Haluaisin kysyä teiltä uskovaiset avioparit, puolisot joille ei ole annettu lapsia miten olette jaksaneet asian kanssa? Minkälaisia tuntemuksia teillä on ollut. Päivämiehen pääkirjoitus, jossa sanottiin, että ihmisen tärkeimpiä tehtäviä on suvun jatkaminen ja niin edelleen. Entäs me sitten joille lapsia ei ole suotu, tunsin itseni aika mitättömäksi, niin mikä on minun tehtäväni, olenko jotenkin vajavainen. Lapsettomuus rajoittaa jonkin verran myös sosiaalista kanssakäymistä. Perheet vierailevat mielellään toisten perheiden luona. Tuntuu joskus, että ei saa arvostusta perheenäideiltä kun ei ole omia lapsia, vaan vähän sellaista sääliä osaksi. Olen myös kokenut, että joiltakin osin on epäilty myös uskoamme, että mahdammeko oikein olla uskomassa kun ei niitä lapsia tule. Lapsettomuus on henkisesti hyvin rankka kokemus. Emme varmasti pääse pätkääkään sen helpommalla kuin ison perheen vaimot. Lapsista on kuitenkin paljon iloa ja elämäntrkoitus on selkeä. Toivon vain, että äidit tämän ymmärtäisivät miten suuren siunauksen ja lahjan he lapsissaan ovat saaneet. Itse toivon, etten katkeroituisi vaan jaksaisin nähdä tässäkin elämäntilanteessa Jumalan huolenpidon. Toivon myös että hartain rukouksemme kuultaisiin ja meille annettaisiin oma lapsi.
Lapsettomuuden kokeneet?
Pikku myy
121043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Varmaan on jo käynyt mielessäkin, mutta sanonpa kuitenkin...maailmassa on lukemattomia lapsia ilman kotia ja vanhempia ja olisi valtavan hienoa, jos voisitte antaa yhdellekin kodin ja rakastavat vanhemmat.
Kaikkea hyvää teille. Ei varmaan ole aina helppoa. Itse en ole ainoastaan lapseton vaan puolisoton myös ja nyt en edes osaa toivoa lapsia. Kun saisi edes elämänkumppanin..
että adoptio on hyvä vaihtoehto. Samlla lailla lasta voi rakastaa vaikkei ole ns. omaa lihaa ja verta. Olen myös itse usein ajatellut uskovaisia, joilla ei vielä ole puolisoa. Vierastan sanaa yksinäinen, vanhapoika ja vanhapiika. Tuntuu, että liian vähän muistetaan meitä lapsettomia ja ilman aviopuolisoa olevia. Ihmiset saattavat kipuilla hyvinkin vaikeiden asioiden äärellä...toivoisin että myös rauhanyhdistyksellä eri tavoin muistettaisiin myös eri elämäntilanteissa olevia....jokaisella on varmasti oma arvokas tehtävä ja paikka elämässä. Olen usein muistanut kiittää Taivaan Isää omasta rakkaasta puolisosta joskin myös tähänkin elämäntilanteeseen liittyy omat kipunsa kasvaa miehenä ja vaimona, erilaisina persoonina. Toivon sinulle voimia elämääsi ja jos Jumalan tahto niin on, myös vierellesi oman aviopuolison.
>> Minkälaisia tuntemuksia teillä on ollut. > Olen myös kokenut, että joiltakin osin on epäilty myös uskoamme, että mahdammeko oikein olla uskomassa kun ei niitä lapsia tule.
miten me jaksamme asian kanssa, kun ei ole annettu edes puolisoa. Minkälaisia tuntemuksia luulisit meillä olevan? Jos sinä tunnet itsesi aika mitättömäksi tuollaisten juttujen äärellä,
ainakin naissinkku tuntee olevansa täysin epäonnistunut epänainen. Tietää olevansa vajavainen ja vailla elämän varsinaista tarkoitusta.
Parittomuus rajoittaa sosiaalista kanssakäymistä vielä enemmän. Pariskunnat seurustelevat ymmärrettävästi mielellään keskenään. Jos oisit vielä miehetönkin, niin saisit kokea usein eikä vain joskus arvottomuutta ja sääliä "lapsekkaitten" niin äitien kuin isienkin taholta.
Uskon, että tahaton lapsettomuus tuntuu ikävältä perhettä ihannoivassa ympäristössä, mutta väitän että yksinäisyys, joka ei ole itse valittua, on monin verroin rankempi kokemus.
Ymmärtäisit vain olla onnellinen, että sinulla on puoliso, etkä valittaisi tyhjästä. Avioparina teillä on kuitenkin mahdollisuus saada perhe adoption kautta. Pakkoko lasten on biologisia olla.
Kuten joku tuossa ennen, minäkin toivoin pitkään edes puolisoa, mutta ei sitäkään toivoa voi vuosikymmeniä ylläpitää. Nykyään koetan ottaa vain päivän kerrallaan sellaisena kuin se on.
Mitenkähän minä jaksaisin katkeroitumatta?
Joten -anteeksi vaan- mutta älä sinä viitsi lässyttää katkeroitumisesta, kun ei siihen ole aihetta. On puoliso ja mahdollisuus "hankkia" lapsia.
toista viestiäni, jossa vastasin peralle. Nyt kuulostaa vähän siltä kuin olisit katkeroistunut. Emme me voi laittaa toistemme suruja tärkeysjärjestykseen ymmärräthän sen Jokainen kokee asiat omasta elämäntilnteestaan käsin. Toki laajemmasta perspektiivistäkatsominen auttaa suhteuttamaan asian. Ja miksi eivät yksinäisetkin voisi adoptoida lapsia? Toivon sinulle ja muillekin aurinkoista loppusyksyä :)
etsimästä puolisoa maailmasta? Monet kaltaisesi tekevät niin. Kun he ovat löytäneet itselleen sopivan miehen, he tekevät asiasta parannuksen ja jatkavat elämäänsä tyytyväisenä.
myötätuntoista ja ymmärtäväistä viestiäsi ennen omani lähettämistä. Sen kirjoittaminen nimittäin keskeytyi pitkähköön puheluun. On sentän kohtalotovereita joitten kanssa puhella.
Kamppailin katkeruuden kanssa kieltämättä väliin kovastikin pahimmassa 3-kympin kriisissä, kun perheen perustamisen vuodet olivat viimeistään käsillä, eikä siihen tarvittavaa soveltuvaa osapuolta vain ollut missään. Sehän on tosiasia, jolle kukaan ei mahda mitään, että naisen hedelmällinen ikä on aika rajoitettu. Ei sitäkään jaksa onneksi loputtomiin surra.
Eikä sillekään voi mitään, että kaikille ei käy se kumppanin löytäminen yhtä helposti kuin useimmille.
Olen saanut palautetta joiltakin ystäviltä siitä, että minun ei ainakaan itse pitäisi nimittää itseäni vanhanaikaisesti v:ksi. Olet siinä oikeassa.
Olen koettanut tietoisesti välttää katkeran v:n olemusta, sillä tiedän että katkera vanhapiika on ikävä tapaus, joka ei vedä ketään puoleensa.
Kasvattajan homma yksin on niin vaativaa, että sellaiseen en koskaan ole ajatellutkaan ryhtyväni.
Yllättävästi en pidä enää niin mahdottomana, että vielä voisinkin mennä naimisiin, vaikka perheenlisäystä ei enää tulekaan. Ehkä se 30-kriisi jälkimaininkeineen alkaa olla ohi.
Toivoisinkin että olisin avartunut ajattelemaan niin aikaisemmin.
Parannusta en siitä tulisi tekemään.
että on synti seurustella uskottoman kanssa ja jos sen tekee, pitää asiasta tehdä parannus.
mutta mihin se oikeastaan perustuu?
Eli mikä luku ja jae?
Sain hyvän puolison, mutta lapsia meille ei ole siunaantunut. Taivaan isä näki, että meille on parempi olla kaksin ja siitä olen kiitollinen. Kyllä elämästä hyvän saa ilmankin lapsia :)) Itse olen tällä lailla onnellinen, en edes kaipaa lapsia, mutta ääneen en sitä sano!!
Nämä molemmat aiheet - yksinäisyys ja lapsettomuus - nousevat tuon tuostakin keskusteluun. Kipeitä aiheita molemmat. Siksi niistä on varmasti helpompi kirjoittaa tuntemattomana tällaisella keskustelupalstalla, kuin puhua ääneen.
Eihän elämä kuitenkaan ole helppoa meille kenellekään. Jokaisella niitä murheita ja huolia varmasti on. Kenellä on sairautta, työttömyyttä, läheisen menetystä, yksinäisyyttä jne. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Voimia kuitenkin on Jumala luvannut antaa. Jokaiselle päivälle juuri sen verran, kuin sinä päivänä tarvtsee. Jaksaisimmepa luottaa tähän.
Minäkin murehdin yksinäisyyttäni ja työhuolia. En ole toiveistani huolimatta löytänyt aviopuolisoa. Kuitenkin, kun mietin elämääni taaksepäin, huomaan, että kaikki on oikeastaan mennyt juuri parhain päin. Vaikka välillä ahdistaakin, yritän ajatella, että nyt on tällainen tie kuljettavana, kyllä minä varmasti jaksan ja pystyn. Toisinaan taas on helpompi luottaa Jumalan armoon ja johdatukseen ja silloin tiekin on kevyempi kulkea.
Juuri tällä hetkellä tie tuntuu melko vaikealta, siksi varmasti päädyin tänne kirjoittelemaankin. Onneksi ei kuitenkaan tarvi jaksaa enempää kuin yhden päivän matka.