Nyt pitäis kertoa mitä minä Halonen olen saanut virkakaudellani aikaan, muutakin, kuin sotkemaan Suomen ulkopoliittiset suhteet.
Vanhojen AY aikojen paskanlässytys ei sovi Presidentille edes vaalikmppanjassa
Paskan lässyttäjä
7
347
Vastaukset
- Halonen = nolla
varmaan maailman lyhin kirja.
- jarder
Halonen on saanut kaikki tämän palstan sekopäät kiipeämään pitkin seiniä. Se on jo hyvä syy äänestää häntä.
- Kyrsä Joonas
Koskas tulee ne ansiot joilla järkevät ihmiset perustelevat Halosen kykyään hoitaa vastuullisia tehtäviä.
Ai niin, mutta Halosen änestäjät äänestävät aivan omalla logiikalla.
- hyvä huomio
vaalitaktiikkasi ontuu eikä taida tuottaa toivottua tulosta? lopeta p-kanlässyttäminen?
- Sitruunasooda
Uuden perustuslain mukaan presidentti on Suomessa lähinnä mielipidejohtaja. Presidentti ei siis säädä tai ehdota lakeja, eikä hänellä juuri enää ole edes nimitysoikeuksia.
Presidentin ansiot ovat siis hänen puheensa. Jos ja kun tämän palstan aktiiveista iso osa on hänen puheistaan eri mieltä, ei pidäkään äänestää Halosta.
Eilen West Wingissä Santos sanoi hyvin:"Älä äänestä ehdokasta, koska hän on täydellinen. Siinä on iso riski tulla petetyksi. Äänestä ehdokasta, joka jakaa sinun ihanteesi, unelmasi."
Niinpä.
Herää vain kysymys näitä keskusteluja seuratessa MIKSI ihmiset jotka EIVÄT kannata Halosta vaivautuvat näin kauheasti (ilmiselvästikin enimmäkseen toisten samanmielisten kanssa) haukkumaan häntä? Mitä siinä on voitettavana? - Soini Soininen
Sitruunasooda kirjoitti:
Uuden perustuslain mukaan presidentti on Suomessa lähinnä mielipidejohtaja. Presidentti ei siis säädä tai ehdota lakeja, eikä hänellä juuri enää ole edes nimitysoikeuksia.
Presidentin ansiot ovat siis hänen puheensa. Jos ja kun tämän palstan aktiiveista iso osa on hänen puheistaan eri mieltä, ei pidäkään äänestää Halosta.
Eilen West Wingissä Santos sanoi hyvin:"Älä äänestä ehdokasta, koska hän on täydellinen. Siinä on iso riski tulla petetyksi. Äänestä ehdokasta, joka jakaa sinun ihanteesi, unelmasi."
Niinpä.
Herää vain kysymys näitä keskusteluja seuratessa MIKSI ihmiset jotka EIVÄT kannata Halosta vaivautuvat näin kauheasti (ilmiselvästikin enimmäkseen toisten samanmielisten kanssa) haukkumaan häntä? Mitä siinä on voitettavana?Itse kuulun vanhempaan sukupolveen, enkä jaksa ymmärtää näitä presidentin mollaajia.
Viimeksi kun kävin tällä palstalla, kehoitin kirjoittajia kehumaan omaa ehdokastaan, jolla saisi ehkä jonkun epäröijän käännetyksi puolelleen. Haukkuminen taas kääntyy aina esittäjäänsä vastaan.
- dante
Haloska viittas tässä joku aika sitten Venäjään demokratiana(!), just joo... Miks meillä ei oo kunnon johtajia. Ennen meillä oli pingviini ja nyt meillä on pääsiäisnoita :S Milloin tää kärsimys päättyy ja saamme oikean johtajan
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067492
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1045274Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253471Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3531515Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?571330