Maksullinen neuvo Keskustalle

juha210

Puolueen puheenjohtaja, ja vielä nykyinen pääministeri juoksentelee vieraissa piittaamatta perheestään ja maineestaan julistaen - tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen - erinomainen esimerkki nuhteettomasta elämästä.

Puoluesihteeri kehoittaa kansalaisia julkisesti vastustamaan Suomen positiivista kehitystä pyytämällä puolueen kannattajia toimimaan todistettavasti kansantalouden kannalta kannattavien kehityssuunnitelmien jarrumiehinä - erinomainen esimerkki nuhteettomasta elämästä.

Lähde: Julkinen media.

Jatkakaa vaan samaan malliin ja pyrkikää ehdottomasti ehkäisemään keskustelua kipeistä aiheista, kuten NATOsta ja suomalaisen maanpuolustuksen nykykunnosta turvallisuusvajeineen, maataloustuista ja niiden leikkaustarpeista, kansanterveyden kannalta järkevistä toimenpiteistä liikunnan puitteissa, kaupan aukioloaikojen vapauttamisesta, Alkon monopolin purkamisesta ja ko. sektorin laskemisesta vapaan markkinatalouden piiriin ja rikollisuuden torjumisesta markkinatalouden avulla.

Tämänpäiväinen "Suomi laillistaa marihuanan" keskustelu ja sen deletoiminen palstalta osoitti taas kerran, miten rajoittunutta palstaa seuraavien ihmisten ajattelu on sheriffiä myöten.

Tietäkää enemmän ja uskokaa vähemmän.

7

790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otsikossa hymiö

      ...

    • Vähän minäkin ihmettelen sitä, että huumekysymystä koskeva avauksesi on poistettu eikä edes siirretty päihdepolitiikkaa koksevalle palstalle (tai sitten silmäilin epätarkasti). Huumekysymys on poliittinen ja ennen kaikkea polittinen aihe siinä missä muutkin.

      Kaikkiin päihteinä käytettäviin aineisiin voi liittyä myös hyviä ominaisuuksia, jopa erinomaisia. Tunnettuahan on, että esim. oopium-johdannainen morfiini on verraton kipulääke, joka esim. mahdollistaa kuolemansairaille vanhuksille armollisen kuoleman.

      Kysymys näiden huumeina käytettävien aineiden kohdalla on siitä, että erotetaan niiden hyvät ja haitalliset vaikutukset toisistaan. Lääke- ja hyötykäyttö voi olla hyvinkin rajattua kuten morfiinin kohdalla. Sitä ei pidä päästää vapaasti markkinoille vain sen takia, että siitä saa ehkä kivat fiilikset hetkeksi, kun tiedetään, että loppuelämä onkin sitten yhtä helvettiä.

      Cannabis-tuotteilla voi olla joitain hyviä vaikutuksia, mutta myös joukko huonoja on tiedossa. Tiedetään esimerkiksi, että kannabiksella on ihmistä passivoiva vaikutus. Lisäksi lääketieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että kannabiksen käyttö voi lisätä psykoosiriskiä ja että sillä voi olla muutenkin yhteyttä mielenterveysongelmien puhkeamisessa. Kaikkia päihteitä yhdistävä asia on se, että niistä voi tulla käyttäjälleen elämää suurempi asia eli vähintäänkin psyykkinen riippuvuus voi kehittyä suureksi. Kannabistuotteiden (niiden ainesosien) käyttäminen lääkkeenä pitää tietysti sallia, jos hyödyt ovat todistetut ja riittävät riskeihin verrattuna. Tällaiset lääkkeet ovat sillloin reseptitavaraa kuten muutkin lääkkeet. Sellaisia reseptilääkkeitä on paljonkin, joilla on eriasteisesti huumaavia vaikutuksia.

      Oma kysymyksensä huumeongelmassa on se, kumpi on vaarallisempi asia, huumeiden käyttö vai huumerikollisuuden kasvu. Niissä maissa, joissa on joitakin huumeita on vapautettu lailliseen myyntiin, perusteena on huumerikollisuuden kitkeminen. Tämä on erinomaisen tärkeä peruste, mutta tuskin Suomen pienillä markkinoilla ajankohtainen. Kysymys on siitä, että huumeongelmaa ei enää saada kuriin kontrollitoimin. Silloin paras konsti voi olla viedä huumerikollisilta markkinat alta. Tämä sama peruste lopetti meillä aikoinaan kieltolain. Pirtutrokaus ja viinan salakauppa vähenivät kuin taikaiskusta ja ovat nyttemmin kuihtuneet lähes olemattomiin.

      Päihdepolitiikassa on yleensä valittavana vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Tämä on syytä pitää mielessä, kun puolustaa jonkin mallin esim. tiukan kontrollipainotteisen huumepolitiikan siunauksellisuutta. Kaikissa yhteiskunnissa eri puolilla maailmaa on nähty, ettei se toimi lainkaan tai toimii melko kehnonlaisesti.

      Kun puhun huumeista haluan väärin käsitysten välttämiseksi korostaa sitä, etten ole minkään päihteen puolestapuhuja. Kaikilla päihteillä ja Suomessa erityisesti alkoholilla on huomattavat haitalliset vaikutuksensa. Silti joudutaan käyttämään harkintaa ja järkeä siinä, mikä valittavista ratkaisuista olisi vähiten haitallinen, sillä haitallisia ne ovat kaikki muodossa tai toisessa.

      • juha210

        Mielipidepankki:
        "Oma kysymyksensä huumeongelmassa on se, kumpi on vaarallisempi asia, huumeiden käyttö vai huumerikollisuuden kasvu."

        Ensimmäinen ongelma keskusteltaessa huumeista on se, että uskovaiset niputtavat kaikki huumeet samaan nippuun marihuanasta heroiiniin unohtaen alkoholin ja muut ns. lailliset huumeet, joihin voidaan luetella esim. reseptin takana olevat lääkkeet. Tällä asenteella silmät ummessa ei eteenpäin pääse.

        Toinen ongelma johtuu edellisestä eli ei ymmärretä syy-yhteyksiä rikollisen kaupankäynnin ja laillisen kaupankäynnin välillä. Kuten itsekin kirjoitit, markkinoiden pilaaminen rikollisilta on erittäin tehokas keino ehkäistä laittoman kaupankäynnin ympärillä pyörivää rikollisuutta - itse huumekauppaa, sekä ennenkaikkea kaupankäynnin rahoitusongelmasta syntyvää rikollisuutta.

        Itse lähden siitä, että sallimalla selvästi alkoholia vaarattomamman nautintoaineen laillinen kauppa, iskemme kaikkein parhaiten nyt laittomana rehottavaan valvomattomaan kauppaan.

        Nollatoleranssilain teho on tässä valossa osoitettu monin esimerkein täysin tehottomaksi tekopyhien populistien mainoslauseeksi.


    • Jaba_43

      Deletoiminen ilmeisesti johtui siitä, ettei ketju riittävästi osoittanut sormella keskustan politiikkaa

      • juha210

        Siitä sen on varmaan pakko johtua. Keskustallahan ei ole lain säätämisen kanssa mitään tekemistä Suomen maassa.


      • Jaba_43
        juha210 kirjoitti:

        Siitä sen on varmaan pakko johtua. Keskustallahan ei ole lain säätämisen kanssa mitään tekemistä Suomen maassa.

        Ilmeisesti teksteissä pitäisi tarkemmin yksilöidä, miten aihe liittyy keskustan harjoittamaan politiikkaan. Avauksesi viittaus hampun kasvatuksen tuomiin maataloustuloihin koettiin ilmeisesti vain huuleksi tai sitten maatalouden harjoittamiseksi, jolle on myös oma palstansa kakkosnelosessa. ;-)


      • juha210
        Jaba_43 kirjoitti:

        Ilmeisesti teksteissä pitäisi tarkemmin yksilöidä, miten aihe liittyy keskustan harjoittamaan politiikkaan. Avauksesi viittaus hampun kasvatuksen tuomiin maataloustuloihin koettiin ilmeisesti vain huuleksi tai sitten maatalouden harjoittamiseksi, jolle on myös oma palstansa kakkosnelosessa. ;-)

        Minähän yritin vain ehdotella takuuvarmoja keinoja uppoavan laivan pelastamiseksi, mutta ilmeisesti toivo on jo mennyt - Keskusta deletoituu maailman kartalta.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2074
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1733
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1412
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1213
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1203
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1048
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      962
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      961
    Aihe