En ole ole vielä plussannut mutta halusin kysyä teiltä kokeneilta tällasta juttua:
minulla on viimeisen 2 päivän aikana alkanut tuntua rinnoissa lievää aristusta. Eilen illalla aristi ja yön aikanakin tunsin sen. Tänään kävellessä aristaa samaan tyyliin. Ei siis satu, mutta jos niita painaa niin se taas "tuntuu" kummalta, siis aristaa.
Siis miltä tuntuu on aivan alkuraskauden "kipeät rinnat", jos mullakin vihdoin olis onnistanut?
miten arat rinnat?
4
782
Vastaukset
- marikki
Hei! Itselläni vastaavaa, tuo "kävellessä aristaminen" on tuttua, mutta en itsekkään vielä plussannut joten en siis osaa sanoa onko se siis oikea oire :(
mutta olispa kiva kuulla mietteitä, joskin kait kaikilla tämäkin menee aina eri lailla! - mamma-06
Minulla oli rinnat aina arat ovulaation aikana ja ennen menkkoja. Nyt on rv14 ja ja raskauden alussa oli ihan menkkavaivaoireita. Kannattaa kuitenkin odottaa edes, että alkamispäivä tulee täyteen. Itse plussasin rv 7, sitä ennen ja sen jälkeenkin oli tunne, että kuukautiset alkavat. No, rinnat on edelleen erittäin arat, mutta en kyllä sen perusteella lähtis veikkaamaan, että voiko raskaana olla vai ei. Kannattaa tehdä testi sitten.
- -T-
eli kuten otsikko kertoo :) olivat ne aratkin mutta itseäni ihmetytti tuo eniten ja se tuli todella alkuvaiheessa.
- tuleva mamma-06
mulla oli heti todella arat rinnat ja on edelleenkin, ja kuppi kokoni on kasvanut yhdellä koolla joka ihmetyttää että eikös rintoja kasvun pitäisi tapahtua vasta paljon myöhemmin nyt kun on vasta mulla menossa rv 6 3...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646205Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813856Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242841- 232380
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452272Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341281
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266