Raamattu ja oikea

usko..

Raamattua käytetään monessa uskonnossa, herätysliikkeissä, jne korkeimpana ja tärkeimpänä kirjana. Jokainen uskonto tulkitsee Raamattua mielestään oikein. Miten on mahdollista, että Raamattua tulkitaan niin monella tavalla?

Miten on mahdollista, että luterialinen uskonto ei kaikkialla ja kaikissa suuntauksissa ole sitä mieltä, että tarvitaan saada ihmiseltä synninpäästö eli ts.ihminen on välikätenä, kuten vl uskossa opetetaan?

Miten muut eivät voi tätä tajuta lukemalla Raamattua, jos asia on vl-ihmisten mielestä itsestään selvä ja Raamatusta löydettävissä?

Miten kukaan ei tajua, että Luther oli sen ajan vl ja teki vl-uskon mukaisen parannuksen?


Osaisiko joku ystävällisesti selittää, miten teologian asiantuntijat, Raamattua useita kertoja kannesta kanteen lukeneet ja tutkineet, samoin Raamatun ajan kielen ilmauksia tutkineet, eivät löydä tai myönnä näitä tosiasioita, joita vl-usko opettaa?

Miten yhtä kirjaa voidaan tulkita niin monella eri tavalla, kun kuitenkin on olemassa Raamatunkin mukaan vain yksi oikea usko. Kaikki kristityt eivät pelastu, jos Raamatussakin sanotaan, että ahdas on portti, mikä vie elämään ja että vain pieni joukko pelastuu.

Miksi ev-lut kirkko ei painota sitä, että täytyy tehdä parannus pyytämällä synnit anteeksi ihmiseltä, jolla on Pyhä Henki anteeksiantoon vaikuttamassa? Miten koko kirkko, lukuunottamatta lestadiolaisia, voi olla lukenut Raamattua niin väärin, että eivät ole ottaneet keskeisiksi oppinsa ajatuksiksi juuri tuota syntein anteeksiantamusta niin, että ihminen on siinä välikätenä?


Osaisiko joku tietäväinen selittää, miksi ev.lut kirkko ei sitten opeta oikein, jos kerta Raamatussa selvästi lukee mikä on oikeaa uskoa ja mikä ei, niin miksi kirkko ei opeta sitten niin, kuten lestadiolaisuudessa, niin kuin vanhoillisilla ja esikoisilla opetetaan?

9

676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lasse-setä

      Mitä pitemmälle etenemme ajassa alkuseurakunnasta, sitä harvemmaksi käyvät armon auringon säteet.

      Alussa oli tunnustus: Jeesus Kristus on Herra.

      Kun vihollinen ei voinut kumota Sanaa, se tarjosi hyviä lisäyksiä. Tunnustuksia monisanaistettiin ja tehtiin tulkintoja. Sitten niistä tulkinnoista tuli pyhempiä, kuin itse Sana.

      Ihmiset alkoivat vaatimaan alamaisuutta itselleen ja omille tulkinnoilleen ja soppa oli valmis. Vihollinen oli päässyt päämääräänsä, lauma hajalla ja riitaisina keskenään.

      • Blastus

        "Oppi" ja kaikenlainen raamatun tekstien pilkun paikan siirtely alkaa yleensä lähinnä itkettää :´(


    • Hannu Wegelius

      Meillä VL;ssä ja niillä jotka jakavat samanlaisen uskon kanssamme, on Pyhän Hengen virka. Tämä tarkoittaa sitä, että uskoo siirtyy, uskosta uskoon josta vanhurskas on elävä (Room.1:17). Muut uskot, eivät näin usko. Ei siis ole monia teitä vanhurskauttamiseen. 8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman? (2,kor.3:8).

      • Lasse-setä

        Tuo termi: uskosta uskoon tulee Paavalilta Room 1.
        Kysyisin kuitenkin, mitä se tarkoittaa?

        Sen ymmärrän, että julistajalla on usko, mutta mikä se usko on kun sanotaan uskoon?


      • Hannu Wegelius
        Lasse-setä kirjoitti:

        Tuo termi: uskosta uskoon tulee Paavalilta Room 1.
        Kysyisin kuitenkin, mitä se tarkoittaa?

        Sen ymmärrän, että julistajalla on usko, mutta mikä se usko on kun sanotaan uskoon?

        Näin on aina Raamatussa: Usko siis siirtyy uskovaiselta toiselle.

        2.kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.


      • Lasse-setä
        Hannu Wegelius kirjoitti:

        Näin on aina Raamatussa: Usko siis siirtyy uskovaiselta toiselle.

        2.kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.

        Miksi uskovaiselta toiselle uskovaiselle?
        Eikö sen pitäisi levitä uskovaiselta uskomattomalle?

        Voisiko se olla niin, että pelastavaa uskoa pitää julistaa sellaiselle ihmiselle, joka uskoo viimeisen tuomion ka edesvastuu olevan olemassa?


      • Hannu Wegelius
        Lasse-setä kirjoitti:

        Miksi uskovaiselta toiselle uskovaiselle?
        Eikö sen pitäisi levitä uskovaiselta uskomattomalle?

        Voisiko se olla niin, että pelastavaa uskoa pitää julistaa sellaiselle ihmiselle, joka uskoo viimeisen tuomion ka edesvastuu olevan olemassa?

        Tässä kohden sanotaan, että Jumalan vanhurskaus siirtyy uskosta uskoon...

        Siis aina uskovaiselta toiselle uskovaiselle. Nähdäkseni aina epäuskoisele usko ja vanhurskkautus tulee yhtä aikaa...


    • zuenne

      ikinä ajatelleet että te tulkitsette raamattua väärin? Se onkin jännä juttu, että raamattua voi tulkita niin monella tavalla. Ei pahalla mutta kirjoituksestasi paistaa taas se tuttu ylpeys ja omavanhurskaus. Eihän ketkään muut voi olla oikeassa muuta kuin te...........

      • Lueppa

        jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Miksei olis? kuolihan jeesus ristillä syntiemme puolesta.

        Silti joillekkin on niin vaikea uskoa tämä tosi asia.

        Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

        Kaikki synnit mitä olet tehnyt ovat sovitettu jo silloin 2005 vuotta sitten. Tarvitsee vain uskoa se.

        Kun kadut ja uskot pelastut. Tietenkin pitää olla myös kastettu isän pojan ja pyhänhengen nimeen.

        Harhaoppiako? Eijei, tarkista vaikka raamatusta, että Jeesus on sovittanut ristinkuolemallaan kaikki maailman synnit. Siellä se lukee monessa paikassa. Tällä pyhän hengen tuomalla vallalla me edelleen julistamme tätä pyhää sanomaa. Emmekö me saisi? Eiköse pyhähenki tullut kaikille opetuslapsille ja jeesus sanonut heille "tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni"?

        Eli pyhähenki on myös meillä, koska olemme ottaneet evankeliumin uskolla vastaan.

        Jeesus sanoi myös: "Joille te synnit anteeksi annatte maanpäällä, niille ne on pidetyt taivaassa ja joille te ne pidätte niille ne on pidetyt taivaassa"

        Harhaoppiako? Ei ole, koska se sanoma on totta vieläkin. Tottakai meitä saa siitä syyttää mutta se ei muuta tätä sanomaa miksikään. Ja sillä on aina pelastava vaikutus.

        Jumalan valtakunnan raja kulkee sydämmestä sydämmeen. Etkö sinäkin haluaisi tulla sisälle tähän jumalan pojan valtakuntaan?

        Portti on ahdas, koska tuntuu niin vaikealta jättää se entinen tie jota oli helppo kulkea.

        Jeesus on se oikea tie. Jeesus on myös se ovi. Joka pyrkii jumalan valtakuntaan muuta kautta on varas ja ryöväri. Jumalan valtakunnan raja kulkee sydämmestä sydämmeen. Vain oikeata tietä kulkemalla pelastut.

        Oikokaa uskonveljet jos on virheitä tekstissäni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      46
      5269
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1730
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      133
      1700
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1335
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1230
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      24
      1160
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe