Olen aika yksinäinen ihminen, harrastukset ovat sellaisia mitä voi tehdä kotona yksin, eikä minua oikein jaksa kiinnostaa mennä minnekkään tavallisten työ ja opiskelu menojen lisäksi. Silti haluaisin kyllä tutustua ihmisiin, mutta se tuntuu aika vaikealta kun on ollut kauan yksinäinen. Erityisesti ongelmana on sopivien puheenaiheiden löytäminen. Ihmiset puhuvat usein kaikenlaisista harrastuksistaan, "juoruavat" ystävien ja tuttavien tekemisistä, ja kertovat mitä kaikkea ovat tehneet ja missä käyneet (näyttelyitä, konsertteja, matkoja ja vaikka mitä...) On myös noloa kun ihmiset alkavat kysymään harrastuksiani tai esim. tiedustelevat että mitä tein viikonloppna tai kesälomalla. Siksi vähän pelottaa ihmisiin tutustuminen. Tuntuu että olen varmaan muiden mielestä tosi outo ja tylsä, ja ettei minulla ole mielenkiintoisia juttuja kertoa. Tiedän että ongelmaani olisi helpo ratkaisu, esim. jos aloittaisin jonkun sosiaalisen harrastuksen. Mutta en millään keksi mitään mikä oikein kiinnostaisi niin paljon, kun olen kuitenkin sellainen kotona viihtyvä ihminen... Onkohan olemassa muita ihmisiä joilla on sama ongelma??
ihmisiin tutustuminen??
solo
121660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No on! Tuo on kuin suoraa elämästäni. Ei oikein löydy keskustelun aiheita toisten kanssa kun en koskaan teekään mitään. Ei paljoa huvita yksinkään alottaa mitään harrastusta.
Joo, se on vähemmän kivaa, kun porukka kyselee, että missä olit vkloppuna ja oliko kamuja kylässä...ei ei ei...olin koko vklopun yksin ja kavereita ei käy.
Ystäviä minulla ei siis ole, olen erakko omassa kämpässäni, hävettää ja nolottaa.
Hei dibba duu, älä ollenkaan häpeä äläkä noloile sitä, että olet yksin! Suurempia "syntejä" niitä maan päällä tehdään.
Minulla on mies, kaksi aikuista lasta ja vanhempani. Emme käy juuri missään, vaikka on tuttuja, ystäviä ja sukulaisia, että käydä voisi. Ei vaan haluta lähteä, yksinkertaisesti.
lukee omat olotilansa toisen kirjoittamana. Mä en tosin ole silleen yksinäinen että en tuntisi ihmisiä, mutta jotenkin kun tuo varhaisnuoruus on ohittumassa niin ihmiset ajautuvat omille teilleen ja toimilleen eikä ketään näe muutakun kaljoittelun merkeissä. Arkisin kaikilla on omat menonsa ja seurustelusuhteensa, oma arkensa siis, joka multa puuttuu täysin.
itseasissa hassuinta on että havahduin tajuamaan tämän vasta kun yksi ihminen elämästäni poistui (lähti muille maille). Toisin sanoen yksinäisyys voi olla yhdestä ihmisestä kiinni. Jonkun mielestä tämä voisi olla helpottavakin ajatus? Mutta kun on yksi ihminen jonka kanssa voi jakaa arjen ja kaiken sen tavallisen, jonka kanssa ei tarvii sopia tapaamisia kuukautta aikaisemmin vaan joka on vaan aina siinä jossakin niin mitä muuta sitä tarvii. Ollaan yhdessä yksin ja yksin yhdessä. En mä tiedä. Mutta joku mättää. Vituttaa olla yksin tekemättä mitään. kun on seurassa sitä ei huomaa että ei tee mitään. Koska on seurassa kai kokee jotenkin elävänsä. Jaarijaarijaa.. Mutta niin se vaan on.Kyllä oma elämä täytyy saada jonkun kanssa jakaa.
Tuo on turhauttavaa.
Miksi et ollut viikonloppuna missään?
No mihinhän sitä olisi voinut mennä, kun kaverit ovat kuka missäkin. Kukaan ei soita. Kaikilla tuntuu kuitenkin olevan jotain tekemistä.
Lisäksi tää on menny jo niin pitkälle, että voisinkin soittaa jollekin tutuistani, ovat he jossain bileissä tai tapahtumassa, josta minulle ei ilmoiteta etukäteen, enkä viisti lähteä toisten asuntoihin tunkemaankaan. Kukaan ei enää pyydä mihinkään. Nytkin toivoisin, että joku soittaisi, mutta lienee turha toive, koska minut on yksinkertaisesti unohdettu.
Kaitpa sitä vain pitäisi tunkea toisten aktiviteetteihin mukaan, mutta ei sekään ole niin helppoa, kun toisilla on ns. inside-piirejä, joissa puolet katsoisi kummaksuen, että mitähän tuokin täällä tekee?
Turhauttavaa, todellakin. Minulla on kuitenkin vahva itsetunto ja asun sen verran pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa, että pois pitäisi päästä ja nopeasti. Erinäisistä syistä se on kuitenkin mahdollista aikaisintaan ensi keväänä, mutta aion kuitenkin muuttaa vähintään 100 000 asukkaan kaupunkiin, jossa ei ole mahdollista, että ihmiset loppuisivat kesken ja baarejakin olisi vähän enemmän kuin sormilla laskettava määrä.
Ei auta, kun sinnitellä, ehkä kaikki muuttuu vielä.
Sosiaalisuus ei minulla ole ongelma, vaan sosiaalisten verkostojen suvaitsemattomuus.
Asun isolla paikkakunnalla, joten ihmisiä ja muuta tekemistä kyllä löytyisi.
Tietenkin on toisinaan vaikea päästä piireihin, mutta tällä kyllä varmaan löytyisi mahdollisuuksia jos oikeasti yrittäisi. On se siis etupäässä minusta itsestäni kiinni.
En pidä itseäni kovin epäsosiaalisena mutta erilaisena kuitenkin.En varsinaisesti nauti yksinäisyydestä, mutta usein viihdyn hyvin kotona puuhamassa jotain juttuja, vaikka sitten yksinkin. En välttämättä kaipaa mitään ihmeellisempiä asioita elämääni.Isoissa ihmisporukoissa en oikein viihdy. Silti ihmiset kyllä kiinnostavat minua ja haluaisin tutustua ihmisiin. Tuntuu että kaikki joihin törmää on niitä joilla on elämässään paljon aktiviteettejä, ja sitten tutustuminen suistuu heti alkuun raiteilta. Haluaisin jatkossakin olla oma itseni. En haluaisi teeskennellä että olen jotain muuta, jotta saisin paljon kavereita. Kuulostaa ehkä vähän ristiriitaiselta…
Jos olit yksin kotona vaikka värittämässä värityskirjaa niin ei ne kyselijät sitä tiedä. Sanot vaikka että vedit perseet olalle ja sanoit jossain porukassa yms. Tai kävit leffassa tai jotain muuta. Ja jos et haluu kehuu olemattomilla niin senkun käy jossain kaupungilla pyörimässä ja baarissa vaikka yhellä oluella. Kun vähän näkee elämää ympärillä niin juttuakin alkaa tulla ihan eri tavalla ja kun ihmisiä pyörii paljon ympärillä niin tutustuminen ei oo enää samanlainen ongelma kuin ennen.... Tiedän kokemuksesta miten viikonloput kotona vituttaa ja suosittelen todella jossain liikkumista...
Kaveriporukoita löytyy useampia, mutta ei ole sitä yhtä ainoaa jossa voi naureskella ja olla oma itsensä, lähinnä kokoontumisia aina viikonloppujen yhteydessä. Tuntuu että on paljon kavereita, mutta ei yhtään "kunnon" ystävää. Kyllästynyt muutenkin tähän pk-seudun kiireeseen, itsekkin teen sitä, että kaikki jutut pitää järjestää juuri ajan mukaan. Mutta tuntuu ettei kavereita nää kuin viikonloppuisin... Baarissa ihmisiin tutustuminen pk-seudulla tuntuu todella turhauttavalta, varsinkin asia tulee ilmi juteltaessa vastakkaisen sukupuolen kanssa joka johtunee siitä, että ihmisillä on todella kovat ennakkoluulot. Itse en ikinä tuomitse ihmisiä ulkonäön perusteella.
Ihmisiin tutustuminen vaatii vain sosiaalisen luonteen, oli tilanne mikä hyvänsä. Mutta itse pidän baarissa ihmisiin tutustumista liian järjestetyltä enkä tee sitä sen takia.
Minulla asiat ovat juuri toisinpäin. Eli on muutama todellinen ystävä, muttei sitä kaveripiiriä. Ystävillä on omat piirit missä pyörivät viikonloppuisin.Eli en juurikaan vietä aikaa heidän kanssaan, paiti koulussa ja netissä.Mutta viikonluppusin ja juhlapäivinä nyhjötän kotona yksin. Joskus olen yrittänyt tunkea mukaan ystävieni kaveripiireihin. Mutta se on tuntunut juuri itseltään, tunkeutumiselta.
Mulla on ihan hyviä vanhoja kavereita kotipaikkakunnalta. Nykyiseltä opiskelupaikkakunnalta oon myös saanut ystäviä, mutta tuntuu että ne suhteet on silti aika pinnallisia. Valmistun muutaman vuoden päästä ja pelkään, että suhteet opiskelukavereihin varmaan jää jos muutan pois töiden perässä. Välillä tuntuu, että oon tosi yksinäinen ja haluaisin tehdä vapaa-ajalla juttuja kavereitten kans. Niitä ei vaan kiinnosta, on omat poikaystävät ja harrastukset. Tuntuu, ettei viitsit koko ajan itse soitella ja ehdotella jotain tekemistä..turhauttavaa!!
mulla ei ole työtä, ei mitään harrastuksia eikä kavereitakaan. tylsä elämä. hulluksi sitä tulee.
---miksi ei sinulla ole harrastuksia...kavereita..tiedät varmaan,että kotiin ne eivät kulje ennenkuin saavat osoitteen..ystävät siis..ja harrastuksiin on usein itsementävä..