Kolmas keskeytys

Ei-toivottu Äiti=EI Äiti

Voin hyvin ymmärtää sekä puolestya että vastaan puhujien pointit. Ymmärtäminen on anteeksiantamista. Tekoa, jota en mistään suunnasta kykyne ymmrtämään, en voi myöskään hyväksy (mm. pedofiilit, eläimiinsekaantujat, nekrofiilit ja lista jatkuu).
Abortti kuuluu niihin asioihin, jotka voin ymmärtää täysin. Olen joutunut tekemään saman päätöksen, vaikkakin raskain sydämin, jo kolme kertaa. En ole murhaaja. En riistä henkeä keneltäkään. Eihän syntymätön ole vielä elävä ja oleva individuaali tässä maailmassa. Ei syntymätön voi "kuolla". Syntymätöntä ei voi tappaa.
Ehkä syyllistyn itsekkyyden syntiin, kun katson, etten nykyisessä elämäntilanteessa voi tarjota maailmaan pyrkivälle lapselleni hyvää elämää. Haluan ehdottomasti, että minun lapseni syntyy vain toivottuna. Ilman taloudellisia murheita ja äidin masennusta vailla.
Kaikilla vauvoilla ei ole hyvä koti ja elämä odottamassa tänne kun saapuvat. Minun tulevilla lapsillani on. Vastuuntuntoinen äiti ei päästä lapsia tähän maailmaan vahingossa. Pitää olla varma kyvystään puolustaa ja suojella uutta elämää. Kannan vastuuni kun on sen aika.

14

1947

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • provo?

      Sinäkö vastuuntuntoinen -takana on siis jo kolme aborttia, ja sinä väität ihan tosissasi olevasi vastuuntuntoinen?!

      Minulle tuo asia on sellainen, jota en voi mitenkään ymmärtää, enkä siten myöskään hyväksyä!

      Halusit tai et, olet mielestäni vastuuton ihminen, jonka "vahinkojen" takia yhteiskunta joutuu maksamaan suuret rahat tapattamiesi sikiöiden abortoinnissa. Halvemmaksi ja eettisesti oikeammaksi tulisi, jos hommaisit itsellesi kunnon ehkäisyn.

      Ehkäisy voi pettää kerran, mutta jos kyse on samalla ihmisellä useammasta kerrasta, niin silloin kyllä koko ehkäisypuoli on täysin päin persettä hoidettu ja on jo sinällään osoitus erittäin suuresta vastuuttomuudesta.

      • öööhhh

        Tiedätkö miten koko homma edes tehdään kun hintavaksi väität? Lääkärin aikaa viedään yhteensä puoliska tuntia - siinä ei suurta kustannusta ole. Lääkkeitä on yhteensä 5 kappaletta. Mikähän sitten maksaa enemmän, ne kymmenet neuvolakerrat joita raskaanaollessa käydään vai nuo kaksi lääkärikäyntiä? Kaavinnasta en tiedä, se vie enemmän henkilöstöresursseja mutta sepä ei olekaan ensisijaisesti suositeltu tapa mikäli raskaus on alussa.

        Minäkin tunnen erään naisen jolla on takanaan kolme aborttia - ja nyt 4. raskaus on tuottanut hedelmän. Lapsi on ihan hungingolla, sossu yrittää omakseen saada mutta perusteet ei riitä. Äidillä on koulut kesken, ammattihaaveista ei tietookaan ja ei kiellä lastaan mistään. Täys riiviö, liekö ADHD vai mikä...

      • ei ihme
        öööhhh kirjoitti:

        ettei rahat sosiaali- ja terveydenhuollossa tahdo riittää, kun suurin osa asiakkaista on varustautunut tuollaisella järjenjuoksulla.

        Saan puolivuosittain listat pöydälleni, jossa on kaikki alueemme terveydenhuollon menot eriteltynä.Abortoinnit, sekä lääkkeelliset että kaavinnat maksavat ja paljon.

        Suurin osa niistä on vielä ihan turhia (kuten jo aikaisemmin kirjoitin useampi ehkäisyn pettäminen ei enää mene normaaliuden piikkiin), ne voitaisiin ennaltaehkäistä kunnon ehkäisyllä.

        Kysyisinkin sinulta, onko sinulla minkäänlaista käsitystä elämän realiteeteista ja siitä, että esimerkiksi sinulle maksuttomat "toimenpiteet" ja vastaanottokäynnit ovat aina jonkun maksamia ja jostakin muusta hoidosta pois?

      • öööhhh
        ei ihme kirjoitti:

        Kyllä se pidemmän päälle enemmän maksaa se lapsen syntyminen, jos nyt ymmärsit alkuunkaan mitä ajoin takaa. Keskeytys ei ole ilmaista, mutta hinnaltaan verrattavissa esim. kierukan laittoon. Ja esim. ehkäisykapselin laitto on kirurginen toimenpide (toisin kuin lääkkeellinen keskeytys) ja on varmasti sunkin papereissasi kallis.

        Ilmaista ei ole mikään tässä elämässä ja mitä pidempään elät sitä enemmän maksat.

        p.s. olen itse sosiaalialalla, palkkoihin se raha ei ainakaan tule!!!

      • sanoi justiina

        no ei tietenkään tule palkkoihin, mistä se tulisi kun kaiken maailman törpöt juoksee lääkäreiden ja hoitajien vastaanotolla sekä osastoilla kymmeniä kertoja hommaamassa kaikenmaailman abortteja, vaikka yhdellä käynnillä saisi kapselit viideksi vuodeksi.

        Alkuperäinen kertoi tehneensä abortin kolme kertaa, johon totesin sen tulevan yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin että hän olisi hoitanut ehkäisynsä kuntoon. Lapsen synnyttämisestä tai sen kustannuksista ei ollut puhetta missään vaiheessa. Mutta olen kanssasi samaa mieltä, että parempi abortti kuin kaikkien näiden tapausten synnyttäminen yhteiskunnan elateiksi.

        Ja kolmanneksi, lääkkeellisen abortin jälkeen joudutaan hyvin usein jälkitarkastuksen kautta kaavintaan, joten hintaa tulee kummassakin tapauksessa huomattavasti enemmän kuin kierukan tai kapseleiden laitossa.

        Juu kyllä, mitä kauemmin elän, sitä useamman saamattoman nahjuksen abortin joudun kustantamaan. Ja samalla katsomaan, miten rahoja ei riitä muihin instansseihin, kun osa kuvittelee olevansa oikeutettu TOISTUVASTI käyttämään aborttia ehkäisykeinona. No, niinkuin jo sanoinkin, parempi tietysti on tehdä vaikka useampi abortti, kuin että tulevat toistuvasti synnyttämään nämä alkoholisyndroomaiset ja huumeiden vaurioittamat lapsensa jättäen ne sitten vielä lastenkotien kasvateiksi.

        Mutta kaikesta huolimatta, on se vaan pirun edesvastuutonta jättää toistuvasti tilaa vahigoille.

      • Nimetön
        sanoi justiina kirjoitti:

        Olen ihan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.

        On siinä rajansa vahingoillakin... :)

      • äitix2

        mä olen sun kanssas samaa mieltä että jo 3 abortti on todellakin vastuuntunnotonta toimintaa. ehkäisystä ei ole taidettu huolehtia tarpeeksi hyvin. mun mielestäni alkio/sikiö on jo elävä olento, jolla ei ole mahdollisuuksia ilmaista omaa mielipidettään.

      • tiituli
        äitix2 kirjoitti:

        mä olen sun kanssas samaa mieltä että jo 3 abortti on todellakin vastuuntunnotonta toimintaa. ehkäisystä ei ole taidettu huolehtia tarpeeksi hyvin. mun mielestäni alkio/sikiö on jo elävä olento, jolla ei ole mahdollisuuksia ilmaista omaa mielipidettään.

        Vanhemmat joutuvat tekemään ratkaisuja lapsensa puolesta ENNEN ja jälkeen syntymän... Niin, että jos lopettaisitte sen kivien paiskomisen ja ajattelisitte niinkin päin, että ei ole 3 abortin jälkeenkään ihmisellä helppoa. Kaikilla meillä on omat kriisimme, olkaamme onnellisia me, jotka opimme yhdellä kertaa.

      • ei ihme kirjoitti:

        ettei rahat sosiaali- ja terveydenhuollossa tahdo riittää, kun suurin osa asiakkaista on varustautunut tuollaisella järjenjuoksulla.

        Saan puolivuosittain listat pöydälleni, jossa on kaikki alueemme terveydenhuollon menot eriteltynä.Abortoinnit, sekä lääkkeelliset että kaavinnat maksavat ja paljon.

        Suurin osa niistä on vielä ihan turhia (kuten jo aikaisemmin kirjoitin useampi ehkäisyn pettäminen ei enää mene normaaliuden piikkiin), ne voitaisiin ennaltaehkäistä kunnon ehkäisyllä.

        Kysyisinkin sinulta, onko sinulla minkäänlaista käsitystä elämän realiteeteista ja siitä, että esimerkiksi sinulle maksuttomat "toimenpiteet" ja vastaanottokäynnit ovat aina jonkun maksamia ja jostakin muusta hoidosta pois?

        että ottaa päähän. käsitin tekstistäsi että sossutantat ovat marttyyrejä. jos rahat menis ihan oikeesti oikeille ihmisille ja oikeille palveluille, niin eiköhän olis jees jos sossutantat tapais asiakkaat ennen kuin antaa rahaa. meidän yläkertakin ryyppää ja rellestää, riehuu ja hakkaa naapureita sossun antamilla rahoilla. ja sitten kun meillä, kunnon hyvillä ihmisillä oli rahan tarve hyvin suuri, ei ollut ruokaa rahaan, ei saatu penniäkään. painukoon helvettiin koko sossu.

    • lääkärisi

      kanssa tehokkaasta ja sinulle sopivasta ehkäisymenetelmästä!

    • Emilia22

      Olen samaa mieltä, siitä että ketään ei voi syyllistää jos joutuu aborttiin enemmän kuin kerran, abortti on jsk vastuunkantoa, sillä kukaan lapsi ei halua syntyä ei-toivottuna ja kärsiä asiasta paljolti ei-halukkaan-äidin osalta.

    • Mitä.....

      tarkoittaa ehkäisy?Huh huh!!!

      • niin ei voi kauhalla ottaa, neuvoi nykyään 88-vuotias mummoni.

        Mummo kertoi myös kuulemansa jutun lasten pelleilystä; Ensimmäisellä kerralla se on hyväksyttävää, toisella kerralla tyhmää ja kolmannella kerralla kerjää selkäsaunaa.

        Kuka tahansa voi "ajautua" abortiin, jos ehkäisy pettää. Kolmas kerta viittaa jo tyhmyyteen.

        Terveisin piikitetty ja pillerikeskeytetty useampaan kertaan (2 ulkopuolista ja 2 spontaania keskenmenoa).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5765
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      75
      2952
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2198
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1955
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1838
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1559
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1171
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      74
      1018
    Aihe