Mitä tehdä, kun omat ajatukset alkavat vihamielisiksi ja sotivat kaikkia niitä arvoja vastaan joita kunnioitat. Omat (pakko)ajatukseni eivät anna koskaan rauhaa - ne iskevät aina pahimmalla hetkellä. Yksin ollessa pelkäät kokoajan, että joku iskee takaapäin kirveellä pääsi halki taikka jokin yliluonnollinen voima vahingoittaa sinua. Itse olen uskovainen. Ajatukseni eivät tätä tietenkään hyväksy ja ajatukseni ovat usein Jumalaa pilkkaavia, paholaista kutsuvia jne. joka on luonnollisesti kaikkein pahin mitä ajatella voin. En pääse näistä eroon, enkä voi olla vain välittämättä, koska en tiedä kuinka Jumala suhtautuu tällaisiin häntä pilkkaaviin ajatuksiin, vaikken niille mitään mahdakkaan. Ajatukset ovat aina äärimmäisen väkivaltaisia. Suihkussa ollessani pelkään jonkun tappavan minut, en uskalla sulkea silmiäni ja tarkkailen ettei veden väri muutu verestä punaiseksi. Pelkään äärettömän paljon aina ollessani yksin. Pelkään, etteivät ajatukset koskaan jätä minua rauhaan ja että vielä kuolinvuoteellanikin ajatukset ovat hirveitä. Usein sanon itsekseni ajatuksilleni, että menkää pois ja jättäkää minut rauhaan. Aiemmin ajatukseni eivät olleet minulle vihamielisiä vaan lähinnä leikkisiä. Usein kilpailin ajatusteni kanssa arvuutteluleikeissä, usein ne voittivat. Mikähän niille on yhtäkkiä tullut. Olen käynyt myös psykologilla josta ei tosin ollut apua.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja ennen kaikkea tietoa, lähtevätkö nämä mahdollisesti pois, kun ikää tulee lisää?
Kiitos.
Kuinka pistää omat ajatukset kuriin
5
745
Vastaukset
- Liekki
Oletko mahdollisesti ollut pidemmän aikaa yksinäinen vailla tilaisuutta hedelmälliseen keskusteluun?Kerroit juttelevasi ajatustesi kanssa,ja tämä saattaa johtua yksinäisyydestä,ja tunteesta,ettei saa keskustella tarpeeksi asioista jotka ovat itselleen tärkeitä,varsinkin jos on tuskainen,ahdistunut olo jota haluaisi purkaa.En tiedä onko kohdallasi näin..
Kerroit myös pyrkiväsi aika aktiivisesti sensuroimaan ajatuksiasi.Onko sinua esim.syytetty paljon,ja tuntuuko siltä,ettei sinua hyväksytä?Pyritkö täydellisyyteen teoissasi,ajatukset mukaanlukien?
Oli niin tai näin,suosittelen ehdottomasti käymään mielenterveyspalveluissa uudelleen.Kertomasi on ainakin minusta aika vakavaa,ja tähän tulisi saada apua.En halua masentaa,mutta jos annat tilanteen jatkua pidempään,niin tilasi voi mennä tosi huonoksi,joten suosittelen hakemaan apua ajoissa.Mielenterveysalalla työskentelee myös tosi paukapäitä;jos törmäät sellaiseen,joka ei ota sinua vakavissaan,niin hakeudu toiselle henkilölle. Tilanne,jota kuvasit, ei tosiaan ole lääketieteessä tuntematon,et ole yksin.
Koeta jaksaa!
Toivottavasti minusta oli edes jotain apua.- odfor
En ole koskaan pitäny ihmisten kanssa juttelemisesta. Silmiin katsominen tuottaa suuria ongelmia. Mieleni on erittäin pimeä, en viitsi sitä purkaa kellekään. Vaikken tekisi kellekään pahaa, ajatuksissani suunnittelen jatkuvasti raakoja murhia jne. Joskus tuntuu, että ajatukset saavat käännytettyä mieleni mukaansa, mutta tuskina ja toivottavasti eivät. Ehkäpä joskus vapaudun ajatuksistani. Mielenterveyspalveluihin tuskin tulen turvautumaan, ellei sitten todellakin tule todellista tarvetta. En viitsi julkisesti vuodattaa, toivon, että te muutkin samanlaisista ongelmista kärsivät jaksatte. Älkää harkitko ainakaan elämänne päättämistä.
- stressiajatuksia
odfor kirjoitti:
En ole koskaan pitäny ihmisten kanssa juttelemisesta. Silmiin katsominen tuottaa suuria ongelmia. Mieleni on erittäin pimeä, en viitsi sitä purkaa kellekään. Vaikken tekisi kellekään pahaa, ajatuksissani suunnittelen jatkuvasti raakoja murhia jne. Joskus tuntuu, että ajatukset saavat käännytettyä mieleni mukaansa, mutta tuskina ja toivottavasti eivät. Ehkäpä joskus vapaudun ajatuksistani. Mielenterveyspalveluihin tuskin tulen turvautumaan, ellei sitten todellakin tule todellista tarvetta. En viitsi julkisesti vuodattaa, toivon, että te muutkin samanlaisista ongelmista kärsivät jaksatte. Älkää harkitko ainakaan elämänne päättämistä.
Autististit harvoin saavat asianmukaista apua mielenterveyspalveluista. Jos haluat ajatuksiasi purkaa parasta olisi löytää toinen autisti - hän kyllä ymmärtää puheesi ja ajatuksesi.
Tunnen ongelman - on todella hankalaa, kun samat ajatukset toisuvat päivätä toiseen. Tämä tarkoittaa stressiä. Autisti voi saada stressiä monista sellaisista asioista, joita muut sietävät erinomaisesti. Itselleni stressiä tulee melusta, ihmisjoukoista, kauppojen kirkkaista mainosvaloista. Pyrinkin välttämään sellaisia paikkoja.
Tietenkin stressiä tulee myös opiskelusta ja työstä. Itselleni tulee sosiaalisissa tilanteissa stressiä silloin kun minua ei ymmärretä, tai ymmärretään väärin, tai kertakaikkiaan alistetaan.
- Tiitinen
Ajatukset saa avartumaan helpoiten vaihtamalla niitä muiden ihmisten kanssa. Tämä kirjoittelu on yksi tapa, toinen on se mistä sinä et jostakin syystä pidä, eli kasvotusten toisen ihmisen kanssa jutteleminen.
Mitä tarkemmin itsensä erakoittaa muiden ihmisten vaikutuspiiristä, sitä pienemmäksi se ajatusmaailmakin yleensä surkastuu. Ei synny ajatusten vuorovaikutusta eikä taustaa, johon peilata omia mietteitään, ei testauskenttää, jossa panna omat ajatukset ja mielipiteet alttiiksi muiden kritiikille.
Yleensä syynä erakoitumiseen ovat erinäiset pelot ja niissä sinnikkäästi roikkuminen. Torjutuksi tuleminen, naurunalaiseksi joutuminen, väittelyyn joutuminen, negatiivisen palautteen vastaanottaminen, arvostelun kohteeksi joutuminen yms. pelottavat ja niinpä arka ihminen mieluummin vetäytyy omiin oloihinsa kuin uskaltautuu panemaan itsensä alttiiksi pelkäämilleen asioille ja tapahtumille.
Sinä puhut ajatuksistasi kuin ne olisivat suorastaan erillinen osa sinua ja eläisivät omaa, sinusta riippumatonta elämäänsä. Sanot itsellesi, että NE ovat syy siihen miksi sinun on nyt niin vaikea olla.
Jos olet kovin nuori, ajattelen, että tuo itsensä palottelu ja ympäristön uhkaavaksi kokeminen liittyvät kasvuun ja itsenäiseksi pyristelemiseen. Nuori itseluottamus saa helposti kolhujakin ja ajoittain tuntuu, ettei selviä tässä maailmassa, jota aikuiset pyörittää.
Se epävarmuus kyllä talttuu yleensä elämänkokemusten ja iän karttumisen myötä, kun ihminen oppii luottamaan itseensä ja kykyynsä selviytyä uusissakin tilanteissa.
Se oppi tapahtuu suurelta osin vuorovaikutustilanteiden kautta, joihin jokainen meistä joutuu joka päivä. Niistä tilanteista selviytyminen vahvistaa automaattisesti itsetuntoa ja pitää ihmisen luottavaisena ja avoimena elämäänsä kohtaan.
Toivon, että sinäkin ryhdyt vaan rohkeasti ja luottavaisena altistamaan itsesi uusille asioille ja kohtaamisille, sillä sitä kautta ne vanhat piinaavat ajatuksetkin korvautuvat uusilla ja toivon mukaan paljon positiivisemmilla. Anna itsellesi mahdollisuus siihen. - ystävä
Arvaas mistä voit olla iloinen.. sinulla on hyvät arvot joita kunnioitat.
Ole tosi kärsivällinen ja älä tuomitse itseäsi ajatuksista. Jeesus joutui autiomaassa paholaisen kiusaamaksi. Pahat ajatukset, eivät ole syntiä ja tuomittavia sillä et voi niitä estää etkä tahdo niitä. Tiedät ne vääriksi. Pahat ajatukset eivät ole syntiä eivätkä ne tee sinusta pahaa ihmistä, niiden toteuttaminen (esim. murha) sen tekisi. Ajatusten ja toiminnan välillä on eroa.
Minä uskon, että pystyt tosi hyviin ja positiivisiin ajatuksiin. Sinä ansaitset päästä eroon kauheista ajatuksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942