tulin juuri vessasta ja nyt on rauhaset turvoksissa ja slmät punaisina.harmittaa,etten taaskaan saanut kuriin aamupalaani.aina käy näin.joko olen kokonaan syömättä,elän pepsi maxilla,omenoilla ja porkkanoilla.joskus sallin itselleni raejuustoa ja näkkileipää/riisikakkuja.ja toisinaan.syön ensin yhden leivän palan.ajattelen pitäväni kaiken kurissa.vain se yksi,joka maistui niin hyvälle.sitten syön toisen.kolmannen.ja paljon muuta lisää.tunnen ähkyssäni sääliä itseäni ja itsekuriani kohtaan,olen vihainen ja pettynyt itseeni.taaskaan en saanut itseäni kuriin.ja taas tiedän mikä on edessä.. en koe itseäni bulimikoksi,vaikka silloin tällöin oksennan syömäni kauheudet ulos.en koe itseäni anorektikoksi vaikka joka päivä mietin tarkkaan mitä suuhuni pistän,kuinka paljon ja montako kaloria sain taas siitäkin "ruuan" palasesta.normaalia ruokaa en ole syönyt aikoihin.olen syömishäiriöinen,mutten siltä näytä ulkoisesti (168cm/55kg)-haluaisin niin kovasti olla normaali.syödä normaalisti.mutten kuitenkaan.jos hankkiudun eroon tästä kontrollistani ja siitä kuinka ihanalta lähes tyhjyyttään huutava kitteä vatsa tuntuu,en ole enää se vahva minä joka silloin olen.
varmasti joku on kaltaiseni.
varmasti joku on kaltaiseni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tutulta kuulostaa...mittani ovat muuten lähes samat! (167cm/54kg) Ennen painoin aina n. 50kg (olin jo silloin tarkka painostani,pidin sen epäterveellisesti röökillä ja minimaalisella syömisellä samana), mutta viime kesänä elämä alkoi hiljalleen pyöriä yhä enemmän ruoan ympärillä. Eristäydyin, enkä edes itse käsittänyt asiaa. Siis sitä ,miten paljon mietin vain syömisiäni. Tuolloin en vielä oksentanut, mutta elimistö meni sekaisin jatkuvasta ahtamisesta. Lopulta muutama lisäkilo alkoi ahdistaa ja nyt on oksentelu tullut kuvioihin mukaan. välillä päätän syödä vain omenia,näkkileipää ja ruisleipää. Siitä seuraa aina parin päivän karkin, jätskin yms. mössön tunkeminen ja lopulta oksentaminen. Ei kylläkään aina. Taistelen joka päivä mielihalujani vastaan, teen sisäisiä päätöksiä ja rikon ne. Moni (entinen) kaveri on huomannut muutokseni, seuraavan suupalan syömisen miettiminen menee oikeasti aina ihmissuhteitten edelle,enkä voi asialle mitään. En myöskään ulkoisesti näytä syömishäiriöiseltä, mutta se tekee käytöksestäni omituista ja valehtelen hirveästi,vaikken haluaisi. Vasta nyt olen tiedostanut ongelmani :/
haluaisin niin kovasti normaalin elämänrytmin, enkä uskalla edes kelata missä oon esim. vuoden päästä. kun opiskeluista lähtien kaikki on menny sekaisin. oon ollu aina huono näyttämään tunteita ja jostain luin, että sellaset altistuu helpommin näille ongelmille. tsemppiä sulle, et tod. ole yksin!