Keskuskauppakamarin ohjeet puolueettomille, valantehneille tavarantarkastajille (HTT) määrittelevät käyvän arvon seuraavasti: ”Käypänä arvona pidetään sitä korkeinta käteishintaa, mikä kysytynhetkisessä markkinatilanteessa on moottoriajoneuvosta yleisesti saatavissa pidettäessä sitä myytävänä tarkoituksenmukaisella tavalla”.
Ajoneuvojen ostohinta ei aina vastaa vahingoittuneen omaisuuden käypää arvoa, sillä autoliikkeissä myytävät ajoneuvot ovat useimmiten kunnostettuja ja niille on usein myönnetty takuu, jolloin myös myyntihinta on korkeampi. Lisäksi osto-hintaan vaikuttaa maksutapa ja se onko kyseessä vaihtokauppa vai ei. Käypään arvoon eivät vaikuta tunnearvot eivätkä henkilökohtaiset oletukset ajoneuvon käyttöarvosta.
Käytäntö on osoittanut, että käyvän arvon
suuruus voidaan määritellä yleensä melko
tarkasti. Käytettyjen ajoneuvojen hintatasosta
ja markkinatilanteesta saa varsin
hyvän kuvan tiedustelemalla niitä autoliikkeistä
sekä seuraamalla paikkakunnan
sanomalehtiä, myynti-ilmoituslehtiä ja
Internettiä. Lisäksi on olemassa käytettyjen
autojen hinnastoja, jotka kertovat mille
tasolle hyväkuntoisten katsastettujen autojen
hinnat osapuilleen sijoittuvat.
ks
http://www.autokorjaus.fi/Tiedotteet/Autonlunastus.pdf
Onko totta että vakuutusyhtiöissä selataan autolehtiä ja katotaan autotorin myynti-ilmoituksia ja poimitaan sieltä summamutikassa yks samalle näyttävä auto ja pistetään siitä sit hinta lunastukseen menneelle autolle???
vakuutusyhtiöiden käypä arvo??
9
1392
Vastaukset
- timo
Tarkastajan tehtävä on löytää edullisin lunastushinta, jolla vakuutusyhtiö saa suurimman katteen toiminnalle. yleensä riitatauttamalla korvaus nousee, mutta aikaa ja hermoja kuluu enemmän. Peruslähtökohta on kuitenkin se, että lunastushinnalla vastaava auto pitää markkinoilta saada ja jos sinä pystyt esittämään korkeamman hinnan jolla vastaava auto on saatavissa on tarkastaja hieman heikommassa asemassa. Valitettavan usein lunastus vaatii vääntöä, ennen kuin hinta on edes kohtuullinen.
- joo, mutta
joo, mutta mistä vakuutusyhtiön tarkastajat löytää sen halvimman version ja pitääkö niiden todistaa et se on täysin vastaavanlainen kuin se lunastettava auto? ja pitääkö niiden todistaa et mistä ne löys sellasen arvon?
ihmeellistähän tuo on et tulli ja vakuutuslaitos molemmat hakee samaa asiaa mut on vääntäny käsitteet siten ku ittelle parhaiten sopii... - Mie
"Peruslähtökohta on kuitenkin se, että lunastushinnalla vastaava auto pitää markkinoilta saada ja jos sinä pystyt esittämään korkeamman hinnan jolla vastaava auto on saatavissa on tarkastaja hieman heikommassa asemassa."
- peruslähtökohta on, että korvaus on sen suuruinen, mitä autosta olisi saanut myytäessä vahinkohetkellä. Tarkoitus ei ole saada yhtään enempää, koska vakuutussopimuslaissa on ns. rikastumiskieltopykälä, jonka mukaan korvaus ei saa olla sellainen, että vahingon jälkeen vakuutuksenottaja jää parempaan asemaan kuin ennen vahinkoa. Jos autoista saisi vakuutuksesta paremman hinnan kuin myytäessä, osa autoista kohtaisi mieluummin onnettomuuden kuin päätyisi myyntiin. Sen taas maksaisit sinä vakuutusmaksuissasi.
- vaikka pystyisit esittämään kaksikin korkeampaa hintaa, ei tämä mitenkään sido vakuutusyhtiötä. Pyytäähän saa mitä tahansa, hullu on vain se, joka maksaa. Liikkeiden pyynnöissä on mukana auton puleeraamista, huoltoa, kunnostusta, takuuta, myyjän palkaa ja vaihtoautohyvitystä. Yksityisetkin ovat usein fiksanneet autoaan ennen myyntiä. Hyötymistarkoituksessa sattuneiden vahinkojen välttämiseksi korvataan se hinta, mitä siitä sinun yksilöstäsi oli sellaisessa kunnossa saanut, missä se oli välittömästi ennen vahinkoa. Periaatteessa siihen hintaan pitäisi toiselta yksityiseltä saada ostetuksi vastaava ropponen. Usein se myytävänä oleva saman hintainen peli näyttää aika alakuloiselta, mutta niin se sinun omasikin näytti kaikkien toisten mielestä. - timo
Mie kirjoitti:
"Peruslähtökohta on kuitenkin se, että lunastushinnalla vastaava auto pitää markkinoilta saada ja jos sinä pystyt esittämään korkeamman hinnan jolla vastaava auto on saatavissa on tarkastaja hieman heikommassa asemassa."
- peruslähtökohta on, että korvaus on sen suuruinen, mitä autosta olisi saanut myytäessä vahinkohetkellä. Tarkoitus ei ole saada yhtään enempää, koska vakuutussopimuslaissa on ns. rikastumiskieltopykälä, jonka mukaan korvaus ei saa olla sellainen, että vahingon jälkeen vakuutuksenottaja jää parempaan asemaan kuin ennen vahinkoa. Jos autoista saisi vakuutuksesta paremman hinnan kuin myytäessä, osa autoista kohtaisi mieluummin onnettomuuden kuin päätyisi myyntiin. Sen taas maksaisit sinä vakuutusmaksuissasi.
- vaikka pystyisit esittämään kaksikin korkeampaa hintaa, ei tämä mitenkään sido vakuutusyhtiötä. Pyytäähän saa mitä tahansa, hullu on vain se, joka maksaa. Liikkeiden pyynnöissä on mukana auton puleeraamista, huoltoa, kunnostusta, takuuta, myyjän palkaa ja vaihtoautohyvitystä. Yksityisetkin ovat usein fiksanneet autoaan ennen myyntiä. Hyötymistarkoituksessa sattuneiden vahinkojen välttämiseksi korvataan se hinta, mitä siitä sinun yksilöstäsi oli sellaisessa kunnossa saanut, missä se oli välittömästi ennen vahinkoa. Periaatteessa siihen hintaan pitäisi toiselta yksityiseltä saada ostetuksi vastaava ropponen. Usein se myytävänä oleva saman hintainen peli näyttää aika alakuloiselta, mutta niin se sinun omasikin näytti kaikkien toisten mielestä.Vakuutusyhtiöt pyrkivät maksimoimaan voittonsa joka tapahtuu autovakuutusten kohdalla mm. minimoimalla lunastettavien autojen lunastushinta. Mitä pienempään hintaan asiakas tyytyy riitauttamatta sen suurempi kate vakuutustoiminnasta jää. Tämä johtaa siihen, että vakuutusyhtiöiden henkilöstö saa työkseen etsiä erilaisia selityksiä millä lunastushinnat saataisiin mahdollisimman mataliksi.
- Mr. X
Vakkutusyhtiön menettely kuulostaa sikäli oikealta, että jokainenhan meistä niin toimii:
jos vastaavia yksilöitä on useampi kappale myyyn-
nissä, aika harva lähtee hieromaan kauppoja kalleimmasta, vaan kyllä se kaupanteko aloitetaan halvimmasta. Tämä tietenkin näin, mikäli autot ovat tosiaan ominaisuuksiltaan toisiaan vastaavia.
Tullin touhu taas on hanurista: otetaan kallein mahdollinen ja siitä LASKETAAN pois jotain teoreettista ja näennäistä. Ei siis mitään
tekemistä reaalimaailman kanssa. Vain uusista autoista voidaan laskemalla saada aikaan todellinen ostohinta, koska alennusprosentti on kaikkien tiedossa ja helposti saatavissa. - Mie
"Onko totta että vakuutusyhtiöissä selataan autolehtiä ja katotaan autotorin myynti-ilmoituksia ja poimitaan sieltä summamutikassa yks samalle näyttävä auto ja pistetään siitä sit hinta lunastukseen menneelle autolle?"
- ei ole totta. Vakuutusyhtiön tarkastaja käy toteamassa kyseisen yksilön ja tekee siitä arvion; onko kyseessä keskimääräinen, keskimääräistä arvokkaampi vai keskimääräistä arvottomampi yksilö.
Yksityisten ihmisten myynti-ilmoitukset ovat kyllä hyvä mittari käyvälle arvolle, vaikka niissäkin ilmaa on tavallisesti 5-10 %.
Yksityisten pyynneistä selviää keskitaso ja vaihteluväli, ja keltaista pörssiä ja vastaavia voidaan toki käyttää tukimateriaalina. Yksittäinen lehti-ilmoitus ei tietenkään hommaa ratkaise.
Autovahinkotarkastajat ovat kyllä yleensä niin pätevöityneitä, ettei useimpia tapauksia tarvitse enää mistään lähteä tihrustamaan.- kokenut
Vahinkohan ei tule koskaan kello kaulassa. Romuttuneen auton arvo on mikä on. Vakuutusyhtiö lähtee ehtojensa ja vakuutuslainasäädännön mukaan lunastamaan autoa sen "käypään hintaan" kuten edellä mainittu. Mitä siitä olisi saatu? Sehän jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä koska sitä ei koskaan myyty ennen kolaria!? Eiks je? Absoluuttista hintaa ei siis voi tietää. Markkinavoimat määrää raamit, jotka vahinkotarkastaja varmasti tietää, joiden puittessa elää. Auton kunto kertoo loput.Romu on romu, helmi on helmi.JA hinta sen mukaan! Tottakai!
Neuvottelukysymys.En tarkoita että se olisi pokeria vaan sitä että kaikki faktat pöytään ja sitten vasta miettimään.Itse en luottanut vakuutusyhtiöön kun vahinko sattui mutta prosessin edetessä tämä SVT/Fennian tarkastaja selvitti homman nimen, kuunteli myös minua ja saatiin juttu nätisti läpi. sitä en saannut mistä lähin..Ns.tinkaus vara, jonka asetin. Mutta hyvät perusteet vaiensi jopa minut.. ;)
Sitten laskeskelin: vuodessa maksoin omaa ja pakollista n. 800 euroa vuodessa kaikkilla alennuksilla. Autoni oli 3000eur. Pidin sitä 7 vuotta..Ja kun mietin yhtiön asiakkaiden määrää ja niiden maksamien vakuutusmaksujen määrää niin tulin väistämättä siihen tulokseen ettei romuksi menneiden autojen arvo/arvottomuus ole mitään vakuutusyhtiöiden kassassa!! Autojen korjausmenot sen sijaan täytyy olla! Vain muuan prosentti kaiketi menee kolariautoista lunastukseen..??
En tiedä, kommentoikaa!
Tässä minun tarina. - kuulleet
kokenut kirjoitti:

Tässä minun tarina.yhdestäkään keissistä, jossa hintariidan lopputulos valittaessa olisi ollut se että käypä arvo katsottu vak.yhtiössä liian alhaiseksi? Minä en. Eli ihmisille vaan epäselvää se paljonko arvoinen se ritsa olisi ollut jos itse olisivat alkaneet myymään ennen vahinkoa.. (sitä se käypä arvo taas tarkoittaa.)
- Mr.X
kuulleet kirjoitti:
yhdestäkään keissistä, jossa hintariidan lopputulos valittaessa olisi ollut se että käypä arvo katsottu vak.yhtiössä liian alhaiseksi? Minä en. Eli ihmisille vaan epäselvää se paljonko arvoinen se ritsa olisi ollut jos itse olisivat alkaneet myymään ennen vahinkoa.. (sitä se käypä arvo taas tarkoittaa.)
Vakuutusyhtiöiden ja Tullin välisten hinnanmääritysten välillä on siinä, että vakuutusyhtiöt NEUVOTTELEVAT asiakkaan kanssa auton lunastusarvon, kun taas Tullin Politrukit MÄÄRÄÄVÄT PERUSTELEMATTOMAN VEROTUSPERUSTEEN. Molemmat siin pelaavat asiakkaan rahoilla, mutta kumpi tapa on oikea ? Puolustukseksi tässä ei kelpaa esimerkiksi vähäinen henkilöstömäärä, koska molemmissa tapauksissa virkailijan käsi on asiakkaan taskussa (lompakossa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912