Kauniina kesäpäivänä ihmiset täyttävät jokirannan ja Föri on täynnä iloisia matkustajia.
Lämpöhalvauksen saanut "Förikuski" joka on ollut, ilman taukojaan koko päivän 40 c asteisessa kopissaan lähtee silmät sumentuneina liikkeelle itärannasta eikä huomaa muuta jokiliikennettä.
Keskellä jokea förin moottorit leikkaa kiinni koska "Förikipparin" työaikoja on muutettu siten, ettei huoltotöitä enään pysty tekemään.
Samalla charter liikennettä harjoittava alus on lipunut lähelle föriä ja valpas kippari havaitsee Förin pysähdyksen ja vetää täyden pakin, mutta liian myöhään.
Carter alus törmää Föriin sillä seuraukselle, että jokilautta kaatuu ja hukkuneiden määrän jokainen voi arvioida itse.
Valitettavasti Turun Satamassa on meneillään sellaista henkilöstöpolitiikkaa, ettei turvallisuudella Förillä tai missä muussakaan yksikössä ole mitään väliä.
Turun Satama pakoittaa monitoimisuuden nimissä sellaiset ihmiset tekemään Vaaralliseksi luokiteltavaa työtä, johon heillä ei ole koulutusta täi pätevyyttä.
Turun Satama ostaa järjettömän kalliilla hinnalla yksityisiä palveluja eikä valvo tai vaadi sellaisilta henkilöiltä sataman määrittelemää pätevyyttä tai koulutusta, kun samalla ammattitaitoista omaa henkilökuntaa on vähennetty tai siirretty muihin tehtäviin.
Aikoinaan nykyinen satamalautakunnan puheenjohtaja "puhkoi kumit" melkein kaikista Turun kaupungin linja-autoista ja nyt hän on "upottamassa" koko Turun Satamaa.
Pinnalle taitaa jäädä kellumaan vain Föri ilman kuljettajaa.
Suosittelen Sataman johtoa ja Satamalautakuntaa pieneen itsetutkiskeluun Yksityistämisen ja lakkauttamisen tiellä.
Terveisin Förin mummu.
Näin Turun Satamassa
21
2254
Vastaukset
- Keltsukka
Hauskasti kirjoitettu. eikös satamalautakunnan puheenjohtajana ole Sokajärvi joka niitä kumeje on puhkonut. D
- Förin käyttäjä
Mikä tässä jutussa on faktaa ja mikä fiktiota ?
- Förin mummo
Förin onnettomuus on kuvitteellinen tilanna.
Kaikki muu on faktaa.
- Turkulainen
Voiko tällaista meininkiä olla Turun kaupungin liikelaitoksessa !
- Satamajätkä
Valitettavasti voi olla !!!
- Förin mummu
Valitettavasti voi olla. Oikeastaan tuo on aika siisti versio siitä mitä oikeasti tapahtuu turun satamassa määrätyillä osastoilla.
- Turkulainen
Haloo ! Asennetta "förikuskeille". Olisikohan syytä ruveta tekemään työtä ! Älkää valittako. Teillä on työpaikkana "föri". Pulinat pois !!
- Sataman valvoja
tälle vuosituhannelle, Turkulainen! Turun Satamassa noudatettava henkilöstöpolitiikka (joka henkilöityy tässäkin keskustelussa esiintyneeseen ltkn puheenjohtajaan sekä erääseen johtamistieteen maisteriin) tuntuu olevan sinulle mieleen, mutta tiedoksesi että Förin mummon kertomukset mm. työaikalain ja työsuojelumääräysten räikeistä rikkomuksista sekä YT-sopimusten kaikkinaisesta halveksunnasta ovat valitettavan totta! Totta on tietenkin myös että joskus aikoinaan työntekijöitä voitiin "kehoittaa" töihin muillakin keinoilla kuin vain sanoilla, mutta emmeköhän me sata vuotta sitten päässeet siitä että patruunat määräsivät ja duunarit tottelivat tai itkivät ja tottelivat...
- Förin mummo
Ehkä et aivan päässyt jutun juuresta kiinni.
Kysehän oli Töiden teettämisestä ilman taukoja.
Ulkopuolisen työvoiman käyttö, joka maksaa monin verroin meille veronmaksajille.
Kaikkia sen tapaisia asioita, mutta niinkin kirjoituksesta näkee kaikki ei ole järjen jättiläisiä. - ulkoistaminen Turun
Förin mummo kirjoitti:
Ehkä et aivan päässyt jutun juuresta kiinni.
Kysehän oli Töiden teettämisestä ilman taukoja.
Ulkopuolisen työvoiman käyttö, joka maksaa monin verroin meille veronmaksajille.
Kaikkia sen tapaisia asioita, mutta niinkin kirjoituksesta näkee kaikki ei ole järjen jättiläisiä.malliin , niin ei varmasti kannata.
Ulkoistaminen pitäisi olla valvottua eikä,
Hyväveli rahastusta.
Turku on malliesimerkki miten oikein kunnolla
kähmitään virkojen suomilla etuoikeuksilla. - Satamajätkä.
ulkoistaminen Turun kirjoitti:
malliin , niin ei varmasti kannata.
Ulkoistaminen pitäisi olla valvottua eikä,
Hyväveli rahastusta.
Turku on malliesimerkki miten oikein kunnolla
kähmitään virkojen suomilla etuoikeuksilla.Niin, kukahan tässäkin yksityistämis projektissa antaa parhaat "lahjat" päättäjille. Tokkopa sataman henkilökunta kumminkaan !
- Parhaat joululahjat
ulkoistaminen Turun kirjoitti:
malliin , niin ei varmasti kannata.
Ulkoistaminen pitäisi olla valvottua eikä,
Hyväveli rahastusta.
Turku on malliesimerkki miten oikein kunnolla
kähmitään virkojen suomilla etuoikeuksilla.Niin, kukahan tässäkin yksityistämis projektissa antaa parhaat "lahjat" päättäjille. Tokkopa sataman henkilökunta kumminkaan !
- Veronmaksaja
Mielestäni koko jokilautta voitaisiin raahata Topinojan kaatopaikalle, Ja laitaa nekin veromarkat vaikka homekoulujen korjaamiseen.
- Kössi
Tai siirretään se yläjuoksun kapulalossi Förin paikalle, niin jokainen voisi käyttää sitä tarpeittensa mukaan. Säästyisi niitä mainitsemiasi veromarkkojakin.
- Jäitä odotellessa
Kyllä on sitten kamala satama. Pakottaa nyt förimummon ajamaan ilman ruokaa ja juomaa. Huoltojakaan ei anneta tehdä. Ja höpö höpö. Kuljen päivittäin osan työmatkaani förillä. Yhtään nälkiintynyttä förimummoa en ole nähnyt. Tuhdin näköisiltä ovat näyttäneet.
Kaikenlaista soopaa saa lukea. Charteralus ja föri kolaroivat, voi Ju.....ta!. Ihmeellisiä fiktioita ? Faktaa taitaa olla se, että työt eivät kiinnosta näitä mummoja.- Förin mummu
"On se kamalaa" kun ihmisillä teetetään töitä 8 h ja kesäaikaan 9,5 h ilman lakisääteisiä taukoja. Työsuojelupiiri on kyllä antanut asiasta uhkasakkovaroituksen Turun Satamalle. Turun satama on vähentänyt henkilökuntaa niin rajusti ettei "förikuskia" pysty tauottamaan. Ehkä kannattaisi lukea koko kirjoitus vähän syvällisemmin ja pohtia sen sanomaa.
Ps. "Förikipparilla ja Förin mummolla on vissi ero - Nauraa
Jaahas taidettiin saada oikea asijantuntijalausunto, kun käytän Föriä työmatkoillani.
- vain
Förin mummu kirjoitti:
"On se kamalaa" kun ihmisillä teetetään töitä 8 h ja kesäaikaan 9,5 h ilman lakisääteisiä taukoja. Työsuojelupiiri on kyllä antanut asiasta uhkasakkovaroituksen Turun Satamalle. Turun satama on vähentänyt henkilökuntaa niin rajusti ettei "förikuskia" pysty tauottamaan. Ehkä kannattaisi lukea koko kirjoitus vähän syvällisemmin ja pohtia sen sanomaa.
Ps. "Förikipparilla ja Förin mummolla on vissi eroEttei vain olisi kuitenkin sama henkilö
- Jäitä poltellessa
nähdä tälläkin palstalla että työntekijöiden oikeutettu etujen ja oikeuksien peräänkuuluttaminen leimataan laiskuudeksi ja työnvieroksunnaksi. Olisi kiva tietää miltä työläisen kuuluisi näyttää jotta olisi oikeus vaatia laillisia oikeuksiaan, vai saako työnantajat polkea mielivaltaisesti kaikkien sellaisten työntekijöiden oikeuksia jotka eivät ole sairaalakunnossa ja antaa kenkää niille jotka ovat?
- Förin mummo
Jäitä poltellessa kirjoitti:
nähdä tälläkin palstalla että työntekijöiden oikeutettu etujen ja oikeuksien peräänkuuluttaminen leimataan laiskuudeksi ja työnvieroksunnaksi. Olisi kiva tietää miltä työläisen kuuluisi näyttää jotta olisi oikeus vaatia laillisia oikeuksiaan, vai saako työnantajat polkea mielivaltaisesti kaikkien sellaisten työntekijöiden oikeuksia jotka eivät ole sairaalakunnossa ja antaa kenkää niille jotka ovat?
Eipä taida kannattaa uhrata aikaa moiseen.
Näyttää vakaasti siltä, ettei tällä foorumilla saa älykästä keskustelua aikaiseksi tällaisita aiheista.
Sääli sinänsä, ettei vapaassa nettissä vapaata "mielipidrpalstaa" voi valjastaa tällaiseen käyttöön.
Turku vaikenaa ja minä sen mukana !
- Satamalainen
Kirjoituksesi turun sataman toiminnasta pitää paikkansa. Kuulun satamassa sellaiseen henkilökuntaan joka pystyy tuottamaan förikuskeille niitä taukoja, valitettavasti vain meidät on ajettu henkilökuntamäärällisesti niin ahtaalle ettemme pysty aina förikuskeille niitä taukoja järjestelemään, saatikka niitä itse pitämään. Mielestäni Föri pitäisi siirtää kokonaisuudessaan sinne minne se hallinnollisesti kuuluukin, elikkä kiinteistölaitokselle. Pääsisi satama eroon tuollaisestä älyttömästä Föri pelleilystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740