työpaikalla ja läheisille(esim. vanhrmmat, ystävät?) kuinka aikaisin kannattaa kertoa?
koska kerroitte raskaudesta
5
1442
Vastaukset
- Electric-Cat
Miehelle tietysti kerroin heti.Kahdelle hyvälle kaverille ja veljelleni kerroin myös heti, kun sain tietää. Muille varmaan vasta sitten kun raskaus alkaa näkymään. Töissä en haluaisi kertoa, mutta varmaan pakko, kun raskaus vaatii siirtoa kevyempiin hommiin. Jotenkin tuntuu, ettei ainakaan näin varhaisessa vaiheessa (huomenna alkaa 7. viikko) halua vielä kertoa kaikille. Jos tulee vaikka keskenmeno, on tympeää joutua selittelemään asiaa kaikille.
- esikoisen odottaja
Meillä on menneillään rv 17 5 ja ei ole kerrottu mieheni kanssa vasta kun siskolleni asiasta. Ei edes kummankaan vanhemmille. Emme ole halunneet mitään kamalaa hössötystä asian tiimoilta. Työpaikalla aion kertoa parin viikon sisällä, jotta osaavat varautua sijaisen hankkimiseen helmikuusta alkaen.
Eli aikalailla varovaisesti on meillä toimittu. - meilläkin
esikoisen odottaja kirjoitti:
Meillä on menneillään rv 17 5 ja ei ole kerrottu mieheni kanssa vasta kun siskolleni asiasta. Ei edes kummankaan vanhemmille. Emme ole halunneet mitään kamalaa hössötystä asian tiimoilta. Työpaikalla aion kertoa parin viikon sisällä, jotta osaavat varautua sijaisen hankkimiseen helmikuusta alkaen.
Eli aikalailla varovaisesti on meillä toimittu.varovaisesti liikenteessä ja tää eka kun niin ainutkertainen juttu johon itekin tarvii omaa rauhaa ja aikaa. äiti tietää täs vaiheessa miehen lisäksi
muulle lähisuvulle kerron pikkuhiljaa
töissä ja kavereille ja koulussa sit kun näkyy
jokaisen oma asia milloin ja kelle kertoo
- p-p
eilen tein testin joka näytti plussaa, miehelle kerroin tietysti heti, ja parhaalle/läheisimmälle ystävälle. muille on ajatuksena kertoa vasta ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen.
- kerroin...
vasta toisen ultran (vko 18) jälkeen vanhemmille ja siitä se tieto sitten eteni omaa vauhtiaan sukulaisille. Vanhemmille Lapsillekin kerrottiin vasta tuolloin, ihan sen takia, että olisi ollut aika kurjaa jos olisi sattunut keskenmeno tai kaikki ei olisikaan ollu kunnossa ( niin kunnossa,mitä nyt ultra voi kertoa ) lähin likkakaveri tietty tiesi heti,kun halusi hehkua,mutta häntäkin vannotettiin pitämään suu supulla asiasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963