…on Keskisuomalaisen päätoimittajalla, tunnetulla ja arvostetulla kepulaisella satraapilla Erkki Laatikaisellakin, joka sanoo kolumnissaan Euroopan kärsivän johtajuuden vajetta.
Laatikaisen mielestä olisi erityisen tärkeää, että Saksa, Ranska ja Britannia olisivat dynaamisia, mutta ne eivät ole. Suurten maiden johtajuusaukko tarjoaisi sauman pienten, jopa Suomen kokoisten valtioiden päämiehille, sanoo Laatikainen.
”Jonkin verran tulee ikävä Paavo Lipposta. Pääministerikaudellaan hän ehkä uskotteli Suomella olevan enemmänkin sananvaltaa EU:ssa kuin sitä oikeasti oli, mutta olennaista on, että Lipponen oli aktiivinen osallistuja ja rohkea linjaaja. Hän kantoi Suomen ohella huolta koko Euroopasta. Hän näki yhteistyön merkityksen ja vaikuttavuuden.”
”Pääministerin rooli antoi Lipposelle uskottavuutta ja motiivia. Eduskunnan puhemies on sen sijaan valtapolitiikan sivuraiteella, vaikka hän on protokollan mukaan maan kakkonen heti tasavallan presidentin jälkeen.”
”Tuskinpa Lipponen on tyytyväinen Suomen mukavuushakuiseen kelluntaan, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin esiintyä lojaalisti hallitusta ja presidenttiä kohtaan”.
Näin siis Erkki Laatikainen (HS/muut lehdet 16.10.05).
Selkeää puhetta. Ei varmaan eduksi keskustalaiselle pääministerille ja presidenttiehdokkaalle. Parasta uskoa tuohon keskustalaiseen vaikuttajaan enemmittä kommenteitta.
Laatikaisen mielestä olisi erityisen tärkeää, että Saksa, Ranska ja Britannia olisivat dynaamisia, mutta ne eivät ole. Suurten maiden johtajuusaukko tarjoaisi sauman pienten, jopa Suomen kokoisten valtioiden päämiehille, sanoo Laatikainen.
”Jonkin verran tulee ikävä Paavo Lipposta. Pääministerikaudellaan hän ehkä uskotteli Suomella olevan enemmänkin sananvaltaa EU:ssa kuin sitä oikeasti oli, mutta olennaista on, että Lipponen oli aktiivinen osallistuja ja rohkea linjaaja. Hän kantoi Suomen ohella huolta koko Euroopasta. Hän näki yhteistyön merkityksen ja vaikuttavuuden.”
”Pääministerin rooli antoi Lipposelle uskottavuutta ja motiivia. Eduskunnan puhemies on sen sijaan valtapolitiikan sivuraiteella, vaikka hän on protokollan mukaan maan kakkonen heti tasavallan presidentin jälkeen.”
”Tuskinpa Lipponen on tyytyväinen Suomen mukavuushakuiseen kelluntaan, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin esiintyä lojaalisti hallitusta ja presidenttiä kohtaan”.
Näin siis Erkki Laatikainen (HS/muut lehdet 16.10.05).
Selkeää puhetta. Ei varmaan eduksi keskustalaiselle pääministerille ja presidenttiehdokkaalle. Parasta uskoa tuohon keskustalaiseen vaikuttajaan enemmittä kommenteitta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
ja odotellaan. Petri Neittaanmäki on seuraava vahva johtaja.
Laatikainen on jo aiemminkin huomannut Vanhasen olemattomat johtajankyvyt. Tämä kirjoitus on selkeää jatkoa yhden kepun tärkeimpiin taustavaikuttajiin kuuluvan päätoimittajan linjauksille.
Kepun kuuluisa kenttäväki on aina johtajalleen lojaalina pitänyt arvostelut sisällään, Laatikainen tarkkanenäisenä on tyytymättömyyden haistanut ja purkaa kentän painetta kolumneissaan. Samalla tietysti kulisseissa haetaan kepulle jo uutta johtoa tulevien puolueelle katastrofaalisiski muodostuvien presidentin- ja eduskuntavaalien jälkeen.
"Ikävä Lipposta" ja mukamas Keskisuomalaisen päätoimittajalla. En usko ennen kuin näen. Muun jutun ymmärrän kyllä mutta mitä hevon kehumista Lipposessa on, siihen tarvittaisiin jo jotain linkintynkää taakse!
Eiköhän se pääministerin rooli ole sama keskustan Vanhasellakin. Ei ole Ahon sotkuja eikä Lipposen pahuutta sekä huonoja päätöksiä taakkanakaan.
Eiköhän nyt vihdoin tarvita Suomenkin osalta järkevää kansallliset edut huomioon ottavaa, todellisuudentajuista politiikkaa tuon lipposlaisen, harhaisen EURO-federalismishihulismin sijasta.
Katsoppas tuosta:
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=11&id=53024&threadid=53024&start=&order=&noheader=0
Vaikka eihän kepulainen usko vieläkään...
kun joku kehuu Lipposta! Voi raukka-mikeä!
>> Ikävä Lipposta" ja mukamas Keskisuomalaisen päätoimittajalla. En usko ennen kuin näen
kainalossa:
Eurooppa kärsii johtajuuden vajeesta - Erkki Laatikainen 15.10.2005
Eurooppa kärsii johtajuuden vajetta. Erityisen tärkeää olisi Saksan, Ranskan ja Britannian dynaamisuus ja samansuuntaisuus. Sitä ei yksinkertaisesti ole.
Saksaan liittyy odotuksia mutta samalla runsaasti epävarmuutta. Sosiaalidemokraattien ja kristillisdemokraattien viikkoja kestänyt taistelu liittokanslerin toimesta antaa huonon kuvan Saksan kansanvallan toimivuudesta. Melkein tulee mieleen 1930-luku, jonka epävarmuus päättyi Adolf Hitlerin nousemiseen valtaan.
Tuskinpa nyt tällaisia valtatyhjiöitä ja täyttymisiä sallitaan, mutta johtavilta puolueilta kaivataan kykyä päättämiseen, luopumiseen ja vastuiden ottamiseen. Nyt sosiaalidemokraatit tarrautuivat entisen johtavan asemansa säilyttämiseen, vaikka kristillisdemokraatit saivat heitä enemmän ääniä. Tappion tunnustaminen osoittautui vaikeaksi. Pelaamisen halua vahvisti Angela Merkelin voiton supistuminen ennakoitua olennaista vaatimattomammaksi.
Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitus on ainoa järkevä vaihtoehto Saksan pattitilanteessa. Yhteistyön uhkana on keskinäinen kampitus ja aikaansaamattomuus, Saksan joutuminen ajelehtivaksi valtioksi. Jos näin käy, Saksan talous ja demokratia kärsivät. Samalla koko Eurooppa menettää minuuttaan.
Chirac
menetti paljon
Paljon parempaa ei kantaudu Ranskasta. Kun ranskalaiset torjuivat Euroopan unionin perustuslain, presidentti Jacques Chirac menetti paljon arvostustaan. Hän on enää kansakunnan keulakuvallinen hahmo, jonka sana tuntuu ohuelta.
Britannian pääministeri Tony Blair on selkeä kannanottaja ja karismaattinen herra. Hän on Euroopan tämän hetken ykkönen, mutta myös hän kantaa raskaita taakkoja. Suurin niistä kertyy maan liittoutumisella Yhdysvaltain Irak-politiikkaan. Irak on muuttunut painajaiseksi. Sieltä irrottautuminen on hankalaa ja aikaa vievää.
Suurten maiden johtajuusaukko tarjoaa saumaa pienten valtioiden päämiehille, jopa Suomen kokoiselle tasavallalle. Vaikutusvalta ei ole kiinni pelkästään asukasluvusta tai muusta muodollisesta potentiaalista.
Henkistä johtajuutta on mahdollista saavuttaa persoonallisilla piirteillä. Tämä muistetaan Urho Kekkosesta, joka oli aikanaan maailman tunnetuimpia presidenttejä. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen järjestäminen korkeimmalla tasolla Helsingissä oli kiistaton voiman ja taidon näyte.
Pienissä valtioissa ei juuri pilkota otteellisuuden kajoa. Maanosa uinuu.
Jonkinverran tulee ikävä Paavo Lipposta. Pääministerikausillaan hän ehkä uskotteli Suomella olevan enemmän sananvaltaa EU:ssa kuin sitä oikeasti oli, mutta olennaista on, että Lipponen oli aktiivinen osallistuja ja rohkea linjaaja. Hän kantoi huolta Suomen ohella koko Euroopasta. Hän näki yhteistyön merkityksen ja vaikuttavuuden.
Pääministerin rooli antoi Lipposelle uskottavuutta ja motiivia. Eduskunnan puhemies on sen sijaan valtapolitiikan sivuraiteella, vaikka hän on protokollan mukaan maansa kakkonen, heti tasavallan presidentin jälkeen.
Tuskinpa Lipponen on tyytyväinen Suomen mukavuushakuiseen kelluntaan, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin esiintyä lojaalisti hallitusta ja presidenttiä kohtaan.
...kirjoitukseni paikkansapitävyydestä sitä epäilleelle, joten eiköpähän tuo riitä.
Minä en enää enempää asiasta keskustele. Totean vain, että ihan hyvä, kun on myös tuota mieltä olevia - siis viisaita ja rehellisiä - keskustavaikuttajia. Vaikka se saattaa enteillä tukalia aikoja Matti Vanhaselle, kuten joku näkyy jo päätelleen.
Hyräillen melodiaa "On syksy saapunut Helsinkiin" lähden nyt haravoimaan pihasta lehtiä, joita pihatammi ja vaahtera ovat pudottaneet niin, että niissä saa kahlata kuin talvella lumessa. Mutta kohta tämä poika on kesäisissä maisemissa!
Mitä tarkoitat Ahon sotkuilla? Lipposesta olemme samaa mieltä.
Kuka sävelsikään kauniin kappaleen Kun syksy saapuu Helsinkiin? Helpotan vähän. Oliko se
a) Toivo Kärki
b) Erik Lindstöm
c) Kari Aava
d) Valto Laitinen
e) Georg Malmsten
f) Unto Mononen
Hiljattain kuollut vuosikymmeniä Ranskassa asunut ja musisoinut Pariisin tunnetuimmaksi suomalaiseksikin sanottu Valto Laitinenhan sen sävelsi joskus 1950-luvulla, ja Maynie Sirén muistaakseni lauloi sen ensimmäisenä levylle.
Laitiselta on tullut monta muuta kaunista melodiaa, joissa useimmissa on jotenkin ranskalainen vivahde. Muistaakseni yksi Suomen euroviisukin kauan sitten, jonka kai Katri-Helena esitti. En muista kappaleen nimeä, mutta sävelen kyllä ja muutamia sanoja, kuten "on laulussani maa, on meri taivaskin, on saari joka saa taas suukon mainingin"... Ei yhtä hyvä kuin tuo "Kun syksy saapuu Helsinkiin".
Neljä täpötäyteen pakattua jätesäkkiä sain lehtiä pois pihasta, mutta lisää tulee enemmän, sillä puissa on vielä melkoisesti jäljellä. Taitaa jäädä muiden huoleksi ´niiden haravointi, kun muutaman päivän päästä häippäsen maisemista!
...ja siitä sitten diesel-autolla Ämmässuolle...
On se ihmeellistä tuo helsinkiLOISTEN elämä.
"Taitaa jäädä muiden huoleksi ´niiden haravointi, kun muutaman päivän päästä häippäsen maisemista! "
Onko Lugerista varmistin pois?
...jätesäkit tuohon roskiskatokseen, josta Kiinteistöjen Jäteautot (taitaa olla nykyisin Lassila-Tikanoja) vie ne viikottain kaatopaikalle samalla kun tyhjentävät roskiksetkin.
Miksi et laittanut niitä lehtiä kasaan kompostoitumaan johonkin nurkkaan ja antanut kasvaa onkimatoja?
Eikö Helsingissä saa olla luontoa? Syöttelethän lintujakin pihallasi?
...matka on aikoja sitten jo maksettu ja liput saatu ja laukutkin jo puoliksi pakattu, ja perjantaina ilmojen teitä kuudeksi viikoksi Gran Canarialle, jonne en ota mukaan tätä vempainta, vaan kuusi historian kirjaa ja pari espanjan kielen kirjaa - olen harrastanut kieltä kauan, mutta viime aikoina vähän - on tuossa jo valmiina.
Ja kotimieheksi tulee lomani ajaksi täällä opiskeleva nuori mies, sukulaispoika, ja se pieni nallipyssyni on jossakin varmassa paikassa lukkojen takana.
V-tuileppa nyt lisää, kun vielä ehdit; seuraava mahdollisuus on vasta joulukuussa!
Aivan kotini nurkalta alkaa Helsingin keskuspuisto ja sen pohjoisosan luonnonmetsät, joten tietysti olisi helppoa viedä nuo jätesäkit muutaman sadan metrin päähän metsään ja tyhjentää ne sinne, eikä siitä todellakaan mitään saasteongelmaa syntyisi.
Mutta kun kaupunki on kieltänyt kaiken jätteen kuljettamisen metsään siksi, että jollakin se rajanveto saattaisi olla vaikeaa, niin minä lainkuuliaisena kansalaisena tietysti noudatan määräyksiä.
Tuo Tohmajärven tytön esittämän kappaleen nimi.
Kiitos muistin virkistyksestä!
Ymmärrän, että järki on loppunut, jos luontoon ei saa edes puiden lehtiä laittaa.
Melkoisen rajoittunutta tuo elämä siellä Stadissa sitten on..:(
Lupailet vaan pysyä poissa. Ensimmäinen päiväsi menee Kanarialla kuitenkin Chat-Cafen metsästykseen, jotta pääsisit v-lemaan meille kepulaisille. Tuossa yksi linkki:
http://www.gran-canaria-info.com/Gay/
ovat hieman eri asia. Jos siellä asukas tuottaa roskia 2 kiloa viikossa, se siellä tuppukylässä on vasta 100 kiloa ja täällä 2 miljoonaa kiloa eli kaksi tuhatta tonnia. Järjestyneessä yhteiskunnassa sivistyneet ihmiset on tottuneet elämään sääntöjen mukaan. Se myös monin tavoin helpottaa elämää. Siellä teillä ei liene niin väliä. Saatte elää kuin lehmät pellossa. Ja niinhän te teettekin.
No jopas jotakin.
Ihmiset alkaneet tuottaa puun lehtiä Helsingissä?
Lasse Lehtinen alkaa vaikuttaa ihan ymmärrettävältä tuossa ympäristössä.
http://www.cannabinoid.com/boards/advancedgrowing/media/42/42364.jpg
Ei ole "Euroopalla" johtajaa, ei. Toivottavasti ei koskaan tulekaan. Minua ainakin hyytää pelkkä ajatuskin. Ei voi olla yhtymättä Timo Soinin hykertelyyn STT:n haastattelussa EU:n nykyisistä vaikeuksista.
"-Se on nyt aika tukevasti sillä radalla kuin sen tuleekin olla."
Eikö se nyt jo ala vähitellen kirkastumaan, että tämä Euroopan poliittinen unioni on täysi susi, joka pian joko kaatuu tai muuttuu totalitäriseksi diktatuuriksi.
Tämä poliittinen yhdentyminen ei ole tuonut eikä tuo läntisen Euroopan maille mitään hyvää. Fiksuimmat ovat tämän tajunneet alusta alkaen.
Saatat nyt tulkita asioita väärin. Mannerheimin suoraselkäisyys ei ollut ryhdikkyyttä vaan seurausta selkärankareumasta. Hänen tapauksessaan sillä saattoi olla veneerista alkuperää. Tulkittiin rohkeudeksi, kun hän ei rintamakatsemuksilla mennyt muiden mukana maihin, mutta ei hän olisi päässytkään. Älä välitä, monet näkevät sitä mitä haluavat nähdä.
Muut puhuvat Lipposesta ja sinä Mannerheimista. Pidätkö alitajunnassasi Lipposta Mannerheimin kaltaisena jättiläisenä. Saatatpa olla oikeassakin. Ehkäpä Lipponenkin vielä joskus valitaan suurimmaksi suomalaiseksi.
Taidat tuntea tämän po. Lipposen hyvinkin, kun häntä niin jaksat ylistellä?
Juu, niin tietysti on että kun katselee kauempaa, sitä näkee mitä haluaakin nähdä. Suurmiehetkin ovat sellaisia mustetahroja, joihin projisoidaan vaikka mitä. Mannerheim on monelle sellainen, Laatikainen näkee Kekkosen jopa Lipposessa. Jopa Lipposessa. Voi sitä projektion määrää!
Suurmieskultti perustuu kaukaa ihailemiseen. Tämän tosiseikan monet Mannerheimin kaltaiset nirppanokka-aristokraatit vaistoavat, ja siksi he eivät päästä ketään lähelleen. Ja siksi Mannerheimista on vieläkin vallalla mitä myyttisimpiä mustetahtatulkintoja.
On oikeitakin suurmiehiä, erilaisia kuin Mannerheim. Kun oikea suurmies on saanut sädekehää, tuntuu siltä että hän jäisi kaukaiseksi vaikka hänet tapaisikin. En ole kuullut kenenkään kertovan näin Paavo Lipposesta. En ole eläessäni tavannut ihmistä joka olisi tuntenut Lipposen ja ihailisi häntä. Sensijaan olen kuullut satamäärin kommentteja siitä miten töykeä hän osaa olla. Erittäin pieni mies. Paitsi fyysiseltä massaltaan.
enää nauti Oiva Härkösen luottamusta.