Opiskelu lääkiksessä

Kuopiossa on mielestäni aika intensiivistä, varsinkin alkuun tulee heti paljon omaksuttavaa informaatiota. Anatomiasta käydään läpi kaikki lihakset, luut, ligamentit ym ihmiskehosta, kaikki siis latinan kielellä (8 viikon aikana). Latinan kieleen on aluksi vaikea tottua. Omasta mielestäni on aika vaativaa, tuntuu että tähän tietomäärään sekoaa kun on niin paljon mitä pitää vielä oppia. Nämä tentitään nyt kahden viikon sisään ja sitten eteenpäin! Kursseja on niin, että tietyn aikajakson aikana voi olla pari vaativaa kurssia ja sitten niitä valinnaisia ym. Keskimäärin yksi tai kaksi kerrallaan johon sitten tosissaan keskitytään... riippuu tietysti tapauksesta. Toiset selviävät sillä että lukevat iltapäivät yliopistolla, itse luen kyllä keskimäärin illallakin. Se riippuu täysin siitä miten nopea on omaksumaan näitä tietoja! Ja myös siitä että miten hyvin suunnittelee aikansa. Minulla ei ole edes tv:tä koska se veisi liikaa aikaa opiskelulta... Uskoisin kuitenkin että jos pääsykokeessa testin läpäiset niin jaksat myös lääkiksen lukupaineet!

Näissä asioissa on kiva jos on ihmisiä ympärillä, voit esimerkiksi oman miehen lihaksia ja luita ja jänteitä tunnustella ja tunnistaa :), sekä sitten muillakin tavoin pyrkiä yhdistelemään tietoa omaan elämään! Ei se opiskelu niin ylivoimaista ole jos mielikuvitusta osaa käyttää :)

Moi
Muakin kiinnostaa että kuinka pitkiä ne koulupäivät yleensä on ja kuinka monta tuntia tarvitsee käyttää illalla lukemiseen? Onko jotain tenttikausia jolloin voi keskittyä tentteihin vai pitääkö vielä koulupäivän jälkeen lukea monta tuntia tentteihin?

Niin, otsikko kertookin jo mistä on kyse. Sinällään terävällä päällä ja ahkeruudella pärjää kohtalaisen hyvin, mutta:

ensin stressaa lukeminen, ekat 2,5 vuotta saa lukea monisata-tuhat sivuisia englannin kielisiä pienellä präntättyjä teoksia, asiaa on julmetusti ja se on vaikeaa, ulkoa opetteleminen mahdotonta, pitää myös ymmärtää hyvin lukemansa. Käytännössä saa lukea aina kun yhtään siihen on inspiraatiota ja sitten lisäksi aina voisi lukea hieman lisää, ja lisää, ja tulee mieleen, että vielä pitäisi lukea, niin ja voisi vaikka lukea tämänkin luppo-ajan tässä jne... jos hylsy tulee niin sitten vasta saakin lukea, vielä uusien asioiden päälle ne vanhat hylätyt.

Sitten, lukeminen hieman vähenee, tulee klinikat: saa taistella siitä, että käytännössä oppii ja saa harjoitella temppuja. Mutta: sitten saa kerätä suorituksia, kuittauslomake taskussa saa stressata siitä, että saa tutkittua 20 sisätautista potilasta ja 20 kirurgista potilasta ja niistä saa kuittauksen, sitten saa stressata, että saa tehtyä temppuja, joista tarvitsee hyväksytty kuittaus. Mistään ei saa olla pois, tai sitten tervetuloa ensivuonna uudestaan. Pitää etsiä ja kerätä potilaita, ei niitä kukaan tuo tarjottimella. Pitää saada järjestymään aikataulut sopimaan yhteen, että saa meetingeistä kuittaukset ja että on suorittanut sitä ja tätä ja on käynyt hankkimassaan terveyskeskus-harjoittelu-paikassa tekemässä sitä ja tätä, ja sielläkin pitäisi asua, vaan mistäs hommaat kämpän yhtäkkiä muutamaksi päiväksi. Auto alkaa olla välttämätön. Suoritus siellä ja toinen täällä, kruisailet pitkin kaupunkia ja parkkipaikkojahan ei ole koskaan. Aina menossa käymään uudessa paikassa ja sitä ei löydä, tai et saa käsiisi sitä joka pitäisi ja monet katsovat nyrpeinä ylimääräistä tulokasta, ainakin mielenterveystoimistoissa. Kierrolla et saa istua ja olet hiljaa mutta kiinnostuneen oloinen.

Sitten: pitäisi tehdä hieman tutkimusta: no, syventävät opinnot pitäisi edetä, mutta kun ei etene. Proffaa ei puysty tapaamaan nuin vain, se on nyt Belgiassa ja sitten jossain seminaarissa ja sitten lapissa potilasjärjestön puhujavieraana. Sitten kun tapaat, niin saat ympäripyöreitä ohjeita ja pohdintaa, miten sitä ja tätä VOITAISI tehdä, mutta ei käytännössä tehdä. Aineiston keruu on vaikeaa, sen käsittely vielä vaikeampaa ja opetus tilastomatematiikkaan kantapään kautta tai ei ollenkaan. Joskus vuosia sitten luennolla puhuttu jotain khiin neliötestistä, mutta siihen se on jäänyt. Siitä vaan tee artikkelia ja tilastoja ja yritä saada siitä jonkunlainen järkevä raportti aikaan, että mitä on tutkittu ja mitä olivat tulokset. Saat vielä toimia alimpana suorittajana jos jotain mekaanista pitää tehdä, mikä ei päätä vaadi, mutta jonkun on tehtävä. Että ennenkuin on LL-paperit kourassa, niin saa siinä vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Se on melkoinen projekti suorittaa tuo tutkinto, muttei mahdotonta. Onnistuu siis kyllä perheen ohella, mutta stressaavaa tyyppiä jos olet yhtään, niin saatat joskus hieman stressata ja olla kireänä.

Itse opiskelen Tampereella pbl-systeemin mukaisesti, ja se on kyllä aika joustavaa. Koulupäivät ovat suhteellisen lyhyitä, tänäänkin vain kaksi tuntia. Joskus harvoin on pitkiäkin päiviä, ja sitten klinikkavaiheessa kai koko ajan. Lukemista kyllä riittää. Aikaisempina vuosina pärjäsin ihan hyvin n.6 tunnin päivittäisellä opiskelulla - sisältäen siis luennot, ryhmätyöt, itsenäisen lukemisen jne. Nyt mikään ei tunnu riittävän. Viimeiset kaksi viikkoa olen tapellut burn outia vastaan. Olen lukenut iltamyöhään asti, joskus jopa kellon ympäri, eikä sekään tuntunut riittävän. Nyt onneksi helpottaa. Tämä on siis aika vaihtelevaa.

Meillä opiskelee aika paljon perheellisiä ihmisiä, ja tämä tyyli varmaan sopii heille hyvin, sillä pakollista läsnäoloa on aika vähän. Tutor-istunnot ja ryhmätyöt ovat pakollisia. Pienryhmä sopii keskenään tutor-istuntojen ajat, ja ryhmätöitä voi vaihdella kurssikavereiden kanssa. Luentoja on aika vähän ja ne ovat vapaaehtoisia, yleensä kuitenkin aika suosittuja.

Uskoisin, että jos lääkikseen pääset niin kyllä pärjäätkin siellä, mutta kannattaa varautua siihen, että aina välillä saatat olla ylistressaantunut, et kuitenkaan aina.

Kiitos kaikille vastauksista!
Opiskelu siellä lääkiksessä tuntuu aika vaihtelevalta. Tampere olis se
minun ykkösvaihtoehto, ja opiskelu siellä vaikuttaa
aika fleksiibeliltä. No, ensin pitäis kuitenkin ne pääsykokeetkin läpäistä :-)