olen ihmetellen kuummellut tarinoita erilaisista arkipäivän ongelmatilanteista, joihin vanhemmat lastensa kanssa ajautuvat päivittäin. Ja aikani asioita pähkäiltyäni, olen päätynyt siihen, että olen välttynyt useimmilta ongelmilta pitkälti laisuuteni ja mukavuudenhaluni takia. Esim. en ole koskaan viitsinyt "nukuttaa" lastani vaan olen satujen ja pusujen jälkeen jättänyt hänet nukahtamaan omaan sänkyynsä. Ikinä ei ole nukkumaanmenosta tapeltu, koska en ole kuuna päivänä poikennut rutiineista. Pääsen aamulla huomattavasti helpommalla, kun ei tarvitse umpiväsyneen päiväkotiinlähtijän kanssa taistella. Illalla on myös aikaa tehdä rauhassa kotitöitä tai hoitaa parisuhdetta, kun nukkumaanmenoaika pitää.Jos lapsi herää yöllä (nukkuu omassa sängyssään meidän huoneessa), palvelua ei tarjota. En jaksaisi alkaa juoksuttamaan vessassa, juomassa tai ottaa viereen ahtaaseen sänkyyn. Yöllä ei pissata, kun käydään illalla pariinkin otteeseen vessassa ja janojuomana ei ole muu kuin vesi. Vettähän juodaan vain todelliseen janoon. Karkkipäivän otin käyttöön 4-vuotiaana (siihen asti oltiin pärjätty ilman karkkeja), eikä ole tarvinut kaupassa karkkejen perään itkeä. Karkkipäiväkarkit ostetaan ennalta sovitulla kauppareissulla. Sovitaan myös etukäteen mitä ostetaan. Määristä ei kaupassa neuvotella. Autossa istutaan turvaistuimessa. Auto ei liiku, jos vyöt eivät pysy kiinni. Ja muutenkin kantavana ajatuksena on, että kiukuttelemalla ei saa mitään. Pitkään nukutin päiväunet rattaissa, koska reissaaminen oli siten helpompaa. Istui mkavasti rattaissa matkoilla ja nukahti päiväunille paikassa kuin paikassa. Kätevää!
Tässä muutama laiskan äidin vinkki. Kaikki kunnia itsensä lapsille uhraaville vanhemmille. Minulla on vain tämä ainokainen. Poika on 5-vuotias ja vaikka väitänkin päässeeni aika vähällä, taitaa lapsiluku olla täysi. Ellei sitten vauvakuume joskus iske..
vANHEMMAT OVAT USKOMATTOMAN VIITSELIÄITÄ
9
2038
Vastaukset
- laiskaäiti2
Tein aina kaikki samalla tavalla, en komennellut, asiat vaan tehtiin.
Karkkipäivää meillä ei ollut, mutta käytin taktiikkaa: vau, ihania mansikoita/omenoita/homejuustoa/lakritsaa/purkkaa, nam. Tai: ai kun mun tekee mieli nyt just mustikoita/lauantaimakkaraa, banaania. Sitten niitä ostettiin. Ei tarvinnu tapella ja lapsenkin teki mieli joskus jotain hyvää, ei aina kuitenkaan eikä jatkuvasti. (jos ostat ittelles kaljaa, miksi kiellät karkit)
Meilläkään ei ole ollut mitään taisteluita nukkumaanmenojen , ruokailujen jne kanssa.
koko ajan samat jutut.
Näin se on, ihminen on tapojensa orja, ja kaikki sujuu hyvin, kun niitä toistetaan...sitkeästi.- äiti3
ihailen tapaasi selvitä arkipäivän asioista. Nimimerkki vaan on väärä. Täällä saa kokoajan lukea erilaisista vaikeuksista, kuinka vanhemmat eivät saa esim. 2-3 vuotiaita minkäälaiseen järjestykseen. Kuinka voi olla mahdollista että ipana voi terrorisoida koko perhettä, juoksuttaa yö kaudet vesien kanssa ja kiukutella kaupoissa miten tykkää. Monella olisi sinulta ja edelliseltä kirjoittajalta paljon oppimista.
- tarja
ole kyseisiä ongelmia ollut milloinkaan.
Miten hienosti lapset oppivatkaan asiat ihan huomaamatta,eräänä päivänäkin olin luvannut juuri 3 täyttäneelle tytölle että tänään saat ostaa pillimehun(meidän herkku namipäivänä tai muutoin palkkiona jostain) jos haluat välipalaksi.Kaupassa hän valikoi pillimehunsa ja kassan kohdalla muistikin että purkat kotona on loppu jolloin totesi itse että minä vaihdan tämän mehun purkkaan ja läksi viemään mehua pois.Kyyneleet nousi silmiin ja olin melkein sanoa että saat molemmat rakas,reipas kultani,mutta annoin hänen vaihtaa ja homma oli ok.
Viereenkin otan hetkeksi hänen halutessaan,ei hän siihen kohta enää halua.Eikä kyllä häiriöksi asti ole nytkään.Saatan katsella uutisia ja hän nukahtaa siinä vieressä josta siirrän ilman ongelmia omaan sänkyyn.Meilläkin hän joutuu tilanpuutteen vuoksi nukkumaan meidän makkarissa.
Enkä minäkään noita alkuperäisen mainitsemia asioita sanoisi laiskuudeksi vaan maalaisjärjen käytöksi lapsen kasvatuksessa.
Laiskuutta minusta on esim. jos ei vielä reilut kaksivuotiaalle terveelle lapselle viitsitä opettaa pöntön tai potan käyttöa ja tutit ja pullot on vielä käytössä.
Ja en silti vielä kirkossa kuuluta mitään,saattaahan olla että tämä vielä kostautuu tuolla jokusen vuoden kuluttua:)
Voi olla että kasvatusvinkit on sitten todella tarpeen,mutta aika aikaa kutakin....- äityli
joo kyllä pienestä pitäen kun koittaa ohjata lapsia vointinsa mukaan niin kyllä ne siinä kasvaa huomaamaan että äiti ja isä haluaa lasten parasta.
- mummo
äityli kirjoitti:
joo kyllä pienestä pitäen kun koittaa ohjata lapsia vointinsa mukaan niin kyllä ne siinä kasvaa huomaamaan että äiti ja isä haluaa lasten parasta.
onpa mielenkintoista luettavaa,.joo,mitä tarkotusta on kielloilla jos kielletään 3 kertaa ja kuitenkin annetaan periksi,ja sitten huudetaan lapsille kuin kiihkeissä urheilukisoissa.....lapselle kun selitetään nätisti asia niin se menee perille,ei huutamalla,.
- ihanaa!!!!
Aivan ihana tuo juttusi. Tuosta sen näkee, että lapset eivät ole mikään ongelma, vaan ongelma ovat vanhemmat, tekevät ongelman vanhempana olosta. Lapset kasvaa ja pärjää hyvin, kun kohtelee heitä luonnollisina elämään kuuluvina asioina eikä jonain ihmeellisinä suorituksen kohteina.
Eläköön tervejärkinen laiskuus!- äx4 vm75
Sama tapa täällä kun aloittajalla. Hyvin on selvitty kun on selvät sävelet. Mulle riitti vauva-aikojen valvomiset ja nukuttelut.2-vuotias osaa jo hyvin mennä itse sänkyynsä nukkumaan, turhaanko minä nukuttamaan ja kantelemaan.
Vaippojenkin kanssa on "laiskuutta" mennyt hyvin, tai kantapään kautta meiningillä. Kun pissaa lattialle, kuivaa itse (tosin minä perässä jotta kuivaksi tulee pesu perään), ja vaippa kun on märkä, on ikävä olla se päällä. Potalle ovat oppineet ilman ongelmia. Pottaa kyllä raahattu aina sinne huoneeseen missä milloinkin oltu jotta ehtii sinne ajoissa. Vessaan oppii kun osaa pidätellä jolloin potta sinne siirretty.
Karkkien suhteen myös hyvin, sekä lelujen. Meillä ei kaupassa huudeta "haluan tuon nyt ja heti" vaan saatetaan sanoa "saanko tuota karkki-päivänä" tai "saisinpa tuon lelun synttäri-lahjaksi". Karkki-päivänä ei välttämättä tarvitse olla karkkia, kelpaa myös jäätelö, keksi, itse yhdessä leivottu pulla...
En ymmärrä vanhempia jotka antaa lapsen terrorisoida. Maalais-järjellä ilman turhaa paapomista selviää paremmin. Eikä se tarkoita etteikö rakkautta olisi ja paapomistakin, tietyt asiat hoidetaan. - Linnea ^^
äx4 vm75 kirjoitti:
Sama tapa täällä kun aloittajalla. Hyvin on selvitty kun on selvät sävelet. Mulle riitti vauva-aikojen valvomiset ja nukuttelut.2-vuotias osaa jo hyvin mennä itse sänkyynsä nukkumaan, turhaanko minä nukuttamaan ja kantelemaan.
Vaippojenkin kanssa on "laiskuutta" mennyt hyvin, tai kantapään kautta meiningillä. Kun pissaa lattialle, kuivaa itse (tosin minä perässä jotta kuivaksi tulee pesu perään), ja vaippa kun on märkä, on ikävä olla se päällä. Potalle ovat oppineet ilman ongelmia. Pottaa kyllä raahattu aina sinne huoneeseen missä milloinkin oltu jotta ehtii sinne ajoissa. Vessaan oppii kun osaa pidätellä jolloin potta sinne siirretty.
Karkkien suhteen myös hyvin, sekä lelujen. Meillä ei kaupassa huudeta "haluan tuon nyt ja heti" vaan saatetaan sanoa "saanko tuota karkki-päivänä" tai "saisinpa tuon lelun synttäri-lahjaksi". Karkki-päivänä ei välttämättä tarvitse olla karkkia, kelpaa myös jäätelö, keksi, itse yhdessä leivottu pulla...
En ymmärrä vanhempia jotka antaa lapsen terrorisoida. Maalais-järjellä ilman turhaa paapomista selviää paremmin. Eikä se tarkoita etteikö rakkautta olisi ja paapomistakin, tietyt asiat hoidetaan.Ai että hymyilyttää, kun luin nuo ylemmät kirjoitukset! Juuri noin sen pitäisi mennäkin; ei lapsesta pidä tehdä mitään "tähteä", joka olisi jotenkin erityisasemassa muuhun perheesen nähden. Rauhallinen ja ystävällinen, mutta samalla päättäväinen käytös lasta kohtaan toimii usein parhaiten. Huutaa ei myöskään tarvitse, yleensä pyyntö riittää("voisitko auttaa minua-kiitos avusta!" toimii paremmin kuin "kuinka monta kertaa pitää sanoa,tule nyt auttamaan ja vauhdilla!!-no olipa vaikeeta,ihme kun sait tehdyksi."). On tietenkin helppo naljailla, että kauhukakaroilla ei toimi mikään, mutta enpä ole ensimmäiseenkään sellaiseen törmännyt "laiskojen" vanhempien kohdalla...:D
- laiska
Omat lapseni ovat jo teini-iässä. Mutta tuo kirjoitus vaikuttaa niin tutulta. olen huomattavan mukavuudenhaluinen jne. Odotin kauhulla esim. päiväkotiin kuljetus rumbaa ja sen kauheutt, kun niin moni oli siitä valittanut. Mutta sekin aika oli ja meni.
Mutta mielestäni ei pidä väheksyä toisten vanhempien kysymyksiä. me kaikki olemme niin erilaisia ja reagoimme erilailla. Ja lapsilla voi olla todellisiakin ongelmia. Meillä esim. molemmat olivat yökastelijoita - siinä ei juomisen vähentäminen ja iltapissailut auttaneet. Vaan koko hoitosysteemi pitkänkaavan mukaan. mutta sekin aika meni ohi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675