Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Parille leikkikalua

Haluttais vinkkejä pareille tarkoitetuista seksileluista.
44163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

löytyy joka kaupast ja marketist

Äänestä
  • Olemme jonkin veran tutustuneet noihin aikuisten leluihin. Kaikkihan eivät niitä hyväksy, mutta minun mielestäni seksileikeissä on kaikki sellainen sallittua, mikä kummastakaan ei tunnu pahalta, eikä kumpaakaan loukkaa tai satuta.

    Pidämme pitkistä esileikeistä. Mikään ei minua kiihota enempää, kun saan vaimolleni tehtyä jollain lelulla, sormillani tai kielelläni useita rajuja orgasmeja. Tietenkin varjopuolena se, että leikkiessämme kiihotun itse tavattomasti. Tästä taas seuraa, että varsinainen yhdyntä jää aika lyhyeksi. Siihen kun ei sitten kestä paljon koskea, etten… Tosin vaimoni yleensä kostaa sen minulle hitaalla ja varovaisella suuseksillä.

    Hieromasauva (normaalikokoinen tekokalu) on jo jonkin aikaa kuulunut osaksi leikkiämme. Ei nyt toki joka kerta.

    Pikku piru mielessä ostin eilen sellaisen delfiini merkkisen klitoriskiihottimen.

    No illalla iski sellainen piru mieleen… Laitoin sen hieromasauvan hänen sisälleen surisemaan, kiusasin hänen klitoristaan sillä uudella laitteella. Kostutin etusormeni liukastusvoiteella ja kutittelin pyllyreikää. Samalla kutittelin kielelläni hänen nänniään.

    Voi sitä kiemurtelua, kun hän ei meinannut sängyllä pysyä.

    Tätä en suosittele, jos asutte kerrostalossa ja naapurissa on jotain ahdasmielisiä tai lapsiperheitä.

    Varoitus: Tuossa uutisvuodossa mainittiin faktana kerran, että naiselle orgasmi vastaa jotain järkyttävää tapahtumaa.

    Niin, että näillä ohjeilla ”järkyttämään” kumppanianne, mutta kohtuus siinäkin.

    Äänestä

Delfiini on paras olemassa oleva seksilelu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pari06 kirjoitti:

Haluttais vinkkejä pareille tarkoitetuista seksileluista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu