Miksei lapsia rokoteta

demokratia lintuinfluenssassa

Pöyristyttävää Aasiassa juuri lapset on kuolleet lintuinfluessaan. Nyt vain politiikot ja rikkaimmat saa ilmaiset rokotukset?

IS selvitti, ketkä lääkitään ensin lintuinfluenssan varalta

Kaikki suomalaiset eivät odota samassa hoitojonossa, kun viranomaiset varautuvat Aasiassa tavatun lintuinfluenssan pahenemiseen maailmalaajuiseksi.

Kulkutaudin poikkeuksellisen laajuuden vuoksi lääkehoidossa on pakko pohtia erilaisia kohdentamismalleja, jotta yhteiskunnan toiminta mahdollisessa kriistilanteessa turvataan.

Ensimmäisenä lääke- ja rokotejakelussa olisivat jo sairastuneet ja heitä hoitavat.

Seuraavaksi ennaltaehkäisevän hoidon painopiste siirtyisi valtion ylimpään johtoon. Valtionhallinnolle tilannekuvaa tuottavat virkamiehet lääkittäisiin myös ensimmäisten joukossa.

Heidän jälkeensä lääkehoitoa saavien jonotuslista on pitkä. Huoltovarmuuskeskuksen luokittelussa on noin 2000 toimipaikkaa, joiden keskeiset avainhenkilöt suojataan mahdollisessa uhkatilanteessa ensin.

Avainhenkilöiden tarkkaa määrää tai tehtäviä ei kerrota turvallisuussyistä julkisesti.

- He ovat henkilöitä, jotka ovat yhteiskunnan toimimisen kannalta avainasemissa, apulaisjohtaja Hannes Kulmala huoltovarmuuskeskuksesta luonnehtii.

Riski on todellinen, sillä sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan jopa kolmannes suomalaisista voisi sairastua, mikäli lintuinfluenssa pahenisi maailmanlaajuiseksi kulkutaudiksi eli pandemiaksi.

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        140
        10166
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        148
        5393
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        40
        4040
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        132
        3602
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        35
        2654
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1906
      7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        359
        1572
      8. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        98
        1567
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        73
        1428
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        131
        1386
      Aihe