RAAKAA VOIMAA

Stadinpukki

Pukki on ollut ylpeä siitä, että kaikki ennakkoasetelmat Ifk:n kohdalla ovat kääntyneet päälaelleen sm-liigassa.. Ennen kautta ja kauden alussa ei monikaan landen mekkotyttö ollut pukin kanssa samaa mieltä iskukyvystämme, mutta nyttemmin nämä vellibyysat ovat saaneet katkerasti hiffata punaisen valtakauden viimein alkaneen..

Ifk budjaa tällä hetkellä kuudennella tilalla ja tämän päivän jälkeen vielä pari pykälää korkeammalla. Lahtelaisten heittopussien visiitti tulee olemaan stadissa synkkä, sillä ifk lataa taululle voiton numeroin 12-1 jo toisen erän lopuksi.. Kuka uskaltaa tämän jälkeen pukille vielä skrubata heikosta ifk:sta..?

Hauhtonen on ottanut mestansa sm-liigan pistepörssin kärjessä suvereenisella tavalla ja rivejä on viimeaikoina vahvistettu vielä laadukkailla hankinnoilla kuten Laakkosen tapaus osoitti. Maalivahtipeli on tällähetkellä liigan parasta ja Penaa saamme todella kiittää myös Dogin värväämisestä. Kundi, joka on saanut shown pyörimään tuolla tavalla ansaitsee kyllä kaiken kunnioituksen.. Vieläkö joku jaksaa piipittää penan huonoista valinnoista?? Yleisökeskiarvoissa Ifk tuo myös fyffeä niin itselleen kuin kaikille muillekin jengin dallatessa halleihin sankoin joukoin tsiigaamaan euroopan parasta kiekkoviihdettä..

Pukin muistissa on vielä hyvin, miten landet pilkkasivat suomen legendaarisinta seuraa tippumisesta viime kaudella ( kiitos vokounin rämpimisen ). Näille mekkotytöille ei vain avautunut silloin se tosiasia, että maalivahtipelin parantuessa ei ifk:ta pysty pysäyttämään yksikään mekkokiekkojoukkue tässä maassa. Tällä kaudella Ifk on taas todistanut pystyvänsä pelaamaan nimettömälläkin joukkueella voitoista liigan nimimiehistöjä vastaan. Ifk:n julkistaessa suurinumeroisen budjettinsa oli varmasti tyhmemmällekin landelle lopulta selvää, että tälläkin kaudella mestaruus on stadin kuninkaiden ainoana tavoitteena.

Nyt on aika viimein tulla pukin eteen ja tunnustaa suomen suurimman brändin valovoimaisuus ja auktoriteetti suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa. Täältä stadista tsiigatessa on selvää, että edelleenkin kehä kolmosen asfaltissa kulkee raja ifk:n ylivertaisen tahdon ja landekiekon neppailun ja neitikiekon välillä. Myös jokerit ovat jälleen osoittaneet alemmuutensa ryömiessään pisteiden valossa jälleen ifk:n jaloissa ja tämä asetelma ei tule muuttumaan enää tällä vuosituhannella.

Ifk:n erottaa muista seuroista eritoten asenne sekä brändi, jonka valokeilaan on muilla joukkueilla ikäväkyllä vielä vuosikymmenten matka. Onneksi kuitenkin sm-liiga voi jatkossakin tsiigata tulevaisuuteen luottavaisena tietäen saavansa nauttia tämän legendaarisen seuran valovoimaisuudesta ja ylivertaisesta showsta, joka aika-ajoin jättää jopa nhl:n glamourinkin taakseen. Fyysisen taitokiekon ehdottomana vaalijana ifk tarjoaa jatkossakin stagen laadukkaille nhl-karjuille, joille muiden seurojen mekkokiekkoilu on silkkaa myrkkyä.
Ainoastaan jääkiekon alkuperäistä ihannetta vaalien pystymme pyyhkimään eettisyyden fyysisen pelitavan alttarilta ja luomaan tulevaisuudessa valovoimaisen ja kiinnostavan sm-liigan….

11

676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mjs

      Brändit nurkkaan, kaikki taklaa, kaikki kahvaa, jotkut vähän enemmän, jotkut vähemmän, jotkut sikailee, jotkut ei. Ifk:n NHL koutsi kehuu että tappelut kuuluvat lajiin, ei mun mielestä, jos NHL:ssä tapellaan niin mitä sitten, siellä se onkin showta, idiootti yleisö odottaa tappeluita siellä, taitopelaajat menee sinne Euroopasta ja näyttää miten pelataan,ei tappelut tänne kuulu.
      Viime kauden päätös oli Ifk:lle niin nolo että huhhuijaa, eivät osanneet hävitä reilusti pikku porukalle Raumalta, vaan pistivät täysin rähinäksi. On siinä junioreilla mallia ja esimerkkiä kun pistetään nyrkillä turpaan, Suomessa pitäs ottaa mallia Tsekistä, jätkät on siellä niin taitavia että Suomi-poika tulee kaukana perästä.

      • RÄTS

        Ei suomessakaan kukaan kahville juokse, kun kaksi turhautunutta nyrkkisankaria päättää ottaa mittaa toisistaan.
        Jos ei pysty menemään tsiigaan matseja tappeluiden pelossa,niin ainahan on ringette,salibandy,koripallo,pingis etc etc.
        Niissä ei varmaan tule eli-ikäisiä TRAUMOJA.

        Kaatuilevia tsekkejä takatukissaan on nähty jo aivan tarpeeksi suomessakin.Parhaimmillaan ballerinat ovat maagisia,mutta enimmäkseen kiukuttelevia pikkutyttöjä.

        Jokeritkin hommasi jonkun koripalloilijan mukaan rinkiinsä? Ei voi kuin nauraa.


      • GHJ
        RÄTS kirjoitti:

        Ei suomessakaan kukaan kahville juokse, kun kaksi turhautunutta nyrkkisankaria päättää ottaa mittaa toisistaan.
        Jos ei pysty menemään tsiigaan matseja tappeluiden pelossa,niin ainahan on ringette,salibandy,koripallo,pingis etc etc.
        Niissä ei varmaan tule eli-ikäisiä TRAUMOJA.

        Kaatuilevia tsekkejä takatukissaan on nähty jo aivan tarpeeksi suomessakin.Parhaimmillaan ballerinat ovat maagisia,mutta enimmäkseen kiukuttelevia pikkutyttöjä.

        Jokeritkin hommasi jonkun koripalloilijan mukaan rinkiinsä? Ei voi kuin nauraa.

        Kaikki mitä pukki sanoi on asiaa!


      • on.
        RÄTS kirjoitti:

        Ei suomessakaan kukaan kahville juokse, kun kaksi turhautunutta nyrkkisankaria päättää ottaa mittaa toisistaan.
        Jos ei pysty menemään tsiigaan matseja tappeluiden pelossa,niin ainahan on ringette,salibandy,koripallo,pingis etc etc.
        Niissä ei varmaan tule eli-ikäisiä TRAUMOJA.

        Kaatuilevia tsekkejä takatukissaan on nähty jo aivan tarpeeksi suomessakin.Parhaimmillaan ballerinat ovat maagisia,mutta enimmäkseen kiukuttelevia pikkutyttöjä.

        Jokeritkin hommasi jonkun koripalloilijan mukaan rinkiinsä? Ei voi kuin nauraa.

        idiootti eikä tiiä jää-kiekosta pätkän vertaa...tappelu kiekolla mitään saa aikaan paitsi rangaistuksia josta toinen joukkue tekee maalin!!


      • Kyykyttäjä
        on. kirjoitti:

        idiootti eikä tiiä jää-kiekosta pätkän vertaa...tappelu kiekolla mitään saa aikaan paitsi rangaistuksia josta toinen joukkue tekee maalin!!

        Tappelu-kiekosta ei ole puhutta yhtään mitään mutta niitäkin tulee jos pelataan kovaa jne. Koittakaa nyt vittu ymmärtää, että HIFK ei tappele mutta fyysisellä pelityylillä tulee väkisinkin sillon tällön tappeluita!


      • blackmagictiger
        GHJ kirjoitti:

        Kaikki mitä pukki sanoi on asiaa!

        veikkaan lopputulos 4-2.ifkoolle koska on selvästi sm-liigan kovin joukkue.lahtelaiset saavat 2 maalia alivoimalla tehtyä.mutta ifk taitaa kääntää pelin 4-2


      • Mjs
        Kyykyttäjä kirjoitti:

        Tappelu-kiekosta ei ole puhutta yhtään mitään mutta niitäkin tulee jos pelataan kovaa jne. Koittakaa nyt vittu ymmärtää, että HIFK ei tappele mutta fyysisellä pelityylillä tulee väkisinkin sillon tällön tappeluita!

        Kuten viime keväänä Lukkoa vastaan, sekö oli fyysistä kiekkoa, ei typerää hävinneen joukkueen tappeluun haastoa?Eeeei suinkaan, rehtiä fyysistä kiekkoa.


      • rautabyysa
        Mjs kirjoitti:

        Kuten viime keväänä Lukkoa vastaan, sekö oli fyysistä kiekkoa, ei typerää hävinneen joukkueen tappeluun haastoa?Eeeei suinkaan, rehtiä fyysistä kiekkoa.

        rehtiydellä ei tässä maailmassa pitkälle pötkitä.eikä valittamisella.


      • analyytikko
        Kyykyttäjä kirjoitti:

        Tappelu-kiekosta ei ole puhutta yhtään mitään mutta niitäkin tulee jos pelataan kovaa jne. Koittakaa nyt vittu ymmärtää, että HIFK ei tappele mutta fyysisellä pelityylillä tulee väkisinkin sillon tällön tappeluita!

        HIFK:n fyysisen pelitavan taustalla ei todellakaan, kuten yllämainittu kirjoittaja asiaa tosin lähemmin perustelematta esitti, ole tappelun itseisarvovaikutus. Siinä tietoisesti pyritään fyysiseen lähikontaktiin vastustajan kanssa erityisesti tarkoituksena hieroa erogeenisiä alueita vastapuoleen. Erogeenisten alueiden laajentuminen HIFK:n pelaajien joukossa näkyy siinä, miten pelaajat työntävät takapuoltaan suorastaan naisellisen tyrkyttävästi pyrkiessään painamaan vastapuolen pelaajia laitaa vasten.

        Lähimmillään suhteettoman ja osittain vääränsisältöisen huomion saanut pelitavan puhdas tappelullinen ulottuvuus onkin kiihkeän pelisession sadomasokistisessa toiminnassa, jossa kiihottumisen tarkoituksessa sekä tietoisesti aiheutetaan kipua että toivotaan kipua tuottavan toiminnan kohteeksi joutumista. Tässä samassa tarkoituksessa piilotettu tuomarin huomion kohteeksi pääseminen ja mahdollinen rangaistuksen kärsiminen on seksuaalisena kiihokkeena ja jopa tällaisen kiihotuksen laukaisijana pelitoiminnan oleellinen tavoite. Kun vielä samalla, ikäänkuin siinä sivussa, pelataan myös jääkiekkoa, on pakko myöntää HIFK:n olevan omalla persoonallisella tavallaan erilainen, ainutlaatuinen ja huomiotaherättävä joukkue muutoin varsin tasaisen tylsässä jääkiekkojoukkueiden muodostamassa kokonaisuudessa.


    • Aura

      Tiku Taku Tiku Taku Iines ja Aku, käyhän poeka armeija eka ja sen jälkeen voi äitiltäs kysyä josko saat tänne kirjotella.

    • vai mitä pukki

      Alkukauden tappelurämpimisen jälkeen ja Hifkin ruotuun saattamisen jälkeen liiton johdosta on Hifki alkanut pelaamaan ja todella pärjäämään.
      Tätä menestystä pukkikin nyt juhlii eikä tunnu oikein tajuavan mistä on kyse.
      Kummallista Mensan jäseneltä.
      Hauska lukea kuinka tämä foorumi on kerännyt kaikki stadin homottelijat.
      Olette kuin pässi narussa.
      Mutta onneksi Hifk näyttää nyt pärjäävänsä pelaamalla eikä tappelemalla.
      Menee brändi sekaisin nyt, mutta hyvä niin.
      Tosin vain vastustajien puukätisyyden vuoksi on Hifki näinkin hyvin pärjännyt.
      Seuraillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe