Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

valkovuotoa?

On pakko kysäistä täältä vielä, jos joku osaisi vastata. Itse kun olen nuoren ikäni takia vielä vähän tietämätön näistä asioista. Eli olen harrastanut seksiä poikaystäväni kanssa reilut puoli vuotta ja vastaavaa ei ole sattunut. Nykyään siis minulla tulee valkovuotoa (?) yhdynnän aikana paljon. Tiedän kyllä että eritämmehän me naisetkin nautinnon myötä nesteitä, mutta yleensä sitä ei vain ole tullut lähellekään näin paljon. On vain vähän epämiellyttävää kun miehen peniksen varressa on omasta näkökulmastani paljon jotain valkoista nestettä. Lisäksi vielä kun se on melko "kiinteääkin". En löydä tähän oikeita sanoja, mutta toivottavasti saa jonkun käsityksen. Olen alkanut miettiä, että kai se sitten on valkovuotoa, vai voisiko se olla jotain muuta? Mutta miksi sitä erittyy nykyään niin paljon? Ja sitten toinen asia, välillä kun olen pissalla ja pyyhin niin paperiinkin saattaa tulla hyvinkin kiinteää "väritöntä hyytelöä". Onko jokin vialla? Itseäni vain etoo jotenkin se että minulla on alkanut erittyä tuollaisia enemmän kuin ennen. Ja sukupuolitauti tämä ei voi olla.
En löytänyt tälle asialle sopivaa palstaa joten kirjoitin sen tänne. Toivottavasti joku vaivautuu vastaamaan, kiitokset etukäteen.
81495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläni kondylooma aiheuttaa sakeeta valkosta vuotoa ja juuri yhdynnäs erittäin paha valkovuoto. Se ärsyttää. Mitään syyliä ei mulla ole mut kondy todettu.

Äänestä
  • erittää mitään valkoista vuotoa. Lääkäri sanoi minulle kun kyselin mistä voisi johtua, mietin myös kondyn vaihtoehtoa. Se on ihan normaalia valkovuotoa jos se ei haise pahalle eikä ole poikkeavan väristä. Meillä on sitä valkovuotoa enemmän ja vähemmän, riippuen vähän kuun vaiheesta.

    Äänestä

  • ei pitäisi kirjoitti:

    erittää mitään valkoista vuotoa. Lääkäri sanoi minulle kun kyselin mistä voisi johtua, mietin myös kondyn vaihtoehtoa. Se on ihan normaalia valkovuotoa jos se ei haise pahalle eikä ole poikkeavan väristä. Meillä on sitä valkovuotoa enemmän ja vähemmän, riippuen vähän kuun vaiheesta.

    No, minulla kyllä oli ennen tosi vähäistä valkovuotoa mikä on normaalia naisilla. Kondylooman jälkeen tullut se että välillä vuoto on tosi sakeaa ja runsasta. Ainakin minun gyne sanoi että kondylooma aiheuttaa valkoisia peitteitä ja valkovuotoa, lievää kutinaa, punoitusta, ihon "rikkoutumista" häpyhuulis.

    Äänestä

Olen törmännyt tuohon samaiseen asiaan vaimoni kanssa joskus!Ei minua ainakaan ole haitannut että kullinvarsi on valko vuotojen tai muiden eritteiden peitossa päin vastoin....!
Oletko muuten ajatellut,että vois johtua e-pillereistä tämä runsas vuoto?

Äänestä
  • Olen melkein 99% varma ettei kyseessä voi olla sukupuolitauti. Ainoa mahdollisuus on yli kaksi vuotta sitten harrastamani suuseksi erään henkilön kanssa, mutta en usko että olen sitä kautta voinut saada tautia..? Tosin, palästyin erittäin paljon viime keväänä kun alapäähäni, karvoituksen alle, alkoi muodostua epämääräisiä kyhmyjä. Ne kuitenkin lähtivät muutamassa viikossa eikä niitä ole sen jälkeen tullut takaisin (ne ei edes kutissut). Soitin silloin perhesuunnitteluneuvolaan ja juttelin "lääkärin" kanssa, ja hän sanoi että on todella epätodennäköistä että siitä yhdestä suuseksin harrastamisesta olisi voinut tulla sukupuolitauti. Eli tapaus jäi siis tutkimatta. En usko että tämä liittyy asiaan mitenkään, mutta kesän aikana sairastin noin 3-4 kertaa virtsatietulehduksen (noin kuukauden välein). Tähän kuitenkin arvioitiin, että siihen vaikutti sperma (vaikka kävinkin pisulla ja pesaisemassa sen yhdynnän jälkeen). Mutta nyt toisinaan tulee tosiaan sitä runsasta vuotoa, ei se kylläkään tietääkseni haise. Ja yleensä siinä varressa se kuitenkin on ihan kirkkaan valkoista. Ja sitten vielä, niistä e-pillereistä. Söin niitä vajaat puoli vuotta, nyt on ollut muutaman kuukauden tauko. Menen tosin pian hakemaan niitä lisää. Poikaystäväni on armeijassa, joten pidän niiden syömistä vähän turhana. Kondomista emme kuitenkaan pidä niin paljon, joten aion pian hankkia pilsut taas. Mutta onko siis tosiaan mahdollista että ne vaikuttaisivat vieläkin vuotoihini? Ja voihan tämä sitten olla vain tavallista valkovuotoa, jota vain toisinaan tulee runsaammin? En ole myöskään vielä kertaakaan ollut gynegologisessa tutkimuksessa, sen aika tulee myös ihan lähiaikoina. Ehkä silloin saan vielä parempia vastauksia kyseiseen asiaan. Kiitos vastanneille ja lisää kommenttia saa laittaa.

    Äänestä

  • dydeli kirjoitti:

    Olen melkein 99% varma ettei kyseessä voi olla sukupuolitauti. Ainoa mahdollisuus on yli kaksi vuotta sitten harrastamani suuseksi erään henkilön kanssa, mutta en usko että olen sitä kautta voinut saada tautia..? Tosin, palästyin erittäin paljon viime keväänä kun alapäähäni, karvoituksen alle, alkoi muodostua epämääräisiä kyhmyjä. Ne kuitenkin lähtivät muutamassa viikossa eikä niitä ole sen jälkeen tullut takaisin (ne ei edes kutissut). Soitin silloin perhesuunnitteluneuvolaan ja juttelin "lääkärin" kanssa, ja hän sanoi että on todella epätodennäköistä että siitä yhdestä suuseksin harrastamisesta olisi voinut tulla sukupuolitauti. Eli tapaus jäi siis tutkimatta. En usko että tämä liittyy asiaan mitenkään, mutta kesän aikana sairastin noin 3-4 kertaa virtsatietulehduksen (noin kuukauden välein). Tähän kuitenkin arvioitiin, että siihen vaikutti sperma (vaikka kävinkin pisulla ja pesaisemassa sen yhdynnän jälkeen). Mutta nyt toisinaan tulee tosiaan sitä runsasta vuotoa, ei se kylläkään tietääkseni haise. Ja yleensä siinä varressa se kuitenkin on ihan kirkkaan valkoista. Ja sitten vielä, niistä e-pillereistä. Söin niitä vajaat puoli vuotta, nyt on ollut muutaman kuukauden tauko. Menen tosin pian hakemaan niitä lisää. Poikaystäväni on armeijassa, joten pidän niiden syömistä vähän turhana. Kondomista emme kuitenkaan pidä niin paljon, joten aion pian hankkia pilsut taas. Mutta onko siis tosiaan mahdollista että ne vaikuttaisivat vieläkin vuotoihini? Ja voihan tämä sitten olla vain tavallista valkovuotoa, jota vain toisinaan tulee runsaammin? En ole myöskään vielä kertaakaan ollut gynegologisessa tutkimuksessa, sen aika tulee myös ihan lähiaikoina. Ehkä silloin saan vielä parempia vastauksia kyseiseen asiaan. Kiitos vastanneille ja lisää kommenttia saa laittaa.

    kondyloomahan se siellä tekee tuloaan..mulla oli alkuun ihan kokkareista ja kiinteetä valkovuoto ja sen jälkeen rupesi tulemaan niitä kondyloomanäppyjä.olet voinut saada sen suuseksistä ihan hyvin.tai sitten poikaystäväsi on saanut sen entisistä suhteistaan ja on itse oireeton, tai hän on käynyt vieraissa.kondylooman oireita on todellakin toi kokkareinen valkovuoto!!käy papassa jos siellä selviäisi onko se sitä.tosin ei se välttämättä siinä näy.mulla ei näy papassa vaikka on kondylooma.

    Äänestä

  • kondy kirjoitti:

    Missä sulla on niitä kondynäppyjä? Millaisia ne on? miulla on kanssa näpynoloisia häpyhuulten ulkopuolella. sellaisia valkoisia. Vaikea tietää onko se ihon jotain omaa" kudosta vai kondyloomanäppyy?

    Äänestä

  • kondy kirjoitti:

    kondyloomahan se siellä tekee tuloaan..mulla oli alkuun ihan kokkareista ja kiinteetä valkovuoto ja sen jälkeen rupesi tulemaan niitä kondyloomanäppyjä.olet voinut saada sen suuseksistä ihan hyvin.tai sitten poikaystäväsi on saanut sen entisistä suhteistaan ja on itse oireeton, tai hän on käynyt vieraissa.kondylooman oireita on todellakin toi kokkareinen valkovuoto!!käy papassa jos siellä selviäisi onko se sitä.tosin ei se välttämättä siinä näy.mulla ei näy papassa vaikka on kondylooma.

    Olen kyllä ymmärtänyt että naisille voi useastakin eri syystä johtua kyseiset "muhkurat". Eikä se minun valkovuotoni kokkareista ole todellakaan, useimmiten täysin nestemäistä kuitenkin. Ja lisäksi, poikaystäväni ei ollut harrastanut yhdyntöjä ennen minua, eli häneltä en ole sitä ainakaan saanut. Eikä myöskään ole käynyt vieraissa, ja näistä olen täysin varma! Kummallista kun aina täytyy ottaa tällainen asia esille.:) Enköhän olisi itse sitten ehdottanut sitäkin vaihtoehtoa. Meidän suhde toimii hyvin, eikä kummallakaan ole tarvetta käydä vieraissa. Eli se siitä. Mutta kiitos kuitenkin vastauksestasi, otan pian yhteyttä omalääkäriini ja varaan ajan gynelle. Toivon kyllä ettei tuo yksi suuseksivirhe olisi johtanut kondyloomaan.:(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dydeli kirjoitti:

On pakko kysäistä täältä vielä, jos joku osaisi vastata. Itse kun olen nuoren ikäni takia vielä vähän tietämätön näistä asioista. Eli olen harrastanut seksiä poikaystäväni kanssa reilut puoli vuotta ja vastaavaa ei ole sattunut. Nykyään siis minulla tulee valkovuotoa (?) yhdynnän aikana paljon. Tiedän kyllä että eritämmehän me naisetkin nautinnon myötä nesteitä, mutta yleensä sitä ei vain ole tullut lähellekään näin paljon. On vain vähän epämiellyttävää kun miehen peniksen varressa on omasta näkökulmastani paljon jotain valkoista nestettä. Lisäksi vielä kun se on melko "kiinteääkin". En löydä tähän oikeita sanoja, mutta toivottavasti saa jonkun käsityksen. Olen alkanut miettiä, että kai se sitten on valkovuotoa, vai voisiko se olla jotain muuta? Mutta miksi sitä erittyy nykyään niin paljon? Ja sitten toinen asia, välillä kun olen pissalla ja pyyhin niin paperiinkin saattaa tulla hyvinkin kiinteää "väritöntä hyytelöä". Onko jokin vialla? Itseäni vain etoo jotenkin se että minulla on alkanut erittyä tuollaisia enemmän kuin ennen. Ja sukupuolitauti tämä ei voi olla.
En löytänyt tälle asialle sopivaa palstaa joten kirjoitin sen tänne. Toivottavasti joku vaivautuu vastaamaan, kiitokset etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu