Olemme seuranneet keskustelua vähän sillä silmällä että me kokeilisimme taas kimppaseksiä ja nimenomaan m-n-m kolmio. Olemme tässä parin vuosikymmenen aikana kokeilleet joitakin kertoja.
Tässä muutamia pointteja.
Miehet tarjoutuvat mukaan kuka milläkin kehulla.
Mutta mutta, kun pitäisi sopia lähemmin aika, paikka ja muut yksityiskohdat niin tuleekin pupu pöksyyn.
Jotkut joutuvat työkomennukselle, jotkut ovat lupautuneet veneennostoon/saunapuitten tekoon/muuhun muka tärkeään.
Suurin osa ovat valmiit tulemaan vierailulle mutta eivät itse pysty järjestämään paikkaa.
Se seikka ei ole niin häiritsevä koska me tahdomme pitää seikkailut omalla "kentällä".
Joku on joskus tuonut jotain pientä purtavaa/juotavaa kun ollaan oltu mökillä, ja vienyt jämät mennessään.
Lisää tällaisia käyttäytymismokia löytyy vaikka kuinka paljon.
Sitten on myöskin ollut herrasmiehiä jotka ovat käyttäytymisellään edesauttanut tunnelman luomisessa ja siten kolmion onnistumista.
Pieni kohteliaisuuslahja naiselle tullessa. Drinkki baarissa tai pieni iltapala ennen huoneeseen siirtymistä on huomaavainen ele.
Harva mies osaa/uskaltaa ottaa tasavertaisen aseman parin oman miehen kanssa naista käsiteltäessä. Jäädään liian passiivisiksi.
Kyllä siinä voi olla aloitteellinen kunhan on edes vähän pelisilmää ja ainahan voi puhua, kysyä ja kertoa.
Suurin moka taitaa olla se että lauettuaan omasta mielestä liian aikaisin ruvetaan häpeilemään ja tekemään lähtöä. Siinä tilanteessa pitää vaan kääriä hihat ja aloittaa uudestaan. Laittaa huumoria peliin.
Suomalaisilla on saunansa jossa on hyvä esittäytyä ja sitten siirtyä hiljakseen toimintaan. Muualla on sitten kylpytynnyreitä, uima-altaita j.n.e.
Tuli vähän sekalainen esitys mutta yritin tuoda vähän pointteja esille.
Tässä muutamia pointteja.
Miehet tarjoutuvat mukaan kuka milläkin kehulla.
Mutta mutta, kun pitäisi sopia lähemmin aika, paikka ja muut yksityiskohdat niin tuleekin pupu pöksyyn.
Jotkut joutuvat työkomennukselle, jotkut ovat lupautuneet veneennostoon/saunapuitten tekoon/muuhun muka tärkeään.
Suurin osa ovat valmiit tulemaan vierailulle mutta eivät itse pysty järjestämään paikkaa.
Se seikka ei ole niin häiritsevä koska me tahdomme pitää seikkailut omalla "kentällä".
Joku on joskus tuonut jotain pientä purtavaa/juotavaa kun ollaan oltu mökillä, ja vienyt jämät mennessään.
Lisää tällaisia käyttäytymismokia löytyy vaikka kuinka paljon.
Sitten on myöskin ollut herrasmiehiä jotka ovat käyttäytymisellään edesauttanut tunnelman luomisessa ja siten kolmion onnistumista.
Pieni kohteliaisuuslahja naiselle tullessa. Drinkki baarissa tai pieni iltapala ennen huoneeseen siirtymistä on huomaavainen ele.
Harva mies osaa/uskaltaa ottaa tasavertaisen aseman parin oman miehen kanssa naista käsiteltäessä. Jäädään liian passiivisiksi.
Kyllä siinä voi olla aloitteellinen kunhan on edes vähän pelisilmää ja ainahan voi puhua, kysyä ja kertoa.
Suurin moka taitaa olla se että lauettuaan omasta mielestä liian aikaisin ruvetaan häpeilemään ja tekemään lähtöä. Siinä tilanteessa pitää vaan kääriä hihat ja aloittaa uudestaan. Laittaa huumoria peliin.
Suomalaisilla on saunansa jossa on hyvä esittäytyä ja sitten siirtyä hiljakseen toimintaan. Muualla on sitten kylpytynnyreitä, uima-altaita j.n.e.
Tuli vähän sekalainen esitys mutta yritin tuoda vähän pointteja esille.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyviä huomioita olet tehnyt!
Tässä vielä yksi huomio lisää:
Olen itse aktiivisesti hakenut mahdollisuutta päästä kolmanneksi pyöräksi. Olen jokseenkin keskimääräisen ikäinen, kokoinen ja näköinen. En kehu koolla enkä kestävyydellä, kun sellaisilla ei oikeasti ole merkitystä.
Huhuilin täälläkin foorumilla mahdollisuutta kimppaan muutaman kerran, tuloksetta. Asun isossa sisämaan kaupungissa, joten potentiaalisia mahdollisuuksia pitäisi olla ympärillä aivan riittävästi. Tulos silti pyöreä nolla.
Liityin jopa suomalaiseen parinvahtoklubiin, jossa näyttäisi olevan perinteisten paria vaihtavien parien lisäksi myös kolmatta pyörää haluavia pareja. Ainakin asianosaisten profiileista voisi niin päätellä.
Olen laittanut itsestäni aivan asiallisen ja totuudenmukaisen profiilin, heitin kahdeksalle ilmoittajalle vastauksen, mutta yhtäkään palauteviestiä en ole saanut.
Ymmärtäisin kyllä, jos kuvaukseni perusteella olemukseni ei miellytä - jopa senkin, ettei se miellytä yhtäkään noista kahdeksasta - mutta näennäisesti avoimetkin foorumit voivat olla aika sisäänpäinlämpiävien ihmisten kansoittamia.
Eli uskalluksen ja fiksun käytöksen puutetta on kyllä myös seuraa etsivissä.
Varmaankin toki pareille lisäseuran etsiminen on varsin turhauttavaa, koska nuo kuvailemasi looserit pilaavat markkinat. Se on harmillista.
Yksi syy pyyntöösi vastanneiden miesten jänistämiseen lienee se, että monella itseään machomiehenä pitämällä uroolla on järjetön homouspelko ja aivan onneton itsetunto.
Kun heidän pienessä päässä valkenee totuus, että samassa huoneessa heidän unelmiensa naisen kanssa tuleekin olemaan myös toinen elävä mies (eikä vain pornoleffa telkkarissa), niin näiden poloisten pohjimmainen ujous pulpahtaa pintaan kuin kumiankka ammeessa.
Toivokaamme kuitenkin, että joskus löydämme etsimämme!
Eläisimmepä vapaassa maailmassa, jossa seurustelusuhde, seksisuhde ja jälkeläisten hoitosuhde eivät olisi ollenkaan mitenkään kytkeytyneitä toisiinsa. Silloin täällä olisi varmaan vähän enemmän onnellisia naamoja :-)
O
Hyvä pointti toi minkä kirjoitit. Olen itsekin hakenut paria ja aika hiljaista on ollut. Olen ilmoituksissani yrittänyt olla rehellinen ja kertoa itsestäni tosiasiat. Koen olevani ihan fiksu ja ehkä komeakin kaveri, mutta mistä joku kolmatta pyörää etsivä voi tietää olenko oikeasti sellainen? Nämä ns. feikit pilaavat meidän "kunnon miesten" mahdollisuuden. Toivottavasti löydetään haluamamme. Voit laittaa vinkkejä, jos löydät jonkun hyvän paikan, missä voisi tutustua pareihin. ([email protected])
kommentoimpa tätäkin:
"En kehu koolla enkä kestävyydellä, kun sellaisilla ei oikeasti ole merkitystä"
Jos olet tätä mieltä, niin petät itseäsi. Jos esimerkiksi luet Iskuri.net palstaa, niin varmaan 50% ilmoituksissa haetaan isolla varustettua kaveria.
Väitän, että jos on kaksi fiksua vastausta tasoissa, niin 90% pareista valitsee sen jolla on kunnollinen varustus.
Tietämättä millaisia vastauksia olet lähettänyt, ja oletko edes osannut valita sellaisia pareja, jotka olisivat potentiaalisia sinulle, niin sanon että töitä pitää tehdä ja vastauksia pitää lähetellä kymmeniä ellei satoja. Ai miksikö?
Suurin osa ihmisista ilmoitusten (pari etsii miestä) takana on miehiä. Osa yksinäisiä miehiä ja osa miehiä jotka vain haaveilevat ajatuksella, että vaimo suostuisi kimppaan, mutta sitä ei kuitenkaan ehkä koskaan tulekaan. Joten teen taas väitteen, että se on yksinumeroinen % ilmoittajista joka on tosimielellä liikkeellä.
Joten siis kun ottaa huomioon noiden feikki-ilmoitusten suuren osuuden yhdistettynä siihen, että kaikilla pariskunnilla on omat vaatimuksensa, niin olen sitä mieltä että hakemuksia pitää keskivertomiehen syytää menemään aika nippu ennen kuin tärppää. Eri asia on jos olet ison omaava ja Tabermanin kielenkäytön hallitseva nuori atleetti.
Niin, olen vastaillut myös muutamaan hakuun jossa haetaan naista kolmanneksi, ei ole tärpännyt. Ulkonäössäni ei ole mitään "vikaa" jollei haluta trimmattua missivartaloa. Aina vain on tullut vastanneille muuta tekemistä, kun on täytynyt ajasta sopia. En ole onnistunut saamaan yksin naistakaan, olen ollut kiinostunut pelkästään naisestakin.
analysoida aihetta, herra viiskymppinen.
Kannampa minäkin korteni kekoon ja vastailen tähän kohta kohdalta. Taustaa, että olen osallistunut muutaman kerran tällaisiin sessioihin kolmantena pyöränä mm tämän palstan kautta löytyneen pariskunnan kanssa sekä mm iskurin kautta ilmoitukseen vastaamalla.
"Miehet tarjoutuvat mukaan kuka milläkin kehulla"
Jollain asiallahan sitä on erottauduttava massasta jos on vaikkapa poikkeuksellisen kestävä, niin miksi ei kertoisi sitä. Itselläni on etuina, että olen tumma ja isokokoinen ja monien naisten mielestä poikkeuksellisen hyvän näköinen joten varmasti mainitsen asiasta. hakemuksessa.
"Mutta mutta, kun pitäisi sopia lähemmin aika, paikka ja muut yksityiskohdat niin tuleekin pupu pöksyyn. Jotkut joutuvat työkomennukselle, jotkut ovat lupautuneet veneennostoon/saunapuitten tekoon/muuhun muka tärkeään."
Tuohon jänistämiseen keksin ainakin 3 syytä:
1. Mies vetäytyy, koska pariskunta ei vastaa niitä vaatimuksia joita hänellä on, mutta ei kehtaa suoraan sitä kertoa.
2. Mies on varattu. On uskomattoman vaikeata sovittaa yhteen neljän ihmisen aikatauluja, siten että yksi ihminen (kolmannen pyörän vaimo) ei saisi tietää asiasta.
3. Mies tosiaan jänistää. Itse olen tehnyt jonkun kerran oharit kun halusin ensimmäistä kokemusta miestenkanssa, mutta tosipaikan suteen juttu ei tunnukaan niin hohdokkaalta kuin haaveissa.
"Suurin osa ovat valmiit tulemaan vierailulle mutta eivät itse pysty järjestämään paikkaa"
Viitaten edelliseen miehet ovat varattuja, eivätkä voi kutsua vierasta pariskuntaa kotiinsa
"Joku on joskus tuonut jotain pientä purtavaa/juotavaa kun ollaan oltu mökillä, ja vienyt jämät mennessään.
Lisää tällaisia käyttäytymismokia löytyy vaikka kuinka paljon.
Sitten on myöskin ollut herrasmiehiä jotka ovat käyttäytymisellään edesauttanut tunnelman luomisessa ja siten kolmion onnistumista.
Pieni kohteliaisuuslahja naiselle tullessa. Drinkki baarissa tai pieni iltapala ennen huoneeseen siirtymistä on huomaavainen ele"
Meitä on moneksi. Aika paljon ihmisen luonteesta saa selville kun vaihtaa muutaman mailin ennenkuin lähtee tapaamiseen. Kun olemme vaimoni kanssa etsineet kolmattapyörää, niin kyllä ne kahden rivin vastaukset joutuvat roskakoriin aika äkkiä. Kyllä käytöstä pystyy myös ennustamaan mm. ammatista, koulutustaustasta, pukeutumisesta, hiustyylistä, puheesta jne.
Itselleni naisen huomioonottaminen on luonnollista, mutta kaikille ei. Yllättävän harva mies tajuaa, että tuo makuhuoneen ulkopuolellakin vietetty aika on osa naisen lämmittämistä. Tässä asiassa monesti varattu mies voi olla parempi vaihtoehto, koska hänelle on ehkä uponnut oman vaimon nalkutuksesta jotain kaaliin ;-)
" Harva mies osaa/uskaltaa ottaa tasavertaisen aseman parin oman miehen kanssa naista käsiteltäessä. Jäädään liian passiivisiksi.
Kyllä siinä voi olla aloitteellinen kunhan on edes vähän pelisilmää ja ainahan voi puhua, kysyä ja kertoa."
Minun kokemukseni mukaan suurin osa pareista haluaa kolmannen pyörän olevan todella aktiivinen ja tuottavan naiselle nautintoa. Suomalaiset miehet taas ovat yleensä hiljaisia ja kohteliaita ja eivät tosiaan uskalla ottaa paikkaansa. Ravintolat ovat täynnä miehiä, jotka istuvat syrjässä tuoppinsa kanssa sillä aikaa kuin muut vievät naiset. Pelätään mennä juttelemaan ja aukaisemaan suunsa siinä pelossa, että mokataan.
Itse olen ottanut tavakseni kysyä suoraan, että millaista roolia pariskunta haluaa. Yleensä vaan ilmeisesti osaksi tämän suuren kokoni vuoksi (195 cm) minun oletetaan olevan sellaista rajumpaa karhu tyyppiä.
"Suurin moka taitaa olla se että lauettuaan omasta mielestä liian aikaisin ruvetaan häpeilemään ja tekemään lähtöä. Siinä tilanteessa pitää vaan kääriä hihat ja aloittaa uudestaan. Laittaa huumoria peliin"
Täsmälleen oikein. Usein tuo häpeilyn tunne tulee siitä jos on etukäteen antanut ymmärtää olevansa joku supermies, eikä olekaan.
Kirjoitukseesi lisäyksenä vielä yksi tärkeä kohta. Ja se onkin se kaikkein tärkein kriteeri: Eli jos mies on liikkeellä salaa vaimoltaan (ja sehän on tietysti se nalkuttava) niin silloin kaveri ei kelpaa meille. Me emme halua auttaa miestä pettäämään vaimoaan. Kelpuutamme vain vapaat miehet. Ja liiat kehumiset, ulkonäöstä, sen koosta ja kestävyydestä jne. kerryttävät varmasti hakijan miinuspisteitä.
Meissä varatuissa miehissä on etunsa ja haittansa:
Haittoina juuri tuo tunne, että peli ei ole rehellistä ja että aikojen sopiminen voi olla joskus jopa ylivoimaista
Me kun olemme tuon rakkaan(nalkuttavan :-)) vaimoni kanssa kolmatta pyörää valinneet olemme nähneet varattujen miesten positiivisina puolina mm
-Hänellä olevan myös tärkeitä juttuja pelissä joten ei tule niin herkästi kehuttua kylillä uroteoillaan.
- Rakastumisherkkyys on pienempi. Ei ole sellaista halua ruveta ehdottelemaan kauniille vaimolleni yksityisiä sessioita, koska paljastumisen seuraukset ovat suuremmat.
- Usein vähäisempi irtosuhteiden määrä. Uskon, että vakituisessa parisuhteessa elävillä on vähemmän tauteja kuin sinkuilla toisaalta he myös käyttävät kondomia mielummin koska eivät itse halua tauteja/ei toivottuja raskauksia.
Aiemmassa viestissäsi kerrot olleesi kolmantena pyöränä. Toisessa taas kerrot vaimosi kanssa valinneesi kolmatta pyörää. Meniköhän nyt asiat vähän sekaisin, vai oletko toiminut molemmilla saroilla. Ja tuossa rakastumisherkyydessä ei meidän kokemuksen mukaan ole yhtään eroa siinä, että kaveri on naimisissa. Hän munaa kuitenkin lopulta ja jää kiinni. Siitähän se soppa syntyy johon mekin olemme joutuneet mukaan. Ainakin meillä on juuri kaikkein suurimmat hankaluudet olleet varattujen miesten kanssa. Emme enää halua sellaisia meihiä sotkemaan meitä omaan avioliittoonsa avioliittoonsa.
Olen siis askarrellut molemmilla alueilla. Sekä itse kolmantena että hakenut vaimon kanssa kolmatta.
Ei varmaan tuossa rakastumisherkkyydessä eroa, myönnän sen. Rakastumiselle ei mitään voi. Tarkentaen sanoisin, että varatut mieheteivät ehkä uskalla niin helposti jäädä roikkumaan kuin sinkut.
Kokemusta meinaan on vuosien takaa kun eräs kaveri rakastui vaimooni. Näin jälkeenpäin ajatellen käy oikeastaan häntä sääliksi, mutta silloin ei paljon naurattanut.
Toisaalta monesti kaveri jolla on perhettä on enemmän samalla aaltopituudellakin tällaisten perheellisten kanssa. On elänyt niitä samoja ylämäkiä ja alamäkiä kuin itsekin, osaa tehdä kompromisseja jne. Pitkässä parisuhteessa eläminenhän vaatii kyllä aikamoista luovimista elämässä.
No nämä ovat karkeita yleistyksiä ja sillä otannalla mitä minäkin suhteineni edustan, ei ole mitään tilastollista merkitystä. Sekä sinkuista että naimisissa olevista löytyy keljuja tyyppejä yllin kyllin.
Sinä se kirjoititkin aikas osuvasti tuon ''oman kortesi'' tähän keskusteluun..tuo pitänee paikkansa mitä kerroitkin moneltakin osalta.
Mutta oli se syy mikä tahansa, niin jos pari ei kiinnosta kuitenkaan loppujenlopuksi tms., niin kohteliaasti kyllä voi poistua ''seurasta'' kuitenkin.
Niin mekin teemme todellakin jos emme ole tarjokkaasta kiinnostuneet ja viestitelleet kuitenkin jo jonkin aikaa herralle/parille.
Mutta kyllä nuo samankaltaiset vastakkain osuvat ajanmyötä..
Mahtaakohan tässä ketjussa kirjoittavilla herroilla olla käytännön kokemusta ollenkaan. Eppäillä vähän soppii, että he itse ovat juuri niitä joille on pupu mennyt pöksyihin.
Kyllähän epäillä saa. Silloin ei tule huijatuksi.
Mistä syystä minun kirjoituksiani epäilet? Oliko mielipiteissäni/ kokemuksissani epäloogisuuksia tai jotain muuta mikä sai epäilemään? Mielelläni oikaisen väärinkäsityksiä jotka heikohko kirjallinen ilmaisu on saattanut synnyttää.
Jos haluat jutella asiasta privaatisti, niin laita sähköpostiosoitteesi, niin sovitaan vaikka tapaaminen nenäkkäin jos haluat.
olis joskus toteuttaa esim.harrastaa jonkun toisen parin kanssa seksiä, vaikka aluksi vain samass ahuoneessa. Mieheni ei vain innostu asiasta. Sekin on just sellanen, että fantasioi asiasta, mutta ei uskalla toteuttaa. Se on joskus kertonut, että olisi kiva joskus kokeilla, että olisi kaksi naista ja se. Minä taas vastaavasti, että olisi kaksi miestä ja minä. Tai just sitten pari. Mutta se on niin mustasukkainen. Olisi mukavaa saada kokeilla kaikkea uutta ja erilaista, mutta mies tahtoo rajoittaa. "Yksiavioisuutta" vaan kannatetaan ja sit jotka pettää lyödään huoriksi. Kaikki seksi asiat on niin tabuja, että joskus oikein ärsyttää..
Esim. jos kirjastosta lainaa jonkun seksikirjan niin heti se "täti"kattoo siihen tyylii, että alkaa kohta torumaan synnin teosta.
Tässä ketjussa on ollut hyviä pointteja ja harvinaisen vähän pottuilua.
Kiva jos porukka jatkaa kirjoittelua hyvässä hengessä.
Minä aion ainakin hyödyntää kaikki hyvät neuvot.
Tere
Samansuuntaisia kokemuksia.Me myös etsineet pariskuntaa (itse keski-ikäisiä)jonka kanssa voisi olla muutenkin ystävä ja silloin kun siltä tuntuu, heittäytyä eroottisiin tunnelmiin.Jos teillä mielenkiintoa tutustua, viestit kai kulkee.
Jos nyt pitäisi vetää johtopäätöksiä niin sanoisin että kiinnostusta löytyy muttei rohkeutta toteuttaa.
Hei, tehkää jotain edes pienen pienellä riskillä niin voitte sitten kiikkustuolissa muistella menneitä.
Tehkää ekat treffit puolueettomalle maaperälle ja edetkää sitten fiiliksien mukaan.
Syyskimppaa odotelleen.
Kokemusta ja uskallusta löytyy ainakin meiltä. Toteutettu on n.2 kk:n välein jo usean vuoden ajan. Mutta ei tää niin ihmeellistä ole ollut, että sitä kannattasi kiikkustuolissa muistella.
Varmaan on näinkin, mutta toisaalta jos ollaan naimisissa ja puoliso ei ehkä hyväksy koko asiaa ...
On ollut kiva havaita että meitä on laidasta laitaan mielipiteissämme.
Jatkakaa kirjoittelua kimppaseksistä. Mielipiteitä ja kokemuksia.
Kuulostipa mukavalta lukea tuo viestinne. Samanlaisia kokemuksia näemmä muillakin kolmansista pyöristä kuin meilläkin.
Meillä todellakin huonoja kokemuksia noista 3.pyöristä suuremmaksiosin, mikäli nyt näitä chat ja deittipalstojen miehistä puhutaan.
Suurin osa todellakin herrasmiehiä ja fiksuja siihen tapaamiseen/ lähtemiseen (risteilyt jne.) saakka, mutta kuitenkin yht'äkkiä kummallisia menoja todellakin, sairastumisia ja täydellisiä katoamisia.
Miksi herrasmies? ei kykene kertomaan suoraan olevansa vain leikkimässä palstoilla, eikö todenmukaisesti etsimässäkään sitä liveseuraa jota me parit kenties haemme.
Meillä on kokemusta 3.pyöristä siis jonkinverran, mutta vain pari mielestämme fiksua ja toimintakykyistä?! osunut kohdallemme. Kokeneita kuuleman mukaan miehet alati, mutta tositilanteessa tuo jännitysmomentti liian suurehko kuitenkin parin seurassa...suorituspaineitako?
Meillä daami seksikäs ja hyvävartaloinen kaikellatavoin, joka saa miehet kiinnostumaan itsestään,mutta todellakin aviomiehen(hetero) mukanaolo kimpassa saa ulkopuolisen toimintakyvyttömäksi hetimiten.
Eikös tuollainen aito, rehellinen kommentointi itsestään olisi paikallaan jos kerran aikuisia kaikki olemme.
t: Aistikas pari
Luettuani tekstinne on valitettavasti hämmästeltävä arvostelukykyänne. Olette ilmeisesti aina onnistuneet valitsemaan juuri sen miehen, joka on kehua retostanut kyvyillään ja kestävyydellään lähestyen supermiestä sekä ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään. Pitäisi pystyä vähän parempaan, kun olletinkin pari joka lähettää ilmoituksen kolmannesta pyörästä saa kasapäin toinen toistaan lennokkaampia vastauksia.
Muuten tulee kasapäin niitä pettymyksiä joista mainitsitte.
Todelliset helmet löytyvät yleensä kuitenkin niistä miehistä, jotka eivät halua lähteä kehua retostamaan pikkupoikamaisesti kyvyillään ja historiallaan pitkin bittiavaruutta. Kokeilkaa joskus poimia tavallisen asiallisen ilmoituksen lähettänyt mies mukaan kuvioihinne ja saatatte kokea myönteisiä yllätyksiä useammin kuin kielteisiä.
Tämä on vain neuvo teille ei suinkaan katkera purkaus vaikkakin mikäli olette esiintyneet nimimerkillä 'aistikas pari' eri seuranhakufoorumeilla olen myös itse sortunut teille joskus lähettämään hakemuksia ilman minkäänlaista vastausta.
Onnea seuranhakuun!
..se vain on, että olemme ensinnäkin koettaneet todellakin valita ne jalat maassa olevat, aidot tyypit, jotka ovat todellakin olemassa eivätkä vain chateissa nimimerkkeinä.
Emme ole kuin kerran esintyneet kyseisellä nimimerkillä seuranhakupalstoilla joten valitettavasti emme varmaankaan ole sama pari keneksi meitä arvelit,tiedä häntä.
Saimme kyllä runsaasti vastauksia hakuumme,osa vain hetimiten ns. sensuroitavien listalla ja suuri osa tarkastelumme alle.
Kaikille emme todellakaan ala lähettelemään vastinettamme, ymmärrät varmastikin asian. Lähetämme varmaankin n. 5-10 jos miesseuraa haemme.
Valokuva on yksi kriteeri meillä jatkaaksemme viestittelyä,puhelinkeskustelut ennen livetapaamista toinen.
Mielestämme esiinnymme fiksusti ja asiallisesti kaikintavoin, eli sellaisena kuin olemmekin,mutta ymmärrämme kyllä ettei se ole kaikille mieleen..
Kyllä me olemme koettaneet löytää ne retostelemattomatkin gentlemanit joukosta..jos vain hakuamme ne vastaavat.
Sorry jos edellinen viestimme loukkasi jotakin.
Hei,
Olen miettinyt "asiaa" mutta tuntuu palstaa seuranneena että vaivannäkönne ei oikein tuo tulosta.
"Valokuva on yksi kriteeri meillä jatkaaksemme viestittelyä,puhelinkeskustelut ennen livetapaamista toinen."
Paljonko 24h ajasta käytätte tähän puuhasteluun?
netti pullollaan, aistikkaita pareja jotka keräilevät kuvia eikä vastaa posteihin, kertomaasi miehen toimimattomuuteen löytyy ihan syykin, se taas johtuu aivan suoran epäsuorasti teistä itsestä ja siitä miten suhtaudutte seuralaiseenne, eli ette pysty luomaan sitä luotettavaa tunnelmaa ja haluatte vaan että, kalu pystyyn ja nussi.. no sitähän te haluatte niin olisi parempi ostaa kaupasta dildo siihen hommaan tai vaihtoehtoisesti tarjoilla kävelevälle mulkunkantotelineelle vaikka viagraa.
varmasti on kaikenlaisia pareja ja "pareja", mutta on siinä joukossa varmasti monta ihan aitoakin. Toimimattomuuteenkin löytyy syitä vaikka mistä, mutta että parin vastuuta hakee p..r tuohon juttuun...
Että ilmassa on katkeruutta.
Sekä tarjokkaissa että hakijoissakin.
Kaikki ei ole osunut kohdalleen.
Parempi onni ensi kerralla.
Teemme joskus ilmoituksen yhteistuumin kun sen aika on ja katselemme vastineita joskus kun muutenkin tietokone illasta avataan lasten nukkumaanmenon jälkeen, joten sanoisin että aikas minimaalisesti.Herrasmiehenä ymmärtänet, että tämä on ajoittaista, ns. hetkellisiä piristeitä arkeen.
Arvoisa aistikas pari,
Kirjoitatte 'Valokuva on yksi kriteeri meillä jatkaaksemme viestittelyä....' uskotteko todella, että nämä hyvät fiksut ja useinkin varatut miehet lähettelevät valokuviaan uppotuntemattomille pariskunnille, teemalla tässä olen minä ja olen kiinnostunut harrastamaan kanssanne kimppakivaa? Jokainen vähänkin aikaansa seuraava ja omilla aivoillaan ajatteleva ihminen varjelee yksityisyyttään sen verran, että tietää kerran lähetetyn kuvan voivan päätyä netissä ihan mihin vaan ja liitettynä ihan mihin hyvänsä kontekstiin ja vielä ihan milloin hyvänsä vaikka vasta vuosien päästä. Jos nyt joku vastaa tähän tyyliin ei ainakaan meidän toimesta sellaista tehdä, kehottaisin miettimään elämän monimuotoisuutta ja ennustettavuuden vaikeutta ennen kuin avaa suunsa, sillä koskaan ei tiedä miten kenelläkin joskus syntyy ristiriitoja tai eduntavoitteluintressejä jolloin syntyy kiusaus ryhtyä tahraamaan jotakuta esim. levittelemällä kuvia netissä tai sähköpostissa kyseenalaisin motiivein.
Jos teille aistikas pari valokuvat ovat vaatimuksena, niin silloin kohtalonanne on ikävä kyllä tulla myös tulevaisuudessa kohtaamaan runsaasti epämiellyttäviä öykkäreitä tai muuten älynlahjoiltaan rajoittuneita miehiä.
Kyll meillä ainakin on nuo valokuvat vaadittu myöskin ja jos aidosti liikkeellä asian suhteen nii miksei silloin voi sitä kuvaansa laittaa näkyville?ei noi miehet jotka kolmanneksi pyöräksi haluaa omaa kynnystä laittaa kuvaansa esille vastineeksi meiänkään kuvalle sillä.eikös se että ovat sitten ukkomiehiä tai ei ja pyörivät noilla palstoilla kuvasta jo heitä?Feikit eivät kuvaansa laita näkyvii eikä nuo monsteritkaan
Pari.Jos kerran haluatte tutustua tosimielellä liikkellä oleviin miespuolisiin 3.pyöriin,niin vilkaiskaapa klubia Fs,jossa miehistä mukavanlaisesti kuvia näkyvissä.
Me löytäneet sieltä kivoja ja toimiviakin miehiä tarpeisiimme.Klubi pääasiassa pareille tarkoitettu,mutta siellä myöskin muutama yksinäinenkin mukana.