Moi!
Ois kiva jutella jonkun/joidenkin kanssa, jotka ovat tällä hetkellä samassa tilanteessa, ja keskustelukumppania vailla. Siis tässäpä lyhyt kuvaus tilanteestani:
Oon 21v tyttö. Bulimia alko 3v sitten kesällä. Olin ulkomailla kesän, siellä tuli herkuteltua paljon aivan huomaamatta, ja sit ku tulin takaisin, huomasin että hups, kiloja oli kertynyt enemmän ku koskaan (172/65).
En nyt edes pitänyt vielä silloin itseäni lihavana, mut ajattelin et pitää lopettaa herkuttelu. En pystynyt lopettamaan herkutteluja ja aloin vain ahmia enemmän. En tiedä oikein mistä edes keksin alkaa oksentamaan, mutta tein sen kuitenkin, ja huomasin kuinka "hyvä" keino se oli helpotukseen.
Huomasin kuinka helppoa se oli(ainakin minulle)ja olin aluksi tyytyväinen kun sain syödä mitä ikinä halusin, eikä tarvinnut murehtia lihomisesta. Tein sitä myös vain vknloppuisin(aluksi)ja ajattelin etten näinollen ole sairas, kun vielä voin kontrolloida sitä...
Mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että seuraavana keväänä se alkoi olla jo jokapäiväistä, eikä ne ahmimiset ollut enää tosiaankaan mitään nautinnolisia herkutteluhetkiä!...
No, siitä ollaan tultu jo pari vuotta eteenpäin, ja täytyy onnekseni sanoa, ettei tilanteeni ole ollenkaan enää niin paha, bulimia ei varsinaisesti enää hallitse jokapäiväistä elämääni(ainakaan oksentaminen), mutta pelotta että se riistäytyy uudelleen käsistä, ja takaraivossa se kuitenkin painaa koko ajan, ja vaikuttaa esim. syömiseen ja sitä nauttimiseen.
Koskaan en ole kärsinyt pahoista ylipaino-ongelmista. Paino on jojotellut kausittain, välillä tiukkaa diettiä ja välillä hällä-väliä asenne. En myöskään ole kärsinyt koulukiusaamisesta missään vaiheessa. Olen ollut aina melko hiljainen ja ujo, en hirveän sosiaalinen, mutta aina hyvä koulussa ja monessa muussakin, vaikea myöntää heikkouksia ja epäonnistuminen tuntuu kauhealta, pitäs olla aina hyvä kaikessa ja kaikille. Toi "perfektionismi" taitaa ollakin aika iso osasyyllinen tähän mun ongelmaan!
No, tässäpä oli nyt jotain minusta, olisi kiva kuulla muita kertomuksia, jos tuntuu että sinulla on samanlaisia kokemuksia, ja jakaa niitä. Minulla on ihan poikaystävä, jolle voin kertoa myös näistä, mutta ei hän pysty kuitenkaan ymmärtämään samanlailla kuin joku, joka on kokenut saman.
:0) tsemppiä kaikille!
Ois kiva jutella jonkun/joidenkin kanssa, jotka ovat tällä hetkellä samassa tilanteessa, ja keskustelukumppania vailla. Siis tässäpä lyhyt kuvaus tilanteestani:
Oon 21v tyttö. Bulimia alko 3v sitten kesällä. Olin ulkomailla kesän, siellä tuli herkuteltua paljon aivan huomaamatta, ja sit ku tulin takaisin, huomasin että hups, kiloja oli kertynyt enemmän ku koskaan (172/65).
En nyt edes pitänyt vielä silloin itseäni lihavana, mut ajattelin et pitää lopettaa herkuttelu. En pystynyt lopettamaan herkutteluja ja aloin vain ahmia enemmän. En tiedä oikein mistä edes keksin alkaa oksentamaan, mutta tein sen kuitenkin, ja huomasin kuinka "hyvä" keino se oli helpotukseen.
Huomasin kuinka helppoa se oli(ainakin minulle)ja olin aluksi tyytyväinen kun sain syödä mitä ikinä halusin, eikä tarvinnut murehtia lihomisesta. Tein sitä myös vain vknloppuisin(aluksi)ja ajattelin etten näinollen ole sairas, kun vielä voin kontrolloida sitä...
Mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että seuraavana keväänä se alkoi olla jo jokapäiväistä, eikä ne ahmimiset ollut enää tosiaankaan mitään nautinnolisia herkutteluhetkiä!...
No, siitä ollaan tultu jo pari vuotta eteenpäin, ja täytyy onnekseni sanoa, ettei tilanteeni ole ollenkaan enää niin paha, bulimia ei varsinaisesti enää hallitse jokapäiväistä elämääni(ainakaan oksentaminen), mutta pelotta että se riistäytyy uudelleen käsistä, ja takaraivossa se kuitenkin painaa koko ajan, ja vaikuttaa esim. syömiseen ja sitä nauttimiseen.
Koskaan en ole kärsinyt pahoista ylipaino-ongelmista. Paino on jojotellut kausittain, välillä tiukkaa diettiä ja välillä hällä-väliä asenne. En myöskään ole kärsinyt koulukiusaamisesta missään vaiheessa. Olen ollut aina melko hiljainen ja ujo, en hirveän sosiaalinen, mutta aina hyvä koulussa ja monessa muussakin, vaikea myöntää heikkouksia ja epäonnistuminen tuntuu kauhealta, pitäs olla aina hyvä kaikessa ja kaikille. Toi "perfektionismi" taitaa ollakin aika iso osasyyllinen tähän mun ongelmaan!
No, tässäpä oli nyt jotain minusta, olisi kiva kuulla muita kertomuksia, jos tuntuu että sinulla on samanlaisia kokemuksia, ja jakaa niitä. Minulla on ihan poikaystävä, jolle voin kertoa myös näistä, mutta ei hän pysty kuitenkaan ymmärtämään samanlailla kuin joku, joka on kokenut saman.
:0) tsemppiä kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
olisi kiva jos mailaisit minulle paitsi jos sinua haittaa että olen vähän nuorempi kuin sinä.olisi todella kiva keskustella jonkun kanssa joka tietää miltä itsestä [email protected]
Minulle saapi kirjoitella. Jonkinsortin "tietämystä" omaan aiheesta. Jutellaan sitten enempi :)
[email protected]