Mikä on NG:n aseiden käyttö ja omistushistoria?

Mikä on NG:n luvattomien aseiden omistus ja käyttöhistoria, kertokaa kaikki kerralla, se selviää aseiden numeroista ja sen myötä aseiden omistajista!
4754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

löytyivät jo puolitoista vuotta sitten, eikä silloin noussut niistä mitään kohua, ne saattavat olla Nilsin isältä jääneitä perintöaseita. Niitähän on nykyisin lähes joka toisessa taloudessa?!

Äänestä
  • Vai on teilläkin laittomia aseita. meidän suvussa ei sellaisa säilytetä. Vaarin pistooli vietiin ihan kiltisti poliisille.

    Aseiden historialla ei ole merkitystä, ne olivat laitttomia ja tappavia, lisäksi niitä oli useita!

    Äänestä

  • emmy300 kirjoitti:

    Vai on teilläkin laittomia aseita. meidän suvussa ei sellaisa säilytetä. Vaarin pistooli vietiin ihan kiltisti poliisille.

    Aseiden historialla ei ole merkitystä, ne olivat laitttomia ja tappavia, lisäksi niitä oli useita!

    että aseet ei ole vaarallisia,vaan niiden käyttäjät. Voin Sinulle kertoa,että nyrkitkin on tappavat ja vaaralliset,mutta ei niitäkään poliisille viedä. Ja kirveet ja moottorisahat,vesurit,jääkairat,ja jopa kaulimet!

    Äänestä

Iltalehti 15.10.2005: Sisäministeriö arvioi vuonna 2001 luvattomien aseiden määräksi 100 000 - 200 000 kappaletta. Luvattomat aseet ovat Amnesty Internationaalin mukaan useimmiten metsästysaseita tai viime sotien aikaisia ampuma-aseita tai ammuksia. Aseita on siirtynyt omistajalta toiselle myös kuolinpesien mukana, vaikka ampuma-aselain mukaan kuolinpesän haltijan tuleekin luovuttaa ne pois tai hankkia niille hallussapitolupa.
Vuonna 2004 tehtiin pysyväksi niin sanottu armahduslaki, jonka mukaan luvattomat aseet voi luovuttaa poliisille ilman rangaistusta. Luvattomia aseita on kerätty jo 1990-luvun lopulta lähtien ja poliisille on tuotu noin 30 000 pienasetta sekä useita tonneja räjähteitä. Ampuma-aseita on Suomessa väkilukuun suhteutettuna eniten Euroopassa. Muiden kuin puolustusvoimien käytössä on 1, 8 miljoonaa rekisteröityä asetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuulapyssy. kirjoitti:

Mikä on NG:n luvattomien aseiden omistus ja käyttöhistoria, kertokaa kaikki kerralla, se selviää aseiden numeroista ja sen myötä aseiden omistajista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu