Murhaajan muistelmat

Eräänä päivänä, sateisena ja harmaana syyskuun päivänä näin sen taas. Siellä se käveli nokka pystyssä, luuli olevansa maailman omistaja. Luuli tietävänsä niin paljon enemmän kuin muut.

Silloin napsahti. Juoksin sen kiinni ja ennenkuin se ehti kirkaistakaan, sain sen kaadettua maahan ja raahattua pusikkoon. Se aneli armoa mutta sitä se ei tullut saamaan. Viiltelin puukolla Fionan kasvoja, kuuntelin miten se ulisi hiljaa ja sanoin että jos se huutaa, tapan sen siihen paikkaan.

Revin siltä housut jalasta ja leikin veitsellä häpykarvoituksen yläpuolella. Nyt se jo itki, raukka. Katsoin sitä suoraan silmiin ja työnsin veitsen sen sisään. Silloin se ei enää voinut pidättää huutoa vaan kirkui jumalattoman lujaa. Survoin veitseä aina vaan syvemmälle sen sisään ja lopulta viilsin pitkän ja syvän uran nivusista rintakehään asti. Veri pulppusi tummalle maalle, hän nytkähteli hiljaa muutaman kerran ja lopetti liikkumisen. Katsoin häntä hetken, sylkäisen hänen naamalleen, pyyhin veitsen hänen mutaiseen paitaansa ja kävelin pois.

Että mä rakastan syksyä.

No ei tässä mitään.Elämä hymyilee.On työpaikka.Opiskelut sujuu siinä ohessa loistavasti.Ihana poikaystävä edelleen rinnalla.Ja kaikki tämä vain siksi, että päätin tehdä abortin.ONNEKSI.En ole ikinä tehnyt niin fiksua päätöstä, kuin tehdä 16 vuotiaana abortti.Asiat OLISIVAT hyvin eri mallilla muuten, tiedän sen.Että kiitos kysymästä hyvin menee, entäs itselläsi? :D

Olipa kerran 16 vuotias tyttö,joka raiskattiin. Hän häpesi sitä niin, ettei uskaltanut ilmoittaa poliisille asiasta eikä mennyt lääkärille. Halusi vain unohtaa koko jutun.
Eräänä päivänä, hän huomasi olevansa raskaana. Hänen ei tarvinnut kovinkaan kauaa miettiä, mitä hän tekisi sikiölle.

Abortti sujui ongelmitta, eikä omantunnon kolkuttelujakaan ole ollut. Muistan raiskauksen ilman lastakin loppu elämäni!