JARI SARASVUO USKOSSA ??

Ateisti

Jari Sarasvuo oli ilmeisesti julistanut henkilökohtaista uskoaan Helsingin tuomiokirkossa. Mies oli puhunut 45 minuuttia omasta uskostaan, mutta kuten arvata saattoi, mies ei ole sisäistänyt kristinuskon tärkeintä oppia.. "Sarasvuo ei lähtynyt tarkasti määrittelemään uskoaan. Hän sanoi IS:lle, ettei usko ole hänelle ensisijaisesti pelastuskysymys." Juuri tästä syystä Sarasvuon uskontunnustukselta menee pohja täysin pois. Kristinuskon peruslähtökohta on pelastuminen ja lähimmäisten auttaminen.

Jos taivas on Sarasvuon kaltaisten kylmien rahan perässä juoksevien ihmisten paikka, niin mielummin menen sinne toiselle puolelle..

116

17761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja sanoi

      Jari sinä olet maailman viisain ihminen ja minä annan sinun tehtäväksi pelastaa maailman

      Jotka haluavat päästä taivaaseen, niiden on ostettava sinun kirjojasi ja elettävä niiden neuvojen mukaan

      Muut joutuvat helvettiin

      • asiantuntija

        Käyttää mediaa kaikessa muodossa oman näkyvyytensä parantamiseen!

      • Muu maailma
        asiantuntija kirjoitti:

        Käyttää mediaa kaikessa muodossa oman näkyvyytensä parantamiseen!

        Oi hellanlettas meitä pahansuopia ja piilokateellisia Suomalaisia !

        Kaikesta sivussa oleva pieeenen pieni kristillisyytemme / maamme on TÄYSIN KIEROUTUNUT OMANLAISEKSI SUOMETTUNEEKSI MALLIKSEEN !

        Nopea kertaus "heittoina":

        Katolilaisia on maailmassa lähes 1200 miljoona - ja mm. edes mennyt Paavi oli kova kommunismin vihaaja...

        konservatiivit ovat ylivoimaisesti suurin liitto EU:n alueeella ja puolueiden nimet ovat useimmiten kristillisdemokraatti nimellä (ei mikään ihme kokoomus) ! Talouspolitiikka on joko markkinataloutta ja kansankapitalismia - tai vaihtoehtoisesti vieläkin rajummin oikealta. Ja tämä siis katolilaisessa euroopassa, joka on vähemmän "kapitaalinen" kuin protestanttinen maailma - eli hypätään nopsaan sinne...

        Mailman kuuluisimpia poliittisia teoksia ... PROTESTANTTINEN ETIIKKA JA KAPITALISMIN HENKi... Herätys Suomen kaksinaamaiset pellehermannit ?

        USA. Protestanttisuuden suuri kehto. Täytyykö edes selittää - toivottavasti ei. Aitoja kristittyjä maassa on monta kertaa enemmän kuin kaikissa pohj. maissa asukkaita yhteensä. Suhteellisuudentajua ? JA HUOM! mainittakoon, että 70% aktiivi katolilaisista USA:ssa äänesti BUSH:ia presidentin vaaleissa.

        KRISTILLISYYS ON AINA VÄLTELLYT "SOSIALISMIA". KRISTILLISYYS ON AINA YRITTÄNYT TEHDÄ MAHD. SUUREN RAHAN SRK:NNALE JA SRK JÄSENILLE - EI SAASTAISELLE VALTIOLLE (USKON RISTIINNAULITSIJOILLE YNM.) !

        Kristityt ovat tämän maailman rikkaita nykyään - kiitos uskon ,ja siitä nousevan parhaiten toimivan elämän tavan.

        JARI SARASVUO ON TAATUSTI ENEMMÄN KRISTITTY JA AITO USKOSSAAN, MITÄ MM. YKSIKÄÄN SUOMEN SUOMETTUNUT LIPITTÄVÄ PIISPA?

        Mainittakoon, että olin seuraamassa Jarin puheen eturivistä ynm.

      • USKOSSA
        Muu maailma kirjoitti:

        Hyvissä, pahoissa ja rumissa Jari jo mainitsi näistä rippikoulu kokemuksistaa useamminkin !

      • orkidea
        asiantuntija kirjoitti:

        Käyttää mediaa kaikessa muodossa oman näkyvyytensä parantamiseen!

        Sarasvuon saarnat on aikoja sitten ohi. Ei taidan enää kukaan maksaa niistä vitun kalliista jorinoista. Täytyyhän se sampo keksiä vaikka jum,alan nimissä. No uskonsotia on aina käyty. Eihän se Jari tee siinä poikkeusta. Lyököön hynttyyt yhteen Hallikais julistajan kanssa letkan perään vielä virpi Miettinen ja Anne Pohtamo ja älkää helvetissä unohtako Parviaisen Jussia joka myös julistaa

      • Jari tarvitsee tukea
        orkidea kirjoitti:

        Sarasvuon saarnat on aikoja sitten ohi. Ei taidan enää kukaan maksaa niistä vitun kalliista jorinoista. Täytyyhän se sampo keksiä vaikka jum,alan nimissä. No uskonsotia on aina käyty. Eihän se Jari tee siinä poikkeusta. Lyököön hynttyyt yhteen Hallikais julistajan kanssa letkan perään vielä virpi Miettinen ja Anne Pohtamo ja älkää helvetissä unohtako Parviaisen Jussia joka myös julistaa

        vain masentuneet uskovat Jeesukseen.

      • Takapenkiltä seurannut
        Muu maailma kirjoitti:

        Oi hellanlettas meitä pahansuopia ja piilokateellisia Suomalaisia !

        Kaikesta sivussa oleva pieeenen pieni kristillisyytemme / maamme on TÄYSIN KIEROUTUNUT OMANLAISEKSI SUOMETTUNEEKSI MALLIKSEEN !

        Nopea kertaus "heittoina":

        Katolilaisia on maailmassa lähes 1200 miljoona - ja mm. edes mennyt Paavi oli kova kommunismin vihaaja...

        konservatiivit ovat ylivoimaisesti suurin liitto EU:n alueeella ja puolueiden nimet ovat useimmiten kristillisdemokraatti nimellä (ei mikään ihme kokoomus) ! Talouspolitiikka on joko markkinataloutta ja kansankapitalismia - tai vaihtoehtoisesti vieläkin rajummin oikealta. Ja tämä siis katolilaisessa euroopassa, joka on vähemmän "kapitaalinen" kuin protestanttinen maailma - eli hypätään nopsaan sinne...

        Mailman kuuluisimpia poliittisia teoksia ... PROTESTANTTINEN ETIIKKA JA KAPITALISMIN HENKi... Herätys Suomen kaksinaamaiset pellehermannit ?

        USA. Protestanttisuuden suuri kehto. Täytyykö edes selittää - toivottavasti ei. Aitoja kristittyjä maassa on monta kertaa enemmän kuin kaikissa pohj. maissa asukkaita yhteensä. Suhteellisuudentajua ? JA HUOM! mainittakoon, että 70% aktiivi katolilaisista USA:ssa äänesti BUSH:ia presidentin vaaleissa.

        KRISTILLISYYS ON AINA VÄLTELLYT "SOSIALISMIA". KRISTILLISYYS ON AINA YRITTÄNYT TEHDÄ MAHD. SUUREN RAHAN SRK:NNALE JA SRK JÄSENILLE - EI SAASTAISELLE VALTIOLLE (USKON RISTIINNAULITSIJOILLE YNM.) !

        Kristityt ovat tämän maailman rikkaita nykyään - kiitos uskon ,ja siitä nousevan parhaiten toimivan elämän tavan.

        JARI SARASVUO ON TAATUSTI ENEMMÄN KRISTITTY JA AITO USKOSSAAN, MITÄ MM. YKSIKÄÄN SUOMEN SUOMETTUNUT LIPITTÄVÄ PIISPA?

        Mainittakoon, että olin seuraamassa Jarin puheen eturivistä ynm.

        "Katolilaisia on maailmassa lähes 1200 miljoona - ja mm. edes mennyt Paavi oli kova kommunismin vihaaja..."

        Miten ihmeessä kristitty paavi voisi vihata ketään? Eikö Jeesus raamatun mukaan nimen omaan kehottanut rakastamaan vihollisia. Taisipa vielä sanoa samaa lähdettä lainatakseni: "Älkää vihatko."

        Mainittakoot, etten ollut seuraamassa Jarin puhetta eturivistä, enkä runkkaisi hänen egoaankaan.

      • Nimetön

        Neukkulassa ei saanut arvostella puoluetta, eikä saanut puhua uskosta.

        Kommunismi kaatui, ja nyt sitä uskalletaan juuri ja juuri kritisoida.

        Sen sijaan suomettuminen näkyy vielä siinä, että omasta uskosta ei saa vieläkään puhua!

        Suomettunut Suomi on voimissaan... Hip huraa!

      • masis päällä
        Jari tarvitsee tukea kirjoitti:

        vain masentuneet uskovat Jeesukseen.

        Onneksi masentuneillakin ja kaikilla ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevilla ihmisillä on mahdollisuus uskoa Jeesukseen!

        Ennemmin olen masentunut ja uskossa Jeesukseen kuin iloinen ja menossa helvettiin.

        Jumalan sylissä saa olla sellainen kuin on iloissa ja suruissa ja sehän on sitä suurinta armoa!

        Sepäs tässä uskossa olemisessa onkin niin ihmeellistä, että voin olla masentuneenakin äärimmäisen iloinen siitä, että pääsen taivaaseen uskomalla Jeesukseen eli kokea myös jo täällä maan päälläkin iloa siitä. Taivastoivo tuo iloa ja muutenkin rohkeutta moneen muuhunkin asiaan ja arjen haasteisiin.

        Toisaalta tällä iloisella helvettiin menijälläkin on mahdollisuus pelastua Jeesuksessa Kristuksessa, jos ottaa Hänet vastaan Vapahtajana ja Pelastajana.

      • Eipä tuo
        Takapenkiltä seurannut kirjoitti:

        "Katolilaisia on maailmassa lähes 1200 miljoona - ja mm. edes mennyt Paavi oli kova kommunismin vihaaja..."

        Miten ihmeessä kristitty paavi voisi vihata ketään? Eikö Jeesus raamatun mukaan nimen omaan kehottanut rakastamaan vihollisia. Taisipa vielä sanoa samaa lähdettä lainatakseni: "Älkää vihatko."

        Mainittakoot, etten ollut seuraamassa Jarin puhetta eturivistä, enkä runkkaisi hänen egoaankaan.

        Ei puolalainen paavi kommunisteja ihmisinä vihannut, vaikka kommunismin sudenkuopat tiesikin. Antoihan hän anteeksi jopa miehelle, joka yritti ja melkein onnistui murhaamaan hänet!

        Sitä paitsi kaikki paavit ovat ihan oikeita ihmisiä tunteineen kaikkineen. Se alkuperäinen paavi varsinkin, Pyhä Pietari jonka Jeesus itse valitsi, tunnetaan temperamenttisena miehenä ja riuskana kalastajana.

    • että silleen

      Tästä on kirjoiteltu jo aikaisemmin palstalla viime elokuussa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000009941391

      Iltasanomat väittää virheellisesti tämän olleen ensimmäinen kerta kun hän kertoo uskostaan julkisesti. Asiasta hän kertoi jo noin kymmenen vuotta sitten iltasanomien kolumnissa.

      Tällä julkkispalstallakin on ollut keskustelua aiheesta:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000004&conference=670&posting=22000000009967252

      Ateistille:
      Jos on aina ollut uskossa, niin ei silloin pelastuskysymys luonnollisesti tule keskeisimmäksi asiaksi arjessa, vaikka se faktuaalisesti sitä olisikin.

    • Jospas

      Hänen erään kirjansa lukemaan erehtyneenä voin sanoa: siinä on tuuliviiri, joka kääntyy näppärästi suurimman rahatukon suuntaan. Siinä hänen järkähtämättömät periaatteensa ja mielipiteensä.

      • Bisnesenkeli

        Kyllä kai se materialistinen bisnes-ihminenkin voi olla uskovainen.

        Olennaista on että uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana. Muuta ei pelastukseen tarvita.

        -On mielestäni aika törkeätä tuomita toisen vakaumusta, varsinkin kun Jari ei edes tuputa uskoaan.

      • ahneus ja paska
        Bisnesenkeli kirjoitti:

        Siis jii sarasvuon tulot koostuvat tästä markkinointi mambojambomutinasta, joka on suoraan kopioitu ameriikoista jne. mutta parasta tässä on se että kun firma A "ostaa" työntekijöilleen tällaisen agitaatio- ja käännytyspaketin, saa A sen VEROVÄHENNYKSINÄ kuitata tulopuolelleen ja matkaym. vippauksineen imee sen rahan ns. kansakunnan selkänahkasta.
        jii saarnasvuo siis kuppaa tulonsa meittin lompakosta aivan kuten vorttuumin autuaaksi tekevät.
        Ja ettenkö sanois tämmöinen "myöhempien aikojen yrjö poika pussin herätys" ei kyllä kauhiast vakuuta, kun tietää missä liemessä se x-alkoholisti kotomaassaan on.

      • kotkot
        ahneus ja paska kirjoitti:

        Moro A & P !

        Minua just vakuuttaa se, että Jeesus voi muuttaa x-alkoholistin.

    • Uskotar

      Tässä taas kerran saamme nähdä tämän suomalaisen KATEUDEN, heti kun kysymyksessä menestynyt ihminen - kaikki mitä hän tekee on väärin.
      Sanokaapa ihan oikesti mitä väärää Jari on tehnyt, luulenpa ettei kukaan konkreettisesti pysty mitään Jaria vastaan esittämään.

      • mutta

        mutta on se kumma juttu, että pitää mennä noinkin varakkaan liikemiehen siitä oikein Tuomiokirkkoon lähes tunniksi paasaamaan. Olis pitänyt omana tietonaan. Myy ilmeisesti haastattelut ja kirjat tämän jälkeen paremmin, niin ja bisnekset sujuu.

      • Jarin ihailija
        mutta kirjoitti:

        Ette ole ymmärtäneet (tai halunneet ymmärtää) Jarin sanomaa. Lukekaa juttu uudestaan ja ajatuksen kans. Jari on tuonut olennaisen esiin siitä mitä on aito henkilökohtainen usko.

      • Jim B

        lukea kuten tuskin kovin moni tällä "foorumilla". Se on suuri sääli.

      • eksyttäjä Jari
        Jarin ihailija kirjoitti:

        Ette ole ymmärtäneet (tai halunneet ymmärtää) Jarin sanomaa. Lukekaa juttu uudestaan ja ajatuksen kans. Jari on tuonut olennaisen esiin siitä mitä on aito henkilökohtainen usko.

        "Jarin sanoma!" Siinäpä se.

        Puolivillaiset ja todelliset eksyttäjät, kuten Katri Helena ja Jukka Kuoppamäki, vievät uskon asioista tietämättömiä ihmisiä kuin pässiä narussa.

        Ei ole sama, mihin uskoo. Kaikki uskonnot eivät ole sama asia. ´Kristittyjen Jumala ja allah, buddha yms. epäjumalat eivät ole sama asia.

      • Suhteellisuudentaju.
        eksyttäjä Jari kirjoitti:

        Jos olisit syntynyt muslimimaahan, sanoisit että vain Allah on, ja krisselit pitää tappaa pois saastuttamasta sharia -aluetta.

      • kotkot
        eksyttäjä Jari kirjoitti:

        "Jarin sanoma!" Siinäpä se.

        Puolivillaiset ja todelliset eksyttäjät, kuten Katri Helena ja Jukka Kuoppamäki, vievät uskon asioista tietämättömiä ihmisiä kuin pässiä narussa.

        Ei ole sama, mihin uskoo. Kaikki uskonnot eivät ole sama asia. ´Kristittyjen Jumala ja allah, buddha yms. epäjumalat eivät ole sama asia.

        Osittain samaa mieltä - olenko siis jakomielinen :-DD Kuten Paavalissa - siis minussa taistelee kaksi..

        Jari toivottavasti on saanut uskon - ja jos ei ole - totisesti ei ole kaukana Jumalan valtakunnasta (nöyrältä paikalta kirjoittelen).
        Sen sijaan Katri-Helenan ja muiden spiritualismit ovat niin synkeästä syvyydestä. On surkeeta, että kristillinenkin media ottaa nämä harhautetut listoilleen.
        Ei tarvi poppi-biisissä kun mainita Luoja tai jotain edes sinne päin, niin jo raikaa Radio Deinkin listoilla. Sais toi Deikin soittaa ihan rehellistä evankeliumia ja poppia vaikka sekaisin.

    • Uskoontulo, Verotus ja Diili

      Sarasvuon motiivit tiedetään.. Hän on säännöllisesti lehdissä, jotta saisi ilmaista näkyvyyttä itselleen ja sitä kautta myös firmalleen. Viimeksi Sarasvuo antoi oikein lehtien välityksellä "neuvoja" Vesa Keskiselle alkoholin käytöstä. Sen sijaan, että olisi jutellut asiasta suoraan Vesalla, Sarasvuon piti kertoa asiasta lehtien välityksellä, jotta oma naama tuli esille. Tämä uskoontulo on ilmeisesti samantyyppinen asia. Aika ajoin Sarasvuon täytyy tulla julkisuuteen kertomaan asioista, jotta naama pysyisi esillä.. Olemme saaneet lukea aiemmin Sarasvuon hyökkäyksestä verottajaa kohtaan, koska hän piti törkeänä sitä, että Suomessa ei saa rikastua ja rikkaat joutuvat maksamaan enemmän veroja palkkatuloistaan kuin keskituloiset tai köyhät. Tässä teille todellinen uskonmies. Väitän, että raamatun Veronkerääjä Sakkeuksessa on enemmän laupiasta Samarialaista kuin tässä Suomen huomiotalouslukiolaisessa, joka kumartaa vain rahaa ja mammonaa ja se taitaa olla myös hänen Jumalansa (?)

      • Julle

        Katkeraa puhetta. Oikein tyypillinen sossu-suomalainen mielipide.

        Jos joku rikastuu niin ajatellaan että se on pois minulta. Ja riistetäänpä rikkaalta vielä vapaus ilmaista omantunnon asioita julkisesti. Ei siis ihme että yrittäjyyttä ei tässä maassa arvosteta.

        Tiedätkö mikä ero on sosialismilla ja kristinuskolla?

        Sosialismi: "Kaikki mikä on sinun on myös minun."

        Kristinusko: "Kaikki mikä on minun on myös sinun"

      • Komeetta
        Julle kirjoitti:

        Jeesus oli ensimmäinen kommunisti.

      • Sosialisti
        Julle kirjoitti:

        Katkeraa puhetta. Oikein tyypillinen sossu-suomalainen mielipide.

        Jos joku rikastuu niin ajatellaan että se on pois minulta. Ja riistetäänpä rikkaalta vielä vapaus ilmaista omantunnon asioita julkisesti. Ei siis ihme että yrittäjyyttä ei tässä maassa arvosteta.

        Tiedätkö mikä ero on sosialismilla ja kristinuskolla?

        Sosialismi: "Kaikki mikä on sinun on myös minun."

        Kristinusko: "Kaikki mikä on minun on myös sinun"

        Mutta nuohan ovat saman asian kaksi eri puolta! Sosialismi ja kristinusko ovat pohjimmiltaan aivan samanlaisia aatteita.

      • Bisnesenkeli
        Sosialisti kirjoitti:

        Mutta nuohan ovat saman asian kaksi eri puolta! Sosialismi ja kristinusko ovat pohjimmiltaan aivan samanlaisia aatteita.

        Ai että sama asia??

        On siinä vissi ero, jos ihmisvoimin pyrkii rakentamaan idealistisesti paratiisia maan päälle (Vrt. lain teoilla uskon ansaitseminen).

        Tai sitten niin että Jumala muuttaa ihmisen arvomaailman niin että ihminen vapaaehtoisesti haluaa muuttaa maailmaa (vrt. evankeliumi muuttaa ihmisen arvomaailman).

        Ehkä se kuulostaa äkkiseltään samalta, mutta kyseessä on kaksi aivan vastakkaista lähestymistapaa. Ihmisen ja Jumalan. Kaikki ihmisten rakentamat järjestelmät sortuvat, mutta minkä Jumala perustaa pysyy iankaikkisesti.

    • ????????

      RAHAAN???

      • että uskoo

        mulkkua leikkaavaan puukkoon!!!

    • pokerisivut.com

      Oon pitäny Jaria ihan fiksuna tyyppinä, mutta en enään.

      Ketään joka puhuu Jeesuksesta ei voi ottaa tosissaan.

      • Hertta

        Jari on edelleen fiksu mies mutta Jeesus on vielä fiksumpi. Kannattaisi sinunkin tutustua häneen.

      • Lissu

        Moro muru sinä, sinä ärjynoloinen kuka lie. Kokeile seuraavaa: Sano Jumalalle vilpittömasti, että jos sinä todella olet olemassa ja jos Jeesus tosiaan on totta niin tule elämääni ja muuta se paremmaksi. muista,että sun "ärjy" täytyy olla vilpitön. Tiedän, että jos näin teet sydämestäsi, niin elämäsi muuttuu paremmaksi.
        Kokeile et menetä mitään, vaan saat ikuisen elämän.

      • nainen

        aika yksinkertainen.
        Mitä uskoontulo fiksuuteen liittyy????
        Sinun näkökulmasta kaikki, jotka eivät puhu jeesuksesta voi ottaa tosissaan.
        Sinua ei voi ainakaan pitää fiksuna, kun maailmankatsomuksesi on noin suppea.

      • kääntyisit

        jos jeesuksen jengi leikkaa sulta mulkun pois,sitähän se uskoon tulo on.

      • uskis 99

        Ei sellaisia kannatakkaan ottaa tosissaan, jotka vain puhuu Jeesuksesta eikä tee Hänen tahtonsa mukaan. Sellanen on tekopyhyyttä. Jeesus sanoi itsekin, että:

        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21)

        Kyllä sellaiset ihmiset kannattaa ottaa tosissaan, jotka ottaa Jeesuksen tosissaan sekä puheissa että teoissa. Esim. lähes jokaisessa maailmankolkassa on kaiken ikäisiä ja kaikenlaisia kristittyjä, jotka tekee tosi arvokasta työtä esim. katulapsien auttamisessa. Kyllä tällaiset ihmiset kannattaa tosissaan ottaa sillä he vaatettaa ja ruokkii niitä joilla ei ole kotia ja toteuttavat näin Jumalan tahtoa käytännössä Jumalan rakkauden voiman eteenpäin vieminä.

        On aivan eri asia puhua Jeesuksesta kuin se, että puhumisen lisäksi tekee myös Hänen tahtonsa mukaan.

      • En usko enää.
        Lissu kirjoitti:

        Moro muru sinä, sinä ärjynoloinen kuka lie. Kokeile seuraavaa: Sano Jumalalle vilpittömasti, että jos sinä todella olet olemassa ja jos Jeesus tosiaan on totta niin tule elämääni ja muuta se paremmaksi. muista,että sun "ärjy" täytyy olla vilpitön. Tiedän, että jos näin teet sydämestäsi, niin elämäsi muuttuu paremmaksi.
        Kokeile et menetä mitään, vaan saat ikuisen elämän.

        Minä olen kokeillut muutaman kerran kun on elämä heitellyt enkä olisi enää millään jaksanut. Oikeasti, tosissani ja koko sydämestäni pyysin Jeesusta tulemaan elämääni jos on olemassa. Mitään ei tapahtunut.

      • kotkot
        En usko enää. kirjoitti:

        Minä olen kokeillut muutaman kerran kun on elämä heitellyt enkä olisi enää millään jaksanut. Oikeasti, tosissani ja koko sydämestäni pyysin Jeesusta tulemaan elämääni jos on olemassa. Mitään ei tapahtunut.

        Moro. Kuule, sanon kokemuksesta, että älä heitä toivoa Jeesukseen. Meidän psyyke on sellainen, että me ei itse sitä tajuta. Joskus vaan itsekseen rukkoileminen ei oikein skulaa, kun ei oikein tiedä itsekään että onko tosissaan vai mitä tää on.
        Jos tunnet vetoa Jeesukseen, sua Jumala kutsuu. Sanon suoraan, että ota yhteyttä paikalliseen vapaakirkkoon tai hellareihin, ja mene sanan kuuloon. Jeesus rakastaa sua ihan satasen varmasti (tsekkaa Joh 3:16, siinä jakeessa ei ole sun nimeä missään poissulkulistassa), menet mestoille, ja kun kuulet evankeliumia ja sulle julistetaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi, se on sellainen potku, että lottovoitto on haileeta sen rinnalla. Kutsu sulla on päällä, kun tällaisia kirjoittelet, ota uskon askel menemällä sanan kuuloon.

    • wellwellwell

      OH my GOD!

      Ja oli perskuta iltsarit ja muut ihan "vahingossa" paikalla kun wannaBee älykkö, Jartsa "the PoPulistnist" Saarnasvuo totisti Jeesuksen olevan Rautaa!!
      HalleLujaa! Jospa joku Hänen KuiskaaMa innOitti the SarastanakulkijaVuon todistaMaan että Jesse pyyS mua rekiStreeraaMaan reiNers Haussin.
      Ja eijole Mitaan tekemista silla Firma -ohjelmalla mun kaa.
      Paitti en ole nuin pelle.
      Olen ihmeellisempää.

    • tiina

      Järkyttävä negatiivisuuden ryöpytys alkoi heti,kun jari kertoi uskostaan. tyypillistä! musta on hienoa,että hän uskaltaa kertoa siitä,siitäkin huolimatta,että heti on korppikotkat raatelemassa!
      Kiitos Herralle Jarista! Ihmiset näkee,ettei tarvi olla alkoholisti tullakseen uskoon tai mennä huonosti:Jumala on siunauksien antaja Ja menestyskin on Jumalan lahja.
      ps:ateisti: ehkä tunnet sitten jarin niin hyvin henkilökohtaisesti,kun voit häntä haukkua"kylmäksi rahamieheksi?" ja sitäpaitsi onko taivas tarkoitettu vain täydellisille tapauksille? Siinä tapauksessa sinne ei pääsisi kukaan meistä. uskossa on kyse siitä,mitä Jumala on,mitä JEesus on. Ei siitä,mitä ihmiset on. Jos haet Jumalaasi ihmisestä,et tule häntä löytämään. Ihminen ei ole täydellinen Jumala. ainoa täydellinen eli synnitön,joka on maanpäälläelänyt on Jeesus.

      • Olen pelkuri

        Raamattu sanoo, että suun tunnustuksella pelastuu. Niin Jari teki. Rohkea teko häneltä. Itselläni ei ole helppo aina kertoa olevani uskossa vaikka en julkkis olekaan.

      • Jumala"

        Mutta eikös sitä niin selitetä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen? Eikö kopionti sitten sataprosenttisesti onnistunutkaan?

      • mutta
        Jumala" kirjoitti:

        Mutta eikös sitä niin selitetä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen? Eikö kopionti sitten sataprosenttisesti onnistunutkaan?

        Syntiinlankeemus pilasi tuon luomuksen.

      • Voi vitsi...
        mutta kirjoitti:

        Syntiinlankeemus pilasi tuon luomuksen.

        Yritätkö väittää että jonkun muinaisen Aatamin moka pilasi mun elämän? Tuo on niitä suurimpia idioottimaisia "ajatuksia", tai oikeastaan mielettömyyksiä mitä on.

        Hallituksemme voisi ottaa mallia. Koska Kekkonen rakasteli alaikäisten kanssa, niin kaikki Suomen kansalaiset heti putkaan lapsiin kajoamisesta?

    • Jarigod

      Jarilla vain menee niinkuin muillakin julkimoilla... Alkoholismi = rahaa, uskottomuus = rahaa, Uskoon tuleminen =rahaa... aina joku pöljä lehti kirjoittaa omille pöljille lukijoilleen just niin pöljiä juttuja kuin ne haluaa... Onnea kaikille

      • Heka

        onko näin?

    • mietiskelijä

      Niin, luin myös tuon kirjoituksen ja jotain tuollaista odotinkin, vaikka muuta saatoin toivoa.
      Luulenpa, että Jari on uskossa, kuten vapaamuurarit uskovat. Sellainen ajatus kävi mielessä. 45 minuuttia, huhhuh.. Olisi se aika kova Tuomio kuunnella Jaria 45 minuuttia, jotkut jopa maksavat siitä. Ei millään pahalla.

      • Marjut

        Rohkea sälli tuo Jari. Luottaa selvästi Jumalan ohjaukseen ja huolenpitoon. Epäilijöille haluaisin vaan sanoa, että mitäs jos se raamattu onkin totta eikä satua. Hymy hyytyy siinä vaiheessa kun Jeesus tulee takaisin ja toteaa etten tunne sinua. Mene pois kun ei sovituskuolemani sinulle kelvannut. Arvatkaa kuka jää jäljelle. Perkelehän se siinä. Ei mikään mukava kaveri, murhaaja ja valehtelija. Siinä vaiheessa on myöhäistä kun sonnat on jo housuissa. Herätkää hyvät ihmiset ja tehkää parannus. Vielä on armon aikaa, mutta kuinka kauan. Jeesus itse sanoo, että minä tulen kuin varas yöllä. Eikä kukaan tiedä aikaa. On todella hyvä henkivakuutus olla uskossa Jeesukseen. Ei maksa mitään ja palkkana ikuinen elämä ilman syntiä. Miksi valita häviäjän puoli eli Saatana(luuseri) kun vaihtoehtona on voittaja Jeesus.

      • sinuakin
        Marjut kirjoitti:

        Ootko sä onneton uskossa niinkun varmuuden vuoksi.Luuletko voivasi kusettaa jotakuta viimeisellä tuomiolla valeuskollasi. Mieti vähän nuija.

      • Marjut
        sinuakin kirjoitti:

        Ootko sä onneton uskossa niinkun varmuuden vuoksi.Luuletko voivasi kusettaa jotakuta viimeisellä tuomiolla valeuskollasi. Mieti vähän nuija.

        Ite oot nuija kun kyseenalaistat mun vilpittömän uskon. Näetkö sä mun pään sisään ja sydämeen vai?Mä ole täysin tosissani kun sanon, että on hyvä henkivakuutus,kun on uskossa Jeesukseen. Ja sekin riittää kun haluaa uskoa,vaikka se joskus on vaikeaa. Kyllä Jumala näkee kuka on vilpitön ja kuka ei. Armostahan tässä on kyse.

      • Mikke

        Petätte itseänne, kun pääomien kasautumista > köyhien/rikkaiden välisen kuilun kavamista > kuolemaa ja epätasaarvoa edistävää oman taloudellisen edun haalimista luulette Jumalan mielen mukaiseksi! Vihollinen, (Lucifer, aamunruskon poika, ensimmäinen luotu enkeli.) osaa lukea Raamattua rivien välistä ja käyttää sitä omiin häikäilemättömiin tarkoitusperiinsä, joihin teillä tai kellään ihmisellä ei ole perintöosaa, vaan iankaikkinen kadotus ja Helvetin tuli!

        Raamatussa sanotaan mm.

        -Raha on kaiken pahan alku ja juuri.

        -Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikaan päästä taivasten valtakuntaan.

        -Mitä ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittasi itselleen koko maailman, jos hän saa vahingon sielulleen?

        ym ym.

        Älkää hyvät ihmiset pettäkö itseänne. Jumalaa te ette ainakaan petä, se on VARMAA! JA JUMALAN ON TUOMIO!!!!!

      • Bisnesenkeli
        Mikke kirjoitti:

        Molemmat näkee maailman hyvin mustavalkoisesti, ja lakihenkisesti. Ketä luulette tällaisilla jutuilla pelastavanne?

        -eka nuija sanoo että kakat tulee housuun kun Jeesus tulee, joten pitää äkkiä tehdä parannus. Muuten joutuu helvettiin. Kannattaisi keskittyä taivaaseen pääsyyn enemmän kuin välttymästä joutumaan helvettiin. Siinä on suuri ero.

        -toinen nuija asettuu toisten yläpuolelle ja määrittelee kuka on taivaskelpoinen, ja että kuka tulkitsee Raamattua oikein. Helvetin lieskat odottaa rikkaita. Kuitenkin Raamattu tuntee myös upporikkaita uskovaisia kuten vaikkapa Aabraham ja Job.

        "...jos minulla ei olisi rakkautta niin en minä mitään olisi.... olisin vain kuin helisevä kulkunen tai kumiseva vaski (tynnyri)."

        Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että jos tällaisia tyyppejä kritisoi, niin vesi valuu kuin hanhen selästä. Mikään ei menen perille.

        Ps. toinen nuija:

        Sosialismi ei ole sama kuin kristinusko!

        Mitä tulee talousteorioihin, niin vapaa markkinatalous tuottaa varallisuutta parhaiten, ja jakaa loppujen lopuksi taloudellista hyvinvointi myös köyhille. Jos rikkaat saavat mahdollisuuden rikastua, niin he sijoittavat rahansa niin että se alkaa tuottamaan lisää. Se taas luo työpaikkoja ja varallisuutta. Näin köyhien olot paranevat. Kateus ja sosialismi sen sijaan vie kalatkin vedestä.

      • rikkaille

        Kun rikkaat luovat uusia työpaikkoja, on usenmiten kysymyksessä matalapalkka-alat sekä sellaiset provisiotyöt, joissa muutama työntekijä voi saada kohtuullisen toimeentulon sillä, että tekee valtavasti rahaa omistajalleen. Jos tuotat kolmemiljoonaa euroa voittoa firmalle, niin voit saada itse 30 000 euron/vuosiansion. Suomessa kymmenestä eri myyntialan provisiomyyjästä, kahdeksan saa alle 1300 euroa käteen kuukaudessa!

      • bisnesenkeli
        rikkaille kirjoitti:

        Kysyn vaan että luovatko köyhät työpaikkoja?

        Amerikkalainen rikkaiden ihailu (vrt. kapitalismi) laittaa tekemään töitä, että itsekin pääsisi samaan.

        Suomalainen rikkaiden halveksunta (vrt. sosialismi) sen sijaan haluaa riistää menestyneeltä sen minkä hän on hankkinut, jotta oma olo tuntuisi paremmalta.

        Perusta oma firma ja ala yrittäjäksi niin tiedät mikä hinta riskin ottamisella on.

      • sonaattiseppele
        bisnesenkeli kirjoitti:

        Kysyn vaan että luovatko köyhät työpaikkoja?

        Amerikkalainen rikkaiden ihailu (vrt. kapitalismi) laittaa tekemään töitä, että itsekin pääsisi samaan.

        Suomalainen rikkaiden halveksunta (vrt. sosialismi) sen sijaan haluaa riistää menestyneeltä sen minkä hän on hankkinut, jotta oma olo tuntuisi paremmalta.

        Perusta oma firma ja ala yrittäjäksi niin tiedät mikä hinta riskin ottamisella on.

        Onneksi ollaan menossa takaisin orjatyövoiman suuntaan, jossa rikas voi päättää yksin siitä, mitä hän haluaa "duunarilleen" maksaa. Provisiotyö on verrattavissa orjatyöhön.. Sen sijaan, jos ihmisillä on säännöllinen kuukausipalkka, niin hän tietää mitä on saamassa ja yrittäjälle jää riskit.

      • Napoleon
        sonaattiseppele kirjoitti:

        Itse olen provikkapalkalla, ja tienaan keskimäärin 5000 €/kk, enkä ole edes joka päivä töissä.

        En valita.

      • takuupalkka se pitää olla
        Napoleon kirjoitti:

        Itse olen provikkapalkalla, ja tienaan keskimäärin 5000 €/kk, enkä ole edes joka päivä töissä.

        En valita.

        Jos kaikkien provisiomyyjien keskuudesta löytyy 2 prosenttia niitä, jotka tienaavat yli 2500/kk 12 kuukauden ajan, niin tekeekö se provisiopalkkajärjestelmästä kannattava? Tosiasiassa suurin osa provisiopalkkalaisista saa huonoa palkkaa vuoden keskiarvolla mitattuna.

      • Napoleon
        takuupalkka se pitää olla kirjoitti:

        Jos kaikkien provisiomyyjien keskuudesta löytyy 2 prosenttia niitä, jotka tienaavat yli 2500/kk 12 kuukauden ajan, niin tekeekö se provisiopalkkajärjestelmästä kannattava? Tosiasiassa suurin osa provisiopalkkalaisista saa huonoa palkkaa vuoden keskiarvolla mitattuna.

        Ei ole pakko mennä provikkapalkalla töihin, jos tienaa huonosti. Jokainen tekee sen valinnan millä ehdoilla ottaa työn vastaan.

        Ei se tee järjestelmästä huonoa, jos kaikki ei saa hyvää palkkaa.

      • Jussi
        Bisnesenkeli kirjoitti:

        Molemmat näkee maailman hyvin mustavalkoisesti, ja lakihenkisesti. Ketä luulette tällaisilla jutuilla pelastavanne?

        -eka nuija sanoo että kakat tulee housuun kun Jeesus tulee, joten pitää äkkiä tehdä parannus. Muuten joutuu helvettiin. Kannattaisi keskittyä taivaaseen pääsyyn enemmän kuin välttymästä joutumaan helvettiin. Siinä on suuri ero.

        -toinen nuija asettuu toisten yläpuolelle ja määrittelee kuka on taivaskelpoinen, ja että kuka tulkitsee Raamattua oikein. Helvetin lieskat odottaa rikkaita. Kuitenkin Raamattu tuntee myös upporikkaita uskovaisia kuten vaikkapa Aabraham ja Job.

        "...jos minulla ei olisi rakkautta niin en minä mitään olisi.... olisin vain kuin helisevä kulkunen tai kumiseva vaski (tynnyri)."

        Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että jos tällaisia tyyppejä kritisoi, niin vesi valuu kuin hanhen selästä. Mikään ei menen perille.

        Ps. toinen nuija:

        Sosialismi ei ole sama kuin kristinusko!

        Mitä tulee talousteorioihin, niin vapaa markkinatalous tuottaa varallisuutta parhaiten, ja jakaa loppujen lopuksi taloudellista hyvinvointi myös köyhille. Jos rikkaat saavat mahdollisuuden rikastua, niin he sijoittavat rahansa niin että se alkaa tuottamaan lisää. Se taas luo työpaikkoja ja varallisuutta. Näin köyhien olot paranevat. Kateus ja sosialismi sen sijaan vie kalatkin vedestä.

        Tuohon talousteoriaan et usko itsekään. Tosiasiassa rikkaiden määrä maailmassa tulee kiihtyvällä tahdilla pienenemään ja pienenemään ja pääomat kasautuvat näille. Ihan hyvää hyvyyttäänkö nämä sitten työllistävät miljardit köyhät? Sitäpaitsi hyväntekeväisyyttäänkö yrittäjät työllistävät ihmisiä? Voi VITTU! Näille mulkuille ei mikään riitä ja työntekijät ovat vain välttämätön paha, josta hankkiudutaan eroon heti kun vain mahdollista, näkeehän sen näistä jatkuvista yt-neuvotteluistakin. Eli omat laukut täyteen rahaa ja sitten baana auki paremmille apajille. Siinä sitä kristillisyyttä kerrakseen.....

      • Jussi
        Jussi kirjoitti:

        Tarkennus edelliseen: En tarkoita, että kaikki yrittäjät ovat mulkkuja, eivät tietenkään, lähellekään, mutta heissä on osa sellaisia, kuten kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Nämä vain saavat aikaan suurta yhteiskunnallista haittaa verrattuna muihin. Sitäpaitsi en puhu ollenkaan pienyrittäjyydestä, se on mielestäni yhteiskunnan selkäranka, jolle nostan hattua.

        t: Pienyrittäjä

        Asia ei ole noin mustavalkoinen.

        Kyllä varmasti löytyy huonojakin työnantajia, mutta ei sitä kaikki ole. Joskus työnantajan on aloitettava yt-neuvottelut silloin kun menee vielä hyvin. Näin toimii hyvä työnantaja, joka ajattelee myös työntekijöittensä parasta. Muutoin kilpailutilanteen muuttuessa huonompaan edessä olisi velanotto ja parin vuoden päästä ei olisi koko firmaa olemassa, ja kaikki saisivat kenkää.

        Mikä sitten on loppujen lopuksi oikein globaalissa taloudessa? Jos kerran jotakin tuotetta on halvempi tuottaa Kiinassa, niin yhden suomalaisen palkalla työllistetään ainakin kymmenen kiinalaista rutiköyhää perheellistä työntekijää. Onko varallisuuden ja työn tasaisempi jakautuminen kansakunnittain väärin?

        Isänmaallisuutta ei silti sovi unohtaa.

      • "Paremminvointi.."
        Jussi kirjoitti:

        Tarkennus edelliseen: En tarkoita, että kaikki yrittäjät ovat mulkkuja, eivät tietenkään, lähellekään, mutta heissä on osa sellaisia, kuten kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Nämä vain saavat aikaan suurta yhteiskunnallista haittaa verrattuna muihin. Sitäpaitsi en puhu ollenkaan pienyrittäjyydestä, se on mielestäni yhteiskunnan selkäranka, jolle nostan hattua.

        t: Pienyrittäjä

        Tuossa on tarkka katsastus nykyisen yhteiskuntamallin, tai sanoisinko suuryhtiövallan nykytilanteesta, ja mihin ollaan menossa:

        http://www.knowthelies.com/node/7972

      • Global Wealth Grab
        Jussi kirjoitti:

        Isänmaallisuutta ei silti sovi unohtaa.

        Isänmaallisuuden muistopäivä, muuta ei ole jäljellä jos ei ole valtiolla omaa rahaa, budjetin räätälöi sotatilassa oleva vieras suurvalta, ja kansalaisten ostamista tuotteista valtaosa tulee velaksi hankittuna ulkomailta.

      • voi
        sinuakin kirjoitti:

        Ootko sä onneton uskossa niinkun varmuuden vuoksi.Luuletko voivasi kusettaa jotakuta viimeisellä tuomiolla valeuskollasi. Mieti vähän nuija.

        voi voi ja vielä voi. Kaikki me uskovaiset ollaan uskossamme vajavaisia, mutta kun Isä Jumala on lapsekseen ottanut, niin kyllä Hän kasvattaa meitä.

      • kotkot

        No nyt oli ilmainen tilaisuus... mulle se oli evankeliumia (vaikka videolta vaan katsottuna, en pyÄrtynyt). Ja saarnaajakin tunnusti oman kipuilunsa Jumalan vanhurskauden ja armon suhteen. Martti vainaa Lutherin tapaan!

        Miten ihanaa onkaan uskossa Pyhän Hengen valaisemana ottaa vastaa Jeesuksen täytetty sovitustyö! Jess!! Sulle siunausta mietiskelijä.

    • pekipoi

      miten ateisti voi tietää ja määritellä
      uskon salaisuuden?

      ei muuten kuin kirja viisautena

      pp

    • olli

      Näinä aatteettomuuden ankeina aikoina, joina "läpänheitto" ja nokkelin mahdollinen nihilistishenkinen alasampuminen palkitaan aplodein, ei ole mitään helpompaa kuin pilkata ketä tahansa, joka uskaltaa uskoa vielä johonkin.
      Ettei vaan olisi taas kerran kysymys kateudesta...

      • Kaksitoista lyö?

        Ei kateudesta vaan tarkkaan harkitusta infosodasta. Tämän infosodan ansiosta palkitaan yhteiskuntavihollisimpia suuryhtiöiden tekoja kurssinousulla, ja jos yhtiö tekee jotakin paikallisten asukkaiden hyväksi, rangaistaan siitä yhtiön arvostuksen menetyksellä.

        Sionistinen saasta määrää näin, eikä kapinaa näy?

    • sami s

      Jos odottelis vähän aikaa ja antaa Jumalan tehdä työtä sydämesä. En minäkään päiväsä kaikkee tajunnu. Nyt 3 vuoden jälkeen tajusin vasta lopettaa yrityksen ansaita taivaspaikka (oli jo aikakin) ja tajusin että kaikki on vain armoa ja Jeesus on jokaselle, joka uskoo ja tekee parannuksen, valmistanu etukäteen läjäpäin hyviä tekoja.

      Alfakurssit on ihan jees kun lähtee uskonnollisista valheista ja stereotypioista ottaan selvää mistä oikein on kyse. Minustakin tulee joku päivä jonkin sortin paimen, niin on profetoitu. Otan mielelläni heti perustellut nuhteet vastaan ku harhaan menee, jotta voin korjata virheeni.

      Täsä ei ole meitin itteemme tarkotus korottaa vaan Jeesusta Kristusta - Ja kun tyypit tulee tiettyyn vaiheeseen , Jumala määrää heille omat paikkansa, käyttäen kaikki lahjansa ja kääntäen menneisyyden pahankin hyväksi. Sillon voi päästää irti ja muistaa että opetuslapsista voi iloita eikä pidä heitä kadehtia tai kahlehtia opettajan omaan tapaan levittää evankeliumia - Kunhan asiassa pysytään, eikä tehä saatanalle myönnytyksiä. Jeesus se ylipäällikkö on.
      http://www.galleria.suomi24.fi/saminen

      • kotkot

        Äijä! Näin se on! Rukoillaan Jarin puolesta, eikä heitetä kivillä!

        Jeesus on YLIPÄÄLLIKKÖ!! Hyvä Slogan!

    • Nimetön

      usko ei ole itseisarvo, vaan kohde ratkaisee,kristillisen uskon peruslähtökohta on Jeesuksen tunnustaminen Jumalaksi, Jumalan Pojaksi (room.10:9-13) ( eikä vaan joksikin ihmiseksi, jossa Jumala asui) ja toinen asia on miten ihminen suhtautuu Jeesuksen ristiin (ristillä tapahtuneeseen sovitukseen) (1.kor.1:17-25), risti ja suhtautuminen Jeesukseen Kristukseen jakavat ihmiset kahteen leiriin, se on kiistatonta, nämä ovat kristillisyyden "peruskriteerit" Jumalan oman sanan mukaan

      • Julle

        Tunnusti puheessaan että Jeesus on tosi Jumala.

    • että silleen...

      Tämän päivän Iltalehti otsikoi että "Sarasvuon tähti laskussa".

      Huomaatteko yhteyden edellispäivän kilpailevan lehden uutiseen. Koska Sarasvuo myy nyt, niin pitää keksiä juttua hänestä. Kuulemme Joensuussa oli käynyt oli käynyt vähemmän porukkaa.

      Tausta-ajatuksena tietenkin artikkelilla on se että ihmiset ajattelisivat että uskoontulo oli vain mediatemppu.

      Tosiasiassa Sarasvuo on kertonut uskostaan vuosien varrella useastikin, mm. Hyvät Pahat ja Rumat ohjelmassa, ja iltasanomien kolumnissa.

      • on huomattu

        Sehän on selvää. Minua on jo pidemmän aikaa suorastaan kuvottanut iltalehden ja -sanomien tapa tuoda asioita esille. Lukisin paljon mielummin ystävällisessä ja positiivisessa mielessä tehtyjä uutisia kenestä tahansa ihmisestä. Onko ihmiset tosiaan niin tyhmiä etteivät osaa ottaa kantaa juttujen tasoon lopettamalla lehtien ostamisen kun näkevät että tavoitteena on vain lehtien myyntitulojen maksimointi. Suurin osa näyttää ostavan lehden nähdäkseen kuinka typerästi ne taas kirjottaa.

    • aapeli

      Valtakunnanhörhö Sarasvuo näkyy keksineen uuden markkinaraon.

    • mediatiedoittaja

      Sarasvuo on lööpeissä ja julkisuudessa aina silloin kun tarve sitä vaatii. Sen verran fiksu Sarasvuo on, että tuo julkisuuteen turhamaisten lööppien kautta aina itseään esille tavalla tai toisella, jotta voi samanaikaisesti mainostaa firmaansa korulausein, että "nyt menee paremmin kuin koskaan"..
      Luulen, että Sarasvuon luentojen kävijämäärät ovat täysin riippuvaisia siitä, miten hänen naamansa on ollut edellisviikoilla lehdissä. Jos muutama floppiluento on takana, niin yleisökatoon varmasti auttaa keltaisten lehtien lööpeissä "otsikointi" Sarasvuo on uskossa! Tämä takaa ilmeisesti taas kuulijoita ja kävijöitä luennoilla joksikin aikaa..

      Jään mielenkiinnolla odottamaan Sarasvuon seuraavaa lööppiä ja sen aihetta. Ehkä hän on lööpeissä taas ensi viikolla burnoutin, sairauden tai jonkun muun tragedian kautta, jotta oravanpyörä jatkaisi matkaansa ja raha kolisi kirstuun. Kukkahattutädit haluavat nähdä narsistihuomiotalouslukiolaisen, joka vielä pari vuotta sitten ylisti verkostomarkkinoinnin nimeen..

      • hapa

        Niin tai näin, niin Jari osaa bisneksen.

      • suomenkielen ope

        Jos tosiaan olet mediatiedottaja, niin kannattaisi opetella suomen kielen perusteet.

      • mieti vähän

        Ei se Sarasvuo niitä lööppejä tee.

    • Kaana.

      Kyllä Jari varmaan uskossa on ja Herra hänet huolii paratiisiin.Eihän noin uskottavaa ihmistä olekkaan kuin itse Jari.Tiedä sitten,riittääkö Jarin eurot paratiisiin pääsyyn,kun sinne ei kuulemma pääse rikkaat kuin neulansilmän läpi,vai miten se nyt sitte olikaan?

    • pastori

      Eikös joku seurakunta voisi kerätä Sarasvuolle kolehdin joka sunnuntai ???
      Tulisi varmasti tarpeeseen, jotta tämä saarnamies Sarasvuo saisi kunnon korvauksen siitä, mitä hän on kristinuskon eteen tehnyt.

      Hän on mies, joka tekee pyytetöntä työtä ilmaiseksi köyhien eteen, hän on mies joka auttaa lähimmäisiä ja hädessä olevia. Hän on mies, joka auttaa asunnottomia ja alkoholisteja. Hän on mies, joka ei ajattele itseään tai rahaa koskaan vaan tekee kaiken sydänmellään auttaakseen muita hah hah ha hah hah haha hahah hah

      • Nimetön

        Jospa pastori tutkisi Raamattua vähän tarkemmin.

        "Kun uhraat varojasi, niin älköön oikea kätesi tietäkö mitä vasen tekee" Rahalahjoituksia ei tehdä ihmisten tähden, vaan salassa Jumalalle.

        Mistä tiedät kuinka paljon Sarasvuo kolehtiinsa laittaa. Aidossa kristillisyydessä ei ole tapana rehvastella sillä mitä on lahjoittanut.

        On luvannut lahjoittaa Tv-dokumentissaan kerran vielä kaikki rahansa pois. Mene ja tiedä mitä on jo antanut, kun antoi kiitoksenkin Jumalalle menestymisestään.

      • Sairasvuo
        Nimetön kirjoitti:

        Sairasvuon piti välittää oikein lehtien välityksellä terveiset Keskiselle ja puuttua hänen väitettyyn alkoholin käyttöön. Näin ei varmasti todellinen uskovainen toimi. Jos ystävä tarvitsee apua tai häntä haluaa auttaa, niin sen voi tehdä henkilökohtaisella käynnillä tai puhelimella. Sairasvuo tuntuu olevan ihminen, jonka pitää saada mahdollisimman paljon julkisuutta kaikelle tekemiselleen. Sairasvuo vaikuttaa olevan ihminen, joka tekee vain sellaisia asioita, joista hän saa itse suuren rahallisen korvauksen. Ei ole pitkä aika siitä, kun Sairasvuo vuodatti lehdissä että se on niin väärin kun rikkaat eivät saa rikastua enemmän..

        Siinä todellinen auttaja, joka ajattelee omaa etua kaikessa mitä tekee. Se, että mies on todennut joskus eläkeiässä luovuttavansa omaisuutensa pois, on mitä ilmeisemmin tyhjä korulause, joka tuskin edes toteutuu 40-50 vuoden päästä.

        Sairasvuo on todennäköisesti uskossa rahaan, maineeseen ja itseensä. Jos olen väärässä, listatkaa ne HYVÄT TEOT, mitä mies on tehnyt köyhien, alkoholistien, kodittomien tai muiden vähäosaisten eteen..

      • Julle
        Sairasvuo kirjoitti:

        Ystävä hyvä,

        Hyvät teot eivät ole tie taivaaseen. Ei varmasti ole!

        Yrität sitten olla vaikka kuinka hyvä ihminen, niin mitä tulee uskovaisuuteemme eli pelastukseen, niin teollamme ei ole pennin vertaa arvoa Jumalan edessä.

        Vaikka kuinka ihminen auttaisi köyhiä, pyrkisi ajattelemaan aina toisen etua ja uhraisi elämänsä hyville asioille, niin niiden avulla emme voi tulla yhtään lähemmäksi taivaspaikkaamme ja Jumalaa. Päinvastoin.

        Jumalalle voimme kelvata syntisinä vain silloin kun uskomme Jeesukseen. Sillä vain hän saattoi täydellisenä ihmisenä ja silti Jumalana sovittaa maailman synnit.

        Ainoastaan uskomalla Jeesukseen ja tunnustamalla Taivaalliselle Isällemme syntimme, tulemme kelvolliseksi eli vanhurskaaksi pyhän Jumalan edessä. Koska olemme "pesty puhtaaksi" ja "Kristuksessa" niin hän ei lue meille syntejämme.

        Aivan toinen asia on sitten se, kuinka Jeesus meissä alkaa vaikuttamaan elämässämme myös tekoina. Eräs tuollainen teko on uskonsa julkisesti tunnustaminen. Sillä "lamppua ei tule jättää vakan alle". Meidän tulee olla varovaisia ettemme tuomitsisi toisimme.

        Olen aika ihmeissäni kuinka moni tälläkin palstalla riistää toisen uskon sellaiselta, joka ei ole uskoaan tuputtanut kenellekään. Miksi? -Eikös se ole melkoista suvaitsemattomuutta? Puhu sitten vielä niistä hyvistä teoista.

    • heluna äiti

      saravuo on kaappi homo koettaa peitellä kaikin tavoin .pyh

      • heluna äiti!!

        Oikeesti!!

        Mark.

    • omasta mielestään Jumala

      Eikö Sarasvuo olekaan Jumala?

      Ainakin hän toivoisi sitä ITSE ja korottaisi itsensä jalustalle jos voisi.

    • ORKIDEA

      Vai että uskossa juu juu juustossa löytyy...
      Niinhän se Hallikainen ja Seppo Jokinenkin. Olin Porvoon kirkossa kuuntelemassa sitä jonninjoutavaa jorinaa. Kun tilaisuus vi´hdoinkin loppui kirkon ulkoovi oli tukkeutua myyntitiskiin jossa myytiin cdtä ja kirjoja. Kyllä kaikki tietävät miten tänä päivänä rahastetaan Jumalan nimissä. Kaikki muut konstit on kaluttu loppuun . Perseet on näytetty ja kaikki muu. No nyt sitten uskomaan niin kuin Sarasvuo... Ensin ahneus sitten on varaa heittäytyä uskovaiseksi ja alkaa rahastaa. Minäkin voisin heittäytyä kokopäivä uskovaiseksi kun ei tarvitsesi tehdä sitä vitun raskasta työtä. Kuka mulle maksaisi uskosta... HÄH.

    • Heikki

      Ei tee tunnetusti mitään, jos kate ei ole kohdallaan. Tästä voi jokainen kunnon kristitty, tehdä omat johtopäätökset.

    • .....................

      Hän on sanonut pelkäävänsä kuolemaa.

      • kotkot

        Se onkin se Jeesuksen saarnojen mukaan oikea syy olla uskossa ja tehdä parannus. Jos sä olet uskossa vaan hyvän fiiliksen ja meiningin takia, voi voi. Mutta tsemppiä sullekin!

    • Helsing

      Uskonnollisuuden uutisoitiin juuri lisääntyneen, joten siinäpä Sarasvuolle uusi aluevaltaus. Tyylipuhdas narsisti iskee kuppaussarvensa aina sinne missä tuoksuu hyväuskoinen tuore raha. Aikakin on mitä sopivin nyt, kun Sarasvuon uskottavuus on jo muutenkin mennyt. Saa nähdä milloin Sarasvuo perustaa uuden uskonnollisen liikkeen. Psykopaattien taivas on täällä tänään.

      • De facto

        No nyt on "profetiasi" toteutunut, "profeetta Sarasvuo" iski eilen illalla....

        P.S Sarasvuo ei ole uskossa edelleenkään.

    • Mies 29.

      Jari on vääräuskoinen. Rakastan häntä siitä huolimatta.

    • Ahnesaari

      Jarista Suomen seuraava presidentti! Saisimme edes uskovaisen pressan tyyliin George Bush Jr, koska meidän Tavjamme on kuulemma ateisti eikä usko Jumalaan.

      • olli

        noi useimpien kommentit oli lähinnä säälittävää,tekohauskaa paskanjauhamista.Sääliks käy, kun ette ite uskalla uskoa mihinkään. Mä luulen et maailmassa on asioita, joissa edes Jari ei ajattele ensisijaisesti rahaa. Mutta kyynistykää lisää vain siellä turvallisessa pikku nihilistimaailmassanne, jos ette uskalla edes kurkistaa ikinä ulos...

      • petexz
        olli kirjoitti:

        "ei uskalla uskoa mihinkään"
        Paimentolaiskansojen satuihin vai upponalleen??
        Taitaa sarasvuolle olla ne fyrkat niin rakkaita et se ei niistä luovu...
        Aina voi paskaa jauhaa uskosta ja kuinka hyvä ihminen itse on, mutta missä ovat teot?

      • Hyvä Jari!
        petexz kirjoitti:

        "ei uskalla uskoa mihinkään"
        Paimentolaiskansojen satuihin vai upponalleen??
        Taitaa sarasvuolle olla ne fyrkat niin rakkaita et se ei niistä luovu...
        Aina voi paskaa jauhaa uskosta ja kuinka hyvä ihminen itse on, mutta missä ovat teot?

        Tiedoksi että kristinusko ei jauha sitä kuinka hyvä ihminen on. Eikä sitä tehnyt Sarasvuokaan puheessaan.

        Hyviin tekoihin perustuva usko korottaa ihmistä, eikä se ole kristinuskon lähtökohta. Korostus on sillä mitä Jumala on tehnyt. Toki uskoa seuraavat teotkin, mutta usein ne ovat sellaisia joilla ei kerätä pisteitä ihmisiltä, ja ne tapahtuvat salassa.

        Jari on toiminut rohkeasti tunnustautuessaan julkisesti kristityksi, ja antaessaan Jumalalle kunnian myös bisneksistään. Tältä pohjalta ymmärrän myös hänen ajatuksensa luovuttaa pois omaisuutensa. Se mikä meillä on, ei ole meidän omaamme, vaan lainassa Jumalalta. Kukapa tietää paljonko hän on lahjoittanut jo tähän mennessä.

        "Uhratessasi älköön sinun oikea kätesi tietäkö mitä vasen kätesi tekee, sillä Jumala joka on taivaassa näkee sydämeesi."

        "Siellä missä on aarteesi, siellä on sydämesi."

        -kyse ei ole rahan määrästä, vaan asenteesta. Siitähän Sarasvuo on puhunut jo vuosia. Köyhä leski ropoineen tai rikas mies, niin oleellista ei ole rahan määrä vaan usko ja oikea asenne. Eivät teot.

      • Tavjamme

        saattaa vielä kääntyä uskoon kuultuaan Jarin saarnaavan.

    • Man on a Mission

      Ihan hyvä että ei puhunut pelastuksesta, koska se juuri tekee kristinuskosta äärettömän itsekkään!

      • Kuinka niin?

        Oliko Jeesus itsekäs kuollessaan synnittömänä muiden edestä?

        Onko itsekästä puhua siitä että kaikki elämme luonnostamme erossa Jumalasta, ja että Jeesus on valmistanut meille pelastuksen, ja että Jeesus on ainoa tie Jumalan luo?

        Onko itsekästä puhua totuutta pelastuksen tiestä ja Jumalan iankaikkisesta rakkaudesta meitä kohtaan?

        Itsekästäkö? Saako siinä ihminen ITSE kunnian vai Jumala? Miten kristinusko voi olla itsekästä jos lähtökohtanan ei ole ihmisen kunnia, vaan Jumalan.
        En ymmärrä.

        Mielestäni kaikki muut uskonnot yrittävät tehdä ihmisestä itsestä parempaa tai kelvollisempaa, ja ovat siinä mielessä itsekkäitä ja minäkeskeisiä. Sitä ei ole kristinusko.

    • Kuuntele

      liike-elämässä, mutta Jari onkin keksinyt uuden bisnesalueen:mummojen kumoaminen kirkonlattialle saa Jarin kassakoneen taas iloisesti kilisemään. Hän tulee seuraamaan Ylivainion viitoittamaa uraa.

    • taivaspaikka

      Paljonko Jarilla maksaa ikuinen taivaspaikka?

    • Peteliuz

      Ateisti.

      Ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi Sarasvuon puheista. Lainaamasi puheiden perusteella Sarasvuo ei ole oikeasti ja aidosti tullut uskoon, koska hän ajattelee, että uskoontulo ei ole hänelle ensisijaisesti pelastuskysymys. Kyllä usko on ensisijaisesti pelastuskysymys sillä ilman uskoontuloa kukaan ei voi pelastua niin sanoo Raamattu.

      Aito kristitty uskoo, että vain Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä ja että vain Hänen kautta (eli uskomalla ja seuraamalla Häntä) pääsee Isän eli Jumalan luo niinkuin Jeesus on itse sanonut (Joh. 14:6) Lue vaikka itse tuo antamani kohta Raamatusta.

      Mutta onneksi taivas ei ole sellainen paikka kuin pelkäät sen olevan. Se toinen paikka eli helvetti on sellainen.

      Taivaassa ei ole mitään pahaa eikä sinne tule koskaan pääsemäänkään mitään pahaa, Jumalan kiitos!

      Ja loppujen lopuksi taivaaseen ei pääse hyvät ihmiset vaan ne, jotka ovat ottaneet pelastuksen vastaan Jeesuksessa Kristuksessa.

      Ja helvettiinkään eivät joudu pahat ihmiset vaan ne, jotka eivät ole ottaneet maanpäällisen elämänsä aikana Jeesusta Kristusta vastaan Pelastajanaan. Kysymys onkin siitä, että ottaako ihminen Jeesuksen vastaan vai ei eikä siitä onko ihminen "hyvä" vai "paha".

      Kaikissa ihmisissä ja myös minussakin on paljon hyvää ja pahaa. Jos meissä olisi vain hyvää niin olisimme sellaisinaan taivaskelpoisia, koska olisimme täydellisiä ja vailla mitään pahuutta. Jo s olisimme täydellisiä ja vailla mitään pahuutta niin emme vastustaisi Jumalaa millään tavalla vaan haluaisimme olla ja elää Hänen kanssaan.

      Uskoontulossa onkin pohjimmiltaan kysymys siitä, että Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä ja ihminen ottaa Jumalan vastaan ja alkaa elää Hänen kanssaan vuorovaikutteisessa rakkaus-suhteessa.

      Uskovaiseksi ei "aleta" tai "ryhdytä" vaan uskovaiseksi synnytään uudestisyntymisen kautta niinkuin Jeesus opettaa.

      Huom! Uudestisyntyminen ei ole sama asia kuin hindujen opettama jälleensyntyminen. Uudestisyntymisessä ihminen syntyy uudestaan ja uudistuu sisäisesti ja saa yhteyden Jumalaan ja Jumala on aloitteen tekijä kutsuessaan ihmistä yhteyteensä. Uskoontulo ei olisi kenellekään mahdollista ilman Jeesuksen sovitustyötä Golgatalla ja Hänen ylösnousemusta.

      Minäkään en olisi uskossa, jos Jumala ei olisi minua kutsunut yhteyteensä. Tietenkin olisin voinut kieltäytyäkin, mutta se olisi ollut maailman typerin teko ja olisin katunut sitä lopun ikääni. Olisin saanut kieltäytymisestä huolimatta varmasti monen monta uutta tilaisuutta tulla Jumalan yhteyteen, koska onneksi Jumala kutsuu ihmistä uudestaan senkin jälkeen vaikka ihminen on kieltäytynyt.

      Tähän voi mennä kuitenkin pitempikin aika sillä Jumala kunnioittaa valinnan vapauttamme silloinkin kun valitsemme vastoin Jumalan tahtoa. Jumala ei kunnioita pahuutta ja vääryyttä, mutta valinnan vapauteemme Hän ei koske sillä Jumala ei ole diktaattori.

      Mutta, kun meissä on valitettavasti sitä pahaakin niin me tarvitsemme sen takia pelastusta pahuudestamme ja helvetin ikuisesta tuomiosta.

      Vain Jeesus Kristus on täydellinen. Hänessä ei ole lainkaan pahuutta. Hän on täydelinen hyvyys. Kun turvaa Hänen täydelliseen hyvyyteensä niin voi olla varma, että pääsee taivaaseen sillä Jeesuksen hyvyys vie meidät taivaaseen eikä meidän oma hyvyys, koska meissä kaikissa on myös pahuutta. Meidän oma hyvyytemme ei tule koskaan riittämään taivaspaikan lunastamiseen sillä Jeesus on lunastanut jo meidät kaikki kuolemalla puolestamme. Meidän päätettäväksemme jää vain se, että otammeko Jeesuksen suorittaman pelastustyön vastaan vai emme.

      Jumalan siunausta sulle eli kaikkea hyvää! :)

      • Aika paksua skeidaa?

        Tuossa se nykykrisseleiden ajatusmaailman mädännäisyys haisemassa. Eli Jeesuksen ei olisi pitänyt tulla ollenkaan käymään, koska vain kieltämällä hänet voi mennä helvettiin. Jokainen helvettiin menijä menee sinne Jeesuksen kautta.

        "Ja helvettiinkään eivät joudu pahat ihmiset vaan ne, jotka eivät ole ottaneet maanpäällisen elämänsä aikana Jeesusta Kristusta vastaan Pelastajanaan. Kysymys onkin siitä, että ottaako ihminen Jeesuksen vastaan vai ei eikä siitä onko ihminen "hyvä" vai "paha".
        x xxxxxxxxxxxxxxxx x

        Olisiko tuossa syy sille että muslimit murhailevat yli satatuhatta krisseliä vuodessa tänä päivänä, ja koko humanistinen maailma ei ole asiasta moksiskaan?

      • Jeesus on Herra!

        Nim Peteliuz. Kertakaikkisen ihana kirjoitus! Olet saanut kiteytettyä asian niin uskomattoman hienosti!

        Viesti on vanha mutta sanoma elää edelleen.

        Jumalan siunausta sinulle Peteliuz!

      • Jeesus on Herra!
        Aika paksua skeidaa? kirjoitti:

        Tuossa se nykykrisseleiden ajatusmaailman mädännäisyys haisemassa. Eli Jeesuksen ei olisi pitänyt tulla ollenkaan käymään, koska vain kieltämällä hänet voi mennä helvettiin. Jokainen helvettiin menijä menee sinne Jeesuksen kautta.

        "Ja helvettiinkään eivät joudu pahat ihmiset vaan ne, jotka eivät ole ottaneet maanpäällisen elämänsä aikana Jeesusta Kristusta vastaan Pelastajanaan. Kysymys onkin siitä, että ottaako ihminen Jeesuksen vastaan vai ei eikä siitä onko ihminen "hyvä" vai "paha".
        x xxxxxxxxxxxxxxxx x

        Olisiko tuossa syy sille että muslimit murhailevat yli satatuhatta krisseliä vuodessa tänä päivänä, ja koko humanistinen maailma ei ole asiasta moksiskaan?

        Meille kaikille annetaan mahdollisuus valita. Jumala rakastaa meistä jokaista ja kutsuu meistä jokaista luokseen. Se kuka ymmärtää ottaa pelastuksen vastaan pääsee taivaaseen, se joka kieltää Jeesuksen ei pääse vaan joutuu helvettiin. Toisin sanoen helvettiin joutuu myös sellaisia ihmisiä joka ovat olleet äärimmäisen hyviä eläessään ja tehneet paljon hyviä tekoja mutta ovat kieltäneet Jeesuksen.
        Jyvät erotellaan akanoista.

        Muslimit uskovat että jos olet tehnyt paljon hyviä tekoja, pääset taivaaseen. Tähän riittää heidän mukaan 51% tekosista. Näin ei kuitenkaan ole. Siksi on tärkeää kertoa evankeliumin ilosanoma myös muslimeille.
        Ainoa oikea Koraani on arabiankielinen Koraani. Muun kieliset väärentävät islamin todellisen sanoman. Esim suomenkielisessä versiossa sanotaan että taistele, taistele, taistele vääräuskoisia vastaan. Arabiankielinen kehoittaa että tapa, tapa, tapa vääräuskoiset. (Tämä on vaiettu totuus jonka kristityksi tulleet entiset muslimit ovat kertoneet koko maailmalle.)
        Tämän vuoksi kristittyjä tapetaan joka ikinen päivä. Uskonsa Jeesukseen vuoksi.
        Muslimeille hyvät työt ovat se mitä Koraani ilmoittaa.

        Vaiettu tosiasia on myös se että muslimien tavoitteena on alistaa joka ikinen ihminen islaminuskoon. Heillä on 1400-vuotisen historiansa aikana ollut käytössä kaksi tapaa. Tunkeutuminen ja soluttautuminen. Jos yhtään seuraatte aikaanne niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Katsokaa vaikka Ruotsia tai Englantia, sama kohtalo on valitettavasti myös Suomella.
        Muslimeja meidän tulee kuitenkin rakastaa kuten ketä tahansa ihmistä. Juuri kuten Jeesus opetti (rakkauden kaksoiskäsky).

        Koraanissa kuitenkin puhutaan hyvin myönteiseen sävyyn Jeesuksesta ja Hän on arvostettu profeettana, mutta he eivät usko Jeesuksen Jumaluuteen eivätkä pidä Häntä Jumalan poikana.

        Koraani itseasiassa todistaa että Jeesus on suurempi kuin Mohammed. :
        Jeesus syntyi neitsyestä, Mohammed ei.
        Jeesus teki ihmetekoja jo lapsena (mm muovasi savesta linun ja puhalsi siihen hengen, lintu lähti lentoon). Mohammed ei tehnyt koskaan yhtään ihmetekoa.
        Jeesus oli synnitön, Mohammed joutui pyytämään anteeksi syntejään yhtä paljon kuin me muutkin tavalliset ihmiset.
        Tästäkin aiheesta voisin kertoa vaikka kuinka paljon. Jostain syystä muslimipalstalla tällaista infoa ei haluta suomalaismuslimien tietoon... :)

        Todella surullista on myös se tosi asia että suomalaiset etsivät Jumalaa vääristä paikoista. Ja koska he eivät tunne Raamattua niin he eksyvät islamiin, hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen sekä erilaisiin lahkoihin. Raamatun Jumala on kuitenkin se ainoa ja oikea. Ja vain uskomalla Jeesukseen Raamatun ilmoittamalla tavalla uskova ihminen pelastuu.

        Olen antanut itse elämäni Jumalalle. Enkä ole katunut hetkeäkään valintaani, päinvastoin olen niin iloinen valinnastani että haluan puhtaasta sydämestäni viedä tätä ilosanomaa eteenpäin. Että te jokainen löytäisitte siunauksen, rakkauden ja onnen uskomalla Jeesukseen kuten rakas Jumalamme Sanassaan niin haluaa.

        Joh.3:16: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä."

        Jumalan siunausta elämäänne että löytäisitte valon koska sielu elää ikuisesti.

    • antakaa almut mulle

      Arvaukseni on että jos on uskossa niin on uskossa rahaan.
      Tarkoitus lienee kerätä kirkon kolehdit omaan taskuun, kun enää
      ei ole kysyntää yrityskonsultti-höpinöille ja oma ohjelmakin floppasi todella pahasti.

    • 6+17

      Jari Sarasvuon saarna Kallion kirkossa maanantai iltana oli kyllä kuulemisen arvoinen. Harva kirkonmies, jos yksikään, pystyy samaan mihin Jari. Allekirjoitan täysin mitä monet ovat jo sanoneet ääneen eli sen että Jaria voidaan hyvällä syyllä pitää tulevana profeettana. Olen ollut itse kahden vaiheilla ja pitänyt miestä pelkkänä floppina ja tyhjänpuhujana, mutta en enää.

      • Iloa kirkkoon

        Jarin puhe Kallion kirkossa antoi uskoa elämään vuoden pimeänä aikana. Kirkko täyttyi viimeistä paikkaa myöden. Mistä se kertoo? Se kertoo ihmisten halusta löytää sisimpäänsä toivoa ja voimaa, jolla jatkaa taaperrustaan tässä repaleisessa maailmassa..

      • Jeesus on Herra!
        Iloa kirkkoon kirjoitti:

        Jari puhui ihmisten korva syyhyyn, toisin sanoen sitä mitä ihmiset halusivat kuulla. Jari ei puhunut mitä Raamattu opettaa.

        Toivon ja voiman löydätte vain uskomalla Jeesukseen kuten Raamattu opettaa. Vain Hän on tie Isän luo.

    • 8+12
    • thtjfyukjgyukui

      siis ei voi olla totta!

    • uskova mies

      uskon että on. en näe mitään syytä että valehtelisi

      • Jeesus on Herra!

        Sarasvuo ei ole uskossa. Sen todistaa oikein hyvin hänen "saarnansa" Kallion kirkossa joka oli Jumalan pilkkaa täynnä.

      • ottakaasemikähyvääon
        Jeesus on Herra! kirjoitti:

        Sarasvuo ei ole uskossa. Sen todistaa oikein hyvin hänen "saarnansa" Kallion kirkossa joka oli Jumalan pilkkaa täynnä.

        En tiedä onko vaiko eikö, mutta saarna oli evankeliumia. Ja on muuten Jari nostanut näitä asioita usein esiin, yhtenä hienona muistan, kuinka kutsui Anne Pohtamon heti ohjelmaansa., kun Anne tunnusti uskonsa.

        Ja alkuperäiseen väitteeseen - ei sanonut näin, vaan sanoi, että tarina tuhlaajapojasta on... Sinäkin nimimerkillä "Jeesus on Herra" itseäsi korottava (mahdollisesti armahdettu) syntinen, siunaa Jaria ja rukoile hänen puolestaan - niinkuin Jeesus sanoi "...sinä et ole kaukana taivaan valtakunnasta".

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe