Löytyisikö vinkkejä, kuinka saisi uuden alun avioseksiin yli 10 vuoden jälkeen?
Miehelläni on takana pitkä haluton vaihe. Itse tiedän olevani siihen syyllinen, sillä toista vuotta hän joutui pettymään minun haluttomuuteen kun sairastin masennusta ja avioliittomme oli lähes karilla. Nyt kuitenkin olen saanut oman pääni kuntoon ja olemme tehneet työtä liittomme eteen noin muuten. Mutta seksielämä ei ole kunnossa ja kuten aikoinaan hyvin aktiivinen 4-kymppiseni joskus sanoi, jos se ei pelaa, ei pelaa muukaan. Eli myös se osa-alue pitäisi saada kuntoon.(Fyysistä vikaa häneen ei ole tullut, käsi toimii hyvin ;))
Alku on ollut vaikeaa. Olen koittanut aloiteita verbaalisesti sekä fyysisesti, molempia sekä hienovaraisesti että suorasukaisesti. Keskustelu aiheesta ei onnistu, on liian kipea puhuttavaksi kun muutenkin puhuminen toiselle on vaikeaa.
Olen siis miettinyt jotain hellää ja rakastavaa tapaa puhaltaa liekkiä uudelleen. Onko olemassa leikkejä tai pelejä? Kannattaisiko ottaa jokin asento/tantraseksikirja esiin ja lukea yhdessä huumorinpilke silmäkulmassa? Miehet, miehet - ja miksei naisetkin, neuvokaa rouvaa pulassa!
uusi aloitus?
2
1002
Vastaukset
- Lula
tutkikaa KamaSutraa yhdessä?
syökää herkullinen illallinen tunnelmavalaistuksessa
hyvää musiikkia, hitaita tansseja.... huomaamatta seksi luikertelee kuvaan...
viikonloppu jossain kivassa paikassa kahdestaan?
minikaupunkiloma, hemmotelkaa toisianne,
kaikki stressaavat asiat pois, vain rauhallista aikaa, romantiikkaa, tunnelmaa, herkkuja ja kaikkea ihanaa....
ois hyvä jos pystyis keskustelemaan, mutta tiedän, että se voi olla tosi vaikeaa, mahdotonta...
mutta jos.... voisit kertoa hänelle että tunnet syyllisyyttä ja olet pahoillasi, kerrot kuinka tärkeä hän on sinulle.... - lähellä mutta niin kaukana
Toi lula antokin jo paljon hyviä vinkkejä.Tuli vaan mieleen että yksi syy vois olla että miehesi pelkää antautua "intohimon"valtaan kun se pelkää että ei sitä jatku kuiteskaan ja piaan palataan taas entiseen "puutteen"ja "vonkaamisen"aikaan.Sillä se jos mikä syö ihmistä kun pääsee nauttimaan kunnolla "herkkuja"ja sit ne viedäänkin taas pois.Joten olisko hän luonu eräänlaisen suoja kuoren ympärilleen.Ja sen murtaminen ja luottamuksen uudelleen saaminen vaatii helpostikkin aikaa ja kärsivällisyyttä.Joten ehkä ns.hivutus taktiikka olis se paras.Elikä se että hei tässä on nyt se aikasempi rakastava puolisosi jopa "parempana"kuin ennen ja sen kun hänet sais ymmärtämään niin silloin olis taas kaikki mahdollista.Joten tsemmppiä vaan yrittämiseen!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760