Tv:stä näytetään nykyään jotain ihmeellistä tosi-tv-hömppää. Katsoja on vastuussa tv-ohjelmien tuottamisesta (ovathan tosi-tv-kisailuihin osallistujat alunperin vain tavallisia tv:tä tuijottavia tossavaisia). Katsoja on myös vastuussa siitä että sitä sontaa yleensäkin tehdään, sillä jos yksikin matami tai matti jossain Keikyällä katsoo sitä roskaa, joku herra yliherra jossakin tekee johtopäätöksen että kansa on moskaan tyytyväinen. Lisää sitä samaa!
Koska julkisuudessa on päädytty siihen että vastuu on vastaanottajalla, ei ole mikään ihme että sama politiikka riivaa nykyään ihmisiä netissä. Jos et kestä jollain chatilla henkilökohtaista vittuilua, omapa on ongelmasi. Mikäli yhdelläkään foorumilla ei keskustella asiallisesti asiasta, vaan pyöritetään jotain pikku pikku show'ta johon osallistuvat ihmiset haluavat päteä heikompien ja hermostuvaisempien yksilöiden kustannuksella, niin tässäkin on vastuu niillä heikommilla jotka kehtaavat foorumille tulla OLETTAEN että siellä voi tehdä muutakin kuin riidellä, vittuilla, haistatella, kieroilla ja pyrkiä kaikin tavoin tekemään selväksi kuinka sitä onkaan etevä ja pätevä kukkulan kuningas.
Tunnustan toki että olen osallistunut älylliseen harjoitukseen nimeltä foorumipiruilu; olen valikoinut tiettyjä ärsyttäviä ihmisryhmiä joille olen tehnyt selväksi että heidän ajatuksensa ovat naurettavia, heillä ei ole minkäänlaista logiikkaa etc. Sen verran omahyväinen täytyy nyt olla kumminkin: en ole kiusannut niitä jotka eivät sitä kestäisi.
Näin sanoo tietysti moni muukin!
Kuka meistä on asiantuntija, ja kuka tietää kuinka pahasti joku saattaa jonkun letkautuksen ottaa? Onko meillä täällä keskuudessamme niin paatuneita tyyppejä, että he vain tuntisivat puhdasta nautintoa siitä jos saisivat tietää että joku foorumilta haistettelua ja ivallisuuksia lukenut on tappanut itsensä? Kuvittelemmeko että itsemurhaa hautovat eivät käytä nettiä?
Vedin tähän tämän äärimmäisen esimerkin, vaikka kyllä minäkin aika epätodennäköisenä pidän sitä että netti olisi se viimeinen pisara jollekulle. Mutta kuka sen meistä on kykenevä päättämään kuka on avun tarpeessa ja kuka ei, kuka yleensäkin saa saada apua, ja miksipä ei sitten juuri tältä palstalta?
Havainnoimieni keskustelujen perusteella kullekin foorumille kerääntyy jonkinlaisia foorumikuninkaallisia, jotka suoranaisesti "asuvat" palstalla, ja pyrkivät sanomaan kaikkeen oman "nasevan" mielipiteensä. Vihollisiksi leimatut tyypit yritetään savustaa palstalta, tai käyttää jokainen heidän sanomansa sana näppärästi heitä itseään vastaan. Keskenkasvuisimmillaan homma menee "itse olet" -lällättelyksi.
Kysymyksenasetteluni nyt menee näin:
a) taannuttaako netti ihmiset pikkulapsiksi? vai
b) kerääntyvätkö nettiin henkisesti pikkulapsen tasolle jääneet? vai onko
c) vastaus muu, mikä?
Vastuu vastaanottajalla?
5
198
Vastaukset
- Toinen inha
Mielenkiintoista pohdiskelua!
Oma suhtautmiseni eri nettipalsoilla oleviin kysymyksiin on että, oletan AINA ongelmistaan kertovan olevan aidosti asiallaan. Eli että jos kysymykset olisivatkin asetettu muotoon, kaverillani on seuraavanlainen ongelma, niin jos vastaan, vastaan asiallisesti.
Joskus tosin käytän positiivista huumoria niillä asian sallimilla rajoilla että en loukkaisi ketään. Voihan tietysti olla niinkin, että on todella paha tilanne niin mikä tahansa sattuu. Puhun nyt kokemuksesta!
Turhiin juupas-eipäs-saapas vedätyksiin en lähde enään mukaan. Taitolajihan se on tämäkin ja aikaa myöden jotenkin vain oppii vaisotamaan ne viestit joissa ollaan tosissaan.
Joskus on käynnyt niinkin että alkuperäinen kysymys on tehty vakavastikin, mutta sitten kysyjällä jostain syystä pimahtaa ja asialliseen vastakuseen saa mitä ihmeellisempää puppua. No, jätän ne tietysti omaan arvoonsa.
Mikään lääkärin tai terapeutin vastaanottohan tämä keskustelu foorumi ei ole, sen varmasti jokainen ymmärtää, mutta erinomainen keskustelupaikka jossa voi käsitellä nimenomaan itse asiaa.
Voi olla että todellisessa elämässä tuskinpa monenkaan kanssa tulisi edes keskusteltua ja siinä mielestäni tämän hienous onkin. Tämä antaa aivan uudelaisia ulottuvuuksia omaan ja toivottavasti myös kanssakeskustelijan ajattelumaailmaan.- Inha ihminen
Kun omat aivot kuitenkin aina ovat rajalliset, niin ettei pysty määräänsä enempää vaihtoehtoja keksimään, niin on aina kiintoisaa kysellä muidenkin mielipiteitä asiassa kuin asiassa.
Edellä oikeastaan kuvasit kaikki erilaiset mahdolliset vaihtoehdot keskustelun etenemiselle.
>kysyjällä jostain syystä pimahtaa ja asialliseen vastakuseen saa mitä ihmeellisempää puppua.
...ja tämä oli hauska kommentti! Eihän tässä nyt tietenkään naama ruvella ja otsa kurtussa tarvitse koko ajan kirjoitellakaan.
Kaikki eivät tietenkään odota mitään mailien pituista keskustelua aikaansaavansakaan, kunhan vain hätääntyneenä ryntäävät kysymään jotakin. Olisi hyvä että he saavat mahdollisimman erilaisia vastauksia... jos kaikki vastaukset painottuvat sille läl läl lää -tasolle missä perimmäisenä syynä vastata on osoittaa olevansa älykkäämpi kuin alkuperäinen kysyjä, niin loppujen lopuksi lällättelijä vain antaa itsestään kovin keskenkasvuisen kuvan. Sitä hätääntynyt kysyjä ei ehkä heti miellä, vaan hädissään kokee että koko maailma on häntä vastaan.
Eikä mielestäni kaikkien tarvitsekaan olla aina niin pirun älykkäitä, nokkelia ja kieroja kuin korkkiruuvit. Jostain syystä nuo ominaisuudet korostuvat ja kukoistavat netissä, mutta jottemme nyt sentään mitään klooneja olisi, tarvittaisiin yhä luonnonlapseutta, raikkautta, joskus naiviuttakin peräti.
Mutta kun ajatellaan palstan teemaa, niin ehkäpä erityisesti tänne kerääntyy katkeria ja kyynisiä ihmisiä. Mikäs ihme se oikeastaan on. - Liekki
Inha ihminen kirjoitti:
Kun omat aivot kuitenkin aina ovat rajalliset, niin ettei pysty määräänsä enempää vaihtoehtoja keksimään, niin on aina kiintoisaa kysellä muidenkin mielipiteitä asiassa kuin asiassa.
Edellä oikeastaan kuvasit kaikki erilaiset mahdolliset vaihtoehdot keskustelun etenemiselle.
>kysyjällä jostain syystä pimahtaa ja asialliseen vastakuseen saa mitä ihmeellisempää puppua.
...ja tämä oli hauska kommentti! Eihän tässä nyt tietenkään naama ruvella ja otsa kurtussa tarvitse koko ajan kirjoitellakaan.
Kaikki eivät tietenkään odota mitään mailien pituista keskustelua aikaansaavansakaan, kunhan vain hätääntyneenä ryntäävät kysymään jotakin. Olisi hyvä että he saavat mahdollisimman erilaisia vastauksia... jos kaikki vastaukset painottuvat sille läl läl lää -tasolle missä perimmäisenä syynä vastata on osoittaa olevansa älykkäämpi kuin alkuperäinen kysyjä, niin loppujen lopuksi lällättelijä vain antaa itsestään kovin keskenkasvuisen kuvan. Sitä hätääntynyt kysyjä ei ehkä heti miellä, vaan hädissään kokee että koko maailma on häntä vastaan.
Eikä mielestäni kaikkien tarvitsekaan olla aina niin pirun älykkäitä, nokkelia ja kieroja kuin korkkiruuvit. Jostain syystä nuo ominaisuudet korostuvat ja kukoistavat netissä, mutta jottemme nyt sentään mitään klooneja olisi, tarvittaisiin yhä luonnonlapseutta, raikkautta, joskus naiviuttakin peräti.
Mutta kun ajatellaan palstan teemaa, niin ehkäpä erityisesti tänne kerääntyy katkeria ja kyynisiä ihmisiä. Mikäs ihme se oikeastaan on.Katkeria ja kyynisiä ihmisiä?Varmasti niitäkin löytyy,mutta varmasti näitä palstoja seuraa myös sellaiset ihmiset,jotka ihan oikeasti välittävät.Ehkäpä heitä(meitä)itseään on lyöty välinpitämättömyyden pilkkakirveellä niin monta kertaa että he tietävät miltä se tuntuu,ja haluavat auttaa "taistelutovereitaan".
- Toinen inha
Liekki kirjoitti:
Katkeria ja kyynisiä ihmisiä?Varmasti niitäkin löytyy,mutta varmasti näitä palstoja seuraa myös sellaiset ihmiset,jotka ihan oikeasti välittävät.Ehkäpä heitä(meitä)itseään on lyöty välinpitämättömyyden pilkkakirveellä niin monta kertaa että he tietävät miltä se tuntuu,ja haluavat auttaa "taistelutovereitaan".
Totta Liekki. Ainakin omalta kohdaltani olen saanut hyvinkin paljon apua, sekä kysymällä että vastaamalla, siis keskustelemalla omaa mieltäni askaruttavista kysymyksistä.
Monet aiheet ovat jopa sellaisia että niistä ei oikeastaan haluaisikaan keskustella kasvotusten kenenkään kanssa. Ehkä näissä keskusteluissa on jotain ripittäytymisen kaltaista, tästä vain puuttuu se kirkko ja sen julistus ja tietysti pappi.
On tietysti oma asia mitä itsestään haluaa kertoa, itse en halua tietää kenenkään kotiosoitteita tai edes nimeä, tuntemattomuus on osa luottamusta näissä keskusteluissa - valo
Toinen inha kirjoitti:
Totta Liekki. Ainakin omalta kohdaltani olen saanut hyvinkin paljon apua, sekä kysymällä että vastaamalla, siis keskustelemalla omaa mieltäni askaruttavista kysymyksistä.
Monet aiheet ovat jopa sellaisia että niistä ei oikeastaan haluaisikaan keskustella kasvotusten kenenkään kanssa. Ehkä näissä keskusteluissa on jotain ripittäytymisen kaltaista, tästä vain puuttuu se kirkko ja sen julistus ja tietysti pappi.
On tietysti oma asia mitä itsestään haluaa kertoa, itse en halua tietää kenenkään kotiosoitteita tai edes nimeä, tuntemattomuus on osa luottamusta näissä keskusteluissaSitten täällä liikkuu vielä ne, jotka pelkäävät totuuden valoa. Erinäisin keinoin keskustelu yritetään tukahduttaa. Ei isketä asiaan vaan puhujaan. Todella halpamaisisia temppuja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922