Pääministeri Vanhasen todistaessa eduskunnan kyselytunnilla seuraavaa 29.9 -05:
"Vuosia sitten tehtyjä vanhoja sopimuksia ei voida purkaa, eikä suomalaiseen sopimusjärjestelmään kuulu, että tehtyjä sopimuksia lähdettäisiin rikkomaan. Sekä että valtion on vaalittava omaa uskottavuuttaan ja omalta osaltaan pidettävä huoli, että tehdyt päätökset pitävät"
Kysynpähän vain, kuinka ne sopimuksemme valtion taholta pitivätkään sen eläkeleikkauksen suhteen? Kuka vastaisi? Milloin vääryys oikaistaan?
*****************************************
Kansaneläkkeen perusosaa alettiin maksaa 1.1.1957 voimaan astuneen uuden kansaneläkelain perusteella kaikille eläkeläisille samansuuruisena. Elokuussa 1963 astui voimaan työeläkelaki. Kansaeläkkeen perusosa maksettiin kaikille eläkeläisille työeläkkeen lisäksi.
Lain muutoksella kokonaiseläke myönnettiin ajalla 1.7.1975 - 31.12.1995 työeläkkeen ja kansaneläkkeen pohjaosan yhteensovituksena. Nimike perusosa korvattiin termillä pohjaosa. Työeläkkeestä vähennettiin kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen markkamäärä. Sitä ei kompensoitu millään tavalla. Eläkeläiset menettivät näin ollen ensimmäisen kerran pohjaosan suuruisen markkamäärän työeläkkeestään.
Seuraava leikkaus tapahtui 1.1.1996 lukien. Laki sai nimekseen Lex Soininvaara lakialoitteen tekijän mukaan. Pohjaosa, joka kaikilla eläkeläisillä oli vuonna 1995 ollut 455 markkaa, poistettiin tietyin markkamääräisin erin kokonaan kuuden vuoden aikana. Näin ollen perus- eli pohjaosa on leikattu työeläkkeestä osalta eläkeläisiä kahteen kertaan. Kansaneläkkeen pohjaosan menettämisistä eläkkeensaajat eivät saaneet minkäänlaista valtiovallan tai oman työeläkelaitoksen allekirjoittamaa päätösasiakirjaa.
Lainvoimaisella päätöksellä saatu eläke on koskematon. Eläkepäätökset tehdään aina tuleviin eläkkeisiin. Nyt ne kuitenkin ulotettiin jo myönnettyihin, siis voimassa oleviin eläkkeisiin.
Eduskunta päätti 18. 6. 2002, että kansaneläkkeen pohjaosan kompensaatiota maksetaan sen menettäneille eläkeläisille 1.10.2003 lukien. Leikkauksen alkamisajankohdasta kompensaatioiden maksamisen aloittamiseen aikaa oli kulunut 7 vuotta 9 kuukautta. Kelan arviolaskelmien mukaan valtio oli leikkauksilla säästänyt, ts. ottanut eläkeläisiltä noin 2.8 mrd. markkaa.
Kompensaatiohyvitys ei läheskään tule vastaamaan todellista menetystä eikä pieniä kansaneläkkeen pohjaosien kompensaatioita makseta lainkaan. Lisäksi maksamatta jäävät täysin kompensaatiot ajalta 1.1.1996 - 31.9 2003.
Valtiovalta on käyttänyt myös kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksissa ikääntyneitä suomalaisia häikäilemättömästi hyväkseen.
1.1.1996 lukien eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville kokonaiseläke maksetaan täysimääräisesti työeläkkeenä. Vakava perustuslain yhdenvertaisuuspykälän rikkomus.

Vastaukset 11
Vanhimmat
eläkkeestä kieltäytyä, vai onko se pakko ottaa vastaan?
En nimittäin aio kupata köyhältä ja kurjalta valtiolta aikanaan pennin hyrrää vaan pärjäilen ihan ikiomilla säästöilläni - tuon varautumisen aloitin jo 20 vuotta sitten.
Soininvaara ja Pasifisti kyllä huolehtivat ne opiskelijoiden kaljarahastoon! On suunnitelmissa myös perustaa Oden peruukkirahasto, johon kerötään eläkeläisiltä anatettuja varoja, joita kerätään edelleenkin 1000 euroa vuodessa / henkilö/vahemmat eläkeläiset ja veteraanit näin kertoi Vihriäinen!
Tasavallan presidentin sanomana seuraavaa. Liittyen Fortumin optioihin:
" --että oikeusvaltion tulee tällaisetkin räikeydet kestää. Sopimuksia on nodatettava "
Pääministeri oli aivan samaa mieltä, joten uskomme että meidänkin rikottu sopimuksemme eläkkeistämme palautetaan lailliselle tasolle?
Sekä jälkeenjääneet eläkeosuutemme maksetaan takaisin korkoineen meille vielä elossaoleville .
väärälle puoluelle. Tämän sanon siksi, että olen joskus itsekin tänne kirjoitellut ja saanut sellaisia vastauksia joiden perusteella tulin tulokseen, että Vihreät ovat kyvyttömiä saamaan mitään aikaan kun ovat keskikokoinen pienpuolue ja sanoilla ei ole mitään painoarvoa. Jos kysyt jotain, saat vastaukseksi linkin Vihreiden kannaottoihin, joita voidaan pitää lähinnä jonkinlaisena eduskunnan puoluiden välistä sanailua, kikkailua ja toiminnallisuuden osoittamisesta. Siinä kaikki mitä Vihreistä tulee julki. Mediaan ei päästä ja omaan laajamittaiseen tiedottamiseen eivät pelimerkit riitä ja ehkä ei halutkaan. Mediaan päästään joillakin älyttömillä tempuilla.
Joka hiljallen kuolee omiin mahdottomuuksiinsa.
Todellakin älyttömillä tempuilla se Osmo Soininvaara pääsi suomen vihatuimmaksi vihreäksi kansan keskuudessa , ryhtyessäään tekemään alotetta eläkkeiden silpomosesta joka johti aivan kammottaviin lopputuloksiin! Hullu mikä hullu raukka! Olisi lulistettava lainsuojattomaksi ainakin 10 vuooden ajaksi jolloin se olisi vapaata riistaa jokaiselle joka sen tapaa.
Jäämme odottamaan, milloin "ode" keksii, että 40-luvulla Saksassa keksittiin myös temppu jolla hyödytön väestönosa saatiin kokonaan poistettua...
onhan Soininvaara eräässä julkisesssa haastattelussa
tv.ssäkin sanonut,että eläkeläisiä on liikaa.
mutta mietin vain sitä, että vihreiden "ikiedustajien" omakin ikä alkaa olla 50 vuoden paremmalla puolella...Kehtaavatkin.
vaan niistä jotka ovat suomen pelastaneet jo udeita kertoja! Euíväthän he ole työtä tehneet milloinkaan vaan he saavatkin joko virkamieseläkkeen tai optioita kyllikseen!
Sietä ne vanhemmat Pasifistit eläkkeensä nostavat.
Sen lisäksi että suunnittelevat jatkuvasti vanhusten ekäkeläisten varojen anastusta ja eläkkeiden leikkauksia! Se on jo koettu jatkuvalla 1000 euron / vuosi pidätyksillä jonka ekakiven heitti kansan viholinen numero yksi, Saddam, anteeksi Osmo Soininvaara se olikin! Joka opin oli saanut Ministerikyydissä ja Stalinin sekä Hitlerin opeista!
Otsikossa kaikki! terkkuja nuuten Pasifistilta, nöin hänet eilen ! Pitää nykyään turpansa tukossa !