oon aika yksinäinen ja nyt on jotain vipinää vastakk. sukupuolta olevan kanssa. Hän on täysin vastakohtani, sosiaalinen ja puhelias, varmasti paljon kavereita. Mua hävettää se, ettei mulla ole ystäviä. koen itseni jotenkin huonommaksi. ajatteleekohan hänkin samalla tavalla jos/kun saa joskus selville asian? Vai kelpaanko tällaisena kuin olen? Kelpaanko ihan omana itsenäni vai pitääkö mulla olla joku s****nan seurapiiri mukanani?Yksinäisyyteni on monien asioiden summa johtuen menneisyydestäni. Haluaisin kyllä kovasti uusia ihmissuhteita..
Kokemuksia?
Kokemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
...ei hän ole sinun arvoisesi.
Ystävyys ja seurustelu on ns. kahden kauppa jossa molempien pitää ottaa toinen huomioon.
Kunnioita itseäsi juuri sellaisena kuin olet, moni mies(?) kunnioittaa naista(?) joka ei esitä vaan osaa olla juuri oma itsensä...niin hyvässä kuin pahassa.
oman kokemukseni mukaan. kyllä, kavereita pitää olla. löysin ensimmäisen poikaystäväni viime vuonna. takana vuosikausien yksinäisyys- ei kavereita, joten olin onnellinen, että olin löytänyt sen mitä kuitenkin kaikkein eniten olin kaivannut- rakkauden. hän oli myös sosiaalinen ja puhelias, joten ajattelinkin sen olevan vain hyvä asia, että ehkä hänen kauttaan tutustuisin ihmisiin. sain jopa elämänhaluni takaisi. luotin, että kyllä asiat sittenkin järjestyvät. mutta, puhuin hänelle myös yksinäisyydestäni ja hän ymmärsikin minua. parin kuukauden jälkeen sainkin huomata, että tein suuren virheen avautumalla hänelle ja heittäytyessäni itsesääliin. luulen, että olin liian heikko hänelle ja turvauduin häneen liikaan. luulen, että tätä hän juuri säikähti. itsenäinen ja vahva ihminen, sosiaalinen, menevä ja reipas... haluaa samanlaisen kumppanin.
niin parin kuukauden jälkeen suhde loppui, enkä sen jälkeen kuullut hänestä. se siitä ymmärtämisestä ja välittämisestä.
Taisi jo tulla samanlaista viestiä mutta sanon että jos niitä kavereita ei ole ollut niin se ei haittaa mutta se haittaa että aletaan tilittämään miten kurjaa elämä on ollut yksinäisyydessä. Silloin jos on jonkun löytänyt niin todellakin kannattaa elää siinä hetkessä ja vaikka toisella olisikin kavereita ja omia menoja niin pahinta mitä voi tehdä on jotenkin rajoittaa toisen menemisiä sillä perusteella että itsellä ei ole koskaan ollut kavereita. Tiedän nimittäin mistä puhun.....
niin. itse en tosin rajoittanut toisen menemistä. yksinäisyys on osa minua, menneisyyttäni ja nykyhetkeä. asia, josta myös tuntuu helpottavalta keskustella toisen ihmisen kanssa. mietin monesti, että olisiko ollut parempi olla kertomatta? eli käytännössä teeskennellä, että kaikki on hyvin? mielestäni ei.
Onnistuu se teeskentely jonkin aikaa, mutta totuuden myöntäminen toiselle saati itsellekin on vaikeeta. Aika kauheeta myöntää että ei ole ystävää kenelle soittais ja ketä vielä kiinnostaisikin sanomiseni.