Alkuun sheriffille tiedotus: Vaikka istuvaa presidenttiä arvostelenkin, niin älä poista tätä. Minullakin on perustuslaillinen oikeuteni mielipiteen ilmaisuun
EN äänestänyt Halosta edellisissä vaaleissa. Jo silloin minua ärsytti hänen puhevikansa, tätimäisyytensä ja totaalinen näyttävyyden puuttensa, homo- ja lesbosympatiansa sekä varsin punainen taustansa.
Kuluneen presidenttikauden aikana käsitykseni hänestä ei ole ainakaan parantunut. Mielestäni hän on profiloitunut lähinnä maailmanparantajana, mutta onko hän tosiasiassa saanut mitään merkittävää aikaan yhtään missään.
Viimeinen pisara minulle oli se, kun hän jälleen osoitti ajttelumaailmansa erilaisuuden omaani verrattuna. Hän vähän aikaa sitten eräässä haastattelussa totesi lasten adoptio-oikeuden kuuluvan itsestään selvästi myös yksinäisille naisille ja naispareille. Varmaan hän myöntäisi sen myös miespareille. Vaikka maailma muuttuisi kuinka paljon hyvänsä, niin silti lapsen KUULUU varttua perheessä, jossa vanhempina ovat mies ja nainen ei kaksi naista tai kaksi miestä. Näissä jälkimmäisissä tapauksissa ei voi välttyä ajatukselta, että lapsi jo pienestä pitäen saa kieroutuneen perhekäsityksen. Eronneet yksinhuoltajaäidit ja -isät ovat tietenkin luku erikseen eikä heitä pidä sotkea tähän keskusteluun.
Suvaitsevaisuus on hyve, mutta rajansa kaikella. On tiettyjä asioita joiden takana Halonen ilmeiseti entisenä SETA:n puheenjohtajana edelleen seisoo, vaikka suurin osa kansalaisista pitääkin niitä omituisina ja luonnonvastaisina. TÄSTÄ ON TULTAVA LOPPU ja saatava presidentiksi ihminen, joka näissäkin asioissa edustaa kansan valtavirtaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kerrankin järkipuhetta. Hirvittää katsoakin tuota DDR-kommaria, joka haluaa viedä lapsiltakin oikeudet kunnon kasvatukseen.
Tarja Haloselle: suomi ei tarvitese sinua presidentikseen, olet turhin presidetti kaikista.
...on hedelmöityshoidosta samaa mieltä ja Vanhanen huoraa. Muilla ei ole MITÄÄN JAKOA! Keksihän välillä jotain UUTTA tai kehu edes halosta PAREMPAA ehdokasta. Seta-jutut eivät tehonneet viimeksikään ja DDR-jorinat ovat täysin ala-arvoista spekulointia. Aika niellä tappion karvas kalkki!
onneksi emme ole kunigaskunta, jossa halitsijalle ei voi mitään, mutta onneksemme kassitarjan saa pois...huh mikä helpotus! kyllä sinä tyhmä vielä joskus tajuat ettei kassitarja ole suomelle hyväksi!
Niinistö ei uskalla sanoa suoraan, että nais- ja miespareille tai yksinäisille naisille ei tulisi sallia hedelmöityshoitoja. Homous, lesbous ja muut sukupuoliset poikkeavuudet tuntuvat nykyisin olevan melkein muodikkaita juttuja, mikä sinällään on hyvin valitettavaa. Kumminkin suuren enemmistön tulisi ryhdistäytyä ja huomata ettei poikkeaville pidä kaikkea sallia. Vanhan sanonnan mukaan jos pirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden. Halonen itse taitaa olla niin syvällä homoverkostojen toiminnassa mukana, että hänen valitsemisensa pahentaisi tilannetta entisestään.
Ai niin, miespareille ei kannata hedelmöityshoitoa antaa siksikään, ettei kukko muni edes kovan paikan tullessa
Narun jatkoksi koko ämmä.
...sekoittaa asioita. Jos Niinistö ei uskalla ottaa kantaa hedelmöityshoitoihin, niin ei kai moista pelkuria nyt presidentiksi haluta? Kalliksen taakse sitten vaan....buaaaahh...tiedä vaikka voittais?
Niinistö saati kukaan muukaan ehdokas sitä tanttaa lukuunottamatta ei kuitenkaan ole ollut mukana setan toiminnassa. LUULISI jokaista normaalia heteroa, myös sosialisteja, ärsyttävän presidenttikandidaatin mukana olo tällaisissa järjestöissä.
....pyydettiin mukaan ja Halosen juristi-taustasta oli hyötyä, kun esim. parien perimysasioita alettiin laittaa järjestykseen. Ennenhän toisen kuollessa ei toista osapuolta katsottu puolisoksi, vaikka yhdessä olisi asuttu ja omaisuutta kerätty 30 vuotta. Ihan tällaisia arkisia asioita Halonen ajoi eteenpäin ja 80-/90-luvulla ihmisten ajatusmaailma muuttui Suomessakin avarakatseisempaan suuntaan eikä homoja tai lesboja juuri kukaan enää hämmästele.
Halonen on toiminut myös mustalaisten asioita pohtivassa toimikunnassa. Sekään ei minua häiritse eikä se tee Tarjasta mustalaista.
No en minäkään homoja tai lesboja varsinaisesti hämmästele, koska varmaan heitä jonkin verran on. Ketään en tosin henkilökohtaisesti tunne, eikä ole väliksikään. EN kuitenkaan näitä setalaisia hyväksy ja siinä se pointti onkin. MIelestäni kaikkea ei tarvitsekaan hyväksyä.