Kuka valehteli Backmanin

lapusta?

Muistaakseni vielä erottamisensa jälkeenkin Anneli onnistui järkyttämään eduskuntaa. Anneli väitti, että häntä painostettiin "lapulla". SDP käski lapun avulla Annelia eroamaan, sanoi Anneli.

Koko eduskunta tonki roskakoreja löytääkseen lapun, jonka Jouni Backman lähetti Keskustan ryhmäkokoukselle ja jonka Timo Kalli palautti lähettäjälle.

Eero Lankian mukaan lapussa ei ollut sellaista, mitä Anneli kertoi lapussa olleen. Samaa sanoi Timo Kalli. Kuka olikaan tässä lappujupakassa valehtelija - paitsi Backman tietyski kepun mielestä.

Mitä lapussa luki? Minä en muista. Oliko siinä Lipposen viesti SDP:lle vai Backmanin omaa käskytystä kepulle?

31

987

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laput

      seuraava suuri tehtävä olisi kuljettaa valehtelijoiden lappuja! "Lappuliisana".

    • Jaba_43

      Lappu on näytetty kuvana mediassa. Sen on kirjoittanut Backman itse. Tekstin sisältö koski ainoastaan päätöksenteon aikataulua, kun kepulaiset jahkailivat siinä, pitäisikö eduskuntaryhmän viedä Jäätteenmäen asia ja koko hallituskysymys puoluehallitukseensa vai ei.

      Kepulla ja demareillahan oli tuolloin jo yksimielinen sopimus siitä, että sama hallitus jatkaa, jos päätös tulee nopeasti. Eduskunnan kesäloman alku nimittäin oli vastassa, ja jos olisi jouduttu isomman remontin eteen, niin se olisi tiennyt ministerivaihdoksia, hallitusohjelman rukkaamista ja kepun kannalta ikävintä vaihtoehtoa: oppositiota.

      • CITY.-Keskusta

        Ihan sama mitä "julkaistussa lapussa" on lukenut tai sen rivien välistä jäänyt lukematta.

        Jokainen asiaa vierestä seurannut tietää että Jäätteenmäen jahtaamisen alusta alkaen aina J. Backamanin "viestilappuihin Paavolta Kepun ryhmähuoneeseen jossa pitää ymmärtää että Jäätteenmäen potkut ovat se raja jonka takaa sitten SDP-SAK katsoo armollisesti Keskustan suuntaan" ja toki Backamanin todella julkeaan esiintymiseen sisälsi vain yhden viestin:

        Paavo Lipposen KOSTO, lue SDP-SAK:n kosto ja voimannäyttö siitä faktasta, että sen 25% parlamentaarinen valta riittää kyykyttämään niin Kokoomusta kuin Keskustaakin, mielin määrin, mennen tullen, asiassa kuin asiassa..

        ...Jonka seikan sinäkin samalla varmuduella tiedät kuin me muutkin, riippumatta siitä kuinka paljon koet Jäätteenmäen kautta joitain tunnepohjaisia kaunaisia ajatuksia Keskustan suuntaan.

        Varmaan on:
        SE OLI JA ON SDP-SAK:n LAPPUJEN VIESTIN SISÄLTÖ HALLITUSKUMPPANEILLEEN, TÄLLÄ KERTAA KESKUSTALLE.

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

      • oivahärkönen

        ... asiallisesti vaadittiin kepun eduskuntaryhmää tekemään päätöksensä sinä päivänä. Ei eduskuntaryhmä pysty hallitukseen osallistumisesta yksin päättämään, niinpä se olisi halunnut viedä asian puoluehallitukseen, mutta se ei ollut sinä päivänä mahdollista. Siinä tilanteessa Anneli aukaisi solmun eroamalla ja pelasti sossujen (Backmannin)uhkauksen edessä hallitusyhteistyön.

        On muuten muistettava, että Backmankin ja Jaakonsaari olivat niitä lipposlaisia edellisen hallituksen ministereitä, jotka jätettiin Lipposen kaatumisen myötä hallitukuvioiden ulkopuolelle. Kaikki nämä kolme harrastivat kapuloiden heittelyä Jäätteenmäen hallituksen rattaisiin.

      • Otsikossa hymiö
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        "Jos noin käy kuten sanot, pidän sitä surkeana pelkuruutena!

        Lähettäjä: kerimäki-st 4.4.2003

        > ...että Jäätteenmäki asettaisi esittämäsi asiat hallitusohjelman kynnyskysymyksiksi.
        > Mutta eipä taida asettaa, koska hän haluaa demarit hallitukseensa ja nämä ovat näköjään ennakoitua halukkaammin
        > sinne menossa.
        > Nyt ei oikein enää näytä siltä, etä tulisi Jäätteenmäen porvarihallitus tai Lipposen sinipuna, sillä Jäätteenmäen
        > punamulta tuntuu jo hyvin vahvalta, kun Lipponenkin näyttää peruvan vaatimuksensa pääministerin paikasta.
        Oli petturina ja Hakaniemen orjailija sitten Jäätteenmäki tai Itälä tai kuka vain kolmas, niin päin peetä ovat asiat!
        KUN / jos Ay:n ja eritoten SAK:n pyhää lehmää ja pakkovaltaa ei saisi edes mainita hallitusta koottaessa, ovat asiat pois raiteiltaan.
        DDR-tyyppinen punakone on meille SAK-sossujen toimesta solutettu hallintomallisksi, ja sen purkaminen saataa olla ylivoimainen tehtävä kenelle hyvänsä.
        kerimäki st
        Seppo Hietanen"

      • Jaba_43
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        Ihan sama mitä "julkaistussa lapussa" on lukenut tai sen rivien välistä jäänyt lukematta.

        Jokainen asiaa vierestä seurannut tietää että Jäätteenmäen jahtaamisen alusta alkaen aina J. Backamanin "viestilappuihin Paavolta Kepun ryhmähuoneeseen jossa pitää ymmärtää että Jäätteenmäen potkut ovat se raja jonka takaa sitten SDP-SAK katsoo armollisesti Keskustan suuntaan" ja toki Backamanin todella julkeaan esiintymiseen sisälsi vain yhden viestin:

        Paavo Lipposen KOSTO, lue SDP-SAK:n kosto ja voimannäyttö siitä faktasta, että sen 25% parlamentaarinen valta riittää kyykyttämään niin Kokoomusta kuin Keskustaakin, mielin määrin, mennen tullen, asiassa kuin asiassa..

        ...Jonka seikan sinäkin samalla varmuduella tiedät kuin me muutkin, riippumatta siitä kuinka paljon koet Jäätteenmäen kautta joitain tunnepohjaisia kaunaisia ajatuksia Keskustan suuntaan.

        Varmaan on:
        SE OLI JA ON SDP-SAK:n LAPPUJEN VIESTIN SISÄLTÖ HALLITUSKUMPPANEILLEEN, TÄLLÄ KERTAA KESKUSTALLE.

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

        Minä kerron tosiasioita. Sinä kerrot omia mielipiteitäsi.

        Kaikkein väärimmässä olet, jos intät minun tuntevan jotain "Anneli-vihaa", kun kyse on vain siitä, että hän oli täysin epäpätevä mihinkään poliittisiin johtotehtäviin, minkä tosiasiat todeksi todistavat.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... asiallisesti vaadittiin kepun eduskuntaryhmää tekemään päätöksensä sinä päivänä. Ei eduskuntaryhmä pysty hallitukseen osallistumisesta yksin päättämään, niinpä se olisi halunnut viedä asian puoluehallitukseen, mutta se ei ollut sinä päivänä mahdollista. Siinä tilanteessa Anneli aukaisi solmun eroamalla ja pelasti sossujen (Backmannin)uhkauksen edessä hallitusyhteistyön.

        On muuten muistettava, että Backmankin ja Jaakonsaari olivat niitä lipposlaisia edellisen hallituksen ministereitä, jotka jätettiin Lipposen kaatumisen myötä hallitukuvioiden ulkopuolelle. Kaikki nämä kolme harrastivat kapuloiden heittelyä Jäätteenmäen hallituksen rattaisiin.

        Siinä lapussa muistutettiin ainoastaan siitä aikataulun takarajasta, jonka Backman ja kalli olivat jo sopineet.

        Jos tämä katsotaan painostukseksi, niin silloin luetaan rivien välistä sellaista, mitä lapussa ei lukenut.

        Edelleen ihmettelen, ettei yksikään keskustalainen asettunut Jäätteenmäkeä puolustamaan, vaan punamultaa jatkettiin nöyrästi demareiden pillin mukaan konttaamalla.

      • CITY.-Keskusta
        Jaba_43 kirjoitti:

        Minä kerron tosiasioita. Sinä kerrot omia mielipiteitäsi.

        Kaikkein väärimmässä olet, jos intät minun tuntevan jotain "Anneli-vihaa", kun kyse on vain siitä, että hän oli täysin epäpätevä mihinkään poliittisiin johtotehtäviin, minkä tosiasiat todeksi todistavat.

        .
        Kun et näe niin et tietenkään usko SDP-SAK:n ulkoparlamentaarista pakkovaltaa, et sen olemassaoloa.

        Muiden muoassa Metallin tiedottaja Putkonen todistaa päin vastaista sun mallisis suhteen. Sinun näkemyksesi mukaisesti hän puhuu peetä?

        Putkosen vappu-julistuksen ote 1.5.2003:

        ** ..Yhdysvalloissa ja Englannissa tulkitaan nyt, että Suomen linja muuttui Anneli Jäätteenmäen noustessa pääministeriksi.

        Pääministeri Lipponen sopi presidentti Bushin kanssa Suomen liittymisestä Irakin jälleenrakentamiskoalitioon.

        Jäätteenmäki tuomitsi jälleenrakentamiskoalition voimakkain sanakääntein mm. nettipäiväkirjasivuillaan ja televisioväittelyissä...""

        Kumpi teistä on väärässä, sinä vai Putkonen?

        Jos hän on oikeassa oli SDP-SAK:n myllyttys keväällä 2003 Jäätteenmäen ulosheittämiseksi juuri sitä mitä sanon, ja jos taas Putkonen valehetee, niin sun kantasi on OK, mulla on juttu metsässä.

        Vakkaa näistä, mutat perustellen, vaikkapa tuosta Putkosen uskottavuudesta on hyvä aloittaa.

        Seppo Hietane

        Minusta ei kannata sotkea mitään punakoneita siihen, ettei Jäätteenmäki osannut hoitaa hommaansa.

        Tuo Putkosen sitaatti kertoo olennaisen, jota olen jo kommentoinut täällä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000011271386

      • EU:ssa
        Jaba_43 kirjoitti:

        Siinä lapussa muistutettiin ainoastaan siitä aikataulun takarajasta, jonka Backman ja kalli olivat jo sopineet.

        Jos tämä katsotaan painostukseksi, niin silloin luetaan rivien välistä sellaista, mitä lapussa ei lukenut.

        Edelleen ihmettelen, ettei yksikään keskustalainen asettunut Jäätteenmäkeä puolustamaan, vaan punamultaa jatkettiin nöyrästi demareiden pillin mukaan konttaamalla.

        Tuon aikarajan määräsi enemmänkin EU:n kokous, joka alkoi juhannuksena ja, jossa Suomea taisi loppujen lopuksi edustaa Tuomioja?

      • Jaba_43
        EU:ssa kirjoitti:

        Tuon aikarajan määräsi enemmänkin EU:n kokous, joka alkoi juhannuksena ja, jossa Suomea taisi loppujen lopuksi edustaa Tuomioja?

        Jos EU:n kokous vaikutti asiaan, niin ei kai se sitä mitätöi, että eduskuntakin oli lähdössä kesälomille ja tarvitsi esityksen pääministerin henkilövaihdoksesta istuntoonsa ennen sitä.

    • wsxedc

      Ainoa, joka Annelin asiassa on valehdellut - Annelin lisäksi - on Oiva Härkönen.

      • oivahärkönen

        ... minäkään emme ole valehdelleet kertaakaan Lipposen nostaman Irak-jupakan yhteydessä.

      • Otsikossa hymiö
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... minäkään emme ole valehdelleet kertaakaan Lipposen nostaman Irak-jupakan yhteydessä.

        6.6.2003 IS: ”Jäätteenmäki tietää Irak-vuotajan
        Vastoin aikaisempia puheitaan pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk) todennäköisesti tietää salaisten Irak-muistioiden vuotajan. IS:n haltuunsa saama pöytäkirja osoittaa, että puheenjohtaja ilmoitti puolueen sisäpiirille jo maaliskuussa, ettei voi pettää lähteitään.
        Jäätteenmäki teki selkoa hallussaan olevista Irak-asiapapereista keskustan puoluehallituksen työvaliokunnassa 7.3. Irak-kohu oli silloin juuri räjähtämässä esiin.
        IS:n haltuunsa saama ja Jäätteenmäen nimikirjoituksella vahvistettu työvaliokunnan pöytäkirja kuvailee yksityiskohtaisesti keskustan puoluejohdon Irak-keskustelua.”
        6.6.2003 ”Jäätteenmäki: En tiedä Irak-vuotajaa
        Pääministeri Anneli Jäätteenmäki kiistää edelleen, että hänellä olisi eduskuntavaalien alla ollut käytössään ulkoministeriön salaisiksi leimaamia Irak-asiakirjoja."

        7.6.2003 ”Keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho myöntää varoittaneensa seuraajaansa Anneli Jäätteenmäkeä käyttämästä Irakia aseena vaalitaistelussa.
        - Tämä on ainoa neuvo, jonka olen seuraajalleni antanut. Sanoin Jäätteenmäelle, ettei hänen olisi pitänyt puuttua asiaan, enkä katso vieläkään, että siitä oli mitään hyötyä, Aho sanoo lauantain Hämeen Sanomien haastattelussa.
        Ahon mukaan Jäätteenmäen toimintalinja ei ollut vaalien kannalta tärkeää.
        - Tästä oli erilaisia näkemyksiä puolueenkin sisällä, mutta mielestäni se, mitä Lipponen Bushin kanssa puhui, oli täysin linjassa Suomen yleisen linjan kanssa."

        7.6.2003 Turun Sanomat: "Jos ilmenisi, että Jäätteenmäki on valehdellut asiassa, hänen olisi hyvin vaikea jatkaa pääministerinä."
        Huvittavaa kyseisessä lehdessä on myös malliesimerkki pekkaroinnista ja kepumaisesta venkoilusta mallia Mauri Pekkarinen:
        "En uskalla sanoa, että se olisi sama. Mutta en voi väittää, etteikö näin olisi."

        9.6.2003 IL Pääkirjoitus: ”Olisiko jo totuuden aika?
        Nopeista reaktioistaan tunnetun Sirkka-Liisa Anttilan mielestä uutta pääministeriä röykytetään hänen sukupuolensa takia. Toisen koulukunnan mielestä naispoliitikkojen kimppuun ei päinvastoin uskalleta käydä. Anttila on oikeassa siinä, että puhemiehen esikunnan paisuttamiseen ja muihin Paavo Lipposen uusiin toimiin olisi syytä kiinnittää huomiota. Anneli Jäätteenmäki saa kuitenkin syyttää itseään nurkkaan ajautumisesta Irak-kiistassa.
        Ehkä Jäätteenmäki on arvellut, että kohu laantuu itsestään. Irak-vuoto jäikin välillä Häkämies-skandaalin varjoon. Ilta-Sanomien paljastama keskustapuolueen pöytäkirja on asettanut pääministerin kuitenkin yhä hankalampaan asemaan.
        Taas kerran varatuomari Jäätteenmäki turvautui juridiseen formalismiin ja asianajotemppuihin. Pöytäkirjaa ei ole kuulemma edes olemassa, kun sitä ei ole tarkastettu. Historiantutkijat törmäävät usein pikemmin siihen, että pöytäkirjan luonnos on luotettavampi lähde kuin kaunisteltu tarkastettu versio.
        Mitä motiiveja pöytäkirjan tehneellä toimitsijalla olisi ollut keksiä tai väärentää puheenjohtajan toteamusta? Monet paikalla olleet ovat sitä paitsi jo vahvistaneet hänen lausumansa ytimen paikkansa pitäväksi. Totta kai Jäätteenmäki oli ennen julkisuuteen syöksymistä varmistanut, että Irak-tiedot pitivät paikkansa. On toisarvoista, oliko hän tällöin vaatinut avustajaansa kertomaan vuotajan nimen vai luottanut saamaansa informaatioon, johon lienee kuulunut kopioita dokumenteista.
        Jäätteenmäkeä ei edes epäillä rikoksesta, mutta jupakka on hänelle enemmän kuin kiusallinen. Kirpeänkin totuuden kertominen olisi pääministerille parempi vaihtoehto kuin tulla haastetuksi todistamaan asiassa oikeudessa. Tällöin hän joutuisi kai kertomaan välikäden nimen, mikä voisi johtaa koko vuotoketjun paljastumiseen ja luultavasti jonkun virkamiehen erottamiseen.
        Pääministeri voisi yhä perustella tapahtunutta sillä, että niin hän itse kuin vuotaja halusivat vaikuttaa Suomen Irak-politiikan suuntaan. Esko Aho oli varoittanut toimista, mutta virheellinenkin ratkaisu on poliitikolle kunniallisempi teko kuin niin sanottuun muunnettuun totuuteen turvautuminen.
        Tutkimukset ovat laajentuneet keskustan oman vuotajan löytämiseen. Parille kymmenelle hengelle jaettava dokumentti voi kuitenkin useinkin päätyä julkisuuteen. Luottamuksellisuutta tarvitaan, mutta salailussa ja etenkin kaksinaamaisuudessa on aina riskinsä.”
        9.6.2003 Verkkouutiset: ” "Jäätteenmäen olisi aika erota"
        Professori: Pääministerin puheet viittaavat "moraaliseen luonnehäiriöön"
        IA, 9.6.2003
        Filosofian professori Timo Airaksinen ampuu maanantain Iltalehdessä kovilla vuotojupakan keskellä pyristelevää pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.). Professorin mielestä hämmentäviä selityksiä heittelevän pääministerin pitäisi erota - jo pelkän poliisitutkinnan vuoksi.
        Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Timo Airaksisen korvaan särähtää pääministeri Anneli Jäätteenmäen viime aikaisista tokaisuista erityisesti perjantaina lentokentällä toimittajille heittämä "yritän puhua niin totta kuin osaan" -toteamus.
        - Se oli hyvin erikoinen lause. Ihminen kun joko puhuu totta tai valehtelee. Mutta jos ihminen ei tiedä, osaako hän puhua totta, silloin on kyse vakavasta moraalisesta luonnehäiriöstä, Airaksinen sanoo.
        Airaksisen mukaan Jäätteenmäen venkoilu ei kuitenkaan ole mitään uutta politiikan pelikentällä.
        - Samanlaisia tulee väistämättä vastaan, jos katselee politiikan historiaa. Politiikka on valtapeliä, jossa totuus on - jos nyt ei aivan kauppatavaraa - niin työväline ainakin; vastapuolta vaaditaan aina puhumaan totta, mutta itselle varataan oikeus puhua vähän niin ja näin.
        Lauantain Iltalehdessä Helsingin yliopiston valtio-opin professori Tuomo Martikainen uskoi, että pääministeri ei selviä "muunnellusta totuudesta" ilman rangaistusta. Tosin ennen rangaistuksen langettamista pitäisi kyetä todistamaan, että Jäätteenmäki on valehdellut tarkoituksellisesti.
        Filosofi Airaksinen ei puolestaan jäisi odottamaan poliisitutkinnan tuloksia.
        - Jos Suomessa oltaisiin herkkiä demokraattisen politiikan moraalin suhteen - kuten monissa muissa sivistyneissä maissa - niin Jäätteenmäen olisi jo aika erota.”

        10.6.2003 ”Jäätteenmäen esikunta varoitti puolueväkeä
        Pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk) uskottavuutta horjuttanut Irak-skandaali on hämmentänyt keskustan puoluekentän.
        Epävarmuutta lisäsi eilen puoluesihteeri Eero Lankian ilmoitus, että Ilta-Sanomissa perjantaina julkaistu pöytäkirja puoluehallituksen työvaliokunnan maaliskuun kokouksesta on asiakirjan lopullinen versio - toisin kuin pääministeri itse tuoreeltaan ilmoitti.
        Pääministerin esikunta on nyt ryhtynyt sammuttamaan keskustan kentässä kyteviä epäilyksiä erityisavustaja Timo Laanisen avoimella sähköpostikirjeellä, joka on lähetetty tuhansille keskusta-aktiiveille. Kirjeen tarkoitus on valaa uskoa puolueväkeen ja selittää Irak-sotkua parhain päin.
        Ensimmäisen kerran Jäätteenmäen esikunnasta tunnustetaan, että Irak-skandaali saattaa jopa horjuttaa hallitusta. Hallituksen kaaduttua tilalle tulisi Sdp:n ja kokoomuksen hallitus, Laaninen varoittaa.”

        10.6.2003 MTV: ” Poliisi kuulustelee Jäätteenmäkeä Irak-vuodosta
        Poliisi kuulustelee pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä Irak-muistion vuodosta todistajana tällä viikolla.
        Helsingin rikospoliisi aikoo kuulustella pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä todistajana ripeään tahtiin Ulkoministeriön salaisen Irak-muistion vuodosta.
        MTV:n uutisten tietojen mukaan Jäätteenmäki menee poliisin kuultavaksi vielä tällä viikolla.
        Irak-papereiden vuotoon liittyviä poliisitutkimuksia ovat viime aikoina kiirehtineet mm. sisäministeri Kari Rajamäki ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Myös eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on toivonut asian mahdollisimman nopeaa selvittämistä.
        Kalliomäki: Luottamus on säilynyt
        Jäätteenmäen vaikeudet Irak-papereita koskevassa myllytyksessä eivät heiluta ainakaan vielä hallitusyhteistyötä.
        Toisen päähallituspuolueen SDP:n ministeriryhmän vetäjä Antti Kalliomäki vakuuttaa, että luottamus on säilynyt. Valtiovarainministeri Kalliomäen mukaan hallitusyhteistyön perusasia on luottamus, joka vallitsee tällä hetkellä. Muuten hän ei istuisi paikallaan.
        - Luottamusta joko on tai ei. Nyt sitä on, Kalliomäki korosti.
        Irak-papereita koskeva asia ei ole ollut hallituksen asialistalla, eikä Kalliomäen mukaan kuulukaan sinne.
        Jäätteenmäki välttelevänä
        Jäätteenmäki vältteli tänään järjestelmällisesti asiaa koskevia toimittajien kysymyksiä. Hän poistui valtioneuvoston juhlahuoneistossa pidetystä hallituksen budjettineuvottelusta takakautta.
        Eduskunnassa Jäätteenmäki kertoi käyvänsä painamassa istuntosalissa läsnäolonappia, jonka jälkeen hän lähti kiireen vilkkaa Pohjolan Voiman tilaisuuteen puhumaan energiapolitiikkaa. (MTV3)”

        18.6.2003 Yle Teksti-TV ”Manninen: Jäätteenmäki pyysi tietoja
        Presidentin neuvonantaja Martti Manninen sanoo, että pääministeri Anneli Jäätteenmäki pyysi häneltä tietoja Irak-keskusteluista.
        Jäätteenmäki otti minuun yhteyttä ennen ensimmäistä vaalikeskustelua ja pyysi tapaamista, Manninen sanoi STT:lle.
        Mannisen mukaan Jäätteenmäki oli kiinnostunut Irak-aineistosta ja antoi hänelle salaisen faksinumeronsa.
        Jäätteenmäki sanoi tänään eduskunnalle, ettei hän ollut pyytänyt tietoja ja että Mannisen lähettämät faksit tulivat hänelle yllätyksenä.”
        18.6.2003 ”Jäätteenmäki pyytää eroa pääministerin tehtävistä
        (18.6. 20:16)
        Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) jättää vielä tänä iltana tasavallan presidentille eronpyyntönsä pääministerin tehtävistä. Jäätteenmäki ilmoitti keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa, ettei hänellä ole edellytyksiä jatkaa hallituksen johdossa poliittisen luottamuksen menettämisen vuoksi.
        Keskustan puoluevaltuuskunta ja puoluehallitus aikovat käsitellä ensi tiistaina hallitusyhteistyön jatkamista ja Jäätteenmäen seuraajakysymystä. Ryhmänjohtaja Timo Kalli sanoi suosittelevansa keskustan pysymistä hallituspuolueena. Myös SDP:n uskotaan tyytyvän siihen, että ainoastaan pääministeri vaihtuu.
        Eduskunta joutuu kokoontumaan juhannuksen jälkeenkin pääministerin eron takia. Täysistunto on kutsuttu koolle tiistaiksi kello 14. Eduskunta äänestää pääministeristä, ja uusi hallitus antaa ohjelmansa tiedonantona.
        Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) arvioi, että uuden hallituksen muodostamiseen tarvittaviin prosesseihin menee ensi viikolla kahdesta kolmeen päivää.
        Jäätteenmäki: En saanut papereita Manniselta
        Jäätteenmäki piti edelleen kiinni siitä, ettei hän ole pyytänyt presidentin neuvonantajalta Martti Manniselta mitään papereita. Pääministerin puolesta todisti valtiosihteeri Risto Volanen, joka kertoi tavanneensa Mannisen ennen kuin poliisi kuuli Jäätteenmäkeä todistajana Irak-vuotoa koskevassa asiassa.
        Volasen mukaan Manninen oli ilmoittanut syyttävänsä Jäätteenmäkeä yllytyksestä, jos tämä kertoo Mannisen roolista tietovuodossa.
        Jäätteenmäki piti selvänä, ettei hänellä ole edellytyksiä jatkaa hallituksessa minkään muunkaan salkun haltijana. Hänen asemansa puolueen puheenjohtajana kuuluu puolue-elinten ratkaisuvaltaan.
        SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma arvioi, että Jäätteenmäen päätös jättää eronpyyntönsä oli ainoa mahdollisuus. Edellytykset jatkamiseen olivat Heinäluoman mukaan hävinneet.
        Heinäluoma uskoi, että tapahtuneesta ei jää pysyviä vaurioita keskustan ja SDP:n hallitusyhteistyön jatkolle.
        Jäätteenmäen hallitus lyhytaikaisimpien joukossa
        Anneli Jäätteenmäen hallitus jää historiaan yhdeksi Suomen historian lyhytikäisimmistä hallituksista. Huhtikuun 17. päivänä nimitetty hallitus oli tänään ollut koossa 63 päivää. Se sijoittuu lyhytikäisyydessään jaetulle kolmannelle sijalle.
        Suomessa on itsenäisyyden aikana ollut 67 hallitusta, ja niistä kolme on aiemmin hajonnut parissa kuukaudessa.
        Lyhyysennätyksiä pitävät hallussaan kaksi jatkosodan lopulla nimitettyä hallitusta. Elokuussa 1944 aloittaneen kansallisen kokoomuspuolueen Antti Hackzellin enemmistöhallituksen iäksi tuli pääministerin sairastuttua 41 päivää. Sitä seurannut kokoomuslaisen U. J. Castrénin enemmistöhallitus pysyi pystyssä 58 päivää.
        Kolmanneksi sijoittuu lokakuussa 1971 Urho Kekkosen nimittämä Teuvo Auran virkamieshallitus. Sen pituudeksi jäi 63 päivää. (STT)”
        18.6.2003 Yle Teksti-TV ”Jäätteenmäki ilmoitti eroavansa
        Pääministeri Anneli Jäätteenmäki jättää eroanomuksensa presidentti Tarja Haloselle ennen puoltayötä Naantalissa.
        Halonen pyytää nykyhallitusta jatkamaan toimitusministeristönä.
        Jäätteenmäki sanoi eron syyksi sen, että hän ei voi enää hoitaa suomalaisten asioita poliittisen luottamuksen puutteen takia. Keskusta päättää hallituksessa jatkamisestaan ensi viikon tiistaina. Ryhmäjohtaja Timo Kalli pitäisi puolueen hallituksessa.
        Jäätteenmäen seuraajaksi arvellaan keskustan varapuheenjohtajaa, nykyistä puolustusministeriä Matti Vanhasta.”
        18.6.2003 Yle Teksti-TV ” Valtiosihteeri: Manninen uhkaili
        Jäätteenmäki pysyy kannassaan, jonka mukaan hän ei ole papereita presidentin neuvonantajalta pyytänyt.
        Jäätteenmäen puolesta todisti valtiosihteeri Risto Volanen, joka kertoi MTV3:n uutisissa tavanneensa Martti Mannisen ennen kuin poliisi kuuli Jäätteenmäkeä todistajana.
        Volasen mukaan Manninen oli ilmoittanut syyttävänsä Jäätteenmäkeä yllytyksestä, jos tämä kertoo Mannisen roolista.
        Martti Mannisen asianajajan Matti Wuoren mukaan Jäätteenmäen ja Mannisen välinen yhteydenpito voidaan todistaa teletunnistetietojen perusteella.”

      • )))
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... minäkään emme ole valehdelleet kertaakaan Lipposen nostaman Irak-jupakan yhteydessä.

        ...

      • Keskustalainen viekkaus
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... minäkään emme ole valehdelleet kertaakaan Lipposen nostaman Irak-jupakan yhteydessä.

        Olette puhuneet vain niin totta kuin osaatte.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... minäkään emme ole valehdelleet kertaakaan Lipposen nostaman Irak-jupakan yhteydessä.

        Yksikään Jäätteenmäen Lipposeen kohdistama Irak-väite ei pitänyt paikkaansa.

        On sitten makuasia käytetäänko valehdella-verbiä vai jotain muuta sanaa kuvaamaan sitä, ettei Jäätteenmäen vaalivilpillä ollut yhtään mitään pohjaa todellisuudessa.

        Vastaavasti voidaan arvioida sinun puheitasi, Oiva.

      • room

        Mutta edelleen kepukentällä elävän kepulaisen sankaritaruston mukaan rohkea Anneli pelasti toiminnallaan Suomea joutumasta sotaan. Anneli esti suomalaisia poikia joutumasta sodan kurimukseen.

        Mutta jos kepulaiset uskoisisivat tätä sankaritarustoaan, niin kyllähän he olisivat Annelille jo Rauhan Nobelia ehdottaneet.

      • Jaba_43
        room kirjoitti:

        Keskustan ja Jäätteenmäen todellisten kannattajien reaktio näkyi minusta hyvin selvästi EU-vaalissa, jossa Jäätteenmäki menetti yhteensä n. 20 000 ääntä niissä vaalipiireissä (Vaasa, Helsinki) joissa hän oli ollut aiemmin ehdokkaana.

        Vaalikuningattaren titteli tulikin sitten muiden vaalipiirien hajaäänillä ja marginaalisella voitolla Alexander Stubb'iin verrattuna, joka nousi äänikununkaaksi suuresta tuntemattomuudesta.

      • oivahärkönen
        Jaba_43 kirjoitti:

        Yksikään Jäätteenmäen Lipposeen kohdistama Irak-väite ei pitänyt paikkaansa.

        On sitten makuasia käytetäänko valehdella-verbiä vai jotain muuta sanaa kuvaamaan sitä, ettei Jäätteenmäen vaalivilpillä ollut yhtään mitään pohjaa todellisuudessa.

        Vastaavasti voidaan arvioida sinun puheitasi, Oiva.

        ... Lipposen salaiseksi julistamat keskustelunsa Bushin hallinnon kanssa Irak-kysymyksestä, jotka innokas Manninen hänelle toimitti. Voidaan heti kysyä, mitä salattavaa niissä oli. Oikeastaan lähes kaikki tuli esiin jo silloin esitetyissä televisiokuvissa. Lipponen nuoleskeli Bushia ja kehui hänen johtajuuttaan Irak-operaatiossa.

      • diplom A

        Lähtökohta kansainvälisessä diplomatiassa on että valtiojohtajien keskustelut eivät ole julkisia. Silloin keskustelut voivat olla myös luottamuksellisia, eli voidaan keskustella asioista, eikä tarvitse rupatella säästä.

        Enpä ole havainnut että esim. Vanhanen olisi pääministerinä poikennut tästä periaatteesta eli eipä ole Vanhanen julkaissut muiden maiden johtomiesten kanssa käymiään keskuteluja.

        OH:n logiikan mukaan vodaan siis esittää kysymys, että onko Vanhasen ja esim. Venäjän johtomiesten käymissä keskusteluissa jotakin salattavaa, kun keskustelumuistioita ei ole julkistettu? Mitä Vanhanen piilottelee?

      • oivahärkönen
        diplom A kirjoitti:

        ... mutta kun asia tulee muuten julkiseksi, ei kannata äksyillä vaan selittää mitä keskusteltiin ja miksi. Lipponen vain äksyili ja järjesti ajojahdin.

      • YTEE
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... mutta kun asia tulee muuten julkiseksi, ei kannata äksyillä vaan selittää mitä keskusteltiin ja miksi. Lipponen vain äksyili ja järjesti ajojahdin.

        Mitenkähän pääministeri Vanhanen suhtautuisi siihen, jos vaikkapa joku UM:n demari vuotaisi julkisuuteen Vanhasen keskustelut Venäjäm johtomiesten kanssa.

        Vanhanen varmaan harmaaseen tyyliinsä selittäisi rauhallisesti ja kärsivällisesti, että mitä on keskusteltu ja miksi?

        Jäätteenmäki yksinkertaisesti ylitti poliittisesti ja oikeudellisesti sopivaisuuden rajat. Vallanhimo vei järjen, vaikka omatkin jo varoittelivat.

        No nyt on kaikki hyvin, ja Jäätteenmäki on karkoitettu Eurooppaan ja on taatusti paikassa, jossa ei voi saada aikaan mitään vahinkoa Suomelle.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... Lipposen salaiseksi julistamat keskustelunsa Bushin hallinnon kanssa Irak-kysymyksestä, jotka innokas Manninen hänelle toimitti. Voidaan heti kysyä, mitä salattavaa niissä oli. Oikeastaan lähes kaikki tuli esiin jo silloin esitetyissä televisiokuvissa. Lipponen nuoleskeli Bushia ja kehui hänen johtajuuttaan Irak-operaatiossa.

        Mitään Lipposen ja Bushin keskusteluja ei julistettu salaisiksi, koska Lipponen informoi kaiken keskustelujen sisällön sekä medialle että eduskunnan ulkoasiainvalikokunnalle heti matkalta palattuaan.

        Salaiseksi julistettiin vain UM:n sisäiset muistiinpanot, koska se ei ollut mikään hyväksytty keskustelupöytäkirja, vaan suurlähetystön virkamiehen tekemä muistiinpano keskustelun kulusta.

        Nuoleskelusta puhuminen on lähinnä kunkin omaa tulkintaa tilanteessa, jossa Lipponen kiitti Bushin johtajuutta siitä, että tämä tuolloin yritti vielä saada YK:n hyväksymään USAn pitkään valmistelemat voimatoimet Irakia vastaan.

        Minusta on ikävää, että sinä muuten asiallisena miehenä annat Lipposvihasi sokaista ymmärryksesi tajuamasta Jäätteenmäen avutonta ammattitaidottomuutta.

      • Jaba_43
        diplom A kirjoitti:

        Lähtökohta kansainvälisessä diplomatiassa on että valtiojohtajien keskustelut eivät ole julkisia. Silloin keskustelut voivat olla myös luottamuksellisia, eli voidaan keskustella asioista, eikä tarvitse rupatella säästä.

        Enpä ole havainnut että esim. Vanhanen olisi pääministerinä poikennut tästä periaatteesta eli eipä ole Vanhanen julkaissut muiden maiden johtomiesten kanssa käymiään keskuteluja.

        OH:n logiikan mukaan vodaan siis esittää kysymys, että onko Vanhasen ja esim. Venäjän johtomiesten käymissä keskusteluissa jotakin salattavaa, kun keskustelumuistioita ei ole julkistettu? Mitä Vanhanen piilottelee?

        Keskustelut ovat julkisia niiltä osin kun keskustelijat yhdessä tai erikseen julkistavat sen, mistä keskusteltiin.

        Luonnollista tietenkin on, ettei kummankaan osapuolen keskustelusta tekemiä, epävirallisia muistiinpanoja julisteta pääsääntöisesti julkisiksi, vaan ne jaetaan pääsääntöisesti vain sellaiselle piirille, joka tarvitsee detaljitietoa paperilla omien tehtäviensä hoitamiseksi.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... mutta kun asia tulee muuten julkiseksi, ei kannata äksyillä vaan selittää mitä keskusteltiin ja miksi. Lipponen vain äksyili ja järjesti ajojahdin.

        ...että asiaa myöhemmin selvitettäessä Jäätteenmäen oikeudenkäynnissä puolustus vetosi siihen, etteivät Mannisen paperit paljastaneet yhtään mitään sellaista, mikä ei jo muutenkin ollut tiedossa sen perusteella. mitä Lipponen oli informoinut matkalta palattuaan sekä tiedotustilaisuuksissa medialle että raportoidessaan keskustelut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

        Jäätteenbmäki ei siis paljastanut yhtään mitään. Koko hänen vihjailunsa Lipposesta ja Bushista oli täysin perätöntä vaalivilppiä, ja kun Jäätteenmäki itsepäisyyttään ei vilppiään tunnustanut, niin hän menetti luottamuksensa jopa omassa puolueessaan.

      • Jaba
        Jaba_43 kirjoitti:

        Mitään Lipposen ja Bushin keskusteluja ei julistettu salaisiksi, koska Lipponen informoi kaiken keskustelujen sisällön sekä medialle että eduskunnan ulkoasiainvalikokunnalle heti matkalta palattuaan.

        Salaiseksi julistettiin vain UM:n sisäiset muistiinpanot, koska se ei ollut mikään hyväksytty keskustelupöytäkirja, vaan suurlähetystön virkamiehen tekemä muistiinpano keskustelun kulusta.

        Nuoleskelusta puhuminen on lähinnä kunkin omaa tulkintaa tilanteessa, jossa Lipponen kiitti Bushin johtajuutta siitä, että tämä tuolloin yritti vielä saada YK:n hyväksymään USAn pitkään valmistelemat voimatoimet Irakia vastaan.

        Minusta on ikävää, että sinä muuten asiallisena miehenä annat Lipposvihasi sokaista ymmärryksesi tajuamasta Jäätteenmäen avutonta ammattitaidottomuutta.

        nyt jo vähän huilimaan, kun koko pitkän päivän olet tehnyt työtä kepun laariin! Huomenna on uusi päivä, jaksat sitten taas olla terävänä!

    • JormaKKorhonen

      ...ja sitkeyttä! Kuinka hän jaksaakaan kerta toisensa jälkeen näyttää totuutta tikun nokassa ja vääntää rautalangasta tapahtuneiden mallia noille uskonsa sokaisemille taulapäille!

      Minä vaan en jaksaisi hermostumatta perin pohjin tuollaiseen typeryyteen. Siksi en osallistu keskustluun tätä enempää.

      • Jaba_43

        Mainosmiehenä uskon toiston voimaan, eli kun tosiasioita ja niiden perusteluja tuo riittävän kauan ja johdonmukaisesti esiin, niin kyllä se siitä pikku hiljaa menee perille.

        Oivakin pohjimmaltaan tietää, miten asiat oikeasti tapahtuivat, mutta haluaa todistaa uskoaan siitä huolimatta.

        Ei sellainen minua haittaa, :-)

      • Johtopäättelijä

        Ei kai kukaan ole mitään toistanut useimmin kuin Oiva "Anneli ei valehdellut kertaakaan, Anneli ei valehdellut kertaakaan, Anneli ei valehdellut kertaakaan" jne....jne...jne...

      • Jaba_43
        Johtopäättelijä kirjoitti:

        Ei kai kukaan ole mitään toistanut useimmin kuin Oiva "Anneli ei valehdellut kertaakaan, Anneli ei valehdellut kertaakaan, Anneli ei valehdellut kertaakaan" jne....jne...jne...

        Kauppamies Oiva taisi olla ennen eläköitymistään, vieläpä idänkaupan mies. ;-)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe