Mä en halua enää kuulla, että kyllä se siitä.
Mä en halua enää kuunnella sitä paskaa elämän jatkumisesta ja tulevaisuuteen katsomisesta.
Mä en enää halua että vanhemmat yrittää järjestää meidän perheelle laatuaikaa ja saada mut hyvälle tuulelle.
Mä en jaksa sitä että kaverit hössöttää ja yrittää parittaa mua jokaiselle vastaantulijalle, jotta mä unohtaisin.
Mä en jaksa kuunnella sitä itke vaan -soopaa ja kiehnätä jokaikisen kainalossa nyyhkimässä.
Mä en jaksa kuulla enää sitä lausetta, että näin oli kaikille parempi, ja kaikki on kohta taas ihan hyvin.
Ei se vittu mene niin. Sanokaa mitä sanotte, mä rakastan ihan helvetisti, eikä tää kipu mene ohi. Ihmiset eroo, joo. Ihmisiä eroo jatkuvasti, ja meitä kaikkia odottaa jossain se oikea. Mutta näyttäkää mulle se vitun päivä, kun tää tuska menee ohi. Niinpä, ei sitä ole. Mä rakastan, nyt ja aina.
Ja se sattuu niin vitusti.
Se vaan sattuu niin vitusti.
7
1030
Vastaukset
- aNatooli
tää on just niinkun sellast teiniangstii
- tiedän että sattuu
Anteeksi, että aloitan näin. Ajattelin nimittäin kertoa oman tarinani. Seurustelin vaivaiset 4 viikkoa aivan ihanan, maailman söpöimmän kundin kans. Pää oli ihan tajuttoman korkealla pilvissä, vaikka yritinkin näytellä normaalia. Kaikki asiat menettivät merkityksensä, en muistanut syödä, nukkua saatikka tehdä läksyjä. Koulussa istuin varmaan aika poissaoleva katse silmissäni. Olin rakastunut ja tuntui ihan mielettömän mahtavan makealta kunnes RÄKS! Poikaystävä ilmoitti, että meillä oli ihan kivaa ja hänkin rakastaa minua, mutta suhde ei jatku enää. Elämänloppu! Kaik on mänt, sanois mummoni. Siltä minusta tuntui, kaik on mänt. Itkin ja itkin ainakin viikon yhtä mittaa. Kaikki yrittivät lohduttaa ja väittivät, että kyllä se siitä, kohta et enää muista koko kaveria. Miten turhalta tuo tuntui, olinhan menettänyt maailman ihanimman poikaystävän yhdessä silmänräpäyksessä. Mutta nyt Tiinu-- kuuntele. Kaksi viikoa ja minulla oli jo säpinää erään mukavan oloisen kaverin kans ja huomasin, että pystyin olemaan hänen seurassaan iloinen oma itseni. Aiemmin olin jotenkin niin pilvissä, että luulin minua ympäröivän jonkinlainen höyhenpeitto enkä saanut järkeviä ajatuksia päästäni. Olin elossa! Surullinen vieläkin, mutta elossa. Ikävöin edelleen, siitä on aikaa n. puoli vuotta, mutta pystyn jo nauttimaan muista ihmisistä ympärilläni ja huomaan, että elämä voittaa eikä todellakaan kaik ole mänt. Olen tavannut muutaman kerran entisen poikaystäväni ja jokainen kohtaaminen on helpompi. Olemme jopa pystyneet nauramaan yhdessä vanhoille kommelluksille. Ystävyys eikä rakkaus katoa, suru häviää. Tsemppiä ystäväni. Olet herkkä ja tunteva ihminen, kun tunnet surua. Suru kuuluu osana jokaisen elämään muodossa tai toisessa. Ja se mikä ei tapa, vahvistaa!!! Ota vastaan auttava käsi, sillä tukea tarvitset nyt ja myöhemmin. Olipa se äiti, isä, sisko, veli tai ystävä. Älä tiuski, koska he yrittävät auttaa parhaansa mukaan. Unohda oma syöksykierre, älä ann periksi... tästä noustaan sinä ja minä!!!
- yksin vieläkin-
mä olin viime vuonna semmotteen ihan ihmisen kans..me oltiin puoli vuotta yhes ja kaikki oli ihanaa...me nähtiin perjantaina ja mun piti mennä niille lauantaina koko päiväks kun olin kavereiden kans perjantai illan..yöllä se soitti ja sano et se loppu nyt..mä sekosin...en syöny en nukkunu...syytin itteeni joka helvetin asiasta...en oo vieläkään selvinny siitä yli..siitä on nyt puoli vuotta kun erottiin ja mietin sitä poikaa vieläkin päivittäin...ehkä se on säälittävää mutt se sattu ja pahasti...yritin kesällä olla yhen tyypin kans mutt vertailin sitä koko ajan ex ja lopetin jutun siihen.. siitä ei välttämättä pääse koskaan eroon mutt sen kans oppii elämään..joskus..ehkä
- tiinu
niin kauan me oltiin toistemme parhaat kaverit, sielunkumppanit, toistemme tyttö- ja poikaystävä. 3 vuotta, ja se on pitkä aika nuoren elämässä. se on rakkautta se. enkä mä usko että mä unohdan tätä rakkautta, tai lakkaan rakastamasta. sanokaa ihan mitä sanotte. mua ei auta mikään, enkä mä halua kuulla.
- dyingbride
tiinu kirjoitti:
niin kauan me oltiin toistemme parhaat kaverit, sielunkumppanit, toistemme tyttö- ja poikaystävä. 3 vuotta, ja se on pitkä aika nuoren elämässä. se on rakkautta se. enkä mä usko että mä unohdan tätä rakkautta, tai lakkaan rakastamasta. sanokaa ihan mitä sanotte. mua ei auta mikään, enkä mä halua kuulla.
on parempi, että on joskus ollut rakastettu ja saanut kokea sen onnen, kuin se, että olet aina ollut ja tulet olemaan yksin. sure vaan koko loppu elämäs, mutta tämä on fakta.
- jaksamisia
dyingbride kirjoitti:
on parempi, että on joskus ollut rakastettu ja saanut kokea sen onnen, kuin se, että olet aina ollut ja tulet olemaan yksin. sure vaan koko loppu elämäs, mutta tämä on fakta.
En osaa edes kuvitella kuinka pahalta susta tuntuu!!!, enkä edes ala nyt jauhamaan mitään neuvoja esim jotain "kyllä se siitä","ei se ollu sun arvonen". Koska tiedän tai luulen tiätäväni että noita sanoja ei missään nimessä saa sanoa sille joka on juuri menettänyt elämässään jotain todella tärkeää, niin ei vaan saa sanoa, tiedän vähän itsekkin miltä se tuntuu, se vain sattuu enemmän...Uskon että sinulla on nyt todella paha olla, uskon, mutta en tiedä kuinka paha, mutta uskon että todella paha. Uskon myös että tämä voi sattua sinua todella todella kaun, siinä voi mennä monta vuotta tai vaikka koko loppu elämä, mutta silti vaikka kielsitkin sanomasta niin sanon silti, että toivon sinulle jaksamista elämääsi...
- ikuinen tuska
mulla on ihan sama tunne kun sulla... mä rakastan ja välitän vieläkin siitä kuka mut jätti.. me oltiin melkein viis kuukautta ja sitten meillä meni poikki.. oon tässä itkeskelly suurinpiirtein kaks viikkoo.. vaikka kuulostaa niin vitun tyhmälle mutta niin se vaan on... ja kun kaikki vaan jaksaa sanoa että kyllä se siitä... mutta jos se ei meekkään ohi noin vaan..? ei ne muut vaan voi tajuta toisten tunteita... "entä jos koittasit puhua jollekkin....?" jos ei oo ketään kuka ymmärtää niin mitä hyötyä puhua siitä on jos se ei kuitenkaan helpota yhtään...? ja kuitenkin tuntuu ettei anää jaksa tätä yksin... haluais apua mutta kun se ei kuitenkaan kelpaa.. pää on aina vaan hajalla kun joutuu ajattelemaan asioita vaan yksin.. mistä sitä apua voi saada jos ei mikään voi helpottaa..? eikä enää jaksa ajatella positiivisia asioita.. eikä halua psykiatrille eikä minnekkään muuallekkaan vieraitten ihmisten tentattaviksi.... aina vaan kaikesta ei toivu.. ja se sattuu...ja paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965