Lueskellessani ihmisten mielipiteitä ja kommentteja vanhollislestdiolaisuudesta.Yksi päätelmä on hyvin havaittavissa,kommentit on tuotu esiin negatiivisesti.Miksi näin on?
Esimerkkinä tämä,VL:silla on yleensä isot perheet ja paljon lapsia mikä mielestäni on hieno asia.Onko ivallisuuden perustuvaa se etttä nykyyhteiskunnassa katsotaan suurperheitä pahasti kieroon ja ihannoidaan 1-2 lapsia perheitä.Onko se kateuden aiheuttamaa närää,vai mistä se johtuu?
Kertokaa mielipiteitä.
vanhollislestdiolaisuudesta!!
5
546
Vastaukset
- olga
se johtuu siitä että kummastellaan miksi lapsia pitää olla niin paljon ettei kaikista edes ehdi huolehtimaan. Teidän mielestä ehkäisy on syntiä, mutta jos se todella olisi niin, se olisi VARMASTI raamatussa mainittu. Mieti nyt, siellä on muutenkin kaikki mainittu mikä on syntiä, miksi tässä asiassa Jumala olisi jättänyt vain arvailujen varaan.
Ei se ole yhden ihmisen tehtävä lisääntyä ja täyttää koko maa. Varsinkin sellainen on kauheaa, että naisen terveyden uhalla pitää vaan antaa lisää tulla lapsia. Mielestäni se ei enää ole lähimmäisenrakkautta.
Tiedän yhden lestadiolaisen miehen, jolla on yli kymmenen lasta. Naiselle oli sanottu, että hänen keho ei kestä enää yhtään synnytystä. Mies oli vain sanonut että kyllä Jumala hänelle uuden vaimon antaa jos niikseen on. Aika kauheaa. En nyt tietenkään yleistä tätä että kaikki olisivat tuollaisia. Mutta eihän tuollanen lapsien tehtailu ihan tervettä oo. - kahteen rajoittanut
Suuren lapsiluvun vieroksuminen johtunee siitä, että yleisesti uskotaan syynä olevan jonkin uskonnollisen säännön tai tavan eikä sen, että perheellä olisi esimerkiksi poikkeuksellisen hyvät taloudelliset olot väljine taloineen.
- suhtaudutaan
Miksi sitten uskonnollisuus on niin vieroksuttava ilmiö? Kertoisitko aivan rehellisesti, minkä takia toisten uskonnollisuus on niin vaikea paikka muille kanssaeläjille? Uskovaisethan elävät siivosti ja rauhallisesti, joten toisten häiritseminenkään ei varmaan ole syynä. Ja mitä ihmeen syytä on vieroksua lapsimäärän takia? Vaikka olisi kuinka paljon lapsia, yleensä uskovaisten lapset ovat hyvin hoidettuja, hyvin käyttäytyviä ja aika paljon omissa oloissaan, ettei vain häiritä muita.
Se lapsiluku ei muuten ole tapa eikä sääntö, vaan se perustuu Jumalan sanaan. Älä tapa, sanotaan käskyssä ja monessa kohti Raamatussa sanotaan, että Jumala on tuntenut nimeltä jo ennen kuin äitini kohdussa valmistuin. - Realisti
suhtaudutaan kirjoitti:
Miksi sitten uskonnollisuus on niin vieroksuttava ilmiö? Kertoisitko aivan rehellisesti, minkä takia toisten uskonnollisuus on niin vaikea paikka muille kanssaeläjille? Uskovaisethan elävät siivosti ja rauhallisesti, joten toisten häiritseminenkään ei varmaan ole syynä. Ja mitä ihmeen syytä on vieroksua lapsimäärän takia? Vaikka olisi kuinka paljon lapsia, yleensä uskovaisten lapset ovat hyvin hoidettuja, hyvin käyttäytyviä ja aika paljon omissa oloissaan, ettei vain häiritä muita.
Se lapsiluku ei muuten ole tapa eikä sääntö, vaan se perustuu Jumalan sanaan. Älä tapa, sanotaan käskyssä ja monessa kohti Raamatussa sanotaan, että Jumala on tuntenut nimeltä jo ennen kuin äitini kohdussa valmistuin." Miksi sitten uskonnollisuus on niin vieroksuttava ilmiö?"
Ei se ole muutoin kuin jos annetaan uskonnollisuuden ohjata ihmistä eikä ihmisen uskonnollisuutta.
Kokonaan eri juttu kuin uskonnollisuus on sitten usko, joka tulee Jumalalta. - se on ajatus
Realisti kirjoitti:
" Miksi sitten uskonnollisuus on niin vieroksuttava ilmiö?"
Ei se ole muutoin kuin jos annetaan uskonnollisuuden ohjata ihmistä eikä ihmisen uskonnollisuutta.
Kokonaan eri juttu kuin uskonnollisuus on sitten usko, joka tulee Jumalalta.Koska viestissä, johon vastasin, käytettiin termiä uskonnollisuus, käytin itse samaa. Miten muuten itse erittelet uskonnollisuuden ja uskon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760