Reissumies Enestam kissanristijäisissä

Eikö Enestam lomaile kesällä kuten muut, sillä MTV 3:sen haastattelussa, Enestam kertoi matkojen olleen virkamatkoja. Aika kalliiksi käy kopterikyydit veronmaksajille kissanristiäisiin.


http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/juttu.asp?id=20020711OL30

Oikeuskansleri selvittää Enestamin helikopterilentoja



Oikeuskansleri Paavo Nikula selvittää, oliko puolustusministeri Jan-Erik Enestamilla (r) perusteita käyttää puolustusvoimien koulutushelikopteria viime viikonloppuna.
Enestam lensi perjantaina puolustusvoimien helikopterilla Helsingistä Turun saaristoon Houtskariin avaamaan Houtskari-päivät.
Sieltä hän lensi Vaasan pohjoispuolelle Pedersöreen, jossa hänen ohjelmaansa kuului lauantaina muistomerkin paljastaminen sekä kotiseutujuhla.
Pohjanmaan Lappforsissa ministerin ohjelmassa oli vielä Mannerheim-ristin ritarin kunniaksi järjestetty muistotilaisuus, jonka jälkeen hän lensi etelärannikolle kotiinsa Västanfjärdiin.

Oikeuskansleri tutkii lentojen perusteita yksityishenkilön tekemän valituksen pohjalta.
Puolustusministeriön adjutantin mukaan lentoyhtiöiden lennot eivät sopineet yhteen ministerin viikonloppuaikataulun kanssa, ja ministereiden autonkuljettajat olivat lomalla.


--------------------------------------------------------------------------------

STT
[email protected]
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muistakaa vaan huume-Duncker.Erlander-pedofiili
ja Ruotsista tulevat puoluetuet.
Siinä Merirosvo-Enestamin korroosio on vaan vanhaa
ruotsalaisperinnettä. Osaa onneksi mies suomea niin saa vähän sivistyneemmän vaikutelman annettua itsestään sentään.

Äänestä
  • On se sitten kumma juttu kun pitää whinettää näistä pienistä asioista, jos joku nyt lentää vähän helikopterin kyydissä niin SO WHAT?
    Se summa joka se maksaa ei tunnu missään, sitäpaitsi ne kaks helikopterin kuljettajaa saivat vähän lentotunteja lisää, pitää ajatella positiivisesti! Sehän ei ollut turha reissu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronmaksaja kirjoitti:

Eikö Enestam lomaile kesällä kuten muut, sillä MTV 3:sen haastattelussa, Enestam kertoi matkojen olleen virkamatkoja. Aika kalliiksi käy kopterikyydit veronmaksajille kissanristiäisiin.


http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/juttu.asp?id=20020711OL30

Oikeuskansleri selvittää Enestamin helikopterilentoja



Oikeuskansleri Paavo Nikula selvittää, oliko puolustusministeri Jan-Erik Enestamilla (r) perusteita käyttää puolustusvoimien koulutushelikopteria viime viikonloppuna.
Enestam lensi perjantaina puolustusvoimien helikopterilla Helsingistä Turun saaristoon Houtskariin avaamaan Houtskari-päivät.
Sieltä hän lensi Vaasan pohjoispuolelle Pedersöreen, jossa hänen ohjelmaansa kuului lauantaina muistomerkin paljastaminen sekä kotiseutujuhla.
Pohjanmaan Lappforsissa ministerin ohjelmassa oli vielä Mannerheim-ristin ritarin kunniaksi järjestetty muistotilaisuus, jonka jälkeen hän lensi etelärannikolle kotiinsa Västanfjärdiin.

Oikeuskansleri tutkii lentojen perusteita yksityishenkilön tekemän valituksen pohjalta.
Puolustusministeriön adjutantin mukaan lentoyhtiöiden lennot eivät sopineet yhteen ministerin viikonloppuaikataulun kanssa, ja ministereiden autonkuljettajat olivat lomalla.


--------------------------------------------------------------------------------

STT
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu