Kysymykseni koskee uusia Movestoren asiakkaita.
Paljonko movettajat saavat provisiota tuotuaan uuden ihmisen asiakkaaksi rupuiseen verkkokauppaansa?
Kenties tästä on ollutkin puhetta täällä, mutta eipä noita vanhoja viestejä kukaan jaksa kaivella läpi.
Alkaa nimittäin ottamaan aivoon. Kaveri antoi ID -numeronsa jos haluan jossain vaiheessa tilata jotakin. Arvelin ensin hänen hinkuvan provisioita ostoksistani, kunnes hän pyysi josko tilaisin ihan mitä tahansa (vaikka kuinka halpaa). Lopulta tilanne meni siihen, että hän tarjoutui maksamaan minulle tuotteen hinnan (ja pari euroa päälle) jos tilaan firmasta vaikka jonkin sormuksen. Lupasi vieläpä valita itse haluamansa sormuksen. Hän siis saisi sormuksen, maksaisi minulle enemmän kuin sormuksen arvo on ja minä saisin tästä ilmeisesti ostamisen suuren ilon..
Ei todellakaan ole tarvetta yhdellekään Moven tuotteista, mutta hirveä hinku hänellä on minut asiakkaaksi saada. Haluaisinkin tietää, miksi. Maksaessaan itse tuotteen hän ei selvästikään myyntiprovision vuoksi asiakasta etsi. Jos hän oikeasti haluaisi tyylikkään sormuksen ostaa, niin halvemmalla hän saisi sen itse tilaamalla.
En keksinyt muuta selitystä kuin tuon, että hän saa jonkin provikan jos saa uuden asiakkaan firmaan. Aion kyllä nähdessämme vaivata häntä tällä asialla ihan silkkaa ilkeyttäni ja toivon mukaan jatkossa en joudu enää kuuntelemaan esittelyjä heidän aivan mahtavista GoHome tarjouksistaan ja sormuksistaan, saakeli. Haluaisin kuitenkin kuulla jo ennakkoon miten asia menee, jotta näen uteliaisuuttani yrittääkö hän salata mahdolliset provikkansa jos niistä suoraan kysyn.
Kysymys Moven palkkiojärjestelmästä
22
4031
Vastaukset
- JAAA A
Asia menee niin että sinä olet mulkku. Jos joskus sinä pyydät kaveriltasi pientä palvelusta, niin haluatko että hän ensimmäiseksi sanoo että EI KIITOS.
Itse en käsitä miksi hänen pitäisi saada sinut jotain tilaamaan. Ehkä pelkästään siksi, että uskoisit että kaupasta todellakin tavara kotiin toimitetaan. EN tiedä.
Mutta suosittelen kyllä että kerrot kaverillesi että tänne kirjoittelit ja täältä utelet, niin näkee hänkin minkälainen kaverinsa on.
Minua vituttaa tuollaiset takanapuhujat- aiheen aloittanut mulkku
Jaaa alle vain..
Kukaan ei liene väittänyt, että minä en olisi mulkku? Minä en kuitenkaan ruukaa pyytämään palveluksia kavereilta saadakseni tavaraa, jota en halua, ja saadakseni hänet välikädeksi hankkimaan tavaraa, jota myöskään hän ei halua. Eipä silti, minä haluan muutenkin tulla toimeen (ja tienata) omillani, ilman tyrkyttämistä.
Kaverini tietää, että pidän Movea kusetuksena, koska olen sen tehnyt selväksi jo ennen kuin hän lähti mukaan toimintaan. Hän tietää myös, että etsin netistäkin tietoja. Minulla ei siis myöskään rihlaa kertoa hänelle kysyneeni tätä asiaa netistä, mikäli hän kieltäytyy vastaamasta kysymykseeni kuten epäilen ja kuten on tehnyt aiheeseen liittyen aikaisemmin. En myöskään ymmärrä, miksei hän voinut kertoa minulle tuota SuperMovettajan ystävällisesti antamaa tietoa. Kenties jollakin lailla asiansa perustelemalla saisi parempaa vastakaikua ja vähemmän epäilyksiä herättäen.
Minä en katso olevani velvollinen pakkotilaamaan jotakin hänelle saadakseni hänet tienaamaan. Jos Move on niin loistava systeemi, luulisi hänen saavan asiakkaita pakottamattakin. Senkin tulen ihan suoraan sanomaan, kysymättäkin. Kuitenkin:
todennäköisesti nyt sitten hänelle jotakin tilaan. En kuitenkaan halua, että ystäväni ei saisi rahojaan ulos mokomasta lafkasta. Ihmettelen kyllä miksi ihmeessä pitää olla tuollaisia naurettavia rajoituksia saadakseen tähän mennessä ansaitsemiaan rahoja itselleen. - wauuuu
aiheen aloittanut mulkku kirjoitti:
Jaaa alle vain..
Kukaan ei liene väittänyt, että minä en olisi mulkku? Minä en kuitenkaan ruukaa pyytämään palveluksia kavereilta saadakseni tavaraa, jota en halua, ja saadakseni hänet välikädeksi hankkimaan tavaraa, jota myöskään hän ei halua. Eipä silti, minä haluan muutenkin tulla toimeen (ja tienata) omillani, ilman tyrkyttämistä.
Kaverini tietää, että pidän Movea kusetuksena, koska olen sen tehnyt selväksi jo ennen kuin hän lähti mukaan toimintaan. Hän tietää myös, että etsin netistäkin tietoja. Minulla ei siis myöskään rihlaa kertoa hänelle kysyneeni tätä asiaa netistä, mikäli hän kieltäytyy vastaamasta kysymykseeni kuten epäilen ja kuten on tehnyt aiheeseen liittyen aikaisemmin. En myöskään ymmärrä, miksei hän voinut kertoa minulle tuota SuperMovettajan ystävällisesti antamaa tietoa. Kenties jollakin lailla asiansa perustelemalla saisi parempaa vastakaikua ja vähemmän epäilyksiä herättäen.
Minä en katso olevani velvollinen pakkotilaamaan jotakin hänelle saadakseni hänet tienaamaan. Jos Move on niin loistava systeemi, luulisi hänen saavan asiakkaita pakottamattakin. Senkin tulen ihan suoraan sanomaan, kysymättäkin. Kuitenkin:
todennäköisesti nyt sitten hänelle jotakin tilaan. En kuitenkaan halua, että ystäväni ei saisi rahojaan ulos mokomasta lafkasta. Ihmettelen kyllä miksi ihmeessä pitää olla tuollaisia naurettavia rajoituksia saadakseen tähän mennessä ansaitsemiaan rahoja itselleen.Ristiriitaiseksi meneekin siinä vaiheessa, kun tilaat pelkästään sen takia, että kaveri saisi (mahdollisesti) edes jotain rahoja takaisin. Niin samalla sitten autatkin taas vähän enemmän niitä homman pyörittäjiä...siis kaverillesi voi tehdä ihan hyvää, että toteaa itse joko homman olevan kusetusta tai sitten hommaa jotain muita, kuin omia kavereita väkisin edustajiksi. Kaikki rahat mitä sinne yritykseen syötetään, niin eniten siitä hyötyy ne kaverit, jotka sitä läjää pyörittää. Eli kannustat vain lisää niitä jatkamaan toimintaa. Ja ihan samaa mieltä, jos kaverisi ei saa viittä, siis VIITTÄ asiakasta muualta, kuin omia kavereita väkisin ahdistelemalla, niin öööh...todella loistava systeemi.
- SuperMovettaja
"Paljonko movettajat saavat provisiota tuotuaan uuden ihmisen asiakkaaksi rupuiseen verkkokauppaansa?"
Eivät mitään
"hirveä hinku hänellä on minut asiakkaaksi saada. Haluaisinkin tietää, miksi."
Jotta saisi hankittua 5 ulkopuolista asiakasta, mikä on tasovaatimus, jotta saa palkkiot ulos.- Jack
Muistaakseni kun olet saanut ensimmäiset viisi asiakasta niin edustaja saa 100e
- jepsis
Jack kirjoitti:
Muistaakseni kun olet saanut ensimmäiset viisi asiakasta niin edustaja saa 100e
Ei siis vaikka asiakas olisi tilannut mitä tahansa? No vautsi vau mikä systeemi. Siis sillähän tienaa ihan mukavasti kun saa 5 kaveria tilaamaan muutaman hassun sormuksen ja itse saa siitä satkun!! Nyt täytyy melkein lähteä etsimään move franchising edustaja että pääsee mukaan..
or wait a minute! :D
Jaa-as, ei sittenkään.. kyllähän tuon satkun kelpaa maksaa, joutuuhan sitä itse maksamaan ekaks sen touhutonnin että pääsee provision syrjään kiinni. Hyvä että muistin!! ;) - SuperMovettaja
Jack kirjoitti:
Muistaakseni kun olet saanut ensimmäiset viisi asiakasta niin edustaja saa 100e
Tämä tieto on vanhaa ja koskee vain niitä, jotka tekivät rekrytointia ennen kuin palkkiojärjestelmää muutetiin. Nyt tuo raha menee poliin, josta sitä jaetaan vain parhaiten menestyneille.

- sinne siis..
SuperMovettaja kirjoitti:
Tämä tieto on vanhaa ja koskee vain niitä, jotka tekivät rekrytointia ennen kuin palkkiojärjestelmää muutetiin. Nyt tuo raha menee poliin, josta sitä jaetaan vain parhaiten menestyneille.
Vai on sitä keksitty mainio "pool" toiminto.. heh heh! Nythän riemu repes! Voi kun raukat ymmärtäisi mihin se oma työn hedelmä menee.
- taas...
SuperMovettaja kirjoitti:
Tämä tieto on vanhaa ja koskee vain niitä, jotka tekivät rekrytointia ennen kuin palkkiojärjestelmää muutetiin. Nyt tuo raha menee poliin, josta sitä jaetaan vain parhaiten menestyneille.
oliko movettaja2 vai peräti taas sinä itse kun muutama threadi aikaisemmin sanoi että rekolan vai oliko arpalahden kirjoittama kirja todistaa sitä asiaa että palkkiojärjestelmää ei ole muutettu vaan se on aina ollut semmonen kun nyt ja aina on päässyt mukaan ilmaiseksi... että vituiksihan se taas meni.
- movettaja2
taas... kirjoitti:

Kirja todistaa?? Rekolan kirjoittamassa kirjassa ei puhuta sanallakaan mitään palkkiojärjestelmistä...
MOVE on pidättänyt itselleen oikeuden palkkiojärjestelmän muutoksiin. Ite olin myöskin sitä mieltä että tuo muutos oli muutos huonompaan, mutta eipähän se toisaalta minua liikuttanut kun ehdin sataseni jo saamaan.
Ilmaiseksi on kyllä päässyt mukaan, siitä ei vain kovin moni ole tiennyt. Ja aina lyhkäreissä on tarjottu 99e:n arvoista myyntiedustajapakettia, joka on edelleen aivan saman hintainen.
Tulen myöhemmin tänään julkaisemaan tähän viestiketjuun helpon tavan ansaita ilmainen 20e. Tämä ei liity MOVEen, mutta olen tunnettu netissä muilla tahoilla erilaisista rahanansaitsemiskeinoista. - movettaja2
movettaja2 kirjoitti:
Kirja todistaa?? Rekolan kirjoittamassa kirjassa ei puhuta sanallakaan mitään palkkiojärjestelmistä...
MOVE on pidättänyt itselleen oikeuden palkkiojärjestelmän muutoksiin. Ite olin myöskin sitä mieltä että tuo muutos oli muutos huonompaan, mutta eipähän se toisaalta minua liikuttanut kun ehdin sataseni jo saamaan.
Ilmaiseksi on kyllä päässyt mukaan, siitä ei vain kovin moni ole tiennyt. Ja aina lyhkäreissä on tarjottu 99e:n arvoista myyntiedustajapakettia, joka on edelleen aivan saman hintainen.
Tulen myöhemmin tänään julkaisemaan tähän viestiketjuun helpon tavan ansaita ilmainen 20e. Tämä ei liity MOVEen, mutta olen tunnettu netissä muilla tahoilla erilaisista rahanansaitsemiskeinoista.PAF - eli "Ahvenanmaan veikkaus" pitää tälläistä kampanjaa 23.10. saakka että kun avaan uuden pelitilin osoitteessa http://www.paf.fi , ja siirrät pelitilillesi 20e, PAF lahjoittaa 20e bonusrahaa siihen päälle!
Avatessasi uuden pelitilin tarvitset onnennumeron jonka saat PAFilta, ja joka oikeuttaa bonusrahaan.
Itse en enää tuota mainosta ainakaan löytänyt PAFin sivuilta joten kannattaa laitta mailia osoitteeseen info.fi@paf.fi ja pyytää onnennumeroa, kampanja on kuitenkin voimassa vielä 23.10. asti.
Sitten menet ja avaat uuden pelitilin, siirrät verkkopankistasi 20e pelitilillesi, jolloin saldosi ryöpsähtää 40e:oon. Seuraavaksi siirrät tuon äsken siirtämäsi 20e takaisin omalle tilillesi, jolloin pelitilillesi jää vielä tuo bonusraha 20e. Tätä et kuitenkaan voi siirtää suoraan omalle tilillesi, vaan sinun täytyy käydä pelaamassa se ja voitot pystyt sitten siirtämään omalle pankkitilillesi.
Ennen pelaamista tuo 20e täytyy siirtää pelitilitä "lompakkoon".
Hyvä vaihtoehto pelaamiseen onkin vaikkapa ruletti, ja siellä panostaa punaiseen JA mustaan molempiin 1e panoksella, voitat lähes aina. Kun kymmenen kierrosta on pelattu, ja jos ei nollaa tullut kertaakaan, saldosi on edelleen tuo 20e. Sitten siirrät sen lompakostasi takaisin pelitilillesi ja sieltä taas takaisin omalle pankkitilillesi.
Ja näin on helppo 20e tienattu PAFilta. Ja PAF on saanut jälleen yhden iloisen uuden asiakkaan.
WIN-WIN-WIN-periaate toimii jälleen!! ;) - movettaja2
movettaja2 kirjoitti:
PAF - eli "Ahvenanmaan veikkaus" pitää tälläistä kampanjaa 23.10. saakka että kun avaan uuden pelitilin osoitteessa http://www.paf.fi , ja siirrät pelitilillesi 20e, PAF lahjoittaa 20e bonusrahaa siihen päälle!
Avatessasi uuden pelitilin tarvitset onnennumeron jonka saat PAFilta, ja joka oikeuttaa bonusrahaan.
Itse en enää tuota mainosta ainakaan löytänyt PAFin sivuilta joten kannattaa laitta mailia osoitteeseen info.fi@paf.fi ja pyytää onnennumeroa, kampanja on kuitenkin voimassa vielä 23.10. asti.
Sitten menet ja avaat uuden pelitilin, siirrät verkkopankistasi 20e pelitilillesi, jolloin saldosi ryöpsähtää 40e:oon. Seuraavaksi siirrät tuon äsken siirtämäsi 20e takaisin omalle tilillesi, jolloin pelitilillesi jää vielä tuo bonusraha 20e. Tätä et kuitenkaan voi siirtää suoraan omalle tilillesi, vaan sinun täytyy käydä pelaamassa se ja voitot pystyt sitten siirtämään omalle pankkitilillesi.
Ennen pelaamista tuo 20e täytyy siirtää pelitilitä "lompakkoon".
Hyvä vaihtoehto pelaamiseen onkin vaikkapa ruletti, ja siellä panostaa punaiseen JA mustaan molempiin 1e panoksella, voitat lähes aina. Kun kymmenen kierrosta on pelattu, ja jos ei nollaa tullut kertaakaan, saldosi on edelleen tuo 20e. Sitten siirrät sen lompakostasi takaisin pelitilillesi ja sieltä taas takaisin omalle pankkitilillesi.
Ja näin on helppo 20e tienattu PAFilta. Ja PAF on saanut jälleen yhden iloisen uuden asiakkaan.
WIN-WIN-WIN-periaate toimii jälleen!! ;)lisäksi osallistut arvontaan jossa arvotaan 10kpl 2 hengen matkoja johkin jalkapallomatsiin muistaakseni
- .kk.
SuperMovettaja kirjoitti:
Tämä tieto on vanhaa ja koskee vain niitä, jotka tekivät rekrytointia ennen kuin palkkiojärjestelmää muutetiin. Nyt tuo raha menee poliin, josta sitä jaetaan vain parhaiten menestyneille.
Niin ja tuota palkkiojärjstelmäähän muutettiin hätäpaska menetlemällä kun poliisitutkinta asian tiimoilta alkoi.
- Mister Money
Tekisi varmaan itsesikin mieli kokeilla kyseista hienoa liikeideaa, muttei taida takataskusta löytyä sitä tonnia? Nyt sitten katkerana kirjoittelet tänne, kun olet kateellinen kaverillesi. Todellinen ystävä! Kyllä se sinun kaverisi pärjää mainiosti ilman sinuakin tässä bisneksessä. Et sinä pysty rajoittamaan hänen menestystään ilkeyttäsi olemalla tilaamatta. Toivottavasti sinun ei tarvitse tilatakaan sieltä mitään. Parempi vaan että pysyt mielipiteinesi siellä ihan kotona.
- viisaampi
no ---- kylla taas vitsin murjaisit! Etta oikeen Mister Money, ruhahahahaa! Totuushan on etta naihin verkostopaskatouhuihin mukaan lahteminen edellyttaa etta on joko:
a) koyha
b) tyhma
c) koyha ja tyhma
--tut te apinat mistaan bisneksen teosta tajua paskan latia, minka helevetin takia mun pitais tilata epamaaraisia paskatuotteita kusettajafirmalta jolla on poliisitutkinta paalla? Miksi??
Etta on ihmiset idiootteja, ihan vihaksi pistaa kun naita lukee! - Rahantekokone
viisaampi kirjoitti:
no ---- kylla taas vitsin murjaisit! Etta oikeen Mister Money, ruhahahahaa! Totuushan on etta naihin verkostopaskatouhuihin mukaan lahteminen edellyttaa etta on joko:
a) koyha
b) tyhma
c) koyha ja tyhma
--tut te apinat mistaan bisneksen teosta tajua paskan latia, minka helevetin takia mun pitais tilata epamaaraisia paskatuotteita kusettajafirmalta jolla on poliisitutkinta paalla? Miksi??
Etta on ihmiset idiootteja, ihan vihaksi pistaa kun naita lukee!Hahahahhahahahahahahahahahahahahah!!!!!!!!!!Ei voi muuta kuin nauraa...HAHAHAHAHAHAA!!!!!!!!!
- viisaampi
Rahantekokone kirjoitti:
Hahahahhahahahahahahahahahahahahah!!!!!!!!!!Ei voi muuta kuin nauraa...HAHAHAHAHAHAA!!!!!!!!!
No eipa tarttee teille vm-luusereille kovin kade olla (ks. otsikko)...
- Rahantekokone
viisaampi kirjoitti:
No eipa tarttee teille vm-luusereille kovin kade olla (ks. otsikko)...
Kyllä minä tolla tienestillä jo pikkuisen kade olisinkin. Olen pahoillani. Tasan ei käy onnen lahjat.
- viisaampi
Rahantekokone kirjoitti:
Kyllä minä tolla tienestillä jo pikkuisen kade olisinkin. Olen pahoillani. Tasan ei käy onnen lahjat.
...eika tarttee mihinkaan epamaaraseen vm-sontaan sotkeentua! Kumma juttu jos vahan kritisoi niin verkostomulkut heti kiljuu kuorossa notta oot kade, heh heh.
RUHAHAHAA HAH HAH!! - Viisain
viisaampi kirjoitti:
...eika tarttee mihinkaan epamaaraseen vm-sontaan sotkeentua! Kumma juttu jos vahan kritisoi niin verkostomulkut heti kiljuu kuorossa notta oot kade, heh heh.
RUHAHAHAA HAH HAH!!Vm on mukavaa puuhaa.
Ai niin katsokaa vaan otsikkoa
Jos täällä joku haukkuu VM:a, niin edellytän että on myös sitä tehnyt pari vuotta. Aivan turha tulla muuten selittelemään yhtään mitään.
Luultavasti muutama tunkki tulee kuitenkin väittelemään taas kerran, vaan eipä sille ikinä mitään mahda. - jaska
Viisain kirjoitti:
Vm on mukavaa puuhaa.
Ai niin katsokaa vaan otsikkoa
Jos täällä joku haukkuu VM:a, niin edellytän että on myös sitä tehnyt pari vuotta. Aivan turha tulla muuten selittelemään yhtään mitään.
Luultavasti muutama tunkki tulee kuitenkin väittelemään taas kerran, vaan eipä sille ikinä mitään mahda."Jos täällä joku haukkuu VM:a, niin edellytän että on myös sitä tehnyt pari vuotta."
Haluat siis tasoisesi väittelykaverin?
Fiksummat tajuavat kyllä jo alle kahdessa vuodessa, että heitä on huijattu.
Suurin osa huomaa huijauksen kokeilemattakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912