työmotivaatiota voi jokainen miettiä tahollaan. En mollaa ketään, kunhan halusin vain kertoa tämän yhtenä tarinana toisten joukkoon.

Äänestä
  • Eräs eläkkeelle jäävä opettaja haukkui erään pojan paskiaiseksi ja haukkui ja latisti poikaa täysin.Toinen opettaja samassa kaupungissa lyö lapsia koulussa ja näin ollen sai potkut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äippä,., kirjoitti:

Meillä vuosi takaperin saatiin koulusta aika yllättävä viesti, että olisi aihetta tulla keskustelemaan lapsesta kouluun. Hiukan säikähdin että mitä nyt.
No meninhä minä, ja sieltä tulikin melkoinen uutinen että lapsella on jotain vikaa, kun lapsi tekee sitä ja tätä, eikä pysy paikoillaan yms. Olin kyllä aivan kauhuissani, kun aikaisemmin ei mitää kovin ihmeellisiä viestiä ollut tullut, vaikka ahkeraan oltiin kouluun yhteyksissä.
Niinpä lapsi sai lääkäriltä lähetteen "testeihin", jossa kävimme ahkeraan, yleensä koulupäivän jälkeen.
Pyysin opettajalta jossain vaiheessa kirjallisen kertomuksen, että hän kertoilisi lapsesta minkälainen hän koulussa on ( kun lapsen koti-minä ja koulu-minä mielestäni "hiukan" erosivat toisistaan). No tulihan sieltä A4 täynnä tekstiä, ja se ei ollut mitään kivaa luettavaa äitille joka rakastaa omaansa ja ei näe hänessä sitä mitä joku toinen näkee. Itkin ja luin.
Vein lapun sinne missä lasta tutkittiin koska mielestäni koululta ei ollut tullut kovinkaan paljon tietoa.
Meitä vanhempiakin kuunneltiin ja haastateltiin, mikä oli itselleni hyväksi kun voi jossain tunteita purkaa.
Koko tutkimusten ajan kun juteltiin siellä lapsen koti-minästä (me vanhemmat ja lapsi touhusi oman "tutkijansa kanssa) tuntui että asiat ei olisikaan ehkä sillätavalla kun opettaja on asian ilmaissut.
No tuli tuomiopäivä, lääkäri joka antoi lausunnon näki ensimmäisen kerran lapsen, joten hänen näkemyksensä asiaan oli pelkästään lastenpsykiatrisen sairaanhoitajan testeissä ja opettajan lausunnossa ( mitä hän lukikin ääneen ja eniten tuntui se vaikuttavan).
Saimme tietää että lapsella on AD/HD. Olin tosi surullinen.
No meillä käytiin elämään asian kanssa, puitiin ja mietittiin miten eteenpäin (tai oikeastaan jo silloin kun koulusta oltiin yhteydessä).
Se oli myös yllätys että kun asiasta ensimmäisen kerran olin paikallisen lastenlääkärin kanssa yhteydessä (lääkäri ei ollut nähnyt lasta eikä mitään papereita lapsesta) niin lääkäri ehdotti heti AD/HD lääkitystä, vaikka tutkimuksiakaan ei ollut viellä aloitettu, samaa ehdotti lääkäri loppulausunnossakin että lääkitys päälle, no emme suostuneet haluttiin katsoa muita vaihtoehtoja. Meille myös ehdotettiin että lapsi vaihtaisi koulua (pienempään ryhmään tai haettaisiin henkilökohtaista avustajaa hänelle, jota kyllä yritin mutta emme saaneet), koulua ei haluttu viellä tässävaiheessa vaihtaa, onneksi ei suostuttu, sillä lapsi itse viihtyy nykyisessä koulussa.
Heti kohta sen jälkeen kun koulusta oli tullut se viesti, ja oltiin kotona juteltu lapsen kanssa asiasta ja hiukan enempi kiinnitetty lapseen ja hänen koulunkäyntiin huomiota, huomasin että lapsi muutui koulu lähti menemään paremmin (mielestäni). Vaikka meille on lapset ollut aina ykkös sialla asioissa, eli ei ne ennenkään olleet tavvinnut elää "PELLOSSA"
Ja palatakseen lapseen, ne joille pystyin puhumaan/kertomaan tästä jutusta eivät voineet uskoa että lapsi on semmoinen kun koulusta on annettu ymmärtää.

No syksy tuli ja palaveerattiin lapsen opettajan (joka vaihtui)kanssa, sovittin että pidetään "tutkijaryhmä" kanssa palaveri kunhan hän on jonkin ajan seuraillut lasta ja osaisi sanoa hänestä oman mielipiteen ja miten koulussa menee. Meille olikin taas kerran yllätys nykyinen opettaja ei nääkkään asiaa/lasta siten miten edellinen opettaja näki, hänen mielestään lapsi on samanlainen kun muutkin "vipeltäjät" luokalla, kyllähän toki lapsella on jonkinlaista vilkautta mutta ei opettajan mielestä semmoista että tartteis mihinkään ylimääräisiin juttuihin ryhtyä.
Tässä on käynyt vuoden sisään jos jonkin laista ajatusta mielessä, lapsen tulevaisuudesta yms.
Nytten tuntuu etä suoraan sanottuna ehkä edellinen lapsen opettaja ei pitänyt lapsesta ja mahdollisesti hän oli väsynyt koko työhönsä.
Oli vaan kova "rangaistus" meille ja lapselle.
Vaikkakin nytten ainakin osaa arvostaa uudella tavalla asioita.

Opettaja joka pasitti lapsen tutkimuksiin, passitti samalta luokalta jokusen muunkin tutkimuksiin!!!

Voi kun te opettajat tutkisitte itteennekin välillä ettekä rankaisisi omaa väsymystään lapsiin.

Kirjoituksessani saattaa olla joitakin asioita mitka saattaa vahingoittaa joitakin vanhempia kenen lapsi on AD/HD, mutta sitä en todellakaan halua tarkoittaa. Luulen että kaikilla vanhemmilla on se alkujärkytys josta itse en päässyt yli (ehkä justiinsa siksi kun en itse eikä läheiseni nähnyt asiaa niin vaikeana minä opettaja asian näki).
Oikein hyvää syksyä kaikille lukioille. Ja tsemppiä ja voimia vanhemmille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu