Olen ihmeissäni. Mikä on tuo AD/HD (oliko se noin)? Minkä vuoksi se on niin yleistä että lapsessa heti epäillään tarkkaavaisuus ylivilkkaus häiriötä, eikö mieleen ole tullut että lapsi saattaa olla muutenkin utelias ja siksi ei jaksa keskittyä. Mä kirjoitan ihan sen takia että toi epäily lapsen sairauteen on niin yleistä joka paikassa. Minkä takia heti pitää ruveta lääkitsemään lasta, onko tää joku muoti ilmiö? Vai onko lasten parissa työskentelevät nykyään isojen ryhmien vuoksi neuvottomia? Eikö lasten roolijaot luokissa vaikuta lapsen käytökseen?
Tuttavapiirissä epäillään neljävuotiaalla pojalla AD/HD:tä koska hän on niin vilkas. He ovat menossa tutkimuksiin, musta lapsi kyllä malttaa kunhan ymmärtää että nyt pitää olla näin. (hirmu fiksu poika). Eräs aikuinen ihminen tuttavapiirissä sai vastaavan diaknoosin, ja lääkkeet. syy miksi hän tutkimuksiin meni oli tyttöystävä on sitä mieltä että hän ei saa mitään aikaiseksi (kotitöistä on kysymys) Mä oon ollu ipssä töissä ja törmänny tohon diaknoosiin usein, ja nyt kun teen sijaisia niin joka paikassa on joku jolla on se vika työntekijöiden mielestä.
Miten ennen vanhaan, silloin on varmasti ollut samanlaisia tapauksia, mutta ei kukaan sanonut että lääkitys päälle, tossa on jotain vikaa. Mäkin oli pienenä tosi vilkas ja levoton ja malttamaton. Mulle olis tehty toi diaknoosi varmasti, mut nykyään mä oon jo toisenlainen. Mut esim. mun isoäiti ei halunnut mennä mun kans mihinkään sen vuoksi kun pistelin menee, ja muistan että vielä ala- asteella hermostuessani sain ihan mielettömiä raivareita. Mä oon nykyisin tosi kärsivällinen.
Musta on niin outoa että se millä nykyään epäillään AD/HD:tä olis mun kohalla myös tullut astaan. Musta on typerää et heti syötetään lääkkeitä, varsinkin kun kyse on niinkin voimakkaasta lääkkeestä. Mä ymmärrän et diaknoosit helpottaa toisaalta, huh, siksi tuo on tollainen. Helpottaa työskentelyä lapsen kanssa kun tietää että lapsen kanssa pitää olla huomattavasti kärsivällisempi kuin muiden. Mä yritän kovasti pohtia tota juttuu, mä en varsinaisesti tiedä taustatekijöistä sun muista lääketermeistä, mut suoraan sanottuna mä oon järkyttynyt et toi diagnoosi on niin yleistä. Ja siitä miten helposi lapsella ruvetaan epäilemään moista.
Mä toisaalta ymmärrän ohjaajia ja opettajia, ne pääsee helpommalla kun saavat apua tilanteeseen jos eivät "pärjää" lapsen kanssa. Mut mun mielestä lapsi kuin lapsi on oma persoonansa, ja tosiaan on lapsiakin joilla varmasti lääkityksestä on apua. Mä en osaa nyt muutakuin ihmetellä. Musta toi on buumi.
Kun katsotaan tulevaisuuteen, kun pienelle lapselle on määrätty lääkitys sen takia et hän on vilkas (ei lapsellekkaan ole helppoa olla leimautunut ja kohdata se et mussa on jotain vikaa) niin miten ihmeessä näin monella voi olla diaknoosi ja se yleistyy, kohta jokaisessa luokassa on muutama jolla lääkitys. Tulevaisuudesta näiden lapsien kohdalla omaa näkemystä en kirjoita, mut te voitte itse pohtii tota asiaa miltä tää näyttää vaikka kymmennen vuoden päästä. Mut asiasta viidenteen. Mikä siinä on et nykyään näiden vilkkaampien lapsien kanssa ei pärjää. Ja rooleista, mä olen huomannut että lapsillakin jo on roolinsa, jos lapsen odotetaan käyttäytyvän tietyin tavoin niin miksei sitten käyttätyisi.
Tuttavapiirissä epäillään neljävuotiaalla pojalla AD/HD:tä koska hän on niin vilkas. He ovat menossa tutkimuksiin, musta lapsi kyllä malttaa kunhan ymmärtää että nyt pitää olla näin. (hirmu fiksu poika). Eräs aikuinen ihminen tuttavapiirissä sai vastaavan diaknoosin, ja lääkkeet. syy miksi hän tutkimuksiin meni oli tyttöystävä on sitä mieltä että hän ei saa mitään aikaiseksi (kotitöistä on kysymys) Mä oon ollu ipssä töissä ja törmänny tohon diaknoosiin usein, ja nyt kun teen sijaisia niin joka paikassa on joku jolla on se vika työntekijöiden mielestä.
Miten ennen vanhaan, silloin on varmasti ollut samanlaisia tapauksia, mutta ei kukaan sanonut että lääkitys päälle, tossa on jotain vikaa. Mäkin oli pienenä tosi vilkas ja levoton ja malttamaton. Mulle olis tehty toi diaknoosi varmasti, mut nykyään mä oon jo toisenlainen. Mut esim. mun isoäiti ei halunnut mennä mun kans mihinkään sen vuoksi kun pistelin menee, ja muistan että vielä ala- asteella hermostuessani sain ihan mielettömiä raivareita. Mä oon nykyisin tosi kärsivällinen.
Musta on niin outoa että se millä nykyään epäillään AD/HD:tä olis mun kohalla myös tullut astaan. Musta on typerää et heti syötetään lääkkeitä, varsinkin kun kyse on niinkin voimakkaasta lääkkeestä. Mä ymmärrän et diaknoosit helpottaa toisaalta, huh, siksi tuo on tollainen. Helpottaa työskentelyä lapsen kanssa kun tietää että lapsen kanssa pitää olla huomattavasti kärsivällisempi kuin muiden. Mä yritän kovasti pohtia tota juttuu, mä en varsinaisesti tiedä taustatekijöistä sun muista lääketermeistä, mut suoraan sanottuna mä oon järkyttynyt et toi diagnoosi on niin yleistä. Ja siitä miten helposi lapsella ruvetaan epäilemään moista.
Mä toisaalta ymmärrän ohjaajia ja opettajia, ne pääsee helpommalla kun saavat apua tilanteeseen jos eivät "pärjää" lapsen kanssa. Mut mun mielestä lapsi kuin lapsi on oma persoonansa, ja tosiaan on lapsiakin joilla varmasti lääkityksestä on apua. Mä en osaa nyt muutakuin ihmetellä. Musta toi on buumi.
Kun katsotaan tulevaisuuteen, kun pienelle lapselle on määrätty lääkitys sen takia et hän on vilkas (ei lapsellekkaan ole helppoa olla leimautunut ja kohdata se et mussa on jotain vikaa) niin miten ihmeessä näin monella voi olla diaknoosi ja se yleistyy, kohta jokaisessa luokassa on muutama jolla lääkitys. Tulevaisuudesta näiden lapsien kohdalla omaa näkemystä en kirjoita, mut te voitte itse pohtii tota asiaa miltä tää näyttää vaikka kymmennen vuoden päästä. Mut asiasta viidenteen. Mikä siinä on et nykyään näiden vilkkaampien lapsien kanssa ei pärjää. Ja rooleista, mä olen huomannut että lapsillakin jo on roolinsa, jos lapsen odotetaan käyttäytyvän tietyin tavoin niin miksei sitten käyttätyisi.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Niin nykyään tehdään ihan tavallisesta olotilasta sairautta. Tarkkaavaisuushäiriöitä hoidetaan mm. psykiatrian osastoilla. Koemuksemme mukaan viimmeistään sairaalassa lapsesta tehdään sairas ja vanempia syyllistetään.
Ensin epäiltiin, että lasta on kuritettu. Kun ei oltu kuritettu syytteet kääntyi 180 asteea ja nyt syytettiin lellimisestä ja vanhemmuuden puutteesta. Kyllä aina syntipukki löytyy. Nyt on kuitenkin löytynyt neurologinen syy, mutta sitä ei psykiatrian osastolla hyväksytä ja lasta pidetään väkisin osastohoidossa, vaikka haluamme hänet kotiin.
Kesälomat ja syysloma pitää sairaalassa viettää, vaikka kotona ei ole koskaan ollut ongelmaa. Ongelma tuli koulunkäynnistä kun tytär uneksi tunneilla.
http://www.uta.fi/campus/011/medika1.html
Eikös muutama vuosikymmen taaksepäin jokainen, joka syöpään sairastui, kuollut. Nykyään lääketiede osaa syövänkin hoitaa ja parantaa. Sama juttu AD/HD:n kohdalla. Ei ollut ennen tietoa ja ymmärrystä, saatikka sitten, että olisi osattu lääkitä. Siinäpä syy miksi on nykyään niin yleistä.
Ei kai sitä automaattisesti kaikkia diagnoosin saaneita laiteta lääkitykselle. Ei ainakaan oman pojan kohdalla näin käynyt. Koulun aloittamisessa diagnoosista oli kylläkin hyötyä, koska sen myötä opettaja osasi suhtautua poikaan oikealla tavalla. Hän on saanut tarvitsemaansa tukea ja tukiopetusta, mitä tuskin olisi ollut mahdollista saada ilman diagnoosia.
Ennen ylivilkkaat lapset laitettiin vaan kylmästi tarkkailuluokalle ja siellä ei mitä ilmeisemmin ole ollut mahdollisuuksia samanlaiseen koulunkäyntiin, kuin nykyisellä systeemillä. Ainakaan keskiarvot ei päätä huimannut.
Siis, miksi ei lapselle saisi tarjota parasta mahdollista apua, jos sitä vaan on mahdollista antaa? Toki AD/HD-lapsikin elämästä selviää ilman lääkitystä, mutta jos se elämää helpottaa niin miksi kieltäytyä? En minä itsekään viitsi päänsärkyä potea, kun sen voi poistaa ottamalla särkylääkkeen. Ennenvanhaan oli vaan kärsittävä.
Kommenttisi oli niin hyvä, että täytyy kyllä kehua. Kumpa ihmiset ymmärtäisivätkin juuri tuon, että nykyään voidaan auttaa ihmisiä monenlaisissa sairauksissa ja vaivoissa.. ei tartte vaan selvitä "jotenkin" vaan voidaan elää parempaa elämää kun saadaan oikeanlaista hoitoa, oli se sitten lääkitys tai jokin muu kuntouttava asia..
Pitää paikkansa, "nykyään voidaan auttaa ihmisiä monenlaisissa sairauksissa ja vaivoissa..." mutta missä on ongelma - hoitoonohjausjärjestelmässä, joka lähettää potilaat vääriin hoitoihin. Oikeitakin hoitoja on olemassa, mutta kysyntä ei tässä kohtaa tarjontaa.
Näennäisestä diagnoosien runsaudesta huolimatta - vastaavia täsmähoitoja ei kuitenkaan ole saatavissa riittävästi terapiana eikä lääkkeenäkään.
Siinä monisyinen vyyhti, jonka kierteisiin apua etsivä perhe joutuu. Eikä sympatiat ja tuki aina löydy verkostakaan. Mikä syy puolustaa toimimatonta järjestelmää. Pussin pohjalla väärässä hoidossa lojuvat monet turhaan apua hakeneet.
Psykiatrit harvoin Suomessa lähettävät neurologille, sillä psykiatriasta löytyy diagnoosi kaikille vaivoille. Tämän ovat oivaltaneet nuoret lääkäritkin, jotka törmäävät oudosti käyttäytyvään lapseen. Psykiatrinen hoitolaitos on turvallinen vaihtoehto. Ei voi syyttää lääkäriä ainakaan heitteillejätöstä.
Samaa mieltä tuosta, että helposti lähetetään "väärään hoitoon". Valitettavasti asia on niin, ettei kädet puuskassa istumalla ja odottamalla kenties saa sitä mitä tarvitsee. Potilaan (lapsen kohdalla vanhempien) pitää olla aktiivisia ja kiinnostuneita mitä heille tarjotaan. Vaatimalla vaatia lisää tutkimuksia tai toista mielipidettä, jos ensimmäiset eivät tunnu sopivilta. Tämän sain henkilökohtaisesti todeta, kun pojalleni yritin saada tutkimuksia alulle. Ensin hyssyteltiin, ettei mitään erikoista pojassa ole, mutta kun näistä puheista piittaamatta vein asiaa eteenpäin niin alkoikin ongelmia löytyä.
Aivan oikein!
Minäkin hain apua tytön koulu-uneksintaan.
Kun ei mitään selvää syytä löytynyt passitettiin psykiatrian osastolle. Vastaanotto oli töykeää: "Olette ohittaneet jonot, mutta katsotaan silti mitä voimme tehdä".
Diagnoosi ja hoito on osottautunut vääräksi. Autismia hoidetaan psykoosina. Enää ei rinnakkaisdiagnoosista huolimatta haluta päästää lasta vapaaksi. Ovat molemmat diagnoosit samaa tautiluokkaa eli laaja-alaisia kehityshäriöitä. Sama hoito sopii molempiin, vaikka Gilgerg ja muut alan asiantuntijat ovat aivan eri mieltä.
Kun esitän epäilyksen ja kysymyksen hoidon oikellisuudesta vastaavalle lääkärille, puretaan vanhempaan suuttumus siitä, että esimieheen on otettu yhteyttä lupaa kysymättä..
Loppu tuntuukin kostolta kaikkine vierailurajotuksineen ja lomakieltoineen. Muu perhe on syyslomaa viettämässä ja lasta makuutetaan laitoksessa, joka kärsii henkilökunnan puutteesta!
Onko lomakielto näissä oloissa oikeaa hoitoa, kun kotona lapsi on aina voinut paremmin kuin laitoksessa?
vaadimme hoitoa, mutta se voi johtaa myös umpikujaan. Miten pois umpikujasta?
Katsopa Matti Nykästä. Siinä sinulle oiva esimerkki, minkälainen voi pahimmassa tapauksessa hoitamaton adhd-aikuinen olla.
Tiedän että on todellisiakin tapauksia, mutta silti diagnosointi tapahtuu mielestäni liian helposti, kun katsoo tilannetta ulkopuolisen silmin. Mä ymmärrän sen et se helpottaa mut mä en ymmärrä miksi esim. tää työssä käyvä aikuinen mies sai leiman otsaan kun kotityöt ei suju, mut kas työt sujuu ja ylitöitäkin tehdään. Tai lapsi joka hermostuu helposti mutta kyllä jaksaa keskittyä saa leiman otsaan.
Tosta lääkityksestä ja sen tehokkuudesta. Mä kerroin siit aikuisesta joka sai diagnoosin, ja lääkkeet. Yllätys kotityöt ei vieläkään suju, vaik hei sil on se vika ja lääkkeiden pitäis korjaa se vika. Ja yks muksu, sillä ol myös diagnoosi ja lääkitys pitkään päällä ja uutinen, se oli silti ryhmän vilkkain lapsi, hermostui ym. ym. Ja muuten sil ei ollut kavereita, se tappelee jatkuvasti ja äiti ei kuulemma välittäny. Ja voisin jatkaa, ja voisin kertoo miten eroaa ne joilla epäillään vikaa, ja oikeesti, mitä kun lääke ei tehoakkaan? Lapsi jää riippuvaiseksi, lapsi voi vedota kun mulla on tää juttu niin emmä voi, ja riippuvuus lääkepurkista et elämä "sujuu" Mä oon nähny niin erilaisia juttuja, et mä todella olen sitä mieltä et se lääkepurkki ei kuulu niin monen lapsen elämään. Tullut mieleen et se lapsi saattaa kärsiä koti tilanteesta? Yksinäisyydestä? On niin monia asioita mitkä vaikuttaa lapsen käytökseen ja niin väärin et ensimmäisenä epäillään vikaa. Onko kaikki alkoholistit ad/hd tapauksia? ettei ne vaan itse olis elämän suuntaan vaikuttanut? Onko lapsi AD/HD vikainen koska tuntee pahaa oloa eikä osaa ilmaista sitä muuten kuin agressiivisella käytöksellä? Miten hiljaiset lapset, mikäs vika niissä on? Olishan se kivaa et niilläkin olis paljon kavereita, missä niiten lääke on? Anteeksi nyt suunnattoman paljon, mut varmaan on oikeastikin tapauksia jossa lapsi purkaa pahaaoloaan ja hoidoksi määrätään AD/HD lääkitys, sillä oireethan viittaa tuohon.
Nykänen ei edes ole lähelläkään pahimpaa hoitamattomista ADHD-tapauksista.
Kerro, minkälaista henkilöä tai ketä pidät vielä pahemapana? Ei sen puoleen, eikös Matin anoppikin sanonut, että Mattia kultaisempaa ihmistä selvin päin saa hakea. Ja varmaan onkin niin.
Kyllä lapsi joutuu monenlaisiin neuropsykologisiin testeihin ennenkuin diagnoosin saa. Päiväkoti tai koulu (riippuu lapsen iästä) antaa man näkemyksensä asiasta ja tietysti lapsen vanhemmat.
Vilkkaus on vain yksi oire. ADHD -oireet ylipäänsä aiheuttavat alisuoriutumista, ja siksi dg olisi hyvä saada viimeistään kun koulu alkaa, että lapsi pääsisi mukaan opiskeluun eikä heti putoaisi kelkasta ja saisi vielä kaupanpäälle häirikön leimaa.
Lääke auttaa keskittymiseen. Ainakin meillä poika on ollut vilkas lääkkeestä riippumatta, mutta keskittyminen on parantunut huomattavasti. Samoin jumittuminen on vähentynyt huomattavasti.
Lääkkeen lisäksi on myös muut tukitoimet joita saa vain kun lapsella on diagnoosi. Neuropsykologi kartoittaa lapsen heikkoudet kuten myös lahjakkuudet. Lapsen tarpeiden mukaan räätälöidään tukitoimia (henkilökohtainen avustaja, puheterapia tms.)
Itse en usko että ketään diagnosoitaisiin ilman perusteita. Päinvastoin. Tie on monille pitkä ja kivinen ennenkuin apua on saatavilla.
Nykänen on sentään ollut menestynyt urheilija. Tuskin oli mikään narkkari tai vankilakierteinen parikymppisenä. Nykäsen pahimmat ongelmat alkoivat aktiiviuran jälkeen.
Pidän pahempina tapauksina niitä ADHD:itä, jotka menevät raiteiltaan jo ennen aikuiseksi tuloa, tulevat narkkareiksi ja rikollisiksi teineinä eivätkä välitä muista ihmisistä yhtään.
Nykäsen "pelastus" nuorempana oli juuri urheilu. Se oli se, mikä häntä kiinnosti. Mutta häntä ei kukaan neuvonut, että jollakin tavalla se leipä pitää aktiiviuran jälkeenkin tienata. Tai tavallaan hän jäi ilman minkäänlaista hoitoa ja nyt saamme seurata hänen hoitamattomuutensa seurauksia. Ja onhan niinkin, että näitä matti nykäsiä on maailma pullollaan.....
Mä oon valtavasti pohtinut tätä asiaa, ja oon pitkälle sitä mieltä että lääkehoito on joissakin tapauksissa ok. Musta on vaan kauhea ajatella että lapsi jonka kehitys on aluillaan saa niinkin voimakkaita lääkkeitä. On valitettaavaa että lapsen ollessa vilkas vanhempien voimat loppuu kesken ja apua haetaan mutta toisinaan huonoista lähtökohdista. Mä ehdottomasti haluan että lapsella olis hyvä olla ja että kehityksen laatu olis turvallista, mut silti, kaikki vanhemmat ei jaksa miettiä asiaa ja selvittää muita puolia vaan ensimmäiseen vaihtoehtoon tyydytään joka kaiken huipuksi voi olla väärä.
Mä pohdin tota masa vertausta, mä oon törmännyt siihen aikasemminkin ja heräsi kysymys että tuollaisenako hankalien lasten vanhemmat näkevät lapsensa tulevaisuuden? Nähdäänkö vilkkaan lapsen tulevaisuus huumeiden käyttäjänä ja alkoholistina? Ei vilkkaus ja muut käytöshäiriöt tarkoita vielä sitä että lapsesta tulee syrjäytynyt, muistaisin että jossakin vaiheessa käytiin keskustelua siitä että nuorista joilla on ns. hyvä koti tulee huumeiden käyttäjiä helpommin kuin muista. Siis lähtökohta elämään tulee kasvamaan ja muuttumaan iän mukana, ei se mitä lapsi tekee pienenä tarkoita vielä sitä että hänestä tulee jokin päihteiden käyttäjä. Murrosiässä vasta etsitään itseään ja silloin nuoren elämään astuu päihteet ja silloin vasta on merkityksellistä puhua mitä teen jotta hänestä ei tulisi?
Siis AD/HD ei tarkoita että ilman hoitoa tulee syrjätynyt aikuisena, se vaikeuttaa sitoutumista aikuisuuden asettumiseen eli työhön jne. Vilkkaus itsessään ei vielä tarkoita että lapsesta tulee häirikkö, kuten aikaisemmin olen tuonut esiin olen itse ollut vilkas ja "käytös häiriöinen" nyky"termien" mukaan. Miksi lapsen kehitykseen puututaan lääkkeillä niin varhain, voiko olla mahdollista että lapsi on luonteeltaan tietyn tyyppinen eikä vielä ole herkyyskaudella kehittynyt keskittymään. Erityisesti päiväkoti ikäisistä lapsista, jotka vasta kehittävät taitoja selviytyäkseen koulussa itsenäisemmin ei voi olettaa että he juuri tietyssä vaiheessa istuvat nätisti paikoillaan kuuntelemassa keskittyneenä.
Kun kuulen puhuttavan kolmevuotiaasta jolla epäillään olevan AD/HD herää kysymys, miksi näin pienen lapsen odotetaan kykenevän juuri samaan aikaan kuin muutkin olevan kehittynyt keskittymään, ehkä hänen kehitys keskittymiseen ja pitkäjänteisyteen tulee hitaasti perässä??? Onko kolme vuotiaalla oikeus olla vielä kaksi vuotiaan tasolla keskittymisessä? Eikö ennen ollut kun lapsi oli vilkas ekalle luokalle mentäessä että hänen annettiin odottaa vuosi jotta hän ehtii kehittyä koulukypsyyteen omalla ajallaan?
koko asiasta mitään.
Missähän vaiheessa väitin tietäväni aiheesta valtavan paljon. Mä halusin nostaa tän aiheen keskusteluun ihan sen takia että saan kuulla mielipiteitä kuten olen yrittänyt tekstissä tuoda ilmi. Sen takia toean yleensä että pohdin, ihmetteln, olen huomannut jne. Tottakai olen tuonut myös omia mielipitetiäni esille. Tiedän sen mitä olen nähnyt, kuullut ja kuullut mielipiteitä ja nähnyt ja tuon niitä esiin. Aihe on niin vaikea yksiselitteisenä, jonka vuoksi nostin asian tänne keskusteluun. Olen huolissani lasten lääkeiden käytöstä ja täällä ajattelin saavani rakentavia mielipiteitä, mutta tähän mennessä on lähinnä yritetty kumota tätä minun näkemystäni asiasta. Se siitä jos ei kiinnosta keskustella asiasta, niin ei tarvitse vastata.
aihe sinua niin kovasti kiinnostaa?
Totta kai muo kiinnostaa aihe, sehän on niin yleistä joka puolella. Mun lähipiirissä on diagnooseja ja epäilyjä kyseisetä jutusta. Ja jos luit alussa mä työskentelen lasten parissa, ja törmään siellä näihin epäilyihin ja diagnoseihin. Miksei muo kiinostaisi, mähän työskentelen, opiskelen ja tunnen lapsia, tyhmähän mä olisin jos muo ei kiinnostaisi se mikä koskettaa mun lähipiiriä ja kiinnostaisi se työkuvvio ja siihen tutustuminen ja niihin aiheisiin tutustuminen mikä niihin liittyy. Tarviiko se sen ihmeempää olla, mä oon muutenkin kurkkinut tätä sivustoa ja katsellut millaisia asioita aiheeseen liittyy, mut kirjaimellisesti mä ihmettelen sitä yleisyyttä. Mä en todellakaan ole mikään ammattilainen, mut kai jokainen toivoo että lapsi saa parhaimman mahdollisen tuen lapselleen, ja jos en tuntis aihetta vähääkään en ymmärtäis miksi jokin asia on niinkuin on. Yleisyyttä mä lähinnä ihmettelen, mut toki en halua arvostella kenenkään ratkaisuja, mut on paljon muitakin asioita mitkä vaikuttaa lapsen käytökseen, siltikin mun mielestä on tärkeää nähdä mitä tää aihe pitää sisällään. Vastasko sun kysymykseen?????
Ja ihan haluan vielä selventää, että mä en ole täällä väheksymässä kenenkään tilanteita.
toi lääkitys on vaan niin rankka juttu mun mielestä, että ihan puhtaasti halusin kuulla niiden kokemuksia ja kuulla niiltä jotka tietävät enemmän asiasta kuin minä, sillä aikasemmin muistan ajatelleeni että hyvä juttu että lapsi saa hoitoa vaikeuksiinsa, mutta mitä enemmän olen törmännyt siihen yleisyyteen että lapselle tyrkytetään lääkitystä olen alkanut kyseenalaistaa lääkityksen hyötyä omassa pääkopassani, varsinkin kun tiedän että lapsen käytökseen vaikuttaa moni asia ja ympäristö.
Mä olen pyrkinyt ajattelemaan tätä asiaa aika monelta kannalta, mutta on ollut hyvä kuulla mielipiteitä, joskin toiset aika merkityksettömiä rakentamaan mun käsitystä tästä asiasta. tosi ihanaa on ollut nähdä kommentteja asiasta, ja oon kiinnostunut tästä, muuten en olis kirjoittanut tänne. Mä olen meinannut heittää muutamia kysymyksiä enemmäkin tänne, jotka olis kyseenalaistanu osan vastauksista, mut musta tuntuu et tää ei ole ihan oikea paikka "kiivaaseen" vuoropuheluun. Kiva että edes osa on vastannut siitä että on ollut apua, ja että on ollut myös toisen pään kokemuksia sehän on se mitä hainkin kirjoittamalla tänne, lisää uutta näkökantaa ja kokemuksia. Edelleen pohdin onko tää ad/hd jokin muotiilmiö, sillä en ole huomannut että vilkkauteen tms. käytöshäiriöihin olisi tuotu ihan sosiaalista näkökulmaa(jos tässä yhteydessä voi puhua sosiaalisesta näkökulmasta). (siis lapsen tilanteesta johtuvaa käytöksessä esiin tulevaa käytösongelmaa ei ole tullut esiin) Mä muuten opiskelen, joten jo sen puolesta mä oon todella kiinnostunut tästä aiheesta, ja haluan tietää valtavan paljon lääkkeiden hyödystä/ hyödyttömyydestä ym. asiaan liittyvässä, sillä asiat ei ole yksiselitteisiä. Asian voi siis sanoa näin, mä en ole syyttämässä mutta olen utelias, ja halusin kuulla kokemuksia ja mielipiteitä tohon mun ihmetyksen aiheeseen. Mä oon pahoillani jos oon tolla mun pohdiskelullani saanut jonkun hermostumaan, tarkoitus ei suinkaan ole ollut väheksyä kenenkään tilannetta.
Sen verran tuohon lääkitykseen: minä olen äiti, joka olen vaatinut lapselleni lääkitystä eli joidenkin silmissä hirviö, joka tuhoaa lapsen. Lapseni on jo niin iso, että hänen kanssaan voi keskustella syvällisestikin näistä asioista. Hän itse sanoo, että haluaa ehdottomasti käyttää lääkitystä koulupäivinä, muuten hänen koulunkäynnistään ei tule mitään. Hän itse sanoo, ettei pysty keskittymään mihinkään, esim. läksyistä ei selviydy. Lapsi on erittäin älykäs ja minusta olisi vielä kauheampaa, että jos hänellä ei olisi lääkitystä, hän ei pystyisi opiskelemaan mitään. Vapaa-aikoina hän ei käytä lääkitystä ja meno onkin sen mukaista.
Jotkut saman diagnoosin saaneet tarvitsevat lääkkeitä, eivät kaikki.
Olet siis oikeassa ja kenenkään lääkkeitä puoltavan ei pitäisi kommentistasi pahastua. Tasoja on monia.
Puhun perustaen tietoni tapaukseen, jossa toinen vanhempi oli viemässä poikaa 5 v ties mihin aivokäppyrätohtorisedille ja voivoitädeille. Leimahan sieltä tuli, ADHD on tämä lapsi.
Mutta käytös muuttui kuitenkin uuden perheen myötä ilman lääkkeitä.
Että tällä palstalla kaikki lapset ovat erittäin älykkäitä. Yleisesti ottaen tarkkaavaisuushäiriöihin ei liity huippuälykkyyttä mitenkään itsestäänselvästi...
En ole vetänyt lapsen älykkyyttä omasta hatusta. Kyllä hänet on testattu ihan ammatti-ihmisillä. Tietysti jokainen vanhempi toivoo, että oma lapsi olisi todella fiksu. Meillä tämä älykkyys vai kyvyykkys vai miten sen nyt sanoo, näkyy kielellisenä ja matemaattisena lahjakkuutena toisella lapsella ja toisella kielellisenä. Meillä kummallakaan lapsella ei ole todettu ns. oppimisvaikeuksia esim. luki-ongelmaa tai hahmottamisvaikeuksia.
En epäile etteikö lapsenne olisi älykäs. Mietiskelin lähinnä tuota laatusanaa "erittäin", jota käytit. Käyttikö asiantuntija todella tätä sanaa kuvaillessaan lapsesi kognitiivisia taitoja? Yleensä tuohon mainitsemaasi joukkoon lasketaan kuuluvan 1-2 prosenttia väestöstä. En sinänsä epäile, etteikö lapsesi voisi kuulua tuohon joukkoon.
Olisiko sanamuoto ollut "huomattavasti keskitasoa älykkäämpi"?
Nythän se alkaa löytyä. Mieti vielä käytettiinkö varmasti termiä älykkyys.
Ihmettelen itse ihan samaa. Minulla on yksi ihan tavallinen ja lapsi ja yksi tarkkavaisuushäiriöinen ilman oppimishäiriötä ja kumma kyllä tämä ADHD kiskoo kokoajan kymppejä matikasta ja enkusta. Käsiala on huonoa, mutta muisti uskomaton.
Kai sentään ymmärrät, että kympit matikassa ja enkussa (tai monissa muissa aineissa) eivät vielä tarkoita, että lapsi olisi erittäin älykäs? Älykäs hän varmastikin on.
Ymmärrän hyvin. Se on vain älyttömän ihanaa, kun vaikeuksien keskellä löytää lapsesta myös hyviä puolia. Ei minulla ole kummastakaan lapsestani mitään suuria luuloja, kunhan vain totesin ja ihmettelin. Muuta en toivo, kuin että tulisivat onnellisiksi. Terkuin Y
olet rakastaessasi lapsiasi sellaisina kuin ovat. Suomi luvattu tasapäistämisen maa, jossa ei saa olla ylpeä edes omista lapsistaan, ja kaiken maailman latistajia löytyy joka lähtöön.
"Tavallinenkin" lapsi sitä paitsi ihan ok tavallisella ihmisellä. Älyttömyyksiin on menty, kun lapsilta odotetaan jotain ihmettä.
Epäjärjestystä ja moraaliarvojen häikkää taitaakin olla aikuisten ja tutkijoiden itsensä aivoissa.
Oli hieno kirjoitus.
Saattaa noissa useissa edellä olevissa kirjoituksissa ollakkin samoja juttuja mitä nyt itse kirjoitan.
Itse olen myös samaa mieltä monien kanssa että erinlaisuutta ei tämä päivä hyväksy.
Uskon että moni lapsi saa diagnoosin AD/HD turhaan, mutta se otsassa joutuukin elämään loppuelämän.
Luulempa että ei kaikilla jotka diagnoosin saa voi olla AD/HD. Sillä jokainen on omanlaisensa.
Uskon kyllä siihenkin että tämmöinen juttu on olemassa, ja se on hienoa että siihen saa apua, lääkitystä, tukiopetusta, mahdollista koulun/luokan vaihtoa...
Joten niille kenellä on tosiaankin vaikeuksia useammalla tahdolla (koulussa, kotona, kaveripiireissä) suotakoon apua.
Meillä juostiin tutkimuksissa,(opettajan pyynnöstä ja tietenkin itsekkin sitä sitten haluttiin) ja itse olin ymmällä alussa, kun kotona/kaveripiireissä ei kummempia ongelmia, samanlainen piipertäjä kun muutkin.
Diagnoosi saatiin AD/HD, lääkitystäkin suositeltiin.
Nyt kun opettaja vaihtui, hän ei näekkää että lapsella olisikaan niin huonosti asiat kun edellinen.
En kiellä etteikö lapsella olisi jonkin sortin tarkkaavaisuushäiriö (ei se opettajakaan varmaan suotta asiaan puuttunut) mutta se että asia ei ole monienkaan mielestä jotka lapsen tuntee niin "paha" että lääkitystä tartteis aloittaa.
Mutta olisi tarpeen että se mitä vanhemmat lapsestaan tutkimuksissa kertoo, otettaisiin vakavasti, eikä pelkästään tujotettaisiin siihen opettajan lausuntoon (tietenkin asiaa tutki myös ulkopuolinen, ja hänen sanansa myös vaikuttaa).
Joten mielestäni diagnoosin saa nykyään aika hepposin perustein, ja lyhyillä tutkimuksilla.
Ja kylkiäisinä sitten lääkitys, jota KAIKKI ei välttämättä olisi tarvinneetkaan.
Kiva lukea mielipiteesi.5v pojallani on ongelmia päiväkodissa ja hoitajat passittavat psygologille,kun epäilevät adhd:tä. Kirjoitinkin asiasta tohon ylemmäksi.Pistää miettimään kirjoituksesi.Ehkä toi ihan totta mitä kirjoitit ja nyt arvelluttaa viedä lastani psygologille.En haluaisi turhaan alkaa lapselleni lääkkeitä syöttää.Kotona kuitenki lapseni on aivan ihana poika.
Ise olen ollut myös itseppäinen ja vilkas pienenä,kiusasin muita ja ihan normaali minusta on isompana tullut.
hieman on aikaa siitä kun keskustelu on aloitettu mutta jatkan silti.
minusta on hienoa että nykyään tajutaan että ylivilkkailla lapsilla saattaa olla adhd. ennen lääkkeiden antoa asia tutkitaan psykologisilla ja neuropsykologisilla testeillä. ja jos adhd todetaan ni katsotaan tarvitaanko lääkkeitä vai ei. tilanteen mukaan. tuskin kellekkään väkisin lääkkeitä syötetään jos ilmankin tulee toimeen.
itselläni on adhd. juuri todettu. olen 18vuotias ja kerennyt sairauden myötä tuhoamaan oman elämäni aika hyvin. ja kuinka paljon toivon että se olisi huomattu silloin ala-aste ikäisenä. olisin saattanut koulussa jotain oppia ja enkä välttämättä olisi käynyt viimeiset puolivuotta koulua suorittamatta yhtään kurssia. saisin ehkä yöni nukuttua koska ajatukseni rauhottuisi. en ehkä olisi kärsinyt neljää vuotta vakavasta masennuksesta enkä ehkä olisi yrittänyt lukuisia kertoja itsemurhaa. kerran jopa olin lähellä onnistua. en ehkä olisi syönyt neljiä eri masennuslääkkeitä ja viettänyt osaa nuoruudestani mielisairaalassa. että nytten, 10vuotta myöhemmin kun se todettiin, minua suretti kovasti. se kuinka paljon tämä sairaus on vaikuttanut elämääni ja mitä elämäni olisi jos se oltaisiin sillon ala-aste ikäisenä todettu.
olkaa onnellisia jos lapsenne ongelmiin löydetään ratkaisu. pistäisin pääni pantiksi siitä että ne onnistuu elämässään paremmin sen lääkepurkin avulla, kuin ilman.
Onnea, että vaikeuksien aiheuttaja on selvinnyt. Olen itse ADHD-pojan äiti. Ennen lääkehoitoon päätymistäni juttelin monien ADHD-aikuisten kanssa. Heiltä sain parhaan omakohtaisen kokemustiedon. Nyt poikani elämä raiteillaan - kiitos teidän rohkeitten ADHD-aikuisten, jotka kerrotte kokemuksistanne. Onnea sulle ja parempaa loppuelämää. Olette hienoja ja väärinymmärrettyjä ihmisiä. Onneksi tietoa ja sen kautta apua tulee lisää koko ajan. Terv pojastaan ylpeä äiti